Arka aihe, onko lapsesi ruma?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
On täällä ainakin ja livenä nähnyt aika rumiakin lapsia vaika tietysti kaikista oma kaunein. Vieraan silmin katsottuna ei. Myös monilla suht kauneilla pareilla on ällistyttävän ruma lapsi.
 
Minun lapseni on kaunis, mutta voin kyllä myöntää tavanneeni vielä kauniimpiakin lapsia. Kun tyttö syntyi olin jotenkin ihan hämmentynyt, että tuon näköinenkö siitä tuli (esikoinen, enkä yhtään osaannut odottaa tyttö saati kutillut ulkonäköä) enkä osannut yhtään arvioida oliko hän kaunis vai ruma vai siltä väliltä. mutta kun useampi kätilö vieläpä toisten äitien läsnäollessa ihasteli tytärtäni, niin ei kai se auttanut kuin uskoa, että kaunis on:D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
On se kummallista etta tanne palstalle ovat keraytyneet kaikki komeiden ja kauniiden lasten aidit ;).Tuolla ulkosalla harvemmin niita oikeasti kauniita lapsia nakee.

Ei täälläkän aina kuvissa jos puolueeton on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Seera:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja pk:ssa töissä:
jännää että täällä on vain kauniiden lasten vanhempia. työssäni näen kyllä päivittäin ei-niin-kauniin, omituisen ja jopa vastenmielisen näköisiä lapsia.

Se johtuu sinusta, ei muista.

No tietysti niin. Kaikki lapset ovat kauniita ;).

Kauneus on edelleen subjektiivinen asia, eli päänsisäinen asia.

Ei ole. Muuten kaikki voisivat osallistua esim. kauneuskilpailuihin. Katsopaa vaikka Miss Maailma kisoja, siellä kaikkien maiden edustajilla on samankaltaisia, universaaleja piirteitä, joita kauniina pidetään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:
Alkuperäinen kirjoittaja Empuuu:
Oonko mä ainoa, jonka mielestä on olemassa myös ei-niin-kauniita vauvoja/lapsia vai eikö muut kehtaa myöntää? Omia ei vielä ole, mutta varmaan niitä sitten tulee maailman söpöimpinä pidettynä niin kuin jokainen näköjään tekee. :)

Avauksessa kysyttiin onko OMA vauvasi ruma. Harva oikeasti pitää omia lapsiaan rumina, koska heitä RAKASTAA. Rakkaus saa rumemmankin ihmisen näyttämään kauniilta =)
Mutta kyllä maailma on täys ei niin kauniita ihmisiä, ikään katsomatta. Joukkoon mahtuu siis ns alien-vauvojakin.

Ja jos jonkun 'ruman' aikuisen kanssa juttelee ja hänellä viisaita ajatuksia ja muutenkin mukava, se rumuus jotenkin pehmenee ja kaunistuu kun ihmiseen tutustuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Minun lapseni on kaunis, mutta voin kyllä myöntää tavanneeni vielä kauniimpiakin lapsia. Kun tyttö syntyi olin jotenkin ihan hämmentynyt, että tuon näköinenkö siitä tuli (esikoinen, enkä yhtään osaannut odottaa tyttö saati kutillut ulkonäköä) enkä osannut yhtään arvioida oliko hän kaunis vai ruma vai siltä väliltä. mutta kun useampi kätilö vieläpä toisten äitien läsnäollessa ihasteli tytärtäni, niin ei kai se auttanut kuin uskoa, että kaunis on:D

Voi pöljä. Niinhän ne sanovat kaikille vauvoille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mistähän johtunee:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
On se kummallista etta tanne palstalle ovat keraytyneet kaikki komeiden ja kauniiden lasten aidit ;).Tuolla ulkosalla harvemmin niita oikeasti kauniita lapsia nakee.

Ei täälläkän aina kuvissa jos puolueeton on.

Jos realistisesti ajatellaan niin pari prosenttia kaikista ihmisistä on oikeasti kauniita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja dfdf:
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Minun lapseni on kaunis, mutta voin kyllä myöntää tavanneeni vielä kauniimpiakin lapsia. Kun tyttö syntyi olin jotenkin ihan hämmentynyt, että tuon näköinenkö siitä tuli (esikoinen, enkä yhtään osaannut odottaa tyttö saati kutillut ulkonäköä) enkä osannut yhtään arvioida oliko hän kaunis vai ruma vai siltä väliltä. mutta kun useampi kätilö vieläpä toisten äitien läsnäollessa ihasteli tytärtäni, niin ei kai se auttanut kuin uskoa, että kaunis on:D

Voi pöljä. Niinhän ne sanovat kaikille vauvoille.

Tässä on hyvä osoitus niistä äitien vaaleanpunaisista laseista ;). Mutta pisti hymyilyttämään minuakin tuo pikkaisen naiivi, mutta hellyttävä kirjoitus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Mä en ole koskaan nähnyt yhtään söpöä tai kaunista vastasyntynyttä vauvaa.

Mun tytär oli mun mielestä syntyessäänkin heti kaunis. Heti sillä hetkellä kun hän tuli ulos (oli kurottautunut nähdäkseni) näin, että hän oli täydellinen ja ihana. :heart: Sanoin heti ensimmäiseksi kätilölle, että hän on juuri niinkuin pitikin olla. :heart: :heart: Tuntui oudolla tavalla, kuin olisi katsonut peiliin ja tullut ehjäksi.

Ihan oikein ja kauniisti sanottu sinulta ja meahilta. Mutta sinunkin lapsesi ovatkin kauniita mitä kuvissa nähnyt.
 
eivät ne nyt rumia ole, mutta ihan tavallisia pulliaisia maantienharmaita ja harmaasilmäisiä, jotka ei massasta erotu sitten niin millään. 2/5 lasta olivat kyllä syntyessään niin hiton rumia, että mietein kyllä monasti, että tuleeko niistä ihmisen näköisiä ollenkaan, mutta tulihan niistä.
 
Voinko kysyä missä ketjussa näitä kauniita lapsia voi ihastella? Vaikea uskoa että niin monta kaunista mahtuu yhdelle keskustelupalstalle.
 
Arvostan harvinaista rehellisyyttäsi. Sinun ajatteluasi ei ole näköjään äitiys sumentanut.
 
Kun kuopus synnytyksen jälkeen nostetiin minun nähtäväkseni, sanoin ekaksi: onpa se nätti! Ja tarkoitin kyllä kaunista. Kaunis on edelleen minun silmissäni kuten vanhemmatkin lapset. Ja niin pitää kaikkien lapsien omille vanhemmilleen ollakin maailman kauneimpia, siitähän se koko jälkeläisistä huolehtinen lähtee että ne ovat kaikella tavalla parempia kuin naapurin lapset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nti hulina:
Alkuperäinen kirjoittaja mistähän johtunee:
Alkuperäinen kirjoittaja nti hulina:
no ei oo rumia meitin lapset

No sullahan onkin vallan ihanan kauniit. Muistan aina sen tummahiuksisen pikkuisen. Aikaisemmin jo mainitsin sinut.

kiitti..pakko sanoa täällä on paljon kauniita lapsia kuvaketjuissa niitä näkee.

Laitatko linkkiä kuvaketjuun?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei multa kannata kysyä:
Ja niin pitää kaikkien lapsien omille vanhemmilleen ollakin maailman kauneimpia, siitähän se koko jälkeläisistä huolehtinen lähtee että ne ovat kaikella tavalla parempia kuin naapurin lapset.

Miksi ihmeessä? Ei mun lapset ole maailman kauneimpia, ihan tavallisia. Niistäkin yksi tosiaan aavistuksen muita kauniimpi.

Ei se nyt missään nimessä tarkoita, ettenkö mä niistä haluaisia huolehtia ja huolehtisikin.
Ne on mulle maailman rakkaimpia lapsia, vaikka kykenenkin suhtautumaan niiden ulkonäköön suhteellisen objektiivisesti.
 
Tyttäreni on minulle niin rakas, että hän onminun mielestäni maailman kaunein - on aina ollut :)

Nyt, kun jo hiukan meikkailee, on kaunis tyttö poikienkin mielestä. Tytär ei pojista perusta, ovat kuulemma pahinta mitä maa päällään kantaa :) :) :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja mistähän johtunee:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
Mä en ole koskaan nähnyt yhtään söpöä tai kaunista vastasyntynyttä vauvaa.

Mun tytär oli mun mielestä syntyessäänkin heti kaunis. Heti sillä hetkellä kun hän tuli ulos (oli kurottautunut nähdäkseni) näin, että hän oli täydellinen ja ihana. :heart: Sanoin heti ensimmäiseksi kätilölle, että hän on juuri niinkuin pitikin olla. :heart: :heart: Tuntui oudolla tavalla, kuin olisi katsonut peiliin ja tullut ehjäksi.

Ihan oikein ja kauniisti sanottu sinulta ja meahilta. Mutta sinunkin lapsesi ovatkin kauniita mitä kuvissa nähnyt.

Voinko kysyä missä ketjussa näitä kauniita lapsia voi ihastella? Vaikea uskoa että niin monta kaunista mahtuu yhdelle keskustelupalstalle.

Älä kysy noin vaikeaa, mistä löytyy. Olen vaan täällä nähnyt ja ainakin noilla on silmääni kauniit lapset. Eli erityisen kauniita koska mieleen jääneet.
 
Eipa kukaan mamma yht´akkia loyda linkkia kun totuus sielta paljastuisi...
 
Yhteistyössä