S
sinikukka
Vieras
Olemme erotessamme ex-avopuolison kanssa sopineet keskenämme elatusmaksun määrästä. Lapsi on alle kouluikäinen. Nyt ex on ruvennut, tavattuaan uuden tyttöystävän, miettimään että maksaa turhan paljon elareita. Kuitenkaan ei halua lähteä asiasta sossuun sopimaan.
Itse olen opiskelija (eli saan opintotuen + asumistuen + lapsilisän + lapsen isältä elarit/kk). Opintolainaa olen ottanut 900e. Pärjäämme lapsen kanssa näillä tuloilla mainiosti, ei toki jää kuukausittain ylimääräistä. Isän tulot ovat n. 3000e/kk ja siitä miinus verot, lainat (asunto ja auto), yhtiövastike. Sopimamme elatusmaksun määrä on 220e, onko tämä oikeesti liikaa?? Minä siis maksan lapsen ruoat, vaatteet, lelut, harrastukset, sairaalakäynnit + lääkkeet ym. Tällä hetkellä päivähoitomaksu on 0e, mutta kesäisin töiden aikaan maksan päivähoitomaksut itse.
Minulla on lapsen huoltajuus siis yksinhuoltajuus (näin sovittu isyyden tunnustamisen aikaan).
En halua olla ilkeä ja periä isältä liikaa elatusmaksuja, joten haluaisin kuulla mielipiteitä onko toi 220e/kk ihan kohtuullinen vai täysin kohtuuton? Isä sanonut minulle, että tulot eivät vaikuta millään lailla elatusmaksujen määrään vaan ainoastaan lapsen kulut ja hänen mielestään max. määrä on 150e/kk, mitä hänen tarvisi maksaa. Tätä perustellut mm. sillä, että hänen kaverinsa maksaa kahdesta lapsestaan yht.180e/kk.
Isä on maksanut elatusmaksut ihan ok:sti tähän asti, tosin 3 ekalta kk:lta 30e (otin silloin opintolainan, jolla porskutimme eteenpäin). Nyt viimeisten kuukausien aikana elatusmaksut ovat myöhastelleet viikkoja (ei ilmoita etukäteen). Tällä hetkelläkään en ole saanut tältä kuulta elatusmaksua.
Lapsen isä ei ole suostunut ottamaan lasta viikonloppuisin itselleen, vaikka erotessa sovimme keskenämme että lapsi olisi joka toisen vklopun isällään. Kertaakaan ei ole ottanut kuitenkaan viikonlopuksi tai edes yhdeksi päiväksi. Pisimmät ajat ovat olleet 3-4 tuntia mitä lapsi on viettänyt isänsä luona ja vuoden aikana tälläisia kertoja on ollut 2-3. Isä ilmoittanut ettei pärjää lapsen kanssa öitä. Isä on lähinnä tavannut lastaan meidän kotonamme minun läsnäollessa.