?
...
Vieras
Lähestyn nyt lasten ja isän tapaamisongelmaa toisesta näkökulmasta.
Yleensä kun puhutaan vain lasten oikeudesta tavata isäänsä, tai isän oikeudesta lastensa tapaamiseen. Eli mun lasten isä on alkoholisti. Nyt on mennyt 2kk kun viimeksi on tavannut lapsensa. Tapaamiset eivät ole säännölliset siis, ikinä olleetkaan vaikka kaikkeni olen yrittänyt yli kahden vuoden ajan että lapset ja isä tapaisivat edes suht säännöllisesti. Kyseisen isän touhut on kaikkea muuta kuin isälle sopivia, juo siis, on putkassa harva se vkl, varastelee, valehtelee, yrittää itsemurhaa vähintään parin kk välein. Lapsiaan rakastaa ja oli aikanaan hyvä isä heille niin kauan kuin pysyi erossa alkoholista. Toinen lapsista syyllistää itseään(olinko niin tuhma ettei isä halua nähdä) ja oireilee muutenkin. Ja siis nyt on kyse siitä lopetanko tapaamiset kokonaan ja haen yksinhuoltajuutta, vai annanko lasten tavata jos joskus isää sattuu kiinnostamaan?
JA nyt se toinen näkökulma mitä haen. Olen itsekin alkoholistin lapsi, ja päällimmäisenä tunteena nykyään äitiäni kohtaan on välinpitämättömyys, katkeruudesta ja vihasta olen päässyt eroon. olen jutellut monien alkoholistien lasten(jo aikuisia tai ainakin lähes) kanssa, ja yleinen mielipide tuntuu olevan että olisi ollut parempi ilman alkoholistivanhempaa kuin se epävarmuus ja epäsäännöllinen tapaaminen ym. Alkoholistien lapset tietää mitä kaikkea sisältyy asiaan. Itsekin olen sitä mieltä, että mun olisi ollut parempi ilman äitiäni, minut huostaanotettiin kun olin 10v ja tuo olisi saanut tapahtua heti synnyttyäni. Monelta harmilta olisin säästynyt, ja moni trauma olisi jäänyt syntymättä.
Mitä mieltä te olette? Mitä te tekisitte minun sijassani? Nyt ei ajatella isää ja isän oikeuksia, vaan lasten parasta. Isä kyllä pitää oikeuksistaan puolia jos niin haluaa, mutta lasten puolta ei osaa lapset itse pitää, vaan se on mun tehtävä.
Yleensä kun puhutaan vain lasten oikeudesta tavata isäänsä, tai isän oikeudesta lastensa tapaamiseen. Eli mun lasten isä on alkoholisti. Nyt on mennyt 2kk kun viimeksi on tavannut lapsensa. Tapaamiset eivät ole säännölliset siis, ikinä olleetkaan vaikka kaikkeni olen yrittänyt yli kahden vuoden ajan että lapset ja isä tapaisivat edes suht säännöllisesti. Kyseisen isän touhut on kaikkea muuta kuin isälle sopivia, juo siis, on putkassa harva se vkl, varastelee, valehtelee, yrittää itsemurhaa vähintään parin kk välein. Lapsiaan rakastaa ja oli aikanaan hyvä isä heille niin kauan kuin pysyi erossa alkoholista. Toinen lapsista syyllistää itseään(olinko niin tuhma ettei isä halua nähdä) ja oireilee muutenkin. Ja siis nyt on kyse siitä lopetanko tapaamiset kokonaan ja haen yksinhuoltajuutta, vai annanko lasten tavata jos joskus isää sattuu kiinnostamaan?
JA nyt se toinen näkökulma mitä haen. Olen itsekin alkoholistin lapsi, ja päällimmäisenä tunteena nykyään äitiäni kohtaan on välinpitämättömyys, katkeruudesta ja vihasta olen päässyt eroon. olen jutellut monien alkoholistien lasten(jo aikuisia tai ainakin lähes) kanssa, ja yleinen mielipide tuntuu olevan että olisi ollut parempi ilman alkoholistivanhempaa kuin se epävarmuus ja epäsäännöllinen tapaaminen ym. Alkoholistien lapset tietää mitä kaikkea sisältyy asiaan. Itsekin olen sitä mieltä, että mun olisi ollut parempi ilman äitiäni, minut huostaanotettiin kun olin 10v ja tuo olisi saanut tapahtua heti synnyttyäni. Monelta harmilta olisin säästynyt, ja moni trauma olisi jäänyt syntymättä.
Mitä mieltä te olette? Mitä te tekisitte minun sijassani? Nyt ei ajatella isää ja isän oikeuksia, vaan lasten parasta. Isä kyllä pitää oikeuksistaan puolia jos niin haluaa, mutta lasten puolta ei osaa lapset itse pitää, vaan se on mun tehtävä.