Löysin tällaisen kaksplussasta aiemmista keskusteluista:
http://lape.fi/oldies/htm/inf/asiantuntijat.htm
*
Lapsen psyykkinen kehitys ja päivähoito
- asiantuntijalausuntoja
Tuula Tamminen,
Lastenpsykiatrian professori
Lapsen subjektiivinen oikeus päivähoitoon on sinällään hyvä asia, mutta käytännössä siitä on tullut jopa lapsen edun vastainen. Yhä yleisemmin lapsi tekee todella pitkää päivää päivähoitopaikassaan, aikaa äidin ja isän kanssa jää aina vain vähemmän. Näin silloinkin, kun toinen tai jopa molemmat vanhemmat ovat kotona.
Senkö vuoksi, että arvellaan ryhmän ja virikkeiden olevan lapselle hyödyksi? Vai koska lapsen subjektiivinen oikeus päivähoitopaikkaan katsotaan saavutetuksi eduksi, jonka käyttämättä jättäminen ei olisi järkevää? Syitä lienee monia, osa vanhemmista ei enää uskalla arvostaa omaa vanhemmuuttaan kylliksi; osa ei huomaa, miten lapsen edun nimissä haetaankin omaa jaksamista tai mukavuutta.
Lapsen tärkein subjektiivinen oikeus ei ole kunnallinen päivähoito, vaikka niin nykyisessä hyvinvointi-Suomessa voisikin luulla. Yhä edelleen lapsen tärkein oikeus on oikeus äitiin ja isään. Oikeus kumpaankin vanhempaan. Kaiken muun pitäisi vahvistaa tätä lapsen perustarvetta.
Maija Alvessalo,
Psykologi, nuorisopsykoterapeutti
Jo vuosikymmenten ajan on ollut kiistatonta näyttöä siitä, että lapsen kaikkinaisen kehityksen perusta on jatkuva ja turvallinen ihmissuhde ainakin yhteen rakastavaan aikuiseen. Pienen lapsen kannalta tämä vakaus järkkyy, kun hän joutuu viikoittain eroon vanhemmistaan suureksi osaksi valveilla olon aikaansa. Tämä on ohittamaton tosiasia riippumatta siitä, miten hyvin se sopii yhteen elämäntapamme tai yhteiskunnallisten ihanteittemme kanssa.
Tulevaisuuden todellisia hyväosaisia eivät ole ylenpalttisia "virikkeitä" ja kielikylpyjä saaneet lapset, vaan ne, joilla on ollut mahdollisuus varhaisvuosinaan kehittyä pinnistelemättä rauhallisessa arjessa.
Mirja Luotonen/ OYS,
Puhe- ja äänihäiriöiden erikoislääkäri
Tutkimuksessa saatiin myös yllättäviä tuloksia päiväkotihoidon vaikutuksesta lasten koulumenestykseen: Päiväkotihoidossa olleiden lasten koulumenestys ja keskittymistaidot olivat merkitsevästi heikommat kuin kotona hoidettujen silloinkin, kun äidin koulutus, lapsen asema sisarussarjassa ja sairastetut korvatulehdukset oli otettu huomioon.
On selvää, että suuret päiväkotiryhmät lisäävät sairastavuutta hengitystie- ja välikorvatulehduksiin. Kun pöpö on yhdellä on se kohta toisellakin. Niinpä erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten koti- ja perhehoitoa tulisi yhteiskunnan tukea nykyistä ponnekkaammin.
Anna Tuliharju,
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri
Nykykäytännön seurauksia ja pitkäaikaiskustannuksia ei haluta nähdä. Hyvinvointipalveluista, joilla pitäisi turvata lasten terve kehitys aikuisiksi, on tehty poliittinen kiistakapula, tasa-arvo- tai työvoimakysymys. Päivähoitojärjestelmä toimii hyvin, mutta lapset voivat huonosti.
Liisa Keltikangas-Järvinen,
Psykologian professori
On erikoista minkä takia psykologisia asioita käsiteltäessä lähdetään aina "survival" -tasosta, tasosta jolle voidaan mennä ja lapset vielä pärjäävät. Milloin te olette kuulleet puhuttavan kuinka minimaalista ravintoa lapselle voidaan antaa, jotta lapsi vielä pysyy hengissä? Tai kuinka paljon myrkkyä hänelle voi antaa että hän vielä sen kestää?
Kysymys ei saisi olla kuinka tiukalle lapsi voidaan vetää, vaan siitä millä tavalla me voimme turvata parhaan mahdollisen kehityskohdan lapselle tässä yhä kiihtyvässä kilpailussa ja yhä vaativammassa tilanteessa. Tämä keskustelu meiltä puuttuu kokonaan.
Psykologia on osoittanut iänkaiken että alle 3-vuotiaalle kotihoito on paras ja minkäänlaista soraääntä ei tässä tutkimuksessa tule eikä ole tullut.
Jos yleisönosastossa jotain soraääniä näette, niin ne eivät ole psykologisia tutkimuksia vaan ne ovat asenteellisia kannanottoja.
Siis yhteenvetona: alle 1½ -vuotiailta tulisi kieltään päivähoito, 3-vuotiaaksi saakka suositellaan hoitoa kotona pienessä ryhmässä ja sitten 3-vuotiaasta ylöspäin laitetaan tämä oikeus päivähoitoon. 3-vuotiaana lapsen voi laittaa esimerkiksi päiväkotiin ja tällöin aletaan puhua laadusta. Laadun määrää hoidon määrä, päivän lyhyys, hoitajien määrä ja ryhmän koko.
Tuula Tamminen,
Lastenpsykiatrian professori
Lapsen näkökulmasta päivähoidon laatu riippuu ennen muuta siitä, kuinka paljon aikuisilla on aikaa yksittäiselle lapselle. Toinen olennainen seikka on päivähoitopaikan ja siellä olevien aikuisten pysyvyys. Eli ryhmäkoot ja vakituiset työntekijät ovat tärkeitä, mutta jo nyt päivähoitokulut lohkaisevat leijonan osan kunnan menoista. Lapsen subjektiivisen oikeuden uudelleen arviointi toisi helpotusta tähänkin.
Onko enää mitään järkeä siinä, että yhteiskunta jatkuvasti lisää lasten päivä- ja yöhoidon resursseja, kun pienten lasten vanhemmat tekevät pisimpiä työpäiviä hankalimpina aikoina? Kaikki, lapset ja vanhemmat, voivat huonosti ja yhteiskunta maksaa liian suuria seurannaiskuluja. Eikö olisi jo korkea aika ryhtyä rakentamaan parempaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista? Saatamme ihmetellä, miten menneinä vuosisatoina pienet lapset annettiin imettäjien hoiviin, mutta emme näe, etteivät milloinkaan aiemmin vanhemmat ole yhtä kattavasti luovuttaneet pieniä lapsiaan muualle hoitoon kuin nyt. Tästäkö me olemme ylpeitä?
Robert Furman, Lastenlääkäri
Erna Furman, Psykologi, lto
Vain perhepolitiikka, joka antaa mahdollisuuden lapsen ja vanhempien elintärkeään tunnesidokseen sekä vanhemmuuden vastuun syntymiseen ja säilymiseen, voi auttaa lasten tervettä kasvua sekä luoda hyvinvointia.
Koonnut Elina Jeskanen,
Espoon aluevastaava, Lapsiperheiden Etujärjestö ry
http://lape.fi/oldies/htm/inf/asiantuntijat.htm
*
Lapsen psyykkinen kehitys ja päivähoito
- asiantuntijalausuntoja
Tuula Tamminen,
Lastenpsykiatrian professori
Lapsen subjektiivinen oikeus päivähoitoon on sinällään hyvä asia, mutta käytännössä siitä on tullut jopa lapsen edun vastainen. Yhä yleisemmin lapsi tekee todella pitkää päivää päivähoitopaikassaan, aikaa äidin ja isän kanssa jää aina vain vähemmän. Näin silloinkin, kun toinen tai jopa molemmat vanhemmat ovat kotona.
Senkö vuoksi, että arvellaan ryhmän ja virikkeiden olevan lapselle hyödyksi? Vai koska lapsen subjektiivinen oikeus päivähoitopaikkaan katsotaan saavutetuksi eduksi, jonka käyttämättä jättäminen ei olisi järkevää? Syitä lienee monia, osa vanhemmista ei enää uskalla arvostaa omaa vanhemmuuttaan kylliksi; osa ei huomaa, miten lapsen edun nimissä haetaankin omaa jaksamista tai mukavuutta.
Lapsen tärkein subjektiivinen oikeus ei ole kunnallinen päivähoito, vaikka niin nykyisessä hyvinvointi-Suomessa voisikin luulla. Yhä edelleen lapsen tärkein oikeus on oikeus äitiin ja isään. Oikeus kumpaankin vanhempaan. Kaiken muun pitäisi vahvistaa tätä lapsen perustarvetta.
Maija Alvessalo,
Psykologi, nuorisopsykoterapeutti
Jo vuosikymmenten ajan on ollut kiistatonta näyttöä siitä, että lapsen kaikkinaisen kehityksen perusta on jatkuva ja turvallinen ihmissuhde ainakin yhteen rakastavaan aikuiseen. Pienen lapsen kannalta tämä vakaus järkkyy, kun hän joutuu viikoittain eroon vanhemmistaan suureksi osaksi valveilla olon aikaansa. Tämä on ohittamaton tosiasia riippumatta siitä, miten hyvin se sopii yhteen elämäntapamme tai yhteiskunnallisten ihanteittemme kanssa.
Tulevaisuuden todellisia hyväosaisia eivät ole ylenpalttisia "virikkeitä" ja kielikylpyjä saaneet lapset, vaan ne, joilla on ollut mahdollisuus varhaisvuosinaan kehittyä pinnistelemättä rauhallisessa arjessa.
