Äkkipikaisuudesta,huutamisesta,raivareista

[vieras]

Ei miehesi onnellisuus ole sun vastuullasi! Mies vaan syyllistää sua kaikesta, ja sä uskot! Miehen itsensä pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa toimimaan onnellisuutensa eteen!

Mikset usko sitä, kun niin moni täällä on omakohtaisista kokemuksistaan kertonut, ettei ole sun vika, jos mies käyttäytyy noin? Vika on miehessä. Ei auta, vaikka päälläsi seisoisit, mies ei siitä sen onnellisemmaksi muutu. Kokemusta on!

 

En todellakaan halua elää näin! Mutta jos avaimet miehen onnellisuuteen ja sitä kautta perheen onneen ovat minulla, haluaisin tehdä kaikkeni, en vain osaa! Syyllistyn jokaisesta "itsekkäästä" ajatuksesta, esim.että olen väsynyt,tarvitsisin apua tai tulevaisuus huolettaa jne. Mun pitäisi jaksaa paremmin ja olla huolestumatta. Rahahuoliinkin mies vain tokaisee, että mun pitäisi mennä töihin, jos huolestuttaa niin paljon. Oma ammattini vain on sellainen päivystysvuoroineen, etten mitenkään pystyisi tällä hetkellä yksin vastuullisena lapsista sumplimaan hoitokuvioita, töitä ja kodinhoitoa, eikä käteenkään jäisi muuta kuin entistä pahempi väsymys - jos töitä edes löytäisinkään. Mies ei suostu hoitoasioissa tulemaan vastaan, vaikka työttömänä onkin. Miehen isäkin meinasi, että mene töihin, jos raha-asiat huolettavat. Oman pojan ulosottokirjeet yms kyllä harmittavat häntä, mutta ovat mun vastuullani ja lasten säästöistä (minun säästämiäni) verotettavia. Koskaan ei mies ole ulosottojen vuoksi mitään plussaa tienannut, mutta viimeiset pari vuotta on rahaa mennyt valtavasti kaikkiin hänen hallitsemattomiin kuluihinsa.

Jokainen ihminen on itse onnensa seppä. Kukaan, ei kukaan voi odottaa jonkun toisen tekevän itseään onnelliseksi. Onnellisuus lähtee omasta itsestä.
Lähde nyt hyvä ihminen pois sairaasta suhteesta. Ei tuollaisella ole mitään tekemistä parisuhteen ja onnellisuuden kanssa. Jätä se luuserivätys yksin kiukkuamaan.

 

[Ap]

Mun on valtavan vaikeaa olla niiden syytösten kanssa, kun mies väittää, etten välitä yhtään, olen jättänyt ihan yksin ja olen itsekäs diktaattori, jonka toiveiden mukaan mennään. Itselläni on kuitenkin aivan erilainen olo ja käsitys. Välitän tottakai valtavasti ja mielestäni olemme menneet miehen työttömyyden ja pahan olon ehdoilla viimeiset vuodet. Mun toiveeni ovat olleet aivan muuta. Mutta jos hän onkin oikeassa, enkä mä vain osaa ja tajua?

 

[KullanMurutx4]

:hug: :'(
oikeesti,mulla tuli ihan kylmät väreet kun luin tuon
en mä osaa oikeen muuta sanoa kun että jos miehesi ei muutu niin lähde lasten kans muualle :/

 

[vieras]

Mun on valtavan vaikeaa olla niiden syytösten kanssa, kun mies väittää, etten välitä yhtään, olen jättänyt ihan yksin ja olen itsekäs diktaattori, jonka toiveiden mukaan mennään. Itselläni on kuitenkin aivan erilainen olo ja käsitys. Välitän tottakai valtavasti ja mielestäni olemme menneet miehen työttömyyden ja pahan olon ehdoilla viimeiset vuodet. Mun toiveeni ovat olleet aivan muuta. Mutta jos hän onkin oikeassa, enkä mä vain osaa ja tajua?

Miehesi on väärässä. Sä olet selkeästi menettänyt itsetuntosi, etkä voi edes ajatella etteikö miehesi olisi oikeassa.
Olen pahoillani puolestasi.

 

[Ap]

Sen verran silmäni ovat kai auenneet,että ymmärrän miehen tarvitsevan apua. Minulla ei kuitenkaan tunnu olevan oikeutta vaatia sitä, vaan se tekee minusta kaikkitietävän diktaattorin. Itse en osaa ymmärtää, mikä avun hakemisen vaatimisessa on niin valtavan kauheaa ja miksi siitä ei voi asiallisesti puhua, vaan heti alkaa huuto, että mitä vittua hänen tarvitsisi kallonkutistajalle hakeutua, kun ei tarvis kuin töitä ja että mä pitäisin suuni kiinni ja antaisin hänen toipua rauhassa sekä antaisin riittävästi hellyyttä...

Voi olla,että viimeöiset eroviestit ovat kuitenkin totta. Hänestä ei ole kuulunut mitään ja mulla on hirveän huono ja syyllinen olo, vaikka en mielestäni ole muuta tehnyt kuin kertonut olevani niin rikki huutamisiin,että jos se ei tule muuttumaan,olemme tiemme päässä...

 

[vieras]

Miehesi kuulostaa masentuneelta! Miehillä se voi esiintyä juuri kuvailemasi tavalla! Mies lääkäriin puheille.

 

[Ap]

Masennusta varmasti ainakin on,mutta tosiaan kun ei lääkärin pakeille suostu millään. Ketään ystäviä tai kavereitakaan ei ole,joille puhua mitään koskaan,ei ketään. Hänestä avautuminen on ylipäätään valtavan vaikeaa ja ehkä tärkeintä on,mitä ulkopuoliset kaikesta ajattelevat. Itse olen avoin ja minua puhuminen helpottaa. Salailu ja kaiken sisälläpitäminen on minulle aika vierasta sen jälkeen kun parikymppisestä lähtien sai alkaa puhua lapsuudenkodin vaikeista, vaietuista ongelmista mielenterveysongelmineen ja addiktioineen. Huomasin, kuinka puhuminen todellakin puolittaa taakkaa.

 

[Rokka]

Kuule, jos miehesi sinut nyt jättää, niin ota se asia siltä kantilta, että ehkä parempi näin. Siinä sen näkee, jos isänsäkin pitää raha-asioiden pieleenmenemistä sinun vikanasi...ei ole omena kauaksi puusta pudonnut. Mahtaakohan osata mennä ityseensä noin lukkiutunut ämpäripää.

Toisinsanoen, jos rahapulmat ovat sinun syytäsi, käytät ansaitsemasi rahat niinkuin haluat. Miehelle et anna penniäkään väärinkäytetyksi. Piste. Sama kuin jos juottaisi alkoholistia, kyllä se juo kun annat sille pullon kouraan. Vaan annas olla jos et annakaan, oot ihan paska ja diktaattori!! Tee kuitenkin niinkuin parhaaksi on. Minä en tuosta diktaattoriudesta kavahtaisi, mikäs siinä. Olisin mielelläni kotini kuningatar. Nyt nouset tuosta itsesyytösten suosta. Samperi sentään! Kaikkea ei tarvitse kestää, jos tunnet että olet tehnyt kaikkesi eikä toisesta ole muuttumaan (eli ymmärtämään omat puutteensa). Toisekseen, olet osaava nainen joten luulen että vaatimustesi perusteleminen niin, että mieskin ymmärtää asian oikein on sinulle suhteellisen helppoa. Asian ytimeen, ei niiden oireisiin.