Apua :( en pärjää tuolle kolmevuotiaalle enää..

[Pesky Pixie]

Mä oon yrittänyt sitäkin temppua että aamulla olen sanonut että "heihei,äiti lähtee nyt",mennyt eteiseen ja olevinaan kolistellut ulko-ovea,mutta poika huikkaa vaan perään että "no heihei!". Että ei toimi tuokaan taktiikka. Lähinnä ajattelin tuota vieraan kommenttia tuosta ilman housuja lähtemisestä,että pojalle se saattaa olla tosi kiva juttu ja haluaa sit joka jumalan aamu lähteä ilman housuja. Että tälläinen jästipää..

toi on just pahin mitä voi tehä: uhkaa lasta jollain asialla jota ei sitten kuitenkaan ole aikomuskaan toteuttaa. vähän niiku karhunpalvelus itselleen.

Aa..ok..eli huijata ei saa? Mulla on ihan oikeasti tosi huono mielikuvitus,toi oli ainut "uhkaus" minkä hätäpäissäni keksin toissa-aamuna viittä vaille kahdeksan..

Meillä kyllä tehoaa kolmevuotiaalle tuo uhkaus. Tai ihan mikä vaan uhkaus, kun se tietää että mä toteutan ne.

Siis jos lasta ei kiinnosta syödä, niin minä kun en siitä tappele, sitten saapi olla ilman. Joskus on tullut kauhea huuto kun kiikutan sitten lautasen koiralle, mutta sittenpähän tulee, jos olen kerran sanonut että nyt lappaat sitä puuroa naamaan tai mä otan sen pois. Pukemisesta en myös riitele, jos ei lapsi itse pue niitä vaatteita, niin minä puen ja se ei varmasti ole yhtä kivaa, mutta nopeaa se ainakin on. Jos leluja heitellään, niin sitten mä otan ne pois kun ei niistä kerran haluta pitää hyvää huolta. Jos mä alan lukemaan ja siitä kiukutellaan, niin sanon tasan kerran, että jollei tuo kiukuttelu lopu niin sitten loppuu lukeminen. Ja varmasti loppuu jos niin uhkaan. Mä oon aika tiukkis.

 

[vieras]

Meillä pestään hampaat telkkarin edessä, ja peppupesun jälkeen annan lapselle purkan tai hyvänmakuisen vitamiinin. Reippaasti poika aina suostuu pesulle kun lahjoo. Sitten puetaan telkun edessä ja sanon ellei suostu vaatettamaan tai että äiti vaatettaa niin sammutan telkkarin ja aina meillä ainakin sujuu ja puoli tuntia menee aamutoimiin

Oletteko näin koittaneet???

 

[Ohis]

Ensinnäkin: kaikki sylkeminen, lyöminen, potkiminen ja muu vahingoittaminen on heti tiukka EI! Jäähylle joka kerta kun yrittääkin moista. Jos ei 3 min jäähy auta, vaan tekee saman kohta uudelleen, niin pidennät 4 minuuttiin, jne. Pidä huoli, että näkyvillä on kello / munakello.

Toisekseen: Jos lapsi ei suostu pukemaan, niin pistä vaatteet kassiin ja kanna (vaikka huutavana ja rimpuilevana) autoon. Jos ei suostu syömään, niin komennat sitten pois pöydästä ja kerrot että ruokaa tulee seuraavan kerran kun on ruoka-aika. Ja tässä on tärkeää pitää komennosta kiinni, vaikka lapsi tulee todennäköisesti huutamaan, raivoamaan, itkemään ja kokeilemaan KAIKKI keksimänsä temput. Muistaa ensi kerralla, että ruokaa ei oikeasti tule, jos äiti niin sanoo.

Muutenkin tuo auktoriteetin saaminen on nyt tärkeää. Jos teet turhia uhkauksia (sanot että lähdet vaikka et lähdekään), niin lapsi oppii että sun puheesi ovat yhtä tyhjän kanssa. Hän oppii nopeasti myös herkät paikkasi: jos vihaat eniten kiljumista, niin hän kiljuu varmasti niin pitkään kuin jaksaa, jotta antaisit periksi. Sun tehtäväsi on näyttää, että MIKÄÄN temppu ei tepsi, vaan kun sinä sanot jotain, niin se on ja pysyy vaikka hän tekisi mitä. Se on sitä rajojen laittamista ja ilman sitä, et tule saamaan mitään tolkkua kasvatukseen jatkossakaan.

 

[oovee]

Mä oon yrittänyt sitäkin temppua että aamulla olen sanonut että "heihei,äiti lähtee nyt",mennyt eteiseen ja olevinaan kolistellut ulko-ovea,mutta poika huikkaa vaan perään että "no heihei!". Että ei toimi tuokaan taktiikka. Lähinnä ajattelin tuota vieraan kommenttia tuosta ilman housuja lähtemisestä,että pojalle se saattaa olla tosi kiva juttu ja haluaa sit joka jumalan aamu lähteä ilman housuja. Että tälläinen jästipää..

toi on just pahin mitä voi tehä: uhkaa lasta jollain asialla jota ei sitten kuitenkaan ole aikomuskaan toteuttaa. vähän niiku karhunpalvelus itselleen.

Aa..ok..eli huijata ei saa? Mulla on ihan oikeasti tosi huono mielikuvitus,toi oli ainut "uhkaus" minkä hätäpäissäni keksin toissa-aamuna viittä vaille kahdeksan..

Meillä kyllä tehoaa kolmevuotiaalle tuo uhkaus. Tai ihan mikä vaan uhkaus, kun se tietää että mä toteutan ne.

Siis jos lasta ei kiinnosta syödä, niin minä kun en siitä tappele, sitten saapi olla ilman. Joskus on tullut kauhea huuto kun kiikutan sitten lautasen koiralle, mutta sittenpähän tulee, jos olen kerran sanonut että nyt lappaat sitä puuroa naamaan tai mä otan sen pois. Pukemisesta en myös riitele, jos ei lapsi itse pue niitä vaatteita, niin minä puen ja se ei varmasti ole yhtä kivaa, mutta nopeaa se ainakin on. Jos leluja heitellään, niin sitten mä otan ne pois kun ei niistä kerran haluta pitää hyvää huolta. Jos mä alan lukemaan ja siitä kiukutellaan, niin sanon tasan kerran, että jollei tuo kiukuttelu lopu niin sitten loppuu lukeminen. Ja varmasti loppuu jos niin uhkaan. Mä oon aika tiukkis.

Aamen! Juuri näin se pitäisi toimiakin!

 

[Vierailija]

Meillä pestään hampaat telkkarin edessä, ja peppupesun jälkeen annan lapselle purkan tai hyvänmakuisen vitamiinin. Reippaasti poika aina suostuu pesulle kun lahjoo. Sitten puetaan telkun edessä ja sanon ellei suostu vaatettamaan tai että äiti vaatettaa niin sammutan telkkarin ja aina meillä ainakin sujuu ja puoli tuntia menee aamutoimiin

Oletteko näin koittaneet???

Ei hyvää päivää...

 

[ap]

Meillä pestään hampaat telkkarin edessä, ja peppupesun jälkeen annan lapselle purkan tai hyvänmakuisen vitamiinin. Reippaasti poika aina suostuu pesulle kun lahjoo. Sitten puetaan telkun edessä ja sanon ellei suostu vaatettamaan tai että äiti vaatettaa niin sammutan telkkarin ja aina meillä ainakin sujuu ja puoli tuntia menee aamutoimiin

Oletteko näin koittaneet???

Meilläkin puetaan päivävaatteet aamulla telkkarin edessä,joskus auttaa,joskus ei. Poika ei hirveästi keskity ohjelmiin ja jos saa päähänsä rimpuilla itsensä pois sylistä ja lähteä livohkaan niin siinä ei lastenohjelmat auta :/ MUTTA,joinakin aamuina tuo telkkari on kylläkin ollut pelastus. Ei vaan ole niin takuuvarma konsti meillä..

 

[sinihammas]

Mä oon samanlainen natsi kuin BKM. =)

 

[Voimahalit ja jaksamista toivottelen]

Kyllä, kun poika on yli metrin ja painaa n. 17-18 kiloa, kyllä sitä voimaa löytyy... on silmälasit vaarassa, sillä niihin osuu helposti käsi riuhtoessa! Meillä on lisänä vielä diabetes uhmiksella, joten taistelua riittää! Ei söisi mitään, herkkuja vaan. Mieluummin antaa sokerin tippua vaikka kakkoseen kun syö!

