T
tuuliajolla
Vieras
mulla on just niin ahdistava olo,epätoivoinen. sekava,seinät kaatuu päälle, en näe valoa enää tunnelin päässä. joka päivä on vaan yhtä rämpimistä eteenpäin, voimavarat on niin lopussa
itsellä masennus,ahdistuneisuushäiriö.siihen lääkitys,psykoterapia/traumaterapia alkamassa. ei ole ketään tukijaa, olen niin yksin. on niin arvoton olo. joskus tulee mieleen että jos mulle tapahtuisi jotakin,huomaisiko sitten vasta joku?!:/
meillä on 3 pientä lasta, juuri ja juuri jaksan heistä huolehtia (vaihtelevasti). siis ruoka yms. en jaksa juuri leikkiä,ulkoilla tms.
mieltä painaa myös omien läheisten ihmisten vakavat sairaudet ja vaikeudet.
nyt on sitten mieskin huonona,ilmeisesti masentunut myös, tämän kaiken vaikeuksien takia. mies on usean kuukauden ajan ollut perheemme ainoa tulonsaaja,joten stressi ja rahahuolet myös painavat eritoten häntä. miten saada rahat riittämään,laskut maksettua.
työstä on myös tosi väsynyt ja stressaantunut, työmaalla vähentävät väkeä kokoajan ja ne jotka saavat paikkansa pitää, tekevät työt monen ihmisen edestä
on niin raastavaa nähdä rakas ihminen niin ilottomana ja väsyneenä
huonosti siis hänkään jaksaa perheestämme huolehtia. rahalliseti toki huolehtii minkä pystyy,mutta muutoin. on niin vaikea yrittää jaksaa päivästä toiseen,, suuri huoli miten tämä kaikki lapsiin vaikuttaa. oma mieli on yhtä kaaosta eikä välillä meinaa jaksa herätä uuteen päivään, haluisi vaan nukkua......
tilanne on niin epätoivoinen,en tiedä onko tästä ulospääsyä
(((((