N
Nacksu
Vieras
Ilona80: Kyllähän d-vitamiinit monesti aiheuttaa vatsakipuja, niin meilläkin. Neuvolasta antoivat vaan ohjetta että kannattaa kokeilla eri merkkisiä vitamiineja, esim deetipat on kai paremmin siedettyjä kuin neuvolasta saadut devitolit.
Meillä Juniori onkin sitten oikein kunnon koliikkivauva
. Illat ja yöt ovat pelkkää huutoa, missään asennossa ei ole hyvä eikä tissi/tutti rauhoita. Alan olla aika väsynyt, kun kuitenkin esikoisen kanssa pitäisi jaksaa touhuta päivät. Miehestäkään ei suuresti apua ole, sillä "hän on niin väsynyt", "hän ei osaa", "häneltä ei tule maitoa vauvan rauhoittamiseksi" yms... Oikein pistää välillä vihaksi, kun itse kanniskelen poikaa sylissä kaiken päivää ja iltaa ja yötä eikä hän ota osaa. Tai siis jos pyydän että ottaisiko hän pojan syliin että itse pääsisin vessaan, niin hän ottaa pojan juuri siksi vessareissun ajaksi syliin. Eilen vielä sain rintatulehduksenkin kaiken muun lisäksi. Nopean toiminnan ansiosta taisin tosin selvitä vähällä, sillä nyt ei enää ole kuumetta, väsynyt olo vain. En saanut eilen edes sairastaa rauhassa, vaan mies tuli huutavan pojan kanssa sängyn viereen kyselemään miten pojan saa hiljaiseksi. Poika oli siis juuri syönyt ja huuto oli "normaalia" mahakipuhuutoa. Yritin siinä sitten selittää etten tiedä keinoa pojan hiljentämiseksi ja että täytyy vaan sylitellä ja koittaa missä asennossa pojan on paras olla. Koliikkivauvan huuto muuten tuntuu tosi ihanalta, kun itsellä oli rintatulehdukseen liittyvä armoton päänsärky!!! Mies oli sitä mieltä että kun kuitenkin joudun poikaa syöttämään, niin samalla siinä sitten sylittelen ja kanniskelen...oli sitten ilmoitettava topakasti että mulla on niin huono olo etten nyt jaksa. On se kyllä kumma että vaikka itse olen välillä aivan ihmeissäni pojan itkun takia, niin mies tuntuu taantuvan aivan kokonaan. Mieheni siis on oikeasti hyvä isä (vaikka vuodatuksestani voisikin toisin päätellä) mutta pikkuvauvan huutoa hän ei kestä. Itsekin jaksan nyt vain sillä ajatuksella että kolmen kuukauden iässä pojan mahavaivojen pitäisi helpottaa... Juniori on muuten kasvanut tosi hyvin, painoa nyt jo 4100g ja pituutta 52 cm. Esikoinenkin on ollut aivan ihana, haluaisi koko ajan pussailla ja silitellä pikkuveljeään =)
Mutta se tästä vuodatuksesta, kylläpä helpotti omaa oloa. Jospa tästä suuntaisi aamukahvia juomaan nyt kun sai talon viimein hiljaiseksi.
-Nacksu ja Juniori (melkein kolme viikkoa jo)-
Meillä Juniori onkin sitten oikein kunnon koliikkivauva
Mutta se tästä vuodatuksesta, kylläpä helpotti omaa oloa. Jospa tästä suuntaisi aamukahvia juomaan nyt kun sai talon viimein hiljaiseksi.
-Nacksu ja Juniori (melkein kolme viikkoa jo)-