ei ketään kelle kertoisin

[eräs vaan]

niin, no, olen pettänyt vanhempieni odotukset kun musta ei tullukkaa muuta kuin kaupankassa.

No voi herrantähden. Mistähän nuo hienohelmat ostaisivat sapuskansa ja vaatteensa jne, jos kukaan ei olisi kaupan kassalla töissä.
Itse olen masennuksesta huolimatta laahustanut korkeakouluopinnot puolella teholla läpi ja saanut tutkinnon sekä sitä vastaavan työpaikan, mutta toisinkin olisi voinut käydä. Ihan yhtä hyvin voisin olla keskivaikean masennukseni takia kouluttamaton tai koulutettu, mutta sairauseläkeläisenä kotona. Ei siihen lopputulokseen olisi tarvinnut muuta kuin hitusen pahemman masennuksen ja vähän vähemmän luottoystäviä.

 

["..."]

Meillä lastensuojelu kävi silloin 2 viikon välein katsomassa että olen siivonnu ja kysymässä olenko jaksanut tehdä ruokaa. mitään ns. apua en heiltä saanu

Tätäkö se apu ihan oikeesti on, mitä on nykyään saatavissa. Ahdistavaa ja painostavaa. Tsemppiä sulle ap!

 

[Kahden yh]

Monilta on huostaanotettu lapset esim. vain siksi, että ovat kertoneet neuvolassa olevansa väsyneitä. Neuvola ilmoittaa heti sossuun ja sossun mielivaltaisuus tiedetään.

No tämä nyt on ihan soopaa. Jäätyäni vastasyntyneen ja 2-vuotiaan yksinhuoltajaksi, sain neuvolan kautta perhetyöntekijän ja hetkeksi aikaa kodinhoitajan 2-4 tuntia viikossa lapsiperheiden kotipalvelusta. Siltikin olin todella väsynyt kun vauva valvotti yöt pitkän aikaa. Teimme yhdessä perhetyöntekijän kanssa lastensuojeluilmoituksen, jotta saisin lisää apua jaksamiseeni.

Kukaan ei edes käynyt kotonamme, vaan kävin yksin sos.työntekijöiden kanssa juttelemassa ja kartoittamassa tilannettani. Heidän näkemyksensä oli, että tuo kodinhoitajan käynti muutaman tunnin viikossa saa jatkua, ja riittää jaksamiseni kannalta. Vaikea uskoa, että ihan väsymystä valittamalla edes harkitaan huostaanottoa.
Vaikea masennus varmaankin vaatii suurempia tukitoimia, mutta huostaanotto ei silloinkaan ole se ensimmäinen eikä toinen tai kolmaskaan keino. Kyllä aina pyritään tekemään kaikki mahdollinen, että lapset saavat asua vanhempiensä kanssa.

 

[hiljaa yksin]

[QUOTE="...";26162552]Tätäkö se apu ihan oikeesti on, mitä on nykyään saatavissa. Ahdistavaa ja painostavaa. Tsemppiä sulle ap![/QUOTE]

minun kohdallani ainaki apu oli tällaista, kysyin kyllä olisiko tämä perhetyöntekijä voinut katsoa lastani 2 tuntia että olisin voinut käydä psykiatrilla juttelemassa ihan yksin, mutta hän sanoi ettei he anna sellaista apua.

 

["harmaa"]

Itse asiassa mulla on yksi tuttava joka ottaa lapset 2 kertaa vuodessa yöksi hoitoon. mun vanhemmat ei ota lapsia luokseen koska "ei ole meidän tehtävä kasvattaa sun lapsia" ja mun mieheni suostuu kyllä katsomaan lapsia silloin jos mulla on esim. lääkärikäynti jota ei voi peruuttaa.

No onhan sulla sitten edes joku ja kyllä nyt kaksi kertaa vuodessa on ihan riittävä Sinun vain pitää osta asennoitua siihen että sinulla on nyt perhe ja lapset ja sitten kun saat sen vapaan, otat joka hetkestä ilon irti
En halua asentaa mutta oikeassahan sinun vanhempasi on, ei ole heidän homma hoitaa SINUN lapsia.
Oma äitinikin sanoi minulle että itsehän kakarasi hoidat ja niin olen hoitanut, kerta vuodessa palkkaan 2 tunniksi hoitajan jolloin saamme miehen kanssa vapaata.

