Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Terapiaan olen menossa.Ja mies sanoo että ole todella idiootti kun edes mietin tuollaista kuin eroa.
Kun tuntuu vaan että kaikkialla toitotetaan että lapsi tarvitsee sisaruksen ettei tartte yksin olla.
Tottakai tiedän mitä mulla on..tunnen häpeää siitä etten "osaa" iloita tuosta yhdestä lapsesta vaan haluan toisen.
Kun mulla on edes se yksi..moni ei saa sitäkään.
Mutta kun se lapsen kaipuu on vaan niin kova ja tunnen itseni erittäin epäonnistuneeksi kun en voi saada enempää.
Tuleekohan musta katkera ämmä joka karkoittaa kaikki ympäriltään???
Moni kaveri raskaana enkä voi heitä tavata koska meinaan ruveta joka kerta itkemään kun näen raskaana olevan naisen.
Kait mä olen vaan pipi päästäni.
Mies ei halua adoptiota tai sijaislapsia.JOko oma tai ei ollenkaan.
Noh, ensimmäisenä tässä asiassa sinun pitää työstää, ettei tämä asia ole mitenkään sinun päätettävissäsi oleva asia, etkä näin ollen ole mitenkään huonompi, epäonnistunut tai syyllinen siihen, ettet voi biologisia lapsia enään saada.
Päinvastoin voisit ajatella, että olemassa oleva on ihme ja onni, kun onnistuitte hänet saamaan ennen kuin tilanteesta tuli se mikä se nyt on. Tämä rakas lapsi ehti kuin ehtikin
Raksaana oleville ystäville kannattaa kertoa suoraan mikä on tilanne, sillä heistä saat varmasti hyviä ystäviä vielä pidemmäksi aikaa. Niistä lapsenne saa mahdollisesti leikkikaveita ihan lähipiiriin, tästä kannattaa pitää huoli.
JA kunnes olet hyväksynyt tilanteesi, on ihan normaalia tuntea surua ja vihaa muita "onnekkaampia" kohtaan, mutta et voi eristäytyä ihmisistä tämän vuoksi.
Mitä tulee miehesi kantaan, se on hyvin monesti tuo. Asiaa kannattaa vielä puida, eikä mitään lyödä lukkoon.
Adoptoimalla autatte paljon ja saatte lapselle sisaren.
Ainakin minun miehellä oli hyvin järkähtämätön asenne adoptioon aikanaan, eli että siihen ei ryhdytä, oma tai ei ollenkaan.
Niin vain kävi, että kun ei saatu omaa, adoptioon ryhdyttiin ja onnellisempaa isää saa hakea
