Eikö lapsen mielipidettä tarvitse kuunnella, jos ottaa uuden puolison?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sulphur
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="Huoh";23764444]Mitäs teitte lapsia. Säälittävää pukata ensin kakaroita ja erota muutaman vuoden päästä.[/QUOTE]

olimme yhdessä 21 vuotta. Jos joku olisi kertonut, että mies muuttuu jossain vaiheessa, niin en olisi niitä lapsia varmaankaan tehnyt.
 
[QUOTE="Vieras";23770549]No ei kai se isä sitä sentään yksin saa päättää![/QUOTE]

Minä ajattelin, että teen lasten kannalta eron mahdollisimman kivuttomaksi. Jos olisin tästä alkanut riitelemään, olisi se ollut oikeusjuttu. Ja huono lapsille.
 
No kinkkinen juttu, mutta jos sä lähdet lapsille kritisoimaan miehen ratkaisua, se saa kyllä lapsella enemmän karvat nousemaan pystyyn. lapset oireilevat varmasti myös teidän eroa, pelkäävät uutta. Eivät lapset voi päättää ettei isä saa ottaa uutta puolisoa. Mutta he tarvitsevat valtavasti tukea, että ymmärtävät molempien rakastavan heitä edelleen. Kyllähän tuo ero on aiheuttanut myös sen,että tuleva uusi pelottaa. Lapsille voi olla vaikea hyväksyä uutta puolisoa, vaikka erosta olisi monta vuotta.

Ja miksi miehen pitäisi suostua luopumaan viikkosysteemistä, ethän säkään suostu antamaan lapsia miehelle ja olemaan heidän kanssaan joka toinen viikonloppu. Ei meilläkään siihen kumpikaan suostuisi. Kuitenkin asutte noin lähekkäin ja lapset pääsevät käymään sinun luonasi, jos haluavat. Ei ne helppoja asioita ole ja vaikka et hyväksyisikään ex-miehen ratkaisua, älä kuitekaan käännä lapsiasi isäänsä vastaan.
 
[QUOTE="minna";23770654]No kinkkinen juttu, mutta jos sä lähdet lapsille kritisoimaan miehen ratkaisua, se saa kyllä lapsella enemmän karvat nousemaan pystyyn. lapset oireilevat varmasti myös teidän eroa, pelkäävät uutta. Eivät lapset voi päättää ettei isä saa ottaa uutta puolisoa. Mutta he tarvitsevat valtavasti tukea, että ymmärtävät molempien rakastavan heitä edelleen. Kyllähän tuo ero on aiheuttanut myös sen,että tuleva uusi pelottaa. Lapsille voi olla vaikea hyväksyä uutta puolisoa, vaikka erosta olisi monta vuotta.

Ja miksi miehen pitäisi suostua luopumaan viikkosysteemistä, ethän säkään suostu antamaan lapsia miehelle ja olemaan heidän kanssaan joka toinen viikonloppu. Ei meilläkään siihen kumpikaan suostuisi. Kuitenkin asutte noin lähekkäin ja lapset pääsevät käymään sinun luonasi, jos haluavat. Ei ne helppoja asioita ole ja vaikka et hyväksyisikään ex-miehen ratkaisua, älä kuitekaan käännä lapsiasi isäänsä vastaan.[/QUOTE]

Ajattelet ideaalisti. Ja teoriassa olen täysin samaa mieltä.

Sitten tökkää. Minulla tökkää siihen, että en usko, että mies oikeasti rakastaa lapsia. Kaikki ratkaisut, mitä hän on tehnyt, ovat olleet niin itsekkäitä (kuten tämä, että minä olen vasta viisi kuukautta sitten muuttanut pois ja nyt hän on sitä mieltä, että "elämässä pitää mennä eteenpäin"), ettei sellainen ihminen rakasta kuin itseään.
Ehkä tämä on katkeruutta, mutta en näe tässä ajatusmallissa mitään epäitsekästä.
 
Ajattelet ideaalisti. Ja teoriassa olen täysin samaa mieltä.

Sitten tökkää. Minulla tökkää siihen, että en usko, että mies oikeasti rakastaa lapsia. Kaikki ratkaisut, mitä hän on tehnyt, ovat olleet niin itsekkäitä (kuten tämä, että minä olen vasta viisi kuukautta sitten muuttanut pois ja nyt hän on sitä mieltä, että "elämässä pitää mennä eteenpäin"), ettei sellainen ihminen rakasta kuin itseään.
Ehkä tämä on katkeruutta, mutta en näe tässä ajatusmallissa mitään epäitsekästä.