 

[hiljaa yksin]

[QUOTE="harmaa";26162604]No onhan sulla sitten edes joku ja kyllä nyt kaksi kertaa vuodessa on ihan riittävä Sinun vain pitää osta asennoitua siihen että sinulla on nyt perhe ja lapset ja sitten kun saat sen vapaan, otat joka hetkestä ilon irti
En halua asentaa mutta oikeassahan sinun vanhempasi on, ei ole heidän homma hoitaa SINUN lapsia.
Oma äitinikin sanoi minulle että itsehän kakarasi hoidat ja niin olen hoitanut, kerta vuodessa palkkaan 2 tunniksi hoitajan jolloin saamme miehen kanssa vapaata.[/QUOTE]

joo mä hoidan kyllä omat lapseni, ihan niinkuin hoidin siskonikin silloin kun hän oli pieni. enkä syytä vanhempiani siitä ettei he hoida mun lapsiani, mutta olisi kuitenki kiva saada heiltäkin vähän tukea

 

["harmaa"]

no paljon sinä sitä vapaata sitten haluat-tarvitset? Palkkaa hoitaja?

 

[Kahden yh]

[QUOTE="harmaa";26162604]No onhan sulla sitten edes joku ja kyllä nyt kaksi kertaa vuodessa on ihan riittävä Sinun vain pitää osta asennoitua siihen että sinulla on nyt perhe ja lapset ja sitten kun saat sen vapaan, otat joka hetkestä ilon irti
En halua asentaa mutta oikeassahan sinun vanhempasi on, ei ole heidän homma hoitaa SINUN lapsia.
Oma äitinikin sanoi minulle että itsehän kakarasi hoidat ja niin olen hoitanut, kerta vuodessa palkkaan 2 tunniksi hoitajan jolloin saamme miehen kanssa vapaata.
[/QUOTE]

Jos 2 kertaa vuodesta on sinulle riittävä, sehän ei tarkoita että se on kaikille muillekin riittävä. Jos on huono parisuhde ja itsellä masennus, ei todellakaan pidä jaksaa yksin. Se ei ole tietenkään isovanhempien velvollisuus hoitaa lapsiaan, mutta tuollaisessa tilanteessa kyllä normaali ihminen haluaa tarjota apuaan.

Ap:lle haluaisin sanoa, että varmasti sitä apua saat, kun kerrot rehellisesti miten sinulla ja miehelläsi asiat ovat, ja omasta väsymyksestäsi. Ja että lastesikin takia kannattaa miettiä, olisiko ero oikea ratkaisu. Kertomasi perusteella miehesi ei todellakaan ole mikään tuki ja turva sinulle, vaan pahentaa tilannettasi. Ja vaikuttaa myös sinun mahdollisuuteesi saada apua, kun on kaksi aikuista perheessä.

 

["Minä"]

Missä päin Suomea asut ap ? Isellä ollut uupumusta ja tiedän miltä se tuntuu.

 

[hiljaa yksin]

[QUOTE="Minä";26162722]Missä päin Suomea asut ap ? Isellä ollut uupumusta ja tiedän miltä se tuntuu.[/QUOTE]
etelä-suomessa

 

[hiljaa yksin]

[QUOTE="harmaa";26162687]no paljon sinä sitä vapaata sitten haluat-tarvitset? Palkkaa hoitaja?[/QUOTE]

eipä ole varaa sellaiseen

 

[hiljaa yksin]

nyt täytyy mennä, mies tulee kohta kotiin. kiitos ja anteeksi

 

["vieras"]

Kylläpäs sulle on aikamoisia mulkeroita sattunut lähipiiriin (anteeksi vain...), ei ihme jos vähän masentaa!

