I
Itserakasko?
Vieras
Onko liikaa pyydetty jos minä haluan syöttää lapselleni elämänsä ekat soseet, opettaa potalle, opettaa pyöräilemään.. Opettaa uusia asioita lapselleni, olla mukana ja nähfä ilmeet ekan jäätelön jälkeen?
Nyt seuraa avautuminen.
Anoppi oli ihan mukava ennen, mutta nyt lapsen syntymän jälkeen tietyt asiat ovat alkaneet tympiä yhä enemmän.
Ja ehkä eniten (itseselvyyksien toistelun lisäksi) ärsyttää anopin käytös, tuntuu kuin hänellä olisi jokin pakottava tarve saada opettaa ITSE kaikki asiat meidän lapsellemme ja sen lisäksi hänen täytyy saada olla aina eka joka tekee jotakin lapsemme kanssa.
Ärsyttävimmät, siis ihan kaikista totaalisesti ärsyttävimmät ovat olleet nämä kerrat;
-poika alkoi olla siinä iässä, että soseita saa antaa piakkoin.. Olin odotellut jotakin "sopivaa hetkeä" että kotona yhdessä miehen kanssa maistatettais kiinteitä pojalle. No.. Mieshän oli tietenkin ollut käymässä poikamme kanssa anoppilassa ja siellä oli anoppi totuttanut poikaamme ruuan makuun. Anoppi oli siis saanut syötettyä pojallemme elämänsä ensimmäiset soseet. Mies ei ollut "ajatellut" että se olisi minulle niin tärkeää, kun äitinsä oli ollut niin innoissaan eikä tahtonut satuttaa tätä ja pilata iloa. Tämän jälkeen on anoppi maistattanut lähes kaikki uudet maut pojallemme mitä emme olleet ehtineet vielä antaa (mm. karkeita vajaa 7 kuisena). Tämän jälkeen olen vähän avautunut miehelleni ja hän on vahtinut äitiään enemmän. Karkeita kun antoi pojalle, niin oli puhe että antaisi sileitä, mutta olikin sitten "yllättäen" antanutkin karkeita.
-Tahdoimme odottaa noin 10 kuiseksi, että alamme pojalle antamaan maitotauloustuotteita antamaan.
No, eräällä anoppila vierailullamme anoppi meni keittiöön "keittämään kahvia" poikani kanssa". Kohta menimme keittiöön katsomaan että mitä se anoppi tekee poikamme kanssa kun olivat niin kovin hiljaa. Siellä hän istuu ja tunkee maitotuotteita pojallemme mahan täydeltä. Siinä vaiheessa olin jo sen verran tuohtunut että asialliseen tapaani vaan totesin jtn: "menit sitten antamaan jo nyt ensimmäiset maitotuotteet" johon anoppi vastasi "joo, kyllä sitä on hyvä mahdoll. aikasin alottaa. Mummun kulta ihan selvästi tykkää kun mummu antaa viiliä ja muita herkkuja joita et kotona saa"
-sitten tämä tarina : (poika silloin 9-kuukautta). Syötin poikaa anopin luona. Muori tulee yhtäkkiän ja nostaa pojan sylistäni sanoen; anna mummi syöttää mummin kullan loppuun. (Mulla vähän loksahti suu auki tässä vaiheessa). Anoppi kokoajan kehui itseään lapsen kautta mm. "tulee hyvin masu täyteen kun mummu antaa hyvää ruokaa. "(Meillä oli omat ruoat mukana vauvalle, mutta anoppi otti "parempia" heidän jääkaapistaan. Syötettyään anoppi totesi pojalle, että "tiedätkö mitä me nyt seuraavana tehdään? No me mennään tonne vessaan ja mummu opettaa sut potalle!"
Tämä tuli täytenä yllätyksenä meille molemmille mieheni kanssa ja yhtäaikaa aloimme hieman pudistelemaan päitämme. Yritimme kohteliaasti selittää, että se ei nyt ole vielä ajankohtaista. Anoppi melkein syyllisti meidät, että emme ole pottailleet vielä. Tässä vaiheessa miehenikin yritti puolustaa mielipidettämme ja sanoi vastaan. (Liekkö muisti että miten pahalta minusta tuntui kun hänen oma äitinsä oli antanut ekat soseet pojallemme. )
Sitten pari viikkoa tämän jälkeen "mummu osti maailman parhaan potan" pojalle 'lupaa' kysymättä. Pottailun ollessa puheenaiheena, mies oli kertonut äidilleen, että minkä merkkistä pottaa mä olen kattonut pojalle jo vähän etukäteen valmiiksi. Anoppihan tietty potta-analyytikkona haukkui potan maanrakoon ja kertoi kaikki virheet mitä siinä on ja miten se on niin kovin huono!
Onhan tuo potta nyt ihan kiva lahja, mutta tapa jolla kertoi oli ikävä.
Anoppihan ei sitten uskonug, ettei meidän 9 kk ole vielä valmis potalle vaan ilmoitti potan oston jälkeen potan odottavan mummulassa mummun pikku-vessaoppilasta.
Lisäksi tätä mun tai miehen sylistä varastamista tapahtuu usein. Ärsyttävää on sekin että melkein joka kerta kun syötä heillä poikaa, niin anoppi tai appiukko tunkee välissä hilloa tai jotain vastaavaa pojan suuhun lusikalla. Mä oon nyt kahdella eri vierairulla sanonut , että ei ruoka maita jos saa makeampaa välissä. Ei vät ole tajunneet. Naureskelevat vaan sitä että "mummulassa saa kaikkea hyvää (huom. aina muistetaaan korostaa sitä että täällä saat poikaressu parempaa ruokaa kuin kotonasi) "
Pahinta tässä on se että en voi laslkea miehen äitiä hetkeksikkään kahden lapseni kanssa kyläillessämme heillä. Hän tekee kaiken niin salakavalasti ja "hiljaa". Tuntuu kuin pyrkisi tekemään lapsen "ensimmäiset asiat" aina varman päälle salaa.
En päästä heitä enään kahden reissaamaan mummollaan ja yökyläilyt ei tuu aikoihin kuuloonkaan. Niistä se anoppi on jaksanut jauhaa jo siitä asti kun poika oli jotain noin 3 kk. Sillon ois jo kuulemman pitänyt mun poika luovuttaa viikonlopuksi hänelle "niin poiika saa nauttia mummolassa". Lisäksi anoppi on pyrkinyt kaikin keinoin kieltämään sen että poiika on vierastanut häntä aina välillä kun eivät ole nähneet hetkeen. Muutenkaan jos poika itkee kylässä heillä ja tahtoo syliini tai muuten vaan hellyyttä multa, niin aina on jompi kumpi repimässä poikaa sylistäni idioottina vaikka kuinka poikaa pelottaisi. Mun EI ei merkitse heille mitään.
Tiedän olevani itse osasyyllinen liialla vaikenemisella, en vaan osaa puolustautua.
Olenko mä liian vaativa jos tahdon itse antaa ensimmäisen kerran kiinteitä omalle lapselleni tai opettaa poikani potalle kotona? Anopin mukaan olen liian herkkänahkainen kun suutun näistä asioista. Miten voin hyväksyä tämän tilanteen?
Onko kohtalontovereita?
Nyt seuraa avautuminen.
Anoppi oli ihan mukava ennen, mutta nyt lapsen syntymän jälkeen tietyt asiat ovat alkaneet tympiä yhä enemmän.
Ja ehkä eniten (itseselvyyksien toistelun lisäksi) ärsyttää anopin käytös, tuntuu kuin hänellä olisi jokin pakottava tarve saada opettaa ITSE kaikki asiat meidän lapsellemme ja sen lisäksi hänen täytyy saada olla aina eka joka tekee jotakin lapsemme kanssa.
Ärsyttävimmät, siis ihan kaikista totaalisesti ärsyttävimmät ovat olleet nämä kerrat;
-poika alkoi olla siinä iässä, että soseita saa antaa piakkoin.. Olin odotellut jotakin "sopivaa hetkeä" että kotona yhdessä miehen kanssa maistatettais kiinteitä pojalle. No.. Mieshän oli tietenkin ollut käymässä poikamme kanssa anoppilassa ja siellä oli anoppi totuttanut poikaamme ruuan makuun. Anoppi oli siis saanut syötettyä pojallemme elämänsä ensimmäiset soseet. Mies ei ollut "ajatellut" että se olisi minulle niin tärkeää, kun äitinsä oli ollut niin innoissaan eikä tahtonut satuttaa tätä ja pilata iloa. Tämän jälkeen on anoppi maistattanut lähes kaikki uudet maut pojallemme mitä emme olleet ehtineet vielä antaa (mm. karkeita vajaa 7 kuisena). Tämän jälkeen olen vähän avautunut miehelleni ja hän on vahtinut äitiään enemmän. Karkeita kun antoi pojalle, niin oli puhe että antaisi sileitä, mutta olikin sitten "yllättäen" antanutkin karkeita.
-Tahdoimme odottaa noin 10 kuiseksi, että alamme pojalle antamaan maitotauloustuotteita antamaan.
No, eräällä anoppila vierailullamme anoppi meni keittiöön "keittämään kahvia" poikani kanssa". Kohta menimme keittiöön katsomaan että mitä se anoppi tekee poikamme kanssa kun olivat niin kovin hiljaa. Siellä hän istuu ja tunkee maitotuotteita pojallemme mahan täydeltä. Siinä vaiheessa olin jo sen verran tuohtunut että asialliseen tapaani vaan totesin jtn: "menit sitten antamaan jo nyt ensimmäiset maitotuotteet" johon anoppi vastasi "joo, kyllä sitä on hyvä mahdoll. aikasin alottaa. Mummun kulta ihan selvästi tykkää kun mummu antaa viiliä ja muita herkkuja joita et kotona saa"
-sitten tämä tarina : (poika silloin 9-kuukautta). Syötin poikaa anopin luona. Muori tulee yhtäkkiän ja nostaa pojan sylistäni sanoen; anna mummi syöttää mummin kullan loppuun. (Mulla vähän loksahti suu auki tässä vaiheessa). Anoppi kokoajan kehui itseään lapsen kautta mm. "tulee hyvin masu täyteen kun mummu antaa hyvää ruokaa. "(Meillä oli omat ruoat mukana vauvalle, mutta anoppi otti "parempia" heidän jääkaapistaan. Syötettyään anoppi totesi pojalle, että "tiedätkö mitä me nyt seuraavana tehdään? No me mennään tonne vessaan ja mummu opettaa sut potalle!"
Tämä tuli täytenä yllätyksenä meille molemmille mieheni kanssa ja yhtäaikaa aloimme hieman pudistelemaan päitämme. Yritimme kohteliaasti selittää, että se ei nyt ole vielä ajankohtaista. Anoppi melkein syyllisti meidät, että emme ole pottailleet vielä. Tässä vaiheessa miehenikin yritti puolustaa mielipidettämme ja sanoi vastaan. (Liekkö muisti että miten pahalta minusta tuntui kun hänen oma äitinsä oli antanut ekat soseet pojallemme. )
Sitten pari viikkoa tämän jälkeen "mummu osti maailman parhaan potan" pojalle 'lupaa' kysymättä. Pottailun ollessa puheenaiheena, mies oli kertonut äidilleen, että minkä merkkistä pottaa mä olen kattonut pojalle jo vähän etukäteen valmiiksi. Anoppihan tietty potta-analyytikkona haukkui potan maanrakoon ja kertoi kaikki virheet mitä siinä on ja miten se on niin kovin huono!
Onhan tuo potta nyt ihan kiva lahja, mutta tapa jolla kertoi oli ikävä.
Anoppihan ei sitten uskonug, ettei meidän 9 kk ole vielä valmis potalle vaan ilmoitti potan oston jälkeen potan odottavan mummulassa mummun pikku-vessaoppilasta.
Lisäksi tätä mun tai miehen sylistä varastamista tapahtuu usein. Ärsyttävää on sekin että melkein joka kerta kun syötä heillä poikaa, niin anoppi tai appiukko tunkee välissä hilloa tai jotain vastaavaa pojan suuhun lusikalla. Mä oon nyt kahdella eri vierairulla sanonut , että ei ruoka maita jos saa makeampaa välissä. Ei vät ole tajunneet. Naureskelevat vaan sitä että "mummulassa saa kaikkea hyvää (huom. aina muistetaaan korostaa sitä että täällä saat poikaressu parempaa ruokaa kuin kotonasi) "
Pahinta tässä on se että en voi laslkea miehen äitiä hetkeksikkään kahden lapseni kanssa kyläillessämme heillä. Hän tekee kaiken niin salakavalasti ja "hiljaa". Tuntuu kuin pyrkisi tekemään lapsen "ensimmäiset asiat" aina varman päälle salaa.
En päästä heitä enään kahden reissaamaan mummollaan ja yökyläilyt ei tuu aikoihin kuuloonkaan. Niistä se anoppi on jaksanut jauhaa jo siitä asti kun poika oli jotain noin 3 kk. Sillon ois jo kuulemman pitänyt mun poika luovuttaa viikonlopuksi hänelle "niin poiika saa nauttia mummolassa". Lisäksi anoppi on pyrkinyt kaikin keinoin kieltämään sen että poiika on vierastanut häntä aina välillä kun eivät ole nähneet hetkeen. Muutenkaan jos poika itkee kylässä heillä ja tahtoo syliini tai muuten vaan hellyyttä multa, niin aina on jompi kumpi repimässä poikaa sylistäni idioottina vaikka kuinka poikaa pelottaisi. Mun EI ei merkitse heille mitään.
Tiedän olevani itse osasyyllinen liialla vaikenemisella, en vaan osaa puolustautua.
Olenko mä liian vaativa jos tahdon itse antaa ensimmäisen kerran kiinteitä omalle lapselleni tai opettaa poikani potalle kotona? Anopin mukaan olen liian herkkänahkainen kun suutun näistä asioista. Miten voin hyväksyä tämän tilanteen?
Onko kohtalontovereita?
Mut toisaalta, kyllähän hän jatkossakin tulee toimimaan juuri näin, jos et ota asiaa kunnolla puheeksi hänen kanssaan! Siis aloita järkevä, rauhallinen ja kahden aikuisen välinen keskustelu, missä kerrot, että sinua harmittaa, että sinulta jää näkemättä anopin käytöksen vuoksi esikoispoikasi ensimmäiset asiat. Jos suoraan selität, niin järkevä ihminen kyllä asian ymmärtää. Ja jos ei ekalla kerralla opi, niin sitten sanot jo suorempaan! Vaikenemisella ihan taatusti menetät kaikki ekat asiat!
