V
vierailija
Vieras
Harmittaa todella. Omasta erosta on jo aikaa, ja tuntuu, että KAIKKI joista kiinnostun ovat sellaisia, jotka eivät sitten kiinnostu minusta. Usein kuitenkin näiden ihmisten kanssa synkkaa ihan hyvin, mutta parisuhteeksi asti ne eivät etene.
Ja kyse ei ole siitä, että hakisin jotenkin omalle tasolleni "liian hyviä". On minullakin kriteerini toki, mutta en hae mitään mallityyppisiä - enemmänkin sellaisia oman tyyppisiä ihmisiä, joilla on samanlainen näkemys maailmasta, jotka ovat jotenkin samankaltaisia, ikäänkuin hengenheimolaisia. Ja toki tietynlaiset vetävät puoleensa - kaikillahan sellaisia on. En ole myöskään mikään pahan näköinen. Monen mielestä varmaan olen ihan hyvännäköinen, en ole ylipainoinen, lisäksi olen varmaan sopivassa määrin sosiaalinen - pystyn helposti juttelemaan kaikkien kanssa, mutta en ole mikään tyhjäpäinen kälättäjä. Samaan aikaan kun särjen sydämeni yhden takia, saattaa olla kolme muuta, jotka ovat ainakin jossain määrin kiinnostuneita minusta. Ihan kivoja tyyppejä, mutta itse taas en näe heitä "sillä lailla", kavereina korkeintaan.
Tuntuu ihan mahdottomalta koskaan löytää ketään. Silloin kun erosin, ajattelin - ja kaikki myös sanoivat - ettei minulla tule olemaan ongelmia, jos joskus haluan löytää uuden suhteen. Mutta niin siinä vain kävi, ettei se olekaan niin helppoa. Omaa kiinnostustakaan ei voi pakottaa - vaikka joku olisi kiinnostunut minusta, mutta itse en hänestä, niin ei se paljon mieltä lämmitä. Ja jos samaan aikaan on itse korvia myöten ihastunut ihmiseen, joka ilmeisesti haluaa olla vain kaveri.
Ja kyse ei ole siitä, että hakisin jotenkin omalle tasolleni "liian hyviä". On minullakin kriteerini toki, mutta en hae mitään mallityyppisiä - enemmänkin sellaisia oman tyyppisiä ihmisiä, joilla on samanlainen näkemys maailmasta, jotka ovat jotenkin samankaltaisia, ikäänkuin hengenheimolaisia. Ja toki tietynlaiset vetävät puoleensa - kaikillahan sellaisia on. En ole myöskään mikään pahan näköinen. Monen mielestä varmaan olen ihan hyvännäköinen, en ole ylipainoinen, lisäksi olen varmaan sopivassa määrin sosiaalinen - pystyn helposti juttelemaan kaikkien kanssa, mutta en ole mikään tyhjäpäinen kälättäjä. Samaan aikaan kun särjen sydämeni yhden takia, saattaa olla kolme muuta, jotka ovat ainakin jossain määrin kiinnostuneita minusta. Ihan kivoja tyyppejä, mutta itse taas en näe heitä "sillä lailla", kavereina korkeintaan.
Tuntuu ihan mahdottomalta koskaan löytää ketään. Silloin kun erosin, ajattelin - ja kaikki myös sanoivat - ettei minulla tule olemaan ongelmia, jos joskus haluan löytää uuden suhteen. Mutta niin siinä vain kävi, ettei se olekaan niin helppoa. Omaa kiinnostustakaan ei voi pakottaa - vaikka joku olisi kiinnostunut minusta, mutta itse en hänestä, niin ei se paljon mieltä lämmitä. Ja jos samaan aikaan on itse korvia myöten ihastunut ihmiseen, joka ilmeisesti haluaa olla vain kaveri.