S
Smartass
Vieras
Mun isääni en ole nähnyt viiteentoista vuoteen, ja viimeksi kun näin niin oli tottakai kännissä. Äiti tappoi itsensä (kännipäissään) muutama vuosi sitten....
V
vieras
Vieras
Fulginity juu tietääkseni liikkuu soittaa joskus ite en halua soittaa. Musta tuntuu vasten mieliseltä ¨se vaikkakin aattelen että koska se lopullinen soitto tulee mutta se on odotettavissa sekin. Siksi koska te ette tiedä mitä mä olen joutunu äitini takia kärsimään ja välttämättä en halua täällä sitä eritetllä. Mutta sanoisin että ei ihan kivasta aiheesta ol kyse! Ja tosiaan ei ol kiva tää tilanne mut en mä äitini juomiselle mitään voi!
V
vieras
Vieras
F
Fulginity
Vieras
Niin,vuosia minäkin olen sitä soittoa varronnut:Joko isäni tapattaa ittensä tuolla ryyppyporukoissa tai sitten heittää veivinsä...mutta nyt et katson isääni kituvana sairaalassa tekee pahaa..helpompi olis ollut kun olis isä lähtenyt ns. saappaat jalassa..
A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Fulginity:
Mä pelkään myös tuota kohtaloa isälleni ja olen paljon miettinyt miten sitä sitten suhtautuisi. Osaisiko sitä olla ainoastaan tukena ikinä vihjasematta että oma on syysi. Isäni on itse sanonut ettei halua koskaan tulla vanhaksi eikä elää yli 60-vuotiaaksi. Ehkä yrittää juomalla sitten ittensä tappaa ennen aikaisesti. Kaikista raskainta mulle on just se että kun se mies myrkyttää koko lähiympäristönsä juomisellaan ja veljeni joka on alaikäinen asuu yhä kotona eikä voi siis mihinkään lähteä. Eipä oo kyllä ketään tuonut kotiinkaan enää vuosiin kun ei koskaan tiedä missä kunnossa isä on.
Isäni mielestähän hän ei aiheuta kenellekään haittaa kun yksinään tissuttelee viikonlopun läpi saunakopilla. Ei pysty ymmärtämään että vaikka kukaan meistä ei haluaisi tuntea sympatioita häntä kohtaan on silti jatkuva huoli että mitä se siellä saa päähänsä. Hukkuuko järveen vai paleltuuko hankeen.. Alkoholismi on kauhea sairaus. kun ei vain kenenkään lapset joutuisi vastaavaa kokemaan. Oma äitinihän kuvittelee että on lapsille parhaaksi että he ovat yhä yhdessä..
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Voi karmeus. Tämän kun luin, tuli mieleen, että mun elämäni on sittenkin ollut niin helppoa.
Sä et voi vaikuttaa, sulla on oikeus tuntea just niin kuin tunnet, elä omaa elämääsi, älä anna toisten pilata hyvää siitä.
Paljon voimia ja jättihalaus.
Alkuperäinen kirjoittaja Viblsp:
Meillä vähän samantapaista touhua. Mentiin majoituskoteihin yöksi vai mitä ne on. Pelättiin eläinten puolesta ja isä välillä uhkaili tehä niille jotain. Joskus viskelikin
Oli myös meitä kohtaan väkivaltainen...Nyt olen asunu muualla yli 10v ja isän hommat ei kiinnosta, mut ei se olekaan enää samanlainen kun sillon nuoruudessani. Juo minkä juo, mut on muuten ok. Tappeleehan ne äitin kans, mut ei kai väkivaltaa. On maailman inhottavin ihminen humalassa ja kun oikein vittumaiselle päälle sattuu. Joskus olis kiva läväyttää kaikki sen tekeleet pöytään kun se on selvinpäin, mut sit tuleekin pupu pöksyyn ja ei viiti alkaa kaivelemaan vanhoja vaikka ne miten pyörii päässä.mutta olen perustanut tuonne kerhopuolelle halaus-kerhon joka tarjoaa vertaistukea juuri teille jotka olette kokeneet esim. alkoholismia tms. siellä voimme jakaa vapaasti kokemuksia ja omia tuntoja ilman että ulkopuoliset saavat niitä käsiinsä.
salasanan saa minulta.
salasanan saa minulta.