No eikö se sitten olis lapsillekkin parempi luopua tuosta viikkosysteemistä, vaikka taistelun kanssa jos todella asiat ovat noin? Vaikka en kyllä usko etteikö miehesi rakastaisi lapsiasi. Kuka tässä oikeasti kärsii, sinä vai lapset?
 
[QUOTE="Vieras";23770722]No eikö se sitten olis lapsillekkin parempi luopua tuosta viikkosysteemistä, vaikka taistelun kanssa jos todella asiat ovat noin? Vaikka en kyllä usko etteikö miehesi rakastaisi lapsiasi. Kuka tässä oikeasti kärsii, sinä vai lapset?[/QUOTE]

Se on vain minun tunteeni, ettei mies rakasta lapsiaan. Omasta mielestään hän rakastaa.

Minä kärsin siitä, että lapseni tulee minun luokseni itkemään, ettei kestä sen uuden naisen lapsia, joita joutuu näkemään joka toinen viikonloppu. Minä kärsin, kun lapseni kokee tulevansa isänsä luona epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi.
Hyvä kysymys, kumpi tässä kärsii enemmän. Ehkä minä leijonaemo ylireagoin?
 
Minä kärsin siitä, että lapseni tulee minun luokseni itkemään, ettei kestä sen uuden naisen lapsia, joita joutuu näkemään joka toinen viikonloppu.

Ei minunkaan kaksi vanhinta lasta aluksi hyväksyneet uutta miestäni. Se kuuluu asiaan. Tytön kohdalla meni n. vuosi, ennen kuin edes vähän alkoi sietämään tilannetta. Sinun täytyy vain olla lapsen tukena asiassa, jolle et voi mitään. Parhaiten lapsi hyväksyy vanhempansa uuden kumppanin, kun saa toiselta vanhemmalta siihen tukea ja hyväksyntää.
 
Lapseni tuli luokseni. Hyväntuulisena. Hän oli rauhoittunut ja se rauhoitti minuakin kummasti. Mielialani parani.

Isänsä oli kertonut lapsille, että rakastaa tätä uutta naista. En yleensä utele heidän yhteiselostaan yhtään mitään, mutta nyt en malttanut olla kysymättä, kohteleeko isä tätä naista erilailla kuin minua. Poika sanoi "no joo, kantaa tavaroita, ei yleensäkään rähjää. Vielä tässä vaiheessa...". Miten voi 10-vuotias tietää tällaisen asian :-)?
 
Lapseni tuli luokseni. Hyväntuulisena. Hän oli rauhoittunut ja se rauhoitti minuakin kummasti. Mielialani parani.

Isänsä oli kertonut lapsille, että rakastaa tätä uutta naista. En yleensä utele heidän yhteiselostaan yhtään mitään, mutta nyt en malttanut olla kysymättä, kohteleeko isä tätä naista erilailla kuin minua. Poika sanoi "no joo, kantaa tavaroita, ei yleensäkään rähjää. Vielä tässä vaiheessa...". Miten voi 10-vuotias tietää tällaisen asian :-)?

Äläää kysele tuollaisia! Et voi laittaa poikaasi vertaamaan sinua ja tuota uutta puolisoa! Et voi kuormittaa lapisasi aikuisten asioilla, ja ette ole kilpailutilanteessa tuon uuden puolison kanssa, ainakaan tuolle pojalle ei sellaisia ajatuksia edes saisi laittaa päähän.

Siksi toisekseen, toisten asioita ei saa udella!

Mutta kiva kun lapsesi oli hyväntuulinen:)
 
[QUOTE="Vieras";23771145]Äläää kysele tuollaisia! Et voi laittaa poikaasi vertaamaan sinua ja tuota uutta puolisoa! Et voi kuormittaa lapisasi aikuisten asioilla, ja ette ole kilpailutilanteessa tuon uuden puolison kanssa, ainakaan tuolle pojalle ei sellaisia ajatuksia edes saisi laittaa päähän.

Siksi toisekseen, toisten asioita ei saa udella!

Mutta kiva kun lapsesi oli hyväntuulinen:)[/QUOTE]

Haluan korostaa, että aiemmin en ole kysellyt mitään. Juuri tuosta samaisesta syystä. Mutta kerran kun tuli puhutta enemmän tilanteesta kuin koskaan ennen, niin käytin tilanteen hyväkseni. Nyt suljen suuni, enkä enää kysele.

En ole koskaan sanonut lapsille eron syytä kuin jollain yleinen höpinätasolla. Mutta nyt poika itse totesi, että isä taisi erota sen takia, että hän lopetti minun rakastamisen ja alkoi rakastaa sitä toista naista. Minä totesin, että näin kävi, mutta ehkä se isä oli lopettanut minun rakastamisen jo aiemmin. Poika oli vakuuttunut, että niin ei ollut, vaan iskä lopetti minun rakastamisen samaan aikaan. Mitä tuohon voi todeta, koska itsekään en asiaa sen enempää tiedä.
 
Jos mä eroaisin ja olisin löytänyt uuden puolison itelleni, niin kyllä se olis mulle hyvinkin tärkeää että oma laps hyväksyy tämän uuden kumppanin. Oon tässä vierestä seurannut millasta se voikaa olla kun laps ja vanhemman uus kumppani ei tule toimeen keskenään. Musta ei todellakaan ole siihen.

Uuden kumppanin tulis luoda hyvä suhde tulevaan ns. lapsipuoleensa ja kun tällänen on saatu aikaseks niin sit alettas puhumaan yhteenmuutosta.

Varsinkin noin vanhojen lasten mielipiteet tulis ottaa huomioon ja yhdessä keskustella et " Marjaliisa olis muuttamassa tänne, että mitä ajatuksia se herättää". Se on kuitenki lastenkin koti.

Vaikka kyse onki aikuisen elämästä mutta kun sillä on iso vaikutus lapsiin niin ei sitä voida sivuuttaa.
 
Joku kutsui mua marttyyriksi, mutta se en ole. Oon ollut vuosia ilman miestä, jopa ilman seksiä, koska en halua loukata lapsiani. Mä olen kuitenkin aikuinen...
Ja juu, lapset eivät määrää mitä teen, mutta rakkaus lapsiini määrää :)
 
[QUOTE="entinen lapsi";23771286]Jos lapset saisivat päättää, kenelläkään eronneella ei olisi ikinä uutta kumppania.[/QUOTE]

Mielipiteen kuuleminen ei ole sama asia, kuin päättäminen. Tai lapsen tunteiden kunnioittaminen ja huomioonottaminen. Aikamoisia vanhempia täällä, jos näin luulette :(
 
Jos mä eroaisin ja olisin löytänyt uuden puolison itelleni, niin kyllä se olis mulle hyvinkin tärkeää että oma laps hyväksyy tämän uuden kumppanin. Oon tässä vierestä seurannut millasta se voikaa olla kun laps ja vanhemman uus kumppani ei tule toimeen keskenään. Musta ei todellakaan ole siihen.

Uuden kumppanin tulis luoda hyvä suhde tulevaan ns. lapsipuoleensa ja kun tällänen on saatu aikaseks niin sit alettas puhumaan yhteenmuutosta.

Varsinkin noin vanhojen lasten mielipiteet tulis ottaa huomioon ja yhdessä keskustella et " Marjaliisa olis muuttamassa tänne, että mitä ajatuksia se herättää". Se on kuitenki lastenkin koti.

Vaikka kyse onki aikuisen elämästä mutta kun sillä on iso vaikutus lapsiin niin ei sitä voida sivuuttaa.

Kakspiippunen juttu. 10 v on jo niin älykäs, että jos huomaa pystyvänsä vaikuttamaan vanhemmissaan niinkin merkittävään asiaan kuin puolison valintaan ja parisuhdetilanteeseen, en pidä sitä sen paremmin lapsen kuin vanhempienkaan kannalta hyvänä asiana. On ihan selvää, että kun äidin tai isän luokse muuttaa uusi kumppani, lapsen alitajuinen toive vanhempien palaamisesta vielä yhteen romuttuu lopullisesti. Ihannetilannehan on, jos lapsi hyväksyy vanhemman uuden kumppanin. En kuitenkaan antaisi lapsen päätettäväksi, milloin isä/äiti saa solmia uuden parisuhteen vai saako koskaan.
 
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että lapsillani olisi joskus äitipuoli, josta he pitäisivät. Minulla on vain sitä vastaan, että ruumis ei ehdi edes kylmetä, kun isä ottaa jo uuden äidin. Jokin suruaika pitää näissä erotilanteissakin lapselle suoda.

Minä en puolestani ymmärrä ollenkaan sitä, miksi pitää muuttaa yhteen? Miksi ei voi vain seurustella? Ja kun on kyse vuoroviikosta, niin miksi ei voi ottaa sitä uutta sille viikolle, kun lapset ovat poissa?

Tässä meidän tapauksessamme kyse on siitä, että naisella ja hänen ex-miehellään on ollut vuoroviikkoasuminen siten, että aikuiset vaihtaa kotia. Ja jatkossakin nainen muuttaa lapsiaan eksänsä luokse vuoroviikoin. Miksi hän ei siis voisi tehdä niin, että on ne viikot poissa, kun minun lapseni on isänsä luona?
 
Minua ihmetyttää nämä kirjoitukset, ettei lapsien mielipidettä kysytä uuden kumppanin muuttaessa kotiin... Miksi ei? Miksi aikuiset ihmiset eivät voi odottaa kunnes lapset ovat sopeutuneet eroon paremmin ja pikkuhiljaa sitten sopeutetaan uuteen kumppaniin? Itsellä omakohtainen kokemus siitä, kun äitini ajatteli vain parisuhdettaan ja me lapset kärsimme vuosia epäoikeudenmukaisesta isäpuolesta... Nyt aikuisena terapian avulla yritämme saada itsetuntojamme kohdilleen. Oli aika kamalaa tajuta lapsena, että omalle äidille isäpuoli on tärkeämpää kuin meidän hyvinvointi..
 
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että lapsillani olisi joskus äitipuoli, josta he pitäisivät. Minulla on vain sitä vastaan, että ruumis ei ehdi edes kylmetä, kun isä ottaa jo uuden äidin. Jokin suruaika pitää näissä erotilanteissakin lapselle suoda.

Minä en puolestani ymmärrä ollenkaan sitä, miksi pitää muuttaa yhteen? Miksi ei voi vain seurustella? Ja kun on kyse vuoroviikosta, niin miksi ei voi ottaa sitä uutta sille viikolle, kun lapset ovat poissa?

Tässä meidän tapauksessamme kyse on siitä, että naisella ja hänen ex-miehellään on ollut vuoroviikkoasuminen siten, että aikuiset vaihtaa kotia. Ja jatkossakin nainen muuttaa lapsiaan eksänsä luokse vuoroviikoin. Miksi hän ei siis voisi tehdä niin, että on ne viikot poissa, kun minun lapseni on isänsä luona?
Ihmiset ovat erilaisia. Yksi kaipaa parisuhdetta, toinen voi elää vuosikymmeniäkin yksin. Uusperhekuviot on aina enemmän tai vähemmän hankalia ja voisikin kysyä, miksi exäsi uuden vaimon exän pitäisi alkaa sopeutumaan sinun vuoroviikkosysteemiisi? Voithan sä koittaa sopia exäsi kanssa, että teidän lapsenne ovat isällään silloin, kun hänen uusi vaimonsa on omien lastensa luona. Ties vaikka hän mielellään suostuisikin tähän, koska silloin heillä olisi joka toinen viikko kahdenkeskistä aikaa ja joka toinen viikko voisivat joko hoitaa omia lapsiaan tahoillaan tai yhdessä uusperheenä joko exäsi luona tai sitten siinä toisessa huushollissa.
 
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että lapsillani olisi joskus äitipuoli, josta he pitäisivät. Minulla on vain sitä vastaan, että ruumis ei ehdi edes kylmetä, kun isä ottaa jo uuden äidin. Jokin suruaika pitää näissä erotilanteissakin lapselle suoda.

Minä en puolestani ymmärrä ollenkaan sitä, miksi pitää muuttaa yhteen? Miksi ei voi vain seurustella? Ja kun on kyse vuoroviikosta, niin miksi ei voi ottaa sitä uutta sille viikolle, kun lapset ovat poissa?

Tässä meidän tapauksessamme kyse on siitä, että naisella ja hänen ex-miehellään on ollut vuoroviikkoasuminen siten, että aikuiset vaihtaa kotia. Ja jatkossakin nainen muuttaa lapsiaan eksänsä luokse vuoroviikoin. Miksi hän ei siis voisi tehdä niin, että on ne viikot poissa, kun minun lapseni on isänsä luona?

