Äidit apua

["naatti"]

Miten päästelette höyryjä turvallisesti ja tehokkaasti, kun turhauttaa oikein kunnolla?

Silloin, kun mies on monta tuntia vielä töissä, olet yksin lasten kanssa kotona. Kun tekee mieli ottaa ja muuttaa maapallon toiselle puolelle ja lähettää perään kortti, että lällällei, mullapa on hiljaista ja rauhallista. Kun esikoinen herää väärällä jalalla, huutaa nälkäänsä, mutta ei kelpuuta kumpaakaan aamupalavaihtoehtoa, kunnes ottaa jugurtin, josta syö puolet ja hieroo toisen puolen paitaansa ja suuttuu, kun paita pitää vaihtaa. Samaan syssyyn vauvalla on vatsa kipeä ja joudut vaihtamaan vaipan huutavalle pienokaiselle ja sillä välin esikoinen tyhjentää roskiskaapin. Ja myös, kun esikoisen kiukku tarttuu vauvaan, joka alkaa myös huutaa tyyntymättä, kun ei tiedä, mitä huudetaan, mutta et saa rauhoitettua molempia yhtä aikaa. Joko vauva ei mahdu syliin ja huutaa, tai esikoinen on mustasukkainen ja repeää parkuun. Kun olet itse nukkunut liian vähän monen viikon ajan. Tätä jatkuu eri muodoissaan pitkin päivää.

Päivä on se sama, jona on vaikea ajatella, että perheessä asuu ihania pikkuisia, jotka ovat pieniä vain kerran ja tuntuu siltä, että ne ovat riiviöitä, pentuja ja kakaroita, vaikka tiukan paikan tullen olet valmis puolustamaan niitä vaikka hengelläsi. Kun sinua kiukuttaa, että niitä pitää rakastaa, vaikka tekisi mieli inhota niitä niin, että raaskisi karjua ne hiljaisiksi. Ja erityisesti silloin, kun vatsavaivainen vauva lopulta nukahtaa ja sinulla olisi aikaa helliä esikoista ja keksiä jotain kivaa, silloin et kelpaakaan. Mutta esikoinen menee ja tahallaan huutaa kuopuksen korvaan, niin, että tämä herää taas ja huutaa lohduttomasti säikähdystään. Kun tyynnytät häntä, esikoisen ilme kertoo kaiken, mitä hän ajattelee kuopuksen saamasta jatkuvasta huomiosta.

Pinnasi lyhenee, turhaudut, hermostut, olet kuin ärsytetty härkä. Miten pääset takaisin tasapainoon?

 

["vieras"]

Mun täytyy myöntää etten ole viimeisen 6 v aikana edes päässyt sinne tasapainoon takaisin. Ei koskaan hiljaista, rauhallista hetkeä.

Kuinka välillä tekisi mieleni vaan jonain kauniina päivänä lähteä ja jättää kaikki....

t. äiti burnoutin partaalla

 

["vieras"]

Käyn pyörälenkillä, tai lenkillä muuten.

Mulla kyllä harvoin on niin totaalista väsymystä, et tekis mieli sanoa heido. Olen jotenkin saanut asennoiduttua niin, että elämä on tätä nyt, nyt nautitaan tästä. Aika menee niin uskomattoman nopeasti, että rankat hetketkin muuttuvat sinne muistojen utuun

 

[naatti (ap)]

On kyllä totta, että huonot päivät unohtuvat sitä mukaa, ku niiden päälle saa nukuttua yön. Mutta se ärsytykseen halkeamisen tunne on silti kamala. Tekisi mieli laittaa lapset riviin ja mennä itse viereen parkumaan porukalla niiden kanssa. Omasta iästä katoaa kaikki muu paitsi kolme vuotta ja tuntuu, että itsekin on kuin uhmaikäinen pikkukakara, ei yhtään aikuinen.

Onneksi pääosin päivät ovat edes kohtuullisia vaikka eivät nappiin menisikään ja illalla saldo on hivenen plussalla kuitenkin. Mutta nämä päivät, kun kaikki on ahterista, voi aaaargh!

 

[Väsyttäääääää]

Voi miten tuttua! En valitettavasti osaa vastata kysymykseen mutta "ihana" kuulla että muillakin on samanlaisia tuntemuksia. KOkoajan sattuu ja tapahtuu ja päivässä ei ole ainuttakaan hiljaista hetkeä että ehtisi itse ajatella (mitään tai ihan mitä vaan). Mustasukkaisuutta on puolin ja toisin ja tuntuu että et riitä lapsille (kenellekään) vaikka kuinka yrität. Ja sitten kun se maitolasi kaatuu niin pääsee itku. Äidiltä melkein 40v. Yritän ja yritän ja yritän nauttia tästä mutta univelkaisena ja väsyneenä se on usein liian vaikeaa. Enkä osaa lohduttautua sille että joskus helpottaa.

Mun lapset on 1v, 3v ja 6v. Vanhin erittäin haastava tapaus.

Mun ehkä ainoa keino on se että lähden kotoa pois. Joskus kun mies tulee töistä, olen ovella vastassa ja lähden vain ajelemaan pois kotoa, tietämättä edes minne. Missä tahansa on silloin parempi olla kuin kotona. Onpahan ainakin hiljaista.

Iso voimahali ap:lle ja kaikille väsyneille äideille! Kai tämä tosiaan joskus hepottaa. Toivotaan niin.

 

[ex-stessaaja]

vastaus: mindfullness. Googleta, kyseessä siis "hetkessä elämisen" asenne elämään, eli sen ajatteleminen että juuri tämä hetki on ainutkertainen, ihana, ei toistu koskaan, ja elää sitä hetkeä ilman stessiä ja huolta ja turhaa murehtimista. Voi oppia ihan asennemuutoksellakin ja sitten meditoimalla. Itse esim. meditoin ja annan energiahoitoa itselleni aikaisin aamulla ennen kuin lapset heräävät. Sen jälkeen juostaankin seuraavat 14 tuntia putkeen kolmea lasta palvelemassa.

Minulla ei ole mitään tukiverkostoja eikä kukaan ulkopuolinen ole hoitanut lapsiani koskaan (ei ole ketä pyytää, ei esim. isovanhempia). Yhteistä aikaa puolison kanssa ei ole ollut koskaan (lapsivapaata siis) ja kun tosiaan alkoi sitten uupumus ja burnis vaivata niin päätin tehdä sen mitä näillä resursseilla voi tehdä ja on ylipäätään mahdollista. Koska isovanhempia ja tukiverkostoja en pysty taikomaan itselleni niin voin vain taikoa lisää jaksamista, energiaa ja tasapainoa. Enää ei ole lasten kiukuttelut ja mankumisetkaan kiristäneet pinnaa kun on tasapainoinen olotila. Suosittelen!

 

[asenne]

Sanoisin yhden neuvon: oma asenne. Jos jää siihen negatiivisuuteen kiinni, niin siinä menee koko päivä ihan pilalle. Eli jos aamulla menee joku asia v*tuiks, niin ei pidä jäädä siihen kireään tilaan ja tiuskia koko päivää lapsille. Vaan pitää karistaa se kireys pois ja jatkaa puhtaalta pöydältä - päivästähän voi tulla kiva, vaikka se alkoikin huonosti!

Ja itselläni on tästä kyllä kokemusta, miten se voi jäädä päälle, mutta tajusin sen sitten itse, että omasta asenteestahan se on kiinni, ja sen voi itse korjata, ja niinpä meillä kaikilla on mukavampaa =)

 

[naatti (ap)]

Kiitos

Nyt, kun lapset nukkuvat, muakin helpottaa. Paremmalla menestyksellä iltaa kohti. Pakkasin lapset autoon ja vein ne katsomaan lehmiä yhden pellon pieleen, tällä kertaa se riitti nukuttamaan pienemmän ja ilahduttamaan isompaa niin, että päivä sai uuden suunnan.

Tsemppiä teille muille, kommentoida saa toki edelleen, jos on jakaa hyviä vinkkejä