Mirja Luotonen/ OYS,
Puhe- ja äänihäiriöiden erikoislääkäri
Tutkimuksessa saatiin myös yllättäviä tuloksia päiväkotihoidon vaikutuksesta lasten koulumenestykseen: Päiväkotihoidossa olleiden lasten koulumenestys ja keskittymistaidot olivat merkitsevästi heikommat kuin kotona hoidettujen silloinkin, kun äidin koulutus, lapsen asema sisarussarjassa ja sairastetut korvatulehdukset oli otettu huomioon.
On selvää, että suuret päiväkotiryhmät lisäävät sairastavuutta hengitystie- ja välikorvatulehduksiin. Kun pöpö on yhdellä on se kohta toisellakin. Niinpä erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten koti- ja perhehoitoa tulisi yhteiskunnan tukea nykyistä ponnekkaammin.
Anna Tuliharju,
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri
Nykykäytännön seurauksia ja pitkäaikaiskustannuksia ei haluta nähdä. Hyvinvointipalveluista, joilla pitäisi turvata lasten terve kehitys aikuisiksi, on tehty poliittinen kiistakapula, tasa-arvo- tai työvoimakysymys. Päivähoitojärjestelmä toimii hyvin, mutta lapset voivat huonosti.
Liisa Keltikangas-Järvinen,
Psykologian professori
On erikoista minkä takia psykologisia asioita käsiteltäessä lähdetään aina "survival" -tasosta, tasosta jolle voidaan mennä ja lapset vielä pärjäävät. Milloin te olette kuulleet puhuttavan kuinka minimaalista ravintoa lapselle voidaan antaa, jotta lapsi vielä pysyy hengissä? Tai kuinka paljon myrkkyä hänelle voi antaa että hän vielä sen kestää?
Kysymys ei saisi olla kuinka tiukalle lapsi voidaan vetää, vaan siitä millä tavalla me voimme turvata parhaan mahdollisen kehityskohdan lapselle tässä yhä kiihtyvässä kilpailussa ja yhä vaativammassa tilanteessa. Tämä keskustelu meiltä puuttuu kokonaan.
Psykologia on osoittanut iänkaiken että alle 3-vuotiaalle kotihoito on paras ja minkäänlaista soraääntä ei tässä tutkimuksessa tule eikä ole tullut.
Jos yleisönosastossa jotain soraääniä näette, niin ne eivät ole psykologisia tutkimuksia vaan ne ovat asenteellisia kannanottoja.
Siis yhteenvetona: alle 1½ -vuotiailta tulisi kieltään päivähoito, 3-vuotiaaksi saakka suositellaan hoitoa kotona pienessä ryhmässä ja sitten 3-vuotiaasta ylöspäin laitetaan tämä oikeus päivähoitoon. 3-vuotiaana lapsen voi laittaa esimerkiksi päiväkotiin ja tällöin aletaan puhua laadusta. Laadun määrää hoidon määrä, päivän lyhyys, hoitajien määrä ja ryhmän koko.
Tuula Tamminen,
Lastenpsykiatrian professori
Lapsen näkökulmasta päivähoidon laatu riippuu ennen muuta siitä, kuinka paljon aikuisilla on aikaa yksittäiselle lapselle. Toinen olennainen seikka on päivähoitopaikan ja siellä olevien aikuisten pysyvyys. Eli ryhmäkoot ja vakituiset työntekijät ovat tärkeitä, mutta jo nyt päivähoitokulut lohkaisevat leijonan osan kunnan menoista. Lapsen subjektiivisen oikeuden uudelleen arviointi toisi helpotusta tähänkin.
Onko enää mitään järkeä siinä, että yhteiskunta jatkuvasti lisää lasten päivä- ja yöhoidon resursseja, kun pienten lasten vanhemmat tekevät pisimpiä työpäiviä hankalimpina aikoina? Kaikki, lapset ja vanhemmat, voivat huonosti ja yhteiskunta maksaa liian suuria seurannaiskuluja. Eikö olisi jo korkea aika ryhtyä rakentamaan parempaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista? Saatamme ihmetellä, miten menneinä vuosisatoina pienet lapset annettiin imettäjien hoiviin, mutta emme näe, etteivät milloinkaan aiemmin vanhemmat ole yhtä kattavasti luovuttaneet pieniä lapsiaan muualle hoitoon kuin nyt. Tästäkö me olemme ylpeitä?
Robert Furman, Lastenlääkäri
Erna Furman, Psykologi, lto
Vain perhepolitiikka, joka antaa mahdollisuuden lapsen ja vanhempien elintärkeään tunnesidokseen sekä vanhemmuuden vastuun syntymiseen ja säilymiseen, voi auttaa lasten tervettä kasvua sekä luoda hyvinvointia.
Koonnut Elina Jeskanen,
Espoon aluevastaava, Lapsiperheiden Etujärjestö ry
Ärsyttää siis, että kuulostaa välillä siltä, että vauva/lapsi ei muka kärsi tilanteesta yhtään jos vanhempien on pakko mennä töihin. Saattaa olla, että perheellä menee paremmin jos laps menee hoitoon, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa että laps olis mieluummin kotona tiettyyn ikään.
