A
Apuja?
Vieras
Meillä uusperhekuviossa on todellinen ristiriita/riita aikatauluista ja ilmoittamisista.
Itse olen kotiäitinä kolmelle alle kouluikäiselle.Olen aina kotona tai sitten lapset ovat mukanani kauppareissuilla tai joskus harvoin kylästellessä tms.Omaa aikaa tai omia menoja minulla ei ole koskaan.
Mies on pääosin työttömänä,mutta silloin tällöin tekee jotakin urakoita.Koskaan hän ei pysty ilmoittamaan aikataulujaan,eikä sitoutumaan yhteenkään sovittuun päivämäärään,jotta pääsisin esim.lääkäriin ilman lapsia.Mies on useimmiten lukuisia päiviä putkeen poissa,sanoo epämääräisesti tulevansa silloin ja silloin ja sitten sen päivän illan koittaessa usein soittaa ja kysyy "haittaako,jos tulenkin vasta huomenna".
Mies vetoaa aikatauluttomuutensa syyksi heikon työtilanteen ja että täytyy joustaa töiden mukaan.Toisaalta työttömyysjaksoinakin hänen menonsa ovat epämääräisiä,käy lähes päivittäin "pikaisesti" ostoksilla vain häviten pihapiiristä ja palaten useiden tuntien jälkeen tai sitten lähtee piipahtamaan vanhemmillaan ja palaa sitten vasta päivän,parin päästä.
Itse olen mielestäni joustanut paljon,mutta ehkä käsitykseni tilanteesta on hämärtynyt,kun vain olen yksin kotona vauvankin väsyttämänä. Mies nimittäin korostaa jatkuvasti,että olen hirveä kyylä ja elämä aikataulutettuna olisi holhoamista.Itse kokisin tarpeelliseksi ihan jo lasten elämän rutiinien vuoksi tietää milloin mies on paikalla ja voisiko hän silloin mahdollisesti osallistua perheenkin pyöritykseen jotenkin.En ihan oikeasti käsitä,mikä käytöksessäni tekee minusta kyylän,vaan minusta olisi luonnollista kertoa aikataulunsa perheessä toiselle ja pyrkiä parhaansa mukaan niistä kiinni pitämään.Jos sitten tällainen ahdistaa,pitäisi minusta miettiä,onko ollenkaan edes parisuhdetyyppinen.Vai olenko minä tosiaankin kohtuuton?Jos en ole kohtuuton,niin miten saisin miehen ymmärtämään,että perheissä useinkin on aikatauluja ja niistä voidaan puhua ja se on ihan luonnollista?
Itse olen kotiäitinä kolmelle alle kouluikäiselle.Olen aina kotona tai sitten lapset ovat mukanani kauppareissuilla tai joskus harvoin kylästellessä tms.Omaa aikaa tai omia menoja minulla ei ole koskaan.
Mies on pääosin työttömänä,mutta silloin tällöin tekee jotakin urakoita.Koskaan hän ei pysty ilmoittamaan aikataulujaan,eikä sitoutumaan yhteenkään sovittuun päivämäärään,jotta pääsisin esim.lääkäriin ilman lapsia.Mies on useimmiten lukuisia päiviä putkeen poissa,sanoo epämääräisesti tulevansa silloin ja silloin ja sitten sen päivän illan koittaessa usein soittaa ja kysyy "haittaako,jos tulenkin vasta huomenna".
Mies vetoaa aikatauluttomuutensa syyksi heikon työtilanteen ja että täytyy joustaa töiden mukaan.Toisaalta työttömyysjaksoinakin hänen menonsa ovat epämääräisiä,käy lähes päivittäin "pikaisesti" ostoksilla vain häviten pihapiiristä ja palaten useiden tuntien jälkeen tai sitten lähtee piipahtamaan vanhemmillaan ja palaa sitten vasta päivän,parin päästä.
Itse olen mielestäni joustanut paljon,mutta ehkä käsitykseni tilanteesta on hämärtynyt,kun vain olen yksin kotona vauvankin väsyttämänä. Mies nimittäin korostaa jatkuvasti,että olen hirveä kyylä ja elämä aikataulutettuna olisi holhoamista.Itse kokisin tarpeelliseksi ihan jo lasten elämän rutiinien vuoksi tietää milloin mies on paikalla ja voisiko hän silloin mahdollisesti osallistua perheenkin pyöritykseen jotenkin.En ihan oikeasti käsitä,mikä käytöksessäni tekee minusta kyylän,vaan minusta olisi luonnollista kertoa aikataulunsa perheessä toiselle ja pyrkiä parhaansa mukaan niistä kiinni pitämään.Jos sitten tällainen ahdistaa,pitäisi minusta miettiä,onko ollenkaan edes parisuhdetyyppinen.Vai olenko minä tosiaankin kohtuuton?Jos en ole kohtuuton,niin miten saisin miehen ymmärtämään,että perheissä useinkin on aikatauluja ja niistä voidaan puhua ja se on ihan luonnollista?