Miksi ihmeessä? Nuo kaksi aikuista haluavat olla paljon yhdessä, asua yhdessä ja olette sopineet tasapuolisesti lasten asumisesta. Lasten asuminen on järjestetty tasapuolisesti.

Ainoa mikä tässä mättää, on sinun mustasukkaisuutesi. On täysin normaalia olla mustasukkainen ja voi tietysti ihmetellä, miksi toinen on niin nopeasti valmis vakavaan suhteeseen, mutta noiden seikkojen ei pidä antaa vaikuttaa omaan elämään, eikä pidä myrkyttää lasten mieliä. Lapset sopeutuvat kyllä uusiin kumppaneihin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23771328:
Kakspiippunen juttu. 10 v on jo niin älykäs, että jos huomaa pystyvänsä vaikuttamaan vanhemmissaan niinkin merkittävään asiaan kuin puolison valintaan ja parisuhdetilanteeseen, en pidä sitä sen paremmin lapsen kuin vanhempienkaan kannalta hyvänä asiana. On ihan selvää, että kun äidin tai isän luokse muuttaa uusi kumppani, lapsen alitajuinen toive vanhempien palaamisesta vielä yhteen romuttuu lopullisesti. Ihannetilannehan on, jos lapsi hyväksyy vanhemman uuden kumppanin. En kuitenkaan antaisi lapsen päätettäväksi, milloin isä/äiti saa solmia uuden parisuhteen vai saako koskaan.

Peesi. Minun mielestäni lapsen kanssa pitäisi keskutella asiasta ja siitä mitkä asiat muuttuu ja mitkä ei ja lapsen mielipidettä pitää kuunnella ja ehkä jopa siirtää yhteenmuuttamista, jos asia on lapselle todella kova paikka. Mutta ei lapsi saa päättää vanhemman parisuhteesta. Ja kun yleensä tosiaan asia on niin, että alku on lapselle hankalaa, mutta lopulta kaikki menee hyvin kun lapsi sopeutuu uuteen tilanteeseen.
 
[QUOTE="vieras";23771356]Minua ihmetyttää nämä kirjoitukset, ettei lapsien mielipidettä kysytä uuden kumppanin muuttaessa kotiin... Miksi ei? Miksi aikuiset ihmiset eivät voi odottaa kunnes lapset ovat sopeutuneet eroon paremmin ja pikkuhiljaa sitten sopeutetaan uuteen kumppaniin? Itsellä omakohtainen kokemus siitä, kun äitini ajatteli vain parisuhdettaan ja me lapset kärsimme vuosia epäoikeudenmukaisesta isäpuolesta... Nyt aikuisena terapian avulla yritämme saada itsetuntojamme kohdilleen. Oli aika kamalaa tajuta lapsena, että omalle äidille isäpuoli on tärkeämpää kuin meidän hyvinvointi..[/QUOTE]

Jos mun vanhempani olisivat eronneet mun ollessani 10 v ja äitini mahdollinen uusi parisuhde olisi riippunut siitä, milloin minä antaisin siihen luvan, niin en varmasti olisi antanut lupaa ikinä. Siihen, että isä/äitipuoli kohtelee lapsia huonosti, toki pitää puuttua. Lapset vaan useimmiten ovat lojaaleja vanhemmilleen eivätkä halua, että kukaan tulee ottamaan isän tai äidin paikkaa. Pienet lapset eivät vielä osaa taktikoida, mutta isommat kyllä jo osaavat, jos heille antaa siihen mahdollisuuden.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23771427:
Jos mun vanhempani olisivat eronneet mun ollessani 10 v ja äitini mahdollinen uusi parisuhde olisi riippunut siitä, milloin minä antaisin siihen luvan, niin en varmasti olisi antanut lupaa ikinä. Siihen, että isä/äitipuoli kohtelee lapsia huonosti, toki pitää puuttua. Lapset vaan useimmiten ovat lojaaleja vanhemmilleen eivätkä halua, että kukaan tulee ottamaan isän tai äidin paikkaa. Pienet lapset eivät vielä osaa taktikoida, mutta isommat kyllä jo osaavat, jos heille antaa siihen mahdollisuuden.

Kyse ei ollut siitä, että olisimme siskojeni kanssa halunneet vanhempiemme palaavan yhteen, emme vaan tulleet isäpuolemme kanssa toimeen. Ja mielestäni äitini olisi pitänyt kuunnella meidänkin mielipidettämme.
 

Yhteistyössä