Saan kait olla onnellinen kun äitini on ollut ilman viinaa jo yli kolme vuotta *koputtaa puuta* ja hänellä menee paremmin kuin ikinä (eronneet isän kanssa). Silloin kun äiti ryyppäs ja vaikka mitä muutakin niin jaksoin varmaankin sen takia kun huoli pikkuveljestä (silloin alaikäisestä) oli niin kova ja veli olikin meillä paljon.
Haleja ap:lle :hug:
Haleja ap:lle :hug:
Mä ymmärrän sua oikein hyvin ap. Mun isä on kans alkkis. Ja edelleen tappelevat äitini kanssa yhdessä. Ovat siis avioliitossa ja asuvat saman katon alla. Äitini ei juo ollenkaan. Mutta kyllä tämä on sellainen sairaus, että se sairastuttaa koko perheen samalla.
Mä oon muuttanut pois kotoa ajat sitten, mutta lähtiessäni huoli jäi veljistä, että miten pärjäävät.
Toivoin aina lapsena, että voikun eroaisivat niin tulisi rauhallista ja hiljaista. Mietin usein, et voikun ovesta kävelis joku toinen mies, joka sanois olevansa mun oikea isä. Muistan todella hyvin äitini pelon (pelkäsi isääni, oli väkivaltainen). Muistan kireän ilmapiirin ja sellaisen jännittyneen tilan. Se oli kauheeta aikaa. Koskaan ei tiennyt mistä tuulee...olin välillä todella ahdistunut. Joskus kun oltiin jossain sukulaisilla kylässä, mietin, että voi kun aina olis näin kivaa ja nautin siitä iloisesta tunnelmasta.(isä oli silloin selvinpäin ja hyvällä päällä).
Teininä kapinoin äitiäni vastaan....huusin ja raivosin, miksi et eroa...yms...
Äiti ei tehnyt asioille yhtäään mitään. Sairastui pikkuhiljaa itsekkin. Ei hakenut itsellensä apua, vaikka 18v. häntä yritin auttaa. Kävin itse pari kertaa terapiassa ja oloni helpottui, kun ammatti-ihminen sanoi minulle, etten ole vanhempieni terapeutti!!!
Tällä hetkellä välit vanhempiini ovat etäiset, en jaksa enää. He eivät ymmärrä, että ovat molemmat avun tarpeessa. Äiti on masentunut ja katkeroitunut. Olen surullinen hänen puolestaan. Yritin saada häntä lääkäriin. Totes vain, että kyllä tollasen äijän kans masentuu. Mutta eihän toista pakkohoitoon saa.
Mä oon muuttanut pois kotoa ajat sitten, mutta lähtiessäni huoli jäi veljistä, että miten pärjäävät.
Toivoin aina lapsena, että voikun eroaisivat niin tulisi rauhallista ja hiljaista. Mietin usein, et voikun ovesta kävelis joku toinen mies, joka sanois olevansa mun oikea isä. Muistan todella hyvin äitini pelon (pelkäsi isääni, oli väkivaltainen). Muistan kireän ilmapiirin ja sellaisen jännittyneen tilan. Se oli kauheeta aikaa. Koskaan ei tiennyt mistä tuulee...olin välillä todella ahdistunut. Joskus kun oltiin jossain sukulaisilla kylässä, mietin, että voi kun aina olis näin kivaa ja nautin siitä iloisesta tunnelmasta.(isä oli silloin selvinpäin ja hyvällä päällä).
Teininä kapinoin äitiäni vastaan....huusin ja raivosin, miksi et eroa...yms...
Äiti ei tehnyt asioille yhtäään mitään. Sairastui pikkuhiljaa itsekkin. Ei hakenut itsellensä apua, vaikka 18v. häntä yritin auttaa. Kävin itse pari kertaa terapiassa ja oloni helpottui, kun ammatti-ihminen sanoi minulle, etten ole vanhempieni terapeutti!!!
Tällä hetkellä välit vanhempiini ovat etäiset, en jaksa enää. He eivät ymmärrä, että ovat molemmat avun tarpeessa. Äiti on masentunut ja katkeroitunut. Olen surullinen hänen puolestaan. Yritin saada häntä lääkäriin. Totes vain, että kyllä tollasen äijän kans masentuu. Mutta eihän toista pakkohoitoon saa.
A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Sama tilanne. Äiti on katkeroitunut ja jokin päivä kun tiet isän kanssa eroavat kuoleman tai toivottavasti eron kautta niin on varmasti vielä katkerampi kun on kolmekymmentä vuotta hukannut tuohon ihmiseen. Aina sanoo vaan kuinka vaikea ihminen isäni on. En siis jaksa edes äitiäni enää kuunnella/tukea. Siitä suurin huono omatunto varmaan johtuukin. Mutta kun en ymmärrä miksei lähde kävelemään jos niin hirveää on. Kaikista raskainta on se että kun se on kuitenkin mun isä. En mä osaa sitä vihata vaikka kuinka haluaisin. Luulen etten koskaan pysty täysin katkaisemaan välejä vaikka tiedän että se olisi oman mielenterveyden kannalta parasta.
Alkuperäinen kirjoittaja Fulginity:
Karmea kohtalo sun isälläs on. Otan osaa ja toivotan voimia!
Kyllä mä varmasti tukena olen, jos omalle isälleni samanlainen kohtalo on tiedossa. Ei sillä ole muita, olen ainoa lapsi. No,onneks kaksi siskoa välittää mun lisäkseni.
Ryyppykavereita kuolee ympäriltä, ihmeen sitkeä kaveri tuo faija on,kun porskuttaa aina vaan. Mutta pakko kai jossain vaiheessa 6-kymppisen elimistö tekee topin ellei tapaturmaisesti sitä ennen kuole. Kamalaahan tämä odottelu on.
Jotenkin lohdullista, että meitä on muitakin, kun omassa kaveripiirissäni olen ainoa, joka tuskailee tällasen asian kanssa.
V
vieras
Vieras
Voimia kaikille alkoholistin lapsille. Oma näkökantani on samansuuntainen kuin monen kirjoittajan täällä. Alkoholistia ei paranna kukaan eikä mikään muu kuin alkoholisti itse, hänen täytyy itse haluta sitä. Hetkellisen raittiuden voi saavuttaa ulkoisista syistä, mutta ei ikinä mikään ulkoinen syy saa lopullisesti lopettamaan. Ja alkoholistin kannalta on helpompaa olla päivän kerrallaan raittiina. Siinä kohtaa taas omaisen näkökulmasta tuntuu varmasti masentavalta kun toinen ei anna lupausta siitä että lopettaa lopullisesti.
Äiti onneks tajus pistää isän pihalle kun olin vielä alle kouluikäinen. Sitä pahinta puolta ei oo tarvinnu kattella, mut paha mieli tullut miljoona kertaa kun se ei ole pitänyt lupauksiaan yms. Vasta ihan pari vuotta sitten lakkasin välittämästä koko äijästä, ei kai mun tarvii sen juomisen takia pilata elämääni, pilatkoon vaan omansa.
En mä jaksanutkaan, nykyään en pidä minkäänlaista yhteyttä. Äitini olen nähnyt viimeksi 4,5v sitten, eikä ole ikävä.
Y
yxi
Vieras
vaikka kuinka inhottaa,ei kannata polttaa siltoja takana.pitää katsoa läpi sormien siis meidän lapsien.emme ole syypäitä tuollaiseen käytökseen.aikuinen on aikuinen ja lapsi on lapsi.haavat paranee ajan myötä mutta ikuiset arvet jää,joillekkin syvemmät kuin toisille.pyritään itse elämään paremmin omien lapsiemme kanssa.mutta totaalista hylkäämistä ei varmaan kukaan pysty tekemään.jos fyysinen kanssakäyminen jää niin ajatuksia ei voi estää.jospa sieltä ihmisestä joskus aikojen päästä löytyisi jotain hyvääkin.
Sanokaa vain julmaksi, mutta mä olen tehnyt "totaalisen hylkäämisen", jos noin sanotaan. Eli mun äiti ei kuulu elämääni milläänlailla. Ajatuksen muodossakin vain nyt kun puheeksi tuli alkoholismi. Heppoisin perustein en sitä tehnyt, takana on monenlaista juttua ja tapahtumaa.Alkuperäinen kirjoittaja yxi:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Meillä sama, kun isästä aika jättää tiedän mikä laulu äidillä alkaa, juuri tuo, että miten monta vuotta hän hukkasi elämästään. Koska nyt jo puhuu, että olis pitänyt lähteä heti kun synnyin tai ei olis pitänyt alkaa seurustelemaan isäsi kanssa. Näitä hokee aina, kun nähdään.
Olen yrittänyt viedä lapsiani äitiäni piristämään, mutta ei hän vaan alkaa muistelemaan menneitä, kuinka hän yksin hoiti meidät lapset. Välillä mua todella suututtaa, et miksi hän ei voi tehdä asioille mitään?? Miksi hän antaa elämänsä valua hukkaan?? Ei pysty nauttimaan mummon roolista, kun märehtii vain omaa elämäänsä.
Minäkään en osaa olla vihainen tai katkera isälleni. Hän käy lasten synttäreillä ja on silloin selvinpäin. Mutta jos menen heille ja isä on juonut. En voi jäädä sinne, mua alkaa ahdistaa....
A
ap
Vieras
Miten te ketkä ette ole tekemisissä enää vanhempanne kanssa niin kuuletteko jostain muualta miten siellä kulkee? Miten on vointi? Äitini kun ei itse koskaan sano mulle että isäs on taas ollu viikon kännissä vaan antaa aina ymmärtää vain rivien välistä. Itse en kysele kun ahdistaa jo valmiiksi.. Äitini kyllä hoitaa mummin velvollisuudet 100%, liikaakin yrittää. Välillä uskalsin jättää lapset heille hoitoonkin, nyt taas en uskalla koska tiedän ettei äitini kiellä isääni esim. vaippaa vaihtamasta vauvallemme umpikännissäkään.. sekin on niin ahdistavaa.. Kauhulla olen vain miettinyt mitä jos jotain tapahtuu lapsilleni ja se on isäni humalan vika. Sitä ei kuitenkaan ikinä pystyisi antamaan anteeksi, ei äidillekään joka antaa isän olla lasten seurassa humalassa.
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Mun isä kuoli 15 vuotta sitten humalapäissään, kun oli sytyttänyt tupakan ja sammunut vuoteeseen.
Kyllä se elämä alkoholistin lapsena on jättänyt jälkensä. Yhteenmeno mieheni kanssa perustui siihen, että hän halusi raitistua ja raitistuikin sitten minun avullani. Nykyisin on raittiina ja toivottavasti on vielä koko loppuelämän.
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mä en voi enää jättää lapsiani vanhemmilleni yö-kylään. Surettaa....poika 10.v alkoi yks ilta kertomaan mulle mitä sielä tapahtuu, kun he ovat olleet yötä. Tykkäsivät siellä olla, mutta lasten turvallisuus on kyseessä, enkä halua että mun lapset näkee samaa, kuin minä lapsena. Väkivaltaa!!! Mutta se on kääntynyt niinpäin, että äitini harrastaa sitä, kun isä on niin kännissä, ettei mahda äidilleni mitään.
Monta vuotta meni niin, että mun isä ei juonut, kun lapset oli sielä, mutta nyt juo AINA vapaa-ajallaan. Ei välitä, ketä sielä on.
Nyt, kun mun poika on 10.v, ymmärtää asioita ja on kysellyt paljon papastaan ja ihmettelee tätä juomista ja et miks mummo ja pappa riitelee ja miks ne ei eroo. Tuntuu jotenki lasten puolesta pahalta. Kun mummola on mikä on.
Ja tytöt kyselee, et miks ei nyt mennä mummolaan? Oon suoraan sanonut mikä sielä on tilanne ja et en jaksa kattoo sitä juomista. Surettaa lasten puolesta. Aion todellakin itse olla erilainen äiti/ mummo, sen olen jo lapsena päättänyt.
H
hipsu
Vieras
Meillä äiti oli se joka oli alkoholisti. Vanhemmat oli eronneet joten me äidin kanssa kaksin. Kyllä täytyy sanoa että niin monet kurjat muistot piinaa edelleen vuosikymmenien takaakin. Äidillä myös mielenteveysongelmia, joten johtuen niistä tai ei, viina ja kapakat veti AINA ykkössijan. Muistan edelleenkin selvästi kuinka pienenä istuin ikkunassa yötä myöten itkien ja odottaen milloin äiti kotiutuu ja ikää taisi olla hikiset 4v.
Muutaman kerran naapurit ottivat lastensuojeluun yhteyttä, mutta koskaan ei mitään kuitenkaan tehneet. Liekö äiti ollut hyvä puhumaan. Tosiaan ilta toisensa jälkeen vaan istuin ikkunan edessä ja odotin, välillä naapurit eivät enää kestäneet itkuani vaan hakivat sinne yöksi. Näitä mä en unohda, en sitten millään vaikka kuinka ne jo haluaisi jättää taakseen.
Muutin kotoa jo 16v kun äidin kanssa välit todella tulehtuneet ja aina kännipäissään jaksoi alkaa raivoamaan ja solvaamaan. Eikä se siihen muuttoon edes loppunut, soitteli kymmeniä kertoja päivässä vain haukkuakseen. Eli välit ei mitkään hyvät.
Aina kun äiti tuli kylään oli kaljapullot matkassa tai tuli baarin kautta tai piti yhdessä mennä baariin. Esikon ollessa pieni, monet kyläilylupaukset kaatui, kun pitikin mennä ryyppäämään. Silloin sanoinkin, että mä olen elämäni aikana saanut niin monta katteetonta lupausta, ettei niitä kyllä mun lapsilleni anneta. Jos ei kärsi selvinpäin tulla tai ryyppääminen vetää lapsenlapsen ohi, niin mitäs siinä sitten enää edes niitä kyläilyjä mietitään.
Tiedä mitä sitten kävi, mielenterveysongelmat osittain paheni, mutta juominen väheni. Jossain vaiheessa se jäi kokonaan. Nyt äiti niin henkisesti kun fyysisestikin huonossa kunnossa. Väleissä ollaan ja monet asiat olen äitini puolesta hoitanut. Mutta jokin kalvaa edelleen. En sitä äidilleni tuo ilmi, mutta kuhan sisälläni asioita pyörittelen. Haluaa olla hyvä mummi mun lapsille, ehkä korvata sitä mitä mä jäin lapsuudestani paitsi. Tiedä häntä. Ehkä mä tietyllä tavalla olen antanut anteeksi, mutta unohtaa ei pysty, ei vaikka haluaisikin.
Muutaman kerran naapurit ottivat lastensuojeluun yhteyttä, mutta koskaan ei mitään kuitenkaan tehneet. Liekö äiti ollut hyvä puhumaan. Tosiaan ilta toisensa jälkeen vaan istuin ikkunan edessä ja odotin, välillä naapurit eivät enää kestäneet itkuani vaan hakivat sinne yöksi. Näitä mä en unohda, en sitten millään vaikka kuinka ne jo haluaisi jättää taakseen.
Muutin kotoa jo 16v kun äidin kanssa välit todella tulehtuneet ja aina kännipäissään jaksoi alkaa raivoamaan ja solvaamaan. Eikä se siihen muuttoon edes loppunut, soitteli kymmeniä kertoja päivässä vain haukkuakseen. Eli välit ei mitkään hyvät.
Aina kun äiti tuli kylään oli kaljapullot matkassa tai tuli baarin kautta tai piti yhdessä mennä baariin. Esikon ollessa pieni, monet kyläilylupaukset kaatui, kun pitikin mennä ryyppäämään. Silloin sanoinkin, että mä olen elämäni aikana saanut niin monta katteetonta lupausta, ettei niitä kyllä mun lapsilleni anneta. Jos ei kärsi selvinpäin tulla tai ryyppääminen vetää lapsenlapsen ohi, niin mitäs siinä sitten enää edes niitä kyläilyjä mietitään.
Tiedä mitä sitten kävi, mielenterveysongelmat osittain paheni, mutta juominen väheni. Jossain vaiheessa se jäi kokonaan. Nyt äiti niin henkisesti kun fyysisestikin huonossa kunnossa. Väleissä ollaan ja monet asiat olen äitini puolesta hoitanut. Mutta jokin kalvaa edelleen. En sitä äidilleni tuo ilmi, mutta kuhan sisälläni asioita pyörittelen. Haluaa olla hyvä mummi mun lapsille, ehkä korvata sitä mitä mä jäin lapsuudestani paitsi. Tiedä häntä. Ehkä mä tietyllä tavalla olen antanut anteeksi, mutta unohtaa ei pysty, ei vaikka haluaisikin.