Apua!En rakasta miestäni,mutta jatkaako avioliittoa lasten takia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kiki"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ööööö;28276406:
No mitkä on mielestäsi sopivat syyt erota?

Omalta kohdaltani hengenvaara joko lapselle tai itselle, puolison harjoittama pedofilia, insesti tai kannibalismi ovat syitä eroon, päihderiippuvuus, väkivaltaisuus ja pitkään kestänyt uskottomuus syitä asumuseroon. Itse en ole eronnut helpolla omasta mielestäni.
 
Itse menin nuorena naimisiin vaikka en rakastanut miestä romanttisella tavalla. Kärsin asiasta hirveästi kun tajusin virheeni. Mulle jääminen siihen liittoon olisi ollut yhtä kuin henkinen itsemurha.
Kaksi vuotta eron jälkeen kieriskelin vielä syyllisyydessä. Tänään olen onnellinen, että uskalsin korjata virheeni enkä jäänyt loppuiäksi kitumaan.
 
On tosi mutkikas tilanne. Itsekin vuosia kiduin suhteessa (ei lapsia) jossa ei ollut rakkautta, oli vain kiintymys ja tottumus. Oli suuri helpotus molemmille kun se päättyi, mies nyt onnellinen toisen kanssa ja minä onnellinen yksin. Lasten takia ehkä jatkaisin mutta tuo henkinen väkivalta kuulostaa pahalta...
Tosiaan, ei voi päättää että rakastaa ihmistä joka on vastenmielinen, ei vaikka kuinka haluaa rakastaa.
 
Jos sulla ap ei alunperinkään ole ollut rakkautta miestäsi kohtaan ja silti olet mennyt hänen kanssaan naimisiin ja perustanut perheen niin en ymmärrä miksi nyt sinulla olisi "oikeus" rikkoa se perhe sillä samalla perusteella millä olet sen alunperin perustanutkin?

Ihan tietoisen riskin olet ottanut kun olet tuossa tilanteessa tehnyt loppuelämän ajan kestäviä sitoumuksia, silloin sinun olisi pitänyt ymmärtää myös se vaihtoehto ettet opi miestäsi koskaan rakastamaan ja hyväksyä rakkaudeton liitto jatkossakin.

Kaiken kaikkiaan todella surkeat lähtökohdat alkaa lapsia tekemään, itseni kohdalla olisivat olleet täysin mahdottomat. Rakkaus kuitenkin on se mikä auttaa yli niiden suurtenkin vaikeuksien.

Mutta ei kai kukaan voi kitua tilanteessa missä ei halua olla mutta jos lähdet tämän ihastuksesi perään niin koeta tehdä se niin että lapset ja miehesi kärsii muutoksista mahdollisimman vähän.
 
[QUOTE="Helmi";28275272]Niin ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa,niitä on monta, oikea ihminen on se kenet päättää siksi.

Mä veikkaan että sä et ole koskaan tehnyt mitään sen eteen että alkaisit rakastamaan miestäsi, jos koko ajan pyörittelee eroa vaihtoehtona,niin huomaamattaan petaa niitä omia tunteitaan koko ajan negatiiviseksi.. kyllä tunteisiin voi vaikuttaa.
[/QUOTE]

Vaikuttavan tekstin kirjoitit, joka kosketti minua syvältä. Oma parisuhteeni on juuri noiden ongelmien ja asioiden keskellä, mitä mainitsit. Ainakin minun puolisoon tuo tekstisi käy ja siihen mitä olen kokenut hänen kanssaan.
 
Viimeksi muokattu:
Luuletko että hän on kanssasi samaa mieltä kirjoittamastasi: "Pettämään en ole häntä kuitenkään lähtenyt. Nyt olen löytänyt miehen, jonka vierellä on hyvä olla ja tunne on molemminpuolinen."

Aika moni mies olisi varmaan sitä mieltä että olet jo pettänyt.
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
Vaikuttavan tekstin kirjoitit, joka kosketti minua syvältä. Oma parisuhteeni on juuri noiden ongelmien ja asioiden keskellä, mitä mainitsit. Ainakin minun puolisoon tuo tekstisi käy ja siihen mitä olen kokenut hänen kanssaan.

Kiitos. Olen nykyään myös rasittavuuteen asti tyrkyttämässä seurakunnan pari psykoterapiaa, :D josta miehemme kanssa saimem avun.

Anteeksi kun en ihan ymmärtänyt kumpi osapuoli olet, mutta hyvä kuitenkin on että tiedostat ilmeisesti että asioille voi tehdä jotain. Toivottavasti saatte asiat selvitettyä.

Parisuhteet on vaikeita, mutta antoisia
 
[QUOTE="Helmi";28277027]Kiitos. Olen nykyään myös rasittavuuteen asti tyrkyttämässä seurakunnan pari psykoterapiaa, :D josta miehemme kanssa saimem avun.

Anteeksi kun en ihan ymmärtänyt kumpi osapuoli olet, mutta hyvä kuitenkin on että tiedostat ilmeisesti että asioille voi tehdä jotain. Toivottavasti saatte asiat selvitettyä.

Parisuhteet on vaikeita, mutta antoisia[/QUOTE]

Olen mies ja käymme itsekin seurakunnan perheneuvonnassa. Sitä vaan on niin vaikeeta itse jaksaa taistella parisuhteen eteen, jos toinen on kylmä kuin kivipatsas.
 
Olen mies ja käymme itsekin seurakunnan perheneuvonnassa. Sitä vaan on niin vaikeeta itse jaksaa taistella parisuhteen eteen, jos toinen on kylmä kuin kivipatsas.

Tuttua, tai siis meillä ongelmat kärjistyi lähinnä siksi että minä tulkitsin miehen hiljaisuuden/vaikenemisen välinpitämättömyytenä, ajattelin että mies on yhtä lämmin ja tunteellinen kuin jääkaappi. Asia ei olllut niin vaan mies piti kaiken sisällään,meni täysin lukkoon ja minä tulkitsin tämän omasta näkökulmastani. Tosin silti jäi ongelmaksi se että hän ei halua minua kovinkaan usein. Mutta hän on alkanut hiukan tulla ulos kuorestaan,joten parempaan päin ollaan menossa. Siis kyllähän meillä mies on halannut ja pussannut,mutta kaikenlainen intohimo, yms tunteet on kyllä ollut jossain..

Toivottavasti teilläkin on kyse vääristä tulkinnoista yms. Tosin joskus se kylmyys voi tarkoittaa sitäkin että toinen ei enään rakasta, rakkaus voi kyllä löytyä uudelleen,mutta eriasia on sitten haluaako hän sitä. Älä vielä menetä toivoasi!

:)
 
Aika Harlekiinia on semmoinen pariterapeuttikin, joka lähtee ajatuksesta, että kaikkien suhteiden perusta on alkuperäinen rakastuneisuus. Itse olen ensimmäistä kertaa rakastunut nelikymppisenä, aiemmin olin siihen liian varautunut. Silti olin siihen ikään kokenut kaksi pidempää suhdetta, ja rakastin kumppania vaikken rakastunut koskaan ollutkaan, ihastunut alussa kyllä. Ihan toimivia suhteita olivat.

Eiköhän täällä lopulta vähemmistössä ole sellaiset suhteet, joissa molemmat olisivat olleet sydämensä pohjasta rakastuneita alussa. Ja tosi vähissä ovat ne suhteet, joissa tuo tila säilyy loputtomiin, enkä ole ollenkaan varma eikö niin omituisessa suhteessa lapset jää syrjään.

Mutta tuollainen pikainen viittaus henkiseen väkivaltaan täydellisen rakastavan miehen yhtenä piirteenä on niin outo, etten voi olla ajattelematta tämän aloittajan sijaitsevan hiukan pääkaupungista itään. Vai aloittajako sitä harrastaakin?

Tavallisen usein näissä keskusteluissa silti sitä tapahtuu, että mitä vuolaammin miestä aluksi kehutaan, sitä vähemmän aihetta lopulta tuntuu olevan. Miksei aloittaja puhu suhteensa dynamiikasta mitään? Saattaahan sieltä löytyä hyvät syyt siihen, miksi rakkautta ei ole löytynyt kotoa.
 
Kiitos mielipiteistänne! Sain paljon ajateltavaa.

Jk. Jätin tarkoituksella kertomatta asioita suhteestani, koska en halua, että minut tunnistetaan. Sen verran arka aihe ja sukulaiset ja ystävät ovat asioista tietämättömiä.
 
Mulla jäi kummittelemaan pätkä eräästä vastauksesta. Että lapset kärsii erosta aina ja se seuraa heitä aikuisuuteen ja vaikuttaa heidän parisuhteisiinsa ja rakkauksiinsa. Varmaan näin on. Mutta miten vaikuttaa elo perheessä jossa vanhemmat ovat vain muodollisesti yhdessä? Hellyyttä ja rakkautta ei näytetä? Tunteista ei puhuta? Luulisin että tiedän miten se vaikuttaa. Olin ja elin pitkän suhteen tuollaisessa perheessä kasvaneen miehen kanssa. ero tuli sitten lopulta onneksi, vuosien musertavan mietinnän jälkeen. Olin tilanteessa henkisesti äärirajoilla mutta sain koko asian käsiteltyä melko lailla valmiiksi jo ennen varsinaista eroa. Ex-mies ei päästänyt helpolla, ei nähnyt mitään ongelmaa siinä että ollaan yhdessä rakkaudettomassa ja seksittömässä liitossa vain lasten takia.
Nyt olen onnellinen, paino on pois. Tiedän että lasten kanssa asian puitteissa saan tehdä töitä vielä kauan mutta en halunnut heille samaa lähtökohtaa elämään kuin isälleen. Haluan että ovat suhteissaan onnellisia ja tyytyväisiä, turvallisin mielin ja kokevat ihailua, kunnioitusta ja rakkautta.

Kuten itse nyt.
 
Aijai, oliskohan tuo selitys siihen, miksi omakin mies on niin tytyväisen oloinen, vaikka minä kärvistelen? Ei ole nähnyt kotonaan ikinä mitään läheisyydenosoituksia, jos ei rähinääkään. Jonkin verran miestä tuntuu vaivaavan minun onnettomuuteni, mutta hänelle on valtava kiusaus nähdä ongelma minun omituisuuteni osoituksena - ei hänen. Taitaapa olla hiukan keskusteltavaa illaksi.
 
Haluan antaa oman näkökulmani asiaan. Äitini ja isäni olivat yhdessä reilut 20 vuotta ja erosivat avioliitosta kun olin 18-vuotias. Koko lapsuuteni ihmettelin miksi vanhempani asuivat yhdessä kun selvästi näin ettei heidän välillään ollut mitään kaveruutta suurenpaa. Äiti kyllä kertoi että he olivat nuorena rakastuneita mutta kun olin pieni isäni sairastui skitsofreniaan ja sen takia hän on lähes kyvytön sosiaaliseen kanssakäymiseen. Itse uskon että äitini ei vastuuntunnosta ja yksinäisyydenpelosta uskaltanut jättää isääni vaikka hän ei sitä täysin suoraan ole minulle sanonut. Sen vain haluan sanoa että ajatukseni avioliitosta eivät ole ruusuiset. En usko että olisin ollut yhtään surullinen tai kärsinyt vanhempieni erosta vaikka he olisivat eronneet kun olin pieni. Harmittaa todella paljon että äitini pysyi nähtävästi onnettomassa suhteessa! Nykyään hänellä on uusi mies ja huomaan kuinka paljon onnellisempi hän on. Joten se ei todellakaan pidä paikkaansa että lapset aina erosta kärsisivät!!! Jos ero on rauhaisa ja lapset näkevät molempia vanhempiaan uskon että lapset pystyvät sopeutumaan tilanteeseen. Toki voivat asiaa aluksi surra ja se on ihan normaalia.
 
"Rakas, älä ihmettele, jos poliisit tulevat kyselemään naapurin Reiskasta. Pistin loput hänestä pakkaseen, myöhempää herkuttelua varten, reisipalan syötyäni. Sano poliiseille, ettemme ole nähneet häntä pariin päivään!". "Ok, muru. Meillähän on kyllä ollut puhetta, ettet tuttuja söisi. Voisitko jatkossa mussutella vain muukalaisia mussukkaiseni?"
 
Jatketaanko tästä aiheesta? Itselläni tilanne, etten rakasta miestäni ja ahdistaa elämä tällä hetkellä paljon. Ahdistanut jo pitkään. Mies on hyvä ihminen, paras isä lapsilleni, varmaan paras mieskin sellaiselle, joka olisi samalla aaltopituudella. Meillä ei tunnu olevan enää mitään yhteistä, ei tehdä asioita yhdessä kun ei viihdytä toistemme kanssa. Ollaan aina oltu ns. räiskyviä, alussa sanallisesti tapeltiin paljonkin, mutta lasten myötä ne riidat jäi, tietynlainen nälviminen (ei lasten aikana onneksi) kuitenkin jäi ja tuntuu, että kumpikin on kokoajan varpaisillaan. En jaksa tätä suhdetta, enkä miestä, jonka kanssa en viihdy. Ei kiinnosta enää edes mikään terapia, kun en halua miehen kanssa vanheta. Tällä hetkellä en halua kyllä muitakaan miehiä, haluaisin vain olla yksin ja hengähtää edes hetken. Mies ei halua erota, vaikka olen ajoittain sitä yrittänytkin ja asiasta on puhuttu. En ymmärrä miksei halua minusta jo eroon, pelkääkö yksinoloa vai mitä ihmettä.

Onko lasten takia parisuhteessa olevia? Kuinka pitkään olette ajatelleet jaksaa?
 
Itsekin olin 13 ja hän yli 30 kun mentiin yhteen ja isän ja äidin tahdosta naimisiin. En itsekkään koskaan rakastanut miestäni ja ajattelin silti että eroaminen on synti enkä uskaltanut erota. Lapsia saimme ja nyt n.20 vuoden yhdessäolon jälkeen. Kaikki ne vuodet kun menin yksin nukkumaan. Hoidin lapset yksin. Seksiä vain silloin kun häntä huvitti eli silloin kun lapset saattaisivat yllättää ja sekin kesti minuutin tai pari. Koskaan hän ei kiinnostunut sainko itse orgasmia. Henkinen väkivalta ja jatkuva haukkuminen ja halveeraminen. En saa tavata ystäviäni enkä saa mennä yksin minnekään. Ystäväni ja sukuni ovat huoria tai kusipäitä hänen mielestään. Mitä voin tehdä? Saanko voimia eroon? Tiedän ettei ero voi sujua hyvin vaan hän tekee siitä todella likaista :( olen surullinen. Pitääkö minun lähteä kodistani lasten kanssa vai miten saisin hänet lähtemään?
 
Mulla sama tilanne, mutta avoliitto ja ero tulisi miehen alkoholi ongelman takia..8 vuotta olen katellu ja kestäny, nyt tunteet on kuollu ja olen täällä vaan lasten takia. en kyllä tajua miksi. inhoan miestä enkä pysty olla fyysisesti missään kontaktissa sen ällöttävän juopon kanssa.haluaisin minäkin kokea rakkautta, mutta mistä saa voiman lähteä, myydä talo,pakata,etsiä uusi asunto jne...niin mistä..
Minulla on myös alkoholistin oireet omaava mies. Hoitaa vielä työnsä, mutta humalatilaan pitää päästä vaikka ykkösvapaalla.
Minulla on myös rakkaus ja intohimo hävinnyt miestä kohtaan. Tilalle tullut inho ja turhautuminen. Enemmän kämppis. Nukutaan eri sängyssä.
Tosin alkoholisti ja hormonikierukka taitaa olla semmoinen yhdistelmä että ei seksiä aattelekaan. Jotenkin hirvittää kuinka selviää arjesta taloudellisesti ym. Mutta jos meno ei muutu, otan teinini mukaan...
 

Yhteistyössä