En pidä lapsestani :(

[Ap]

[/quote]
Jospa et puuttuisi joka vingahdukseen??
Kyllä lapsi oppii vaatimaan kun kyselet kaupassa että mitä haluu syödä ym. Samaa sapuskaa kun muillekin ja vitinät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Rajoja vaan ja pysy niissä itse!!


[/quote]

En tosiaankaan jatkuvasti kysele lapselta mitä haluaa syödä, joskus kyllä kaupassa olen kysynyt, että mikä ruoka sitten olisi hyvää? Hän kun on tosi nirso ja paino menee jatkuvasti alarajoilla. Vaikka neuvolassa sanotaan, että kyllä se lapsi syö kun nälkä tulee, niin tämä lapsi pystyy olemaan syömättä jos niin päättää.

 

[outoa]

Sinulla on täysin terve 5-vuotias, uhmineen kaikkineen. Vitsit, että teki mieli toi keskari ampua välillä kuuhun. Miten niin sopeutuvasta ja aurinkoisesta taaperosta tuli kamala viskari? Nyt alkaa jo helpottaa, kun poju täytti 6 vuotta.
Koita jaksaa :hug:

Kuinka teillä voi vielä viisi vuotiaat olla vaikeita, isot lapset? Ettekö anna tilaa vaan kohtelette kuten pienempää?

 

[Ap]

Aika järkyttävää tekstiä äidiltä ettei pidä omasta lapsesta. Kannattaisko todellakin soittaa pikaisesti neuvolaan ja hakea apua! Sääliksi käy sun lapses! Haleja sille!

On tämä minustakin järkyttävää, en kai muuten olisi tänne pahaa mieltäni purkanut. Näyttää taas siltä, ettei äiti saa ajatella mitään negatiivista lapsestaan, heti on muut niskassa.

 

[hipsu]

Kuulostaa tutulta, niin ipanan käytös kun äidin tunteet. Mä jo ajattelin ettei musta olis ikinä pitäny äitiä tullakkaan kun tässä pari vuotta ollaan likan kanssa otettu joka asiasta yhteen.

Onneksi se tunne ei ole pysyvä, eikä vahingoita lasta. Me ollaan nyt likan kanssa koitettu välistä tehdä kahdestaan jotain kivaa tyttöjen juttua, mutta tuntuu että hermot pärähtää siinäkin kun mikään tekeminen ei sittenkään kelpaa ja vaatimustaso vaan nousee. Mutta kun sitä vaan koittaa niellä sen oman ärsytyksensä. Helpommin sanottu kun tehty.

Mä tiedän että likka on mulle rakas kun mikä, ja varmasti se tekee niistä omista tunteista ihan kamalan, että miten sitä voi tuntea omaa rakasta lastaan kohtaan näin. Pikkuhiljaa vaan eteenpäin. Täytyy koittaa vaan huomata niitä hyviä ja ihania puolia lapsessa, vaikka tuntuu että ne on hautautunu täysin sinne uhmakkaan ja kiukuttelevan ja vaativan käytöksen taakse.

Ja ketäpä muutaan lapset niin koettelis kun äitiään, ainakin näin meillä. Ja rajoja kun haetaan niin siinä touhussa ei kyllä ole mitään rajaa ja niiden luominen vaatii pinnaa.

Hermoja koettelevaa ja pitkää pinnaa vaativaa touhua, mutta mä ainakin hoen itselleni että joskus tää loppu ja muuksi muuttuu!

Jaksamisia! Toivottelee samassa tilanteessa oleva, toinen jalka jo onneksi sopasta nousemassa...

 

[harmaana]

Meillä lapset 5v.,2v.ja 9kk.Välillä samoja tuntemuksia,koskien koko lapsikatrasta:/Että jos olisin tiennyt,millaista tämä on,olisin ehkä jättänyt tämän väliin..Jatkuvaa tappelua,huutoa,vahtimista..Ääk!Oma aika lopussa,järki meinaa välillä mennä.

Mutta ehkä tämä joskus helpottaa.Tähän ryhdyttiin ja kunnialla viedään loppuun saakka,vai mitä?Pakkohan sitä on olla vahva ihminen,kun on tämä rooli elämään annettu,vanhempana olo on elämästä suurin tehtävä,näin uskon..

Miksi ihmeessä niitä pitää puskea peräjälkeen, ei kenellekään aikaa?
Eikö voisi tehdä omien voimavarojen mukaan?

No saahan sitä joskus valittaa..Vai pitäisikö olla täydellinen äiti,joka ei koskaan tympäänny osaansa joskus?!

Ja meillä lapsille kyllä on aikaa,yhdessä tehdään kaikenlaista.Oma aika vain on minimissä,ja se joskus hermoja rasittaa.Mutta sehän on ihan luonnollista.Lapset ovat joskus rasittavia!Ei aikuinen jaksa aina ymmärtää lapsen maailmaa,vaikka täytyy yrittää..

Lapsiamme ei olla puskettu maailmaan vaan he ovat tarkoituksella tänne tulleet.Enempää ei tule,sellainen tunne on.Rakkaita ovat,mutta kun akksi on uhmaiässä ja yksi liikkuvainen vauva niin ei sitä onnea aina huomaa!!Valitettavasti..

 

[äiti minäkin...]

yritä viettää aikaa lapses kanssa paljon. Ja aseta rajat. Meillä oli tytöllä kans et oli tosi nirso ruuan suhteen. mutta kun tein ruokaa niin sitä syötiin tai sit ei. jos ei syönyt niin muutakaan ei sit tullut tilalle. Vähitellen alkoi ruoka maistuun paremmin ja paremmin. nyt syö jo kunnolla välillä jopa ottaa lisääkin sellaista ruokaa mitä ennen edes syönyt... Ja uhma kuuluu asiaan tuossa iässä. Kyllä se siitä. se vaan vaatii vanhemmilta pitkää pinnaa! Haleja sulle!

 

[Dietorelle]

taitaa toi 5v olla se ikä joka vie vanhemman järjen.
meillä tyttö 5v ja on tosi rasitava. mutta kai se tästä joskus. kyllä mä uskon että sä sisimmässäs tiet että rakastat tyttöä. se vaan hermostuttaa sua ja siksi on vaikea tuntea sitä rakkautta mitä koet toista kohtaan. mutta älä anna lapsen huomata.voimia :hug:

 

[Wicked Mary]

oma keskimmäiseni on aina ollut ns. vaativa lapsi ja kyllähän sitä joskus on äidinrakkaus kovalla koetuksella. Usein on niin ettei mikään riitä, vaan kaikesta aina valittaa ja on tyytymätön. Kun jotain mukavaa luulee järjestävänsä, niin kaikki onkin tytön mielestä tyhmää ja tylsää.
Hän muistuttaa kaikin puolin omaa isäänsä joka oli aikoinaan suuri pettymys minulle...ja välillä olen miettinyt ettei koskaan olisi pitänyt tehdä lasta sen miehen kanssa.
Mutta kuitenkin, vaikka tyttö saa minut useita kertoja päivässä raivon ja kyynelien partaalle, en millään antaisi häntä pois, kuten en toisiakaan lapsiani. Tuittupäisen luonteensa lisäksi hän on varsinainen äidintykkääjä-ässä ja osoittaa myös sen monta kertaa päivässä :heart:

 

[kolmen äiti]

tiedän tunteen! vanhin poika ihan samanlainen, valitta kaikesta, ei mitään ole hyvä... Höpöttää koko ajan, ei ole koskaan hiljaa jne. Joskus tuntuu siltä että ei jaksais häntä enää, mutta kyllä hänellä on ne hyvätkin hetket ja rakastan häntä yhtä paljon kuin ne kaks muuta. Pojalle kyllä lähitulevaisuudessa varmaan tulossa ADHD- diagnoosi, tai vastaava.
Eniten pelottaa miten tulevaisuus tuo, minkälainen hän on teininä? Nyt koht 8v.
Voimia sinnepäin. Ja pyydä apua vaikka neuvolasta jos tilanne tuntuu siltä et riistäytyy käsistä.

 

[vieras]

tiedän tarkalleen, miltä susta tuntuu...mun esikoinen oli (on...) tosi "hankala ja raskas" lapsi, ensin huusi koliikkia 6kk, sit olikin "hyvä aika" 6kk-2v, mut tuosta eteenpäin yhtä uhmaa ja kitinää ja kiukuttelua, monen monta kertaa oon ollu valmis ampumaan kuuhun koko penikan...mut nyt 8v on joku ihanan seesteinen kausi menossa, tytöllä on jo vähän järkee päässä ja sen kanssa on tosi kivaa olla!!

Ja jotenkin musta tuntuu, että just tämä "vaikein" tapaus on lapsista se kaikkein rakkain!

Voimia sinulle ap, hae apua, neuvolasta, perheneuvolasta (minä kävin tuolla lapsen asioista juttelemassa), kavereilta...mistä vaan, mut uskalla puhua! Ja koita olla näyttämättä sille pikku "pirulaiselle", miten paljon se sua oikeesti rassaa!!

 

[perk...]

Ei kukaan voi omaa lasta olla rakastamatta!! Mee hoitoon! Taitaa olla vika sinussa itsessäsi...

On se nyt perkele kun joka asiasta pitää mennä hoitoon.
Ilmankos on hirveät jonot osastoille.

 

[janeminttu]

meillä kans 5v tyttö ja saa aina ihme kohtauksia, varsinkin väsyneenä.. Saattaa alkaa jostakin barbien kengän häviämisestä tai kun pikkusisko sotkee huonetta, ihan kun itse ei sotkis.. Välillä oon tooosi väsynyt ja pikkunen matkii niitä temppuiluja. Onneks aina parempia päiviäkin on, tämä kesä on ollut aika pitkästyttävä mutta onneksi kerhot kohta alkaa!!

 

[Ap]

Kiitos kaikille tuesta, helpottaa huomata että on niitä muitakin "hankalia" lapsia... Ja tottakai lastani rakastan, vaikka se välillä on niin vaikeaa..
Yritän taas porskuttaa eteenpäin. Soitan neuvolaan jos tilanne ei tunnu parantuvan, voisivat hieman jututtaa lastakin. Siksikin nämä tunteet tuntuu kauheilta, että tyttö meinasi kuolla synnytykseen. Pitää yrittää miettiä että todella paljon pahemminkin voisi olla, nythän on sentään lapsi tuossa huutamassa.

 

[Viblsp]

Meillä 3v 9kk erittäin vaikea. Käskyt ja komennot menee kuuroille korville, äänensävyssä on usein sellaista "minä teen mitä haluan"-asennetta ja samoin puheessa muutenkin. Pinna meinaa paukkua päivittäin, kiusaa pikkusiskoaan ja opettaa sillekin huonot tavat. Mitään ei tunnu oppivan, samat tuhmuudet päivästä toiseen, kymmeniä kertoja päivässä on nurkassa häpeämässä, kymmeniä kertoja päivässä toitotetaan samat asiat. Ei opi ei.

Jahas, pois täytyy mennä, mies tulee tähän.

 

[hipsu]

Kiitos kaikille tuesta, helpottaa huomata että on niitä muitakin "hankalia" lapsia... Ja tottakai lastani rakastan, vaikka se välillä on niin vaikeaa..
Yritän taas porskuttaa eteenpäin. Soitan neuvolaan jos tilanne ei tunnu parantuvan, voisivat hieman jututtaa lastakin. Siksikin nämä tunteet tuntuu kauheilta, että tyttö meinasi kuolla synnytykseen. Pitää yrittää miettiä että todella paljon pahemminkin voisi olla, nythän on sentään lapsi tuossa huutamassa.

Meillä myös synnytyksessä oli ongelmia ja monesti mietinkin voiko omat tuntemukseni johtua siitä, että tytön ja minun ensihetket oli hyvin takkuiset ja jouduimme heti erilleen. Tiedä häntä.

Kannattaa tosiaan olla neuvolaan yhteydessä, tai suoraan perheneuvolaan. Meillä tytöllä mahdollisesti adhd, tarkkaavaisuushäirö ainakin sekä oman toiminnan ongelmaa ja paljon muuta. Nuokin asiat varmasti osaltaan vaikuttavat lapsen käytökseen, eli olisi hyvä tarkistaa ettei kyse ole mistään sellaisesta. Meillä kovasti helpottanut kun saatiin apua tytön nukahtamisongelmaan.Ja tytöllä alkaa terapia ensi kuussa.

Toivottavasti asiat menisivät parempaan suuntaan!

 

[xxxxxxx]

Kauheen monta tuomitsevaa kommenttiakin tähän ketjuun mahtui. Olen siitä henkilökohtaisesti aika "järkyttynyt". Jotkut lapset vaan ovat tosi haasteellisia kasvatettavia ja te tekopyhät "aina äitiyttään rakastavat" vanhemmat - ette varmaan ole joutuneet sitten kovin koetelluiksikaan. Itse kehtaan myöntää, että nuorempi lapsistani on niin vaativa, että pystyn sen perusteella samaistumaan aloittajan tunteisiin.
Haluan sanoa, että minun ja monen ystäväni suulla voin sanoa, että et ole ainoa, jolla on kertomiasi tunteita ajoittain.
Mahtaa muuten olla turhauttavaa kuunnella neuvoja, että "älä anna vaihtoehtoja jne.." Olen ihan varma, että olet kokeillut vaikka kuinka montaa lähestymistapaa tyttösi kiukutteluihin. Ja kannattaahan vinkeistä tietysti vaarin ottaa ja kokeilla, mutta sata varmaa on myös se, että ei ole olemassa mitään tiettyä tapaa toimia, jolla taatusti saadaan uhmakas lapsi käyttäytymään. Teoriassa me ainakin olemme olleet johdonmukaisia ja jämäköitä jne. mutta kun se uhmaikäinen lapsi ei tiedä, että kasvatuskirjan mukaan pitäisi reagoida...
Itseämme auttaa jaksamaan se, että uskomme vakaasti näitä rankkoja vaiheita tulevan, mutta että ne myös väistyvät jossain vaiheessa - tai ainakin harvenevat. Yritän myös ajatella, että voimakas tahto on varmaan joskus kuitenkin lapsellemme (rakkaalle sellaiselle, niinkuin sinunkin lapsesi varmasti sinulle ap ovat kun pohdit näitä tunteitasi ja jaksat kuitenkin arjessa yrittää) tosi merkittävä voimavara.
Mun neuvo siis on koittaa saada lasta välillä hoitoon, että saat huokaista ja ikävöidä lastasi. Meilläkään ei isovanhemmat ole käytännössä käytettävissä, mutta rahalla saa reippaita lukiolaisