O
"oliivi"
Vieras
Olen naimisissa ihanan miehen kanssa ja meillä on lapsia. Kun mieheni kanssa tapasimme kaikkki oli hyvin pari vuotta. Anopin kanssa ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Päinvastoin. Mutta sitten aloimme odottamaan esikoistamme ja raskausaikana alkoi pienet piikittelyt. En lihonnut tarpeeksi ja kävelin liikaa yms.. Lapsen syntymän jälkeen anoppi istui meillä jatkuvasti ja kerrallaan monta tuntia ja vaati vauvaa itselleen syliin. Hän myös ei pitänyt siitä, että otin vauvan koska oli maidon aika. Tämä ärsytti minua kovin, mutta ajattelin anopin olevan niin onnessaan lapsenlapsestaan ja siksi käyttäytyi näin. Anoppi alkoi sanomaan mielipiteensä asioihin esim. "Mitä sitä rintamaitoa antamaan, korvike on parempaa.""En minä vain niitä tutteja noin hinkannut ja mitään niitä keitellyt...". "Ei ne vauvat ole itkuun kuollut" jne. noh joskus ärsytti mutta ne menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...Toka vauvan synnyttyä hän ei edes halunnut ottaa vauvaa syliin ja ei ole tähän päivään mennessäkään halunnut mutta esikoisen kanssa yhdessä vietti aikaa. Ja lukuisia lukuisia muita juttuja. Noh nuorimmaisen synnyttä anoppi alkoi ilmoittelemaan halustaan ottaa kaksi vanhempaa hoitoon, että saisin "edes välillä olla rauhassa" hänen sanojensa mukaan tai saat vähän levätä että jaksat jne. No selvä se kunhan lapsilla on asianmukaiset vehkeet kuljetuksessa eli turvaistuimet pitää olla ja siirtää anopin autoon. Tästä anoppi pillastui kamalasti ja syytti minua siitä että haukuin häntä huonoksi kuskiksi. No vakuutimme että ne pitää olla muuten lapset ei lähde mihinkään ja ne laitettiin autoon mutta aina kun hän halusi viedä lapset leikkimään tuli kommenttia: "jaa ne istuimet taas. Ei Viljonkaan (mieheni veljen poika 3v.) istuinta ole tarvinnut siirrellä ja hyvin ollaan pärjätty. *huokauksia raskaita*. Joskus kun oli mukavaa olla koko perheen voimin löhöillä sohvalla ja katsoa piirrettyjä ja anoppi sattui taas soittamaan ja pyytämään lapsia mukaan (ei ikinä nuorimmaista, jolla todettu jälki aivoissa), kun selitimme ettei nyt kun vietämme laatuaikaa perheen kesken tämä anoppi pimahtaa totaallisesti: Karjuu puhelimeen että mitä se semmonen on ja kyllä hän nyt tulee hakemaan lapset jne....". Esikoiseni sanoi minulle eräänä iltana nukkumaan menon yhteydessä että mummi on ilkeä ja kun kysyin miksi esikoinen vastasi että mummi repii korvasta. Kysyin asiaa anopilta ja kielsi kaiken ja se meni sitten "tarinaiän piikkiin". Tuli sitten kerta jolloin kuulin anopin sanovan esikoisellemme että"Minä en sinun kanssasi halua lähteä ikinä enää vaan otan viljon matkaan, koska viljon kanssa on paljon mukavampaa." Syösyin huoneeseen ja sanoin että tuo oli väärin sanottu niin pienelle lapselle ja ettei noin voi tehdä ja kun kumarruin selittämään esikoiselle ettei mummi tarkoittanut niin tämä anoppi alkaa huutamaan "Että kyllä tarkoitin ja ei tuosta tule mitään samanlainen paska kuin isänsä". Huoh tästä on niin raskas kirjoittaa. Ja näitä asioita on niin paljon mutta yritän nyt jotain saada kirjoitetuksi. Tämän tapahtuman jälkeen istuimme alas miehen kanssa ja ihmettelimme että mitä ihmettä tämä on. Kerroin anopille että nyt elellään pienellä etäisyydellä vähän aikaa. Tämän jälkeen anoppi soitteli miehelleni jatkuvasti ja oli jossain puhelussa maininnut ettei hänen tarvitse elää tuollaisen ihmisen kanssa, tarkoittaen minua. Mieheni oli sanonut siihen että rakastaa vaimoaan ja lapsiaan ja että on onnellinen ja anoppi oli siihen hymähtänyt että ei vaikuta siltä ja vaikuttaa siltä että minulla on mielenteveysongelmia ja että hän on vain huolissaan lapsista. Wtf? voin vakuuttaa että ei ole. Ihmettelimme tätä uutta suhtautumista ja kysyin millainen lapsuus miehellä on ollut ja minulle selvisi paljon asioita, kamalia asioita. Tiivistettynä mieheni on lapsena jotain väärin tehtyään aina pyytämään polvillaan anteeksi ja jos on itkenyt niin häntä on saatettu nipistää korvasta koska ei saa itkeä "turhista" ja pyytää anteeksi esim. kerran mieheni oli loukannut jalkansa koulussa ja kun oli mennyt kotiin ja ollut suruissaan anoppi oli torunut ja käskenyt olemaan olematta itkemättä ja pyytämään anteeksi itkemistään että saa ruokaa. Kun mieheni oli ollut teini ikäinen ja tullut tupakin tuoksuisena kotiin oli anoppi tunkenut hänelle väkisin tupakat suuhun ja huutanut miten häpeällistä kun oma poika polttaa. Sen jälkeen alkanut itkemään ja mieheni piti pyytää anteeksi. Huoh!! Ja lukuisa muita kokemuksia mitkä raastavat sydäntä. Järkyttää ja hirvittää että mieheni on joutunut kokemaan tuollaista! Ja en olisi uskonut anopistakaan enen kuin alkoi käyttäytyä omituisesti lasten saannin jälkeen.... En ole päästänyt tuon tapahtuman jälkeen todellakaan enään lapsia mumminsa luo...Mieheni koki jonkinlaisen havahtumisen siihen miten väärin häntä on kohdeltu lapsena ja on tunnemyllerryksen vallassa. Olen itsekin järkyttynyt ja peloissani, pelkään mieheni mielenterveyden puolesta ja mietin mitä siellä mummin "leikkiretkillä" on voinut sattua...Olen muistellut ja miettinyt ja muistellut menneitä aikoja ja hetkiä ja tuntuu että kyllä anoppi on ollut kaiken aikaa "piilopiru". Jopa kommentit mitkä olen sinä hetkenä ohittanut vaivaavat nyt koska epäilen hänen tarkoitus periään. onko muilla kokemuksia tälläisesta? Miten tässä pitäisi toimia?
Voisin kirjoittaa tarkemminkin ja paremmin tästä, mutta väsymys on suuri mutta sydäntä pitää saada purkaa. Joten unten maille ja toivottavasti huominen on valoisampi
Voisin kirjoittaa tarkemminkin ja paremmin tästä, mutta väsymys on suuri mutta sydäntä pitää saada purkaa. Joten unten maille ja toivottavasti huominen on valoisampi
välit kylmäksi vaan ja tapaamiset valvotusti, jos sitäkään. narsisti tai muuten mt-ongelmainen noita-akka kyseessä. olkoon hänellä onneton loppuelämä. jaksamista teidän perheelle. 
