Ei-toivottu raskaus,olen niin sekaisin ajatusten kanssa,aamulla töihin pitäs,en pysty nukkumaan..

[Hajoan]

Mitä teen tässä tilanteessa?? Ennestään minulla ensimmäisestä avioliitosta 2 lasta, 8v. ja 6.vuotiaat.
Olin pitkään sinkkuna,varmaan pari vuotta putkeen koska en tavannut ketään miestä joka olisin millään tapaa sytyttänyt minut. Nyt olen tapaillut 4kk erästä miestä,hän 35v. Meillä kortsu pettänyt ja sain tuossa viikko sitten tietää että odotan lasta. Mies oli ensin että kai me tehdään abortti,sitten hän sanoi että mietitään uudelta kantilta tätä asiaa,ja toisaalta hän haluisi keskeyttää raskauden. Ei oikeen ole varma mutta varmasti enemmän abortin kannalla. Olen todella ihastunut mieheen ja melkein tää alkaa tuntua että rakastan häntä mutten millää voi kuvitella tähän tilanteeseen,näin nopeasti lasta.
Emme asu yhdessä tms. elä sitä ns. arkea joka pvä. En tunne vielä läpikotaisin tätä ihmistä. Pelkään että hän ottaa ja lähtee ja jään sitten yksin näiden kolmen kanssa. ¨
Mutta myös raskauden kesketys tuntuu ihan hirveältä,vaikka se varmaan paras ratkaisu olisi.
Miehellä ei ole itsellään lapsia..Olen nyt viikolla 7. Tässä vielä hetki aikaa miettiä..

 

["Leena"]

Hmmm....

Itse eronnut vuosi sitten, sinkkuna elelen. Olen koettanut kuvitella itselleni vastaavaa tilannetta, että mitä tekisin...en tiedä. En ole koskaan tehnyt aborttia, enkä haluaisi tehdä, mutta joskus se voi olla oikea vaihtoehto kuitenkin. Jos nyt tulisin yhden illan ihmeelle raskaaksi, tekisin abortin. Tai antaisin adoptioon.

Muutama kysymys:

Oletko aiemmin ajatellut, että toivoisit vielä lisää lapsia näiden kahden lisäksi? Joutuisitko siis tekemään nyt myönnytyksen lapsiluvun suhteen vai olisiko kolmas lapsi toive, mutta tulee vain hiukan liian aikaisin?

Hurjaltahan se tuntuu, että 4 kk tuntemisen jälkeen pitäisi yhteistä lasta alkaa odottamaan ja kasvattamaan.

Sinuna ehkä (ehkä), ehkä tekisin abortin kuitenkin. Ellen olisi täysin varma, että haluan lapsen ja selviän yksin kolmen kanssa, jäipä mies kuvioihin tai ei.

Vaikea tilanne. Tsemppiä!

 

["vieras"]

mulle aikalailla noin ja pidin lapsen, koko raskausajan pelotti että millon mies ottaa ja lähtee mutta eipä lähtenytkään vaikka olin raskausaikana aikas hankala kyllähän teillä on aikaa tutustua toisiinne, itse ainakin koitin ajatella että eipähän kyllästy siihen kumppaniin niin nopeasti kun oppii kaikkea uutta koko ajan. kannattaa nyt puhua miehen kanssa ja selvitellä mitä meinaatte tehdä ja mitä kumpikin haluaa..

 

[lumikukkka]

Mä aloin odottaa lasta kun oltiin tunnettu miehen kanssa 2kk .

Ollaan yhdessä edelleen(naimisissa näistä vuosista jo 4vuotta)

 

[astrolabe]

Tärkein kysymys lienee pystyisitkö henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti ottamaan vastaan vielä yhden lapsen ja nimenomaan niin, että yksin? Toisaalta mie oon saanut lapset avioliitossa, eikä se ole estänyt sitä, että isä lemppaa lapsensa.

 

["äityliini"]

onko se sitten syntymättömän lapsen vika et kumi pettää, ja se pitää sen takia tappaa? sen sydänhän lyö jo, kerran olet jo noin pitkällä.... kauhea tilanne, mutta ite en voisi aborttia tehdä. kerran oli itselläkin tilanne et tuoreen suhteen ehkäisy petti, ja mies vaati kuukauden tapailun jälkeen tekemään abortin. en tehnyt, koska en kokenut sen olevan oikein. kaksi lasta itsellänikin ennestään.
tosin testi oli loppujen lopuksi negatiivinen. mutta mies jätti mut silti.
nyt vierellä kolme vuotta ollut ihana mies, jolle odotan sitten jo toista lasta
tuon mini-suhteen tuloksen oisin pitänyt aivan varmasti, mies kun voi jättää vaikka ei olisi raskaanakaan ... päätös on vaikea, mutta ennemmin pitäisin lapsen, se on suurempi rikkaus, kuin se et mies jättää joka tapauksessa ja sit elät vielä loppuikäsi abortin tehneenä...

 

[Littledeath]

Itse tulin raskaaksi kun oltiin tunnettu pari tuntia Pidin lapsen ja alusta asti oli selvää ettei meille tule edes miehen kanssa mitään suhdetta. Mä en ainakaan ikimaailmassa miehen takia tekis aborttia.

 

["aloittaja"]

Niin,en oikeen usko että tämä mies tätä lasta haluaisi tosissaan joten luulen että loppupeleissä jäisin yksin. En oikeen tiedä,mikäänhän ei ole varmaa vaikka olisit ollut 10 vuotta naimisissa,se ainakin on varmaa. Mutta että tietoisesti alan tähän,en tiedä onko se tyhmää..Aborttikaan nyt ei ole mikään järkevin vaihtoehto,pelkään että kadun ja syyttelen itseäni loppuelämäni. Tuskin katuu omia lapsiaan..

 

["äiti"]

Tekisin abortin en alkaisi yh.ksi se on niin raskasta.

 

["äityliini"]

se on juuri noin omia lapsiaan ei kadu koskaan, muita elämänsä ratkaisuja saattaa katuakin, ja minä ainakin kadun joitain.
älä tee mitään hetken mielijohteesta, vaan puntaroi asiaa kaikilta mahdollisista puolilta voimia tilanteeseen, luota omaan sydämeesi

 

["äityliini"]

[QUOTE="äiti";26492742]Tekisin abortin en alkaisi yh.ksi se on niin raskasta.[/QUOTE]

yh:na oleminen on raskasta jos sen tekee sellaiseksi. on paljon itsestä kiinni miten näkee asiat. mikä on oman tukiverkon tilanne/ tarve. yh:na olleena tiedän et raskaimmat hetket oli jos olin itse kipeä, tai lapset sairasti. mutta kaikesta selviää

 

["helle"]

Miehiä tulee ja miehiä menee, lapset pysyvät.

Minä ainakin pitäisin lapsen vaikka ilman sitä miestä. Mutta minä tiedänkin,että minä pärjäisin lasteni kanssa yksin. Minulla on mies ja elän avioliitossa,mutta mies on aina loistanut enemmän töissään kuin kotona. Minä olen aina saanut (joutunut) hoitaa lapset ilman miehen tukea ja apua,joten mikään ei minun kohdallani muuttuisi.

Sinun pitää miettiä omalla kohdallasi jaksatko lapsiesi kanssa? Ja abortti on jotain niin lopullista,että jaksatko sitä päätöstä niin ettet sitä todellakaan koskaan tule katumaan.

 

[Littledeath]

[QUOTE="äiti";26492742]Tekisin abortin en alkaisi yh.ksi se on niin raskasta.[/QUOTE]

Entä jos sulle tulis ero ja olis pakko alkaa yh:ksi?

Mä en koe yksinhuoltajuutta mitenkään vaikeana tai raskaana. Tosin eipä mulla muusta ole kokemustakaan.

 

["Vesipeto Surku"]

Oonkohan mä jotenkin outolintu kun näin avioliitossakin oon tuumannut että ei enempää lapsia kun mitä yksinäni jaksaisin huoltaa jos syystä tai toisesta yksin jäisin..? Me oltiin miehen kanssa tunnettu reilu kuukaus kun huomasin olevani raskaana.. Vierelle jäi ja vierellä on vieläkin, kuusi avioliittovuotta kohta kasassa. :heart: Vaikka aikamoinen hormonihirviö olen raskauksien ja imetysten (seliseli.. ) johdosta ollutkin..
Sun lapset on aika isoja jo.. luulisin että myös aika omatoimisia monissa asioissa. Kyllä sä kolmen kanssa selviäisit varmasti. Yksinkin. Vaikka toisaalta ymmärrän hyvin että ajatus vauvasta pelottaa. Eri asia miten selviäisit siitä että abortoisit lapsen..

Mäkin neuvon sua kuuntelemaan tarkasti sydäntäsi, mitä se sulle kertoo.

 

[Ei-toivottu vai miten...]

Pakko itsekin kirjoittaa tänne...tein pari päivää sitten positiivisen testin, ei ollut ehkäisyä käytössä ollenkaan, oli eka kerta ilman ehkäisyä..kaikilla suvun naisilla ollut vaikeuksia tulla raskaaksi ja mä tulin ekasta kerrasta ilman ehkäisyä..joo ei tartte kenenkään aukoa päätä tästä hyvin tiedän ettei siihen tarvita kuin yks kerta.. No oon ollu jo kuitenkin pidempään sillä kannalla että haluaisin lapsen ja perheen,,ollaan oltu jo 7 vuotta avomiehen kanssa yhdessä.. Molemmilla työt tosin toinen nyt lomautettuna mutta en pelkää kuitenkaan taloudellista pärjäämistä,, vaan ajatukset on nyt kuitenkin sekaisin.. Pelkään aviomiehen reaktio ja ajatuksia,hän tietää kyllä mutta ei halua sanoa mielipidettään etten toimi sen mukaisesti..en kuitenkaan haluaisi pilata hänenkään elämää..tuntuu ettei mikään ole hyvä vaihtoehto ..itse olen toisaalta aborttia vastaan kun ei ole kunnollista syytä...ollaan jo +25v..lisäksi mies syyllistää minua siitä jollain asteella että olen nyt halunnut raskaaksi ja asiasta ei ole paljoa puhuttu ennakkoon eikä ole suunniteltu!!vaikka en minä yksin ilman ehkäisyä hommaile,tuntuu epäreilulta tommoset syytökset! kun kuitenkin mietin et oonko ihan paskiainen js holtiton vaikka en mä tähän ole ketään pakottanut,mies ei kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi ees vielä silloin kun jälkiehkäisyn olisi voinut ottaa ???tuntuu että pää leviää eikä ole kellekään kelalle puhua joka ois puolueeton tässä asiassa...