Silti koen jaksavani ihan hyvin, sillä rauhallistakin menoa on paljon, ja kun Thank God, meidän ei tarvitse lähteä joka aamu hoitoon. Se olisi yhtä kärsimystä! Sillä käyntejä eri paikoissa (sairaala, puheterapia, psykologi, testit jne.) on aamuisin kuitenkin usein.

 

[Valaja]

Jäähyjä suosittelen. Älä uhkaa semmosella, mitä et voi/halua toteuttaa. Ole selkeä, johdonmukainen, aseta raja ja pidä se joka tilanteessa. Tulisitko on väärä sana, tule on parempi. Se ei anna muuta vaihtoehtoa.

Huutoa ja kiljumista ei kannata "kuulla". Huomioi vasta, kun lapsi päättää vaihtaa tekniikkaansa ja haluaa huomion positiivisena. Jos lapsi ei tule pois pahanteosta, autosta, kaupasta... hae hänet ja kanna pois. Jos lapsi ei pue, pue hänet, äläkä houkuttele ja neuvottele.

Nuo toimii meidän lapsilla. Ai niin, telkkari on aamulla aina kiinni.

 

[virtanen]

Mulle on lastentarhanope neuvonut ettei kiukkukohtausta saavaa lasta saa jättää yksin. Jotenkin näin se meni: Se kiukkuava lapsi kokee sisäistä kaaosta. Jos lapsen jättää yksin raivoamaan, tulee hän entistä epätoivoisemmaksi. Pitää ottaa syliin ja rauhoittaa, antaa fyysisiä rajoja ja sitä myötä koittaa niitä henkisiäkin rajoja piirtää. Koittaa auttaa lasta sen kiukun kanssa, ei jättää yksin.

Ja sitten yksi ihan ufo-juttu: jostain luin (palstalta?) että kihomadot voivat aiheuttaa jatkuvaa kiukuttelua. Lapsi ei välttämättä osaa sanoa mitään, mutta jatkuva kutina ja epämiellyttävä tunne voi näkyä kiukutteluna.

 

[Voimahalit ja jaksamista toivottelen]

Mulle on lastentarhanope neuvonut ettei kiukkukohtausta saavaa lasta saa jättää yksin. Jotenkin näin se meni: Se kiukkuava lapsi kokee sisäistä kaaosta. Jos lapsen jättää yksin raivoamaan, tulee hän entistä epätoivoisemmaksi. Pitää ottaa syliin ja rauhoittaa, antaa fyysisiä rajoja ja sitä myötä koittaa niitä henkisiäkin rajoja piirtää. Koittaa auttaa lasta sen kiukun kanssa, ei jättää yksin.

Tämä toimii meillä parhaiten. Yksin jättäminen ei ole yhtään niin tehokasta, mutta meillä onkin näitä erityisongelmia, että en osaa sanoa ihan peruslapsen kohdalla mikä toimisi parhaiten.

 

[Valaja]

Mulle on lastentarhanope neuvonut ettei kiukkukohtausta saavaa lasta saa jättää yksin. Jotenkin näin se meni: Se kiukkuava lapsi kokee sisäistä kaaosta. Jos lapsen jättää yksin raivoamaan, tulee hän entistä epätoivoisemmaksi. Pitää ottaa syliin ja rauhoittaa, antaa fyysisiä rajoja ja sitä myötä koittaa niitä henkisiäkin rajoja piirtää. Koittaa auttaa lasta sen kiukun kanssa, ei jättää yksin.

Tämä toimii meillä parhaiten. Yksin jättäminen ei ole yhtään niin tehokasta, mutta meillä onkin näitä erityisongelmia, että en osaa sanoa ihan peruslapsen kohdalla mikä toimisi parhaiten.

Meillä toimii parhaiten se, että lapsi saa raivota rauhassa. Ei kylläkään yksin. Sylittely, silittely, höpöttely jatkaa vain ja pitkittää tuota raivaria. Lapsi saa huomiota raivoamisellaan. Voi kyllä toimia toisilla, mutta meillä ei alkuunkaan.

Minusta lapsi ei ole yksin, jos hän on siinä muun perheen mukana samassa tilassa muiden kanssa.

 

[ap]

Ensinnäkin: kaikki sylkeminen, lyöminen, potkiminen ja muu vahingoittaminen on heti tiukka EI! Jäähylle joka kerta kun yrittääkin moista. Jos ei 3 min jäähy auta, vaan tekee saman kohta uudelleen, niin pidennät 4 minuuttiin, jne. Pidä huoli, että näkyvillä on kello / munakello.

Toisekseen: Jos lapsi ei suostu pukemaan, niin pistä vaatteet kassiin ja kanna (vaikka huutavana ja rimpuilevana) autoon. Jos ei suostu syömään, niin komennat sitten pois pöydästä ja kerrot että ruokaa tulee seuraavan kerran kun on ruoka-aika. Ja tässä on tärkeää pitää komennosta kiinni, vaikka lapsi tulee todennäköisesti huutamaan, raivoamaan, itkemään ja kokeilemaan KAIKKI keksimänsä temput. Muistaa ensi kerralla, että ruokaa ei oikeasti tule, jos äiti niin sanoo.

Muutenkin tuo auktoriteetin saaminen on nyt tärkeää. Jos teet turhia uhkauksia (sanot että lähdet vaikka et lähdekään), niin lapsi oppii että sun puheesi ovat yhtä tyhjän kanssa. Hän oppii nopeasti myös herkät paikkasi: jos vihaat eniten kiljumista, niin hän kiljuu varmasti niin pitkään kuin jaksaa, jotta antaisit periksi. Sun tehtäväsi on näyttää, että MIKÄÄN temppu ei tepsi, vaan kun sinä sanot jotain, niin se on ja pysyy vaikka hän tekisi mitä. Se on sitä rajojen laittamista ja ilman sitä, et tule saamaan mitään tolkkua kasvatukseen jatkossakaan.

Tää oli hyvä kirjoitus,kiitos. Ja tuo tosiaan pitää paikkansa,että kun poika huomaa mikä rassaa hermojani eniten hän hyödyntää sen joka kerta.

 

[vieras]

Meillä on toiminut pukemiseen, että riemuitsen olevani pukeissa ennen lasta. Siitäkös vasta kimmastuu ja pistää töpinäksi. Parin vuoden kilpailun jälkeen on sekin ihme tapahtunut, että hakee vaatteet itse kaapista heti aamulla ja vetää päälle.

Muuten minäkin olen aika natsikasvattaja. Jäähyt ei ole ikinä toimineet meillä, tehokkaampaa on kunnon uhkaus ja sen toteutus yhdestä varoituksesta. Lyömisestä tms. ei yhtään varoitusta, heti rangaistus käyttöön. Ja hyvän käytös palkitaan ja huomioidaan.

 

[Serlaorava]

Tosi ajankohtainen aihe! Meillä kohta jo 4v ja taitaa olla joku "toinen uhma" käynnissä... Huh, heijaa sitä menoa välillä...
Onneks on sen verran habaa, nii voin joskus kantaa kiljuvan lapsen kaupasta jne.

 

[vieras]

Mä oon samanlainen natsi kuin BKM. =)

Ja hyvä niin, musta tossa ei oo mitään natsimaisuutta!!Itse myös hyvin samoilla linjoilla!

 

[ap]

nostetaas vielä kerran

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Minä yleensä totesin, että "okei, olet kiukkuinen... kun olet kiukutellut valmiiksi, tule sanomaan." Ja olen odottanut ihan vieressä.

Ja se, että lapselle antaa näennäistä päätäntävaltaa, toimii usein. "Laitetaanko nämä vai nämä housut?" "Puetko eteisessä vai olohuoneessa?" jne.

Ja selkeys, toisto ja julmetun pitkä pinna.

 

[Kowalski]

Mä meditoin :saint: . Eli suljen lapsen rääkymiset yms pois mielestäni, ajattelen vaikka kukkaketoa tms. Puen naperolle vaatteet, enkä kiinnitä mitään huomiota kiukutteluun, lasken mielessäni vaikka miljoonaan. Olen niinkuin en huomaisikaan hänen rähinöintiään. Fyysisesti pärjään rimpuilevalle kolmevuotiaalleni kyllä. Onneksi näitä aamuja ei ole enää kovinkaan usein. Sitten, kun poika on viety päiväkotiin (missä tottakai on kuin enkeli eivätkä siellä uskokaan jos kerron että kotona oli pikkupiru) ja lähden kävelemään/pyöräilemään kouluun päin, niin kihisen kiukkuni ulos

Joskus otan syliin ja kysyn että onko sinulla uhmakohtaus. Poika sanoo että "joo" ja sitten halitaan & kiukku menee ohi. Se toimii vain silloin kun on tietynsorttinen kiukkukohtaus menossa.

Teen kaikkeni etten suuttuisi, sillä sitähän tuo uhmis haluaa: kiristää mun pinnaa. Patoumani puran sitten vaikka pikkukiviä potkimalla, siivoamalla tai palstalla

Mitään äidin puremista, lyömistä tms meillä ei oikeastaan edes ole. Siihen puuttuisin samantien ja tiukasti.

Joskus kysyn pojalta jotain asiaa, tarvitsen mukamas hänen apuaan. Tai annan hänen valita mitkä lenkkarit haluaa jalkaansa, minkä lippiksen, tms. Se saa hänet lopettamaan kiukkuamisen. Tai sitten alan juttelemaan jostain kivasta asiasta, vaikkapa siitä että iltapäivällä mennään kentälle palloa potkimaan, tms, ja poika lähtee huomaamattaan keskusteluun mukaan.

 

[ihan selvä]

 

[hemu]

Jos aamulla pitää mennä jonnekin, niin missään tapauksessa meillä ei telkkua aveta.

 

[vieras]

Ei harmaile en käy hirveän usein täällä,nyt tuntui että jostain on pakko saada apuja

 

[ap]

Ei harmaile en käy hirveän usein täällä,nyt tuntui että jostain on pakko saada apuja

ap siis minä

 

[ap]

Mä meditoin :saint: . Eli suljen lapsen rääkymiset yms pois mielestäni, ajattelen vaikka kukkaketoa tms. Puen naperolle vaatteet, enkä kiinnitä mitään huomiota kiukutteluun, lasken mielessäni vaikka miljoonaan. Olen niinkuin en huomaisikaan hänen rähinöintiään. Fyysisesti pärjään rimpuilevalle kolmevuotiaalleni kyllä. Onneksi näitä aamuja ei ole enää kovinkaan usein. Sitten, kun poika on viety päiväkotiin (missä tottakai on kuin enkeli eivätkä siellä uskokaan jos kerron että kotona oli pikkupiru) ja lähden kävelemään/pyöräilemään kouluun päin, niin kihisen kiukkuni ulos

Joskus otan syliin ja kysyn että onko sinulla uhmakohtaus. Poika sanoo että "joo" ja sitten halitaan & kiukku menee ohi. Se toimii vain silloin kun on tietynsorttinen kiukkukohtaus menossa.

Teen kaikkeni etten suuttuisi, sillä sitähän tuo uhmis haluaa: kiristää mun pinnaa. Patoumani puran sitten vaikka pikkukiviä potkimalla, siivoamalla tai palstalla

Mitään äidin puremista, lyömistä tms meillä ei oikeastaan edes ole. Siihen puuttuisin samantien ja tiukasti.

Joskus kysyn pojalta jotain asiaa, tarvitsen mukamas hänen apuaan. Tai annan hänen valita mitkä lenkkarit haluaa jalkaansa, minkä lippiksen, tms. Se saa hänet lopettamaan kiukkuamisen. Tai sitten alan juttelemaan jostain kivasta asiasta, vaikkapa siitä että iltapäivällä mennään kentälle palloa potkimaan, tms, ja poika lähtee huomaamattaan keskusteluun mukaan.

Muistan hämärästi jonkun iäisyyden vanhan keskustelun,jossa sanoit että aina löytyy sen verran oveluutta,että aikuinen päihittää lapsen sortumatta ruumiilliseen kuritukseen. Siitä varsinkin kaipaisin vinkkejä,tuntuu että poika aistii seuraavat siirtoni ja osaa "varautua" niihin. Niitä näitä juttelemalla en pysty harhauttamaan,poika pysyy juonessa mukana ja osaa kääntää asian taas kiukuttelun aiheeseen.

 

[Rieputarallaa]

Toisaalta neuvotaan ettei lasta saa jättää yksin kaoottisten tunteidensa kanssa. Pitäisi istua vieressä ja odottaa että kiukku laantuu. Lapsi kokee yksin jäämisen hylkäämisenä ja että hänen tunteensa eivät ole sallittuja.

En koe sitä yksin jättämiseksi, jos on muutaman metrin päässä samassa asunnossa Ja kiukkuamisen jälkeen neiti rientää aina syliin, tuskin tuntee hylätyksi oloaan, vaan nimenomaan että on saanut tunteensakin näyttää.

Emilynin kanssa samaa mieltä. Tehoaa ainakin meillä tuo taktiikka.