A
arjessa on kestämistä
Vieras
Avioerokin on käynyt mielessä usein, mutta en haluaisi pitää sitä ensimmäisenä vaihtoehtona kun meillä on pieni lapsi.
Mutta tämä ongelma on kärjistynyt lapsen myötä siinä mielessä että lapsen kanssa tällainen asenneongelma ei vaan sovi yhteen.
Eli ongelma on miehen joko tai-asenne. Kaikki tai ei mitään. Ääripäästä toiseen.
Esim. 1: Ollaan sovittu mennä asioille/kylään klo 13-14 aikoihin. Mies tähtää kiireellä kello yhteen mutta lapsen päiväuniaika venyy joten yhteen ei ehditä millään. Minä sanon että lähdetään sitten heti kun lapsi herää johon mies että ei sillä ole enää väliä kun myöhässä ollaan kuitenkin. Sitten mies oikein hidastelee tekemisiään vaikka lapsi olisi herännyt niin että kerettäisiin sen suhteen lähtemään kahdeksi.
Esim. 2: Meillä ei ole kovin iso asunto ja kaapeissa lojuu paljon sellaista mitä ei tarvita. Ehdotin sitten että myytäisiin taas kirpparilla osa tavaroista niin saisi kesälomarahaakin vähän. Mies ei innostunut koska ei tykkää kirppareista koska siellä varastetaan. Yritin sitten selittää että meillä ei tila riitä ja että olisi kivaa saada tilaa. No sittenhän mies hermostui ja oli jo myymässä kaikkea. Kaikki myyntiin, joululahjaksi saadusta pleikkarista lähtien kaikki myyntiin. Sitähän mä tarkoitin taas.
Tämä asenne näkyy ihan kaikessa. Olen yrittänyt puhua. Aikanaan ilkeästi, nykyään nätisti. Olen kertonut että olin samanlainen nuorena ja miten mun läheiset kärsi siitä. Mutta ei auta mikään. Miehellä heikko itsetunto ja ei kestä minkäänlaista kritiikkiä vaikka yrittäisi rakentavasti sanoa jotain. Ottaa haukuiksi sellaisiakin asioita mitä ei sellaiseksi ole todellakaan tarkoitettu.
Onko mulla asennevamma miehen suhteen kun en vaan enää jaksa. Onko muuta tehtävissä kuin muuttaa lapsen kanssa asumaan kahdestaan?
Mutta tämä ongelma on kärjistynyt lapsen myötä siinä mielessä että lapsen kanssa tällainen asenneongelma ei vaan sovi yhteen.
Eli ongelma on miehen joko tai-asenne. Kaikki tai ei mitään. Ääripäästä toiseen.
Esim. 1: Ollaan sovittu mennä asioille/kylään klo 13-14 aikoihin. Mies tähtää kiireellä kello yhteen mutta lapsen päiväuniaika venyy joten yhteen ei ehditä millään. Minä sanon että lähdetään sitten heti kun lapsi herää johon mies että ei sillä ole enää väliä kun myöhässä ollaan kuitenkin. Sitten mies oikein hidastelee tekemisiään vaikka lapsi olisi herännyt niin että kerettäisiin sen suhteen lähtemään kahdeksi.
Esim. 2: Meillä ei ole kovin iso asunto ja kaapeissa lojuu paljon sellaista mitä ei tarvita. Ehdotin sitten että myytäisiin taas kirpparilla osa tavaroista niin saisi kesälomarahaakin vähän. Mies ei innostunut koska ei tykkää kirppareista koska siellä varastetaan. Yritin sitten selittää että meillä ei tila riitä ja että olisi kivaa saada tilaa. No sittenhän mies hermostui ja oli jo myymässä kaikkea. Kaikki myyntiin, joululahjaksi saadusta pleikkarista lähtien kaikki myyntiin. Sitähän mä tarkoitin taas.
Tämä asenne näkyy ihan kaikessa. Olen yrittänyt puhua. Aikanaan ilkeästi, nykyään nätisti. Olen kertonut että olin samanlainen nuorena ja miten mun läheiset kärsi siitä. Mutta ei auta mikään. Miehellä heikko itsetunto ja ei kestä minkäänlaista kritiikkiä vaikka yrittäisi rakentavasti sanoa jotain. Ottaa haukuiksi sellaisiakin asioita mitä ei sellaiseksi ole todellakaan tarkoitettu.
Onko mulla asennevamma miehen suhteen kun en vaan enää jaksa. Onko muuta tehtävissä kuin muuttaa lapsen kanssa asumaan kahdestaan?