Oikeasti, isovanhemmat jotka eivät halua hoitaa lapsenlapsiaan, ja mies joka suostuu katsomaan lapsia vain jos sulla on esim. lääkäri! Onhan ne senkin lapsia! Oletko vakavissasi harkinnut, että olisiko sinun parempi erota miehestäsi? Jos miehestä ei ole sen vertaa tukea että hänelle voisi masennuksesta kertoa, eikä hän edes hoida lapsia tai kotia...? Olisi yksi ihminen vähemmän jonka tarpeista sinun tarvitsisi huolehtia. Ymmärrän kyllä että helpommin sanottu kuin tehty, mutta kuitenkin...

Ja sun vahnemmat... Huh huh, ei paljon tukea ole herunut! Eikä se työhommakaan kovin hyvältä kuulostanut, että irtisanouduit masennuksen takia! Minusta sinä kaipaat nyt apua, mene lääkäriin ja juttele siellä, saat alkuun lääkkeet kohdalleen ja on helmpompi lähteä miettimään jatkoa! Ja tosiaan voisit kyllä miehellesikin kertoa, jos hän lähtee kalppimaan niin en sanoisi sitä näiden tietojen peruseella suureksikaan menetykseksi... Parhaimmassa tapauksessa hän havahtuu ymmärtämään sinua paremmin ja lopettaa haukkumisen ja tarjoaa tukea(kuten aviopuolison kuuluisikin!).

Samaa meinaisin kirjoittaa.

Jos et miehestä saa aikaiseksi vielä eroa, niin pistä silti välittömästi välit poikki vanhempiisi. Usein jos on tullut kotona kaltoinkohdelluksi, niin ottaa myös sellaisen miehen.

 

["Minä"]

Olisitpa asunut lähempänä, niin olisin voinut auttaa. Mutta jos haluat kirjoitella kanssani, niin se järjestyy.

 

[---]

Tämä on vähän hölmö kysymys ja varmaan myös asian vierestä mutta onko sulla käytössä hormonikierukka? Itse otin sen kaksi vuotta sitten ja oireet ovat olleet juuri samanlaiset kuin sinulla. Mies käskenyt kierukan poistattaa koska hormonitasapainoni huitelee missä sattuu. kaverini on ottanut kierukan 2kk sitten ja sanonut että hänestä tullut äreä ja ei enää halua miehen kanssa edes seksiä.

 

[hiljaa yksin]

Tämä on vähän hölmö kysymys ja varmaan myös asian vierestä mutta onko sulla käytössä hormonikierukka? Itse otin sen kaksi vuotta sitten ja oireet ovat olleet juuri samanlaiset kuin sinulla. Mies käskenyt kierukan poistattaa koska hormonitasapainoni huitelee missä sattuu. kaverini on ottanut kierukan 2kk sitten ja sanonut että hänestä tullut äreä ja ei enää halua miehen kanssa edes seksiä.

ei ole kierukkaa. mulla on ollut masennusta 14 v lähtien, välillä vähemmän ja välillä enemmän

 

[123rfjkbvdtjvi]

Hoitamaton masennus on paljon suurempi syy kyseenalaistaa vanhemmuus, kuin hoidossa oleva masennus.

 

["Eee"]

ja mun mieheni suostuu kyllä katsomaan lapsia silloin jos mulla on esim. lääkärikäynti jota ei voi peruuttaa.

Siis mitä? Ne on teiän yhteiset lapset. Miksette te hoitele niiden asioita yhdessä tuumin, siis noin niinkun suunnilleen puoliks?

 

["vieras"]

Nyt tulee varmasti jyrkän kuuloista tekstiä, mutta pakko sanoa: masennus ei katoa, jos masennuksen syitä ei hoideta. Sun mies kuulostaa sellaiselta, että on yks syy sun masennukseen. Yksi tuttuni oli 10 vuotta henkistä väkivaltaa käyttävän miehen kanssa ja romahti, ihan kokonaan, masentui ja sairastui siitä johtuvaan psykoosiin. Vasta silloin älysi, että on pakko tehdä muutoksia ja otti lapsensa ja muutti eri paikkakunnalle, eroon vanhasta. Nyt onnellinen yh-äiti, ei masennuksesta tietoakaan.

Mun mielipide on, että eroa ennen kuin on liian myöhäistä. Kun masennus menee liian pitkälle, ei ihminen kykene näkemään enää muuta ratkaisua kuin ulospääsy ja hyvin usein se valitettavasti on itsetuhoisissa ajatuksissa. Kaikkea hyvää aloittaja sinulle ja mene ja kerro jollekin, jos et omista ystäviä niin ammattiauttajalle. Hanki apua, ennen kuin romahdat, sekä itsesi että lapsesi vuoksi.

 

["vieras"]

oon samaa mieltä edellisen kanssa; oon kokenut saman, mies ei ymmätänyt masennustani eikä muutenkaan välittänyt. Olin ihan romuna pitkän aikaa ennen eroa, kunnes tuli lopullinen ero. Sen jälkeen elämä alkoi hiljalleen parantua, eikä masennus enää ole vaivoina. Lääkitys siihen auttoi selviytymään, samaa suosittelen sulle

 

[hiljaa yksin]

eilen koko päivän mieheni oli korjaamassa autoa toisessa kaupungissa, tullessaan kotiin oli pettynyt kun en odottanut iltakuuten että tein ruokaa kun hän tulee kotiin vaan teinkin ruuan aikaisemmin kun lapsilla oli nälkä. Tänään aamusta asti ollut auton kimpussa ja kun sai meidän auton valmiiksi niin ilmoitti lähtevänsä korjaamaan kaverinsa autoa. sanoin hänelle että olisin halunnut mennä ystäväni luokse kylään kun hää olisi leikannut hiukseni... tämäpä ei käynytkään, sitten mulla tuli totaalinen itkupotkuraivari. sanoin suoraan et olen menossa lääkäriin hoidattamaan masennustani ja että hän voisi olla tukenani edes joskus, itkien sanoin että olisin toivonut että oltaisiin voitu edes grillata yhdessä. hän ilmoitti että mun olis pitäny sanoa asiasta aikaisemmin. kerroin että kaipaan tukea ja seuraa ja haluaisin viettää aikaa perheenä.... mitä tapahtui???? mieheni lähti tietenkin korjaamaan sitä autoa ja sanoi lähtiessään: tän jälkeen mä en sit lupaa enää kellekkään koskaan mitään enkä käy missään, oon vaan aina kotona! ei ois pitäny kertoa, tuli vaan kahta huonompi olo et ku kerranki sanon mikä vaivaa niin sit mulle suututaan... luulenpa ettei mun tarvitse odottaa häntä kotiin muutamaan päivään

 

["madame"]

No tämä nyt on ihan soopaa. Jäätyäni vastasyntyneen ja 2-vuotiaan yksinhuoltajaksi, sain neuvolan kautta perhetyöntekijän ja hetkeksi aikaa kodinhoitajan 2-4 tuntia viikossa lapsiperheiden kotipalvelusta. Siltikin olin todella väsynyt kun vauva valvotti yöt pitkän aikaa. Teimme yhdessä perhetyöntekijän kanssa lastensuojeluilmoituksen, jotta saisin lisää apua jaksamiseeni.

Kukaan ei edes käynyt kotonamme, vaan kävin yksin sos.työntekijöiden kanssa juttelemassa ja kartoittamassa tilannettani. Heidän näkemyksensä oli, että tuo kodinhoitajan käynti muutaman tunnin viikossa saa jatkua, ja riittää jaksamiseni kannalta. Vaikea uskoa, että ihan väsymystä valittamalla edes harkitaan huostaanottoa.
Vaikea masennus varmaankin vaatii suurempia tukitoimia, mutta huostaanotto ei silloinkaan ole se ensimmäinen eikä toinen tai kolmaskaan keino. Kyllä aina pyritään tekemään kaikki mahdollinen, että lapset saavat asua vanhempiensä kanssa.

Jaa no mä tiedän kyllä ihmisen jotla huostaanotettiin lapsi kun ei ollut laittanut tälle lämmintä ruokaa 1vrk, koska tämä lapsi oli oksennustaudissa!! olivat ystävällisesti tehneet päiväkodilta ls-ilmoituksen kun ei ollut päässyt kokoukseen.

Ja lastensuojelu on just sitä, pelkkää kyttäämistä ja seuraamista 80%, loppu 20% jotain apua, mutta ei kuitenkaan mitään kovin tuntuvaa. Esim.meidän kunnassa se on perhetyöntekijä, joka vaan juo kahvia ja keskustelee. Ja/tai 1viikonloppu kuussa tukiperhe. Ja jos oikeesti tarvii apua niin eihän nuo tunnu missään! No sit on se huostaanotto kun avohuollon tukitoimet ei riittänyt.
Niinpä. Tässä kunnassa ei edes ole mitään kodinhoitajia, eli oikea konkreettinen apu puuttuu kokonaan.

 

[natasja]

Moi

Asut näköjään etelä-suomessa, mä voisin olla välillä hoitoapuna. saa laittaa yv:tä

 

[Pikkuinen Jättiläinen]

Älä nyt ainakaan ota mitään syyllisyyttä tuosta tämän päiväisestä! Normaali, kunnon mies olisi soittanut ja varmistanut että onko ok mennä vielä kaverillekin korjaamaan autoa. Ei sillä, että puolison pitäisi aina kysyä "lupaa" vaan sillä, että huomioi sen että puoliso on ollut koko päivän lapsien kanssa ja on ihan normaalia että toinen vanhemmista tulee jakamaan sitä hoitovastuuta.

Minusta sinun tulisi vaatia enemmän. Käytä tuota mitä mies sanoi tänään, että olisi pitänyt aikaisemmin ilmoittaa että haluat hänen olevan kotona. Älä oleta vaan kerro hyvissä ajoin mitä mieheltä haluat. Jos ei edelleenkään ota sinun toiveita huomioon niin ehkä se ero on ihan hyvä juttu..

 

[pinks]

eilen koko päivän mieheni oli korjaamassa autoa toisessa kaupungissa, tullessaan kotiin oli pettynyt kun en odottanut iltakuuten että tein ruokaa kun hän tulee kotiin vaan teinkin ruuan aikaisemmin kun lapsilla oli nälkä. Tänään aamusta asti ollut auton kimpussa ja kun sai meidän auton valmiiksi niin ilmoitti lähtevänsä korjaamaan kaverinsa autoa. sanoin hänelle että olisin halunnut mennä ystäväni luokse kylään kun hää olisi leikannut hiukseni... tämäpä ei käynytkään, sitten mulla tuli totaalinen itkupotkuraivari. sanoin suoraan et olen menossa lääkäriin hoidattamaan masennustani ja että hän voisi olla tukenani edes joskus, itkien sanoin että olisin toivonut että oltaisiin voitu edes grillata yhdessä. hän ilmoitti että mun olis pitäny sanoa asiasta aikaisemmin. kerroin että kaipaan tukea ja seuraa ja haluaisin viettää aikaa perheenä.... mitä tapahtui???? mieheni lähti tietenkin korjaamaan sitä autoa ja sanoi lähtiessään: tän jälkeen mä en sit lupaa enää kellekkään koskaan mitään enkä käy missään, oon vaan aina kotona! ei ois pitäny kertoa, tuli vaan kahta huonompi olo et ku kerranki sanon mikä vaivaa niin sit mulle suututaan... luulenpa ettei mun tarvitse odottaa häntä kotiin muutamaan päivään

Olisi ollut tosiaan hyvä, jos olisit sanonut etukäteen miehellesi, että sinulla on menoa tai että olisit halunnut perheen viettävän yhteistä aikaa. Minusta miehesi reaktio oli ihan ymmärrettävä, kun oli suunnitellut päivän toisin ja luvannut kaverilleenkin, eikä ollut tiedossa että sinä tarvitset jotakin apua. Ymmärrän kyllä sinuakin, että sait tuollaisen kohtauksen. Toivottavasti tuosta poiki jotakin hyvää kuitenkin jatkoa ajatellen. Sinun elämääsi auttaisi varmaan, jos sopisitte asioista kalenterin kanssa eli perheelle yhteistä aikaa ja sinulle myös omaa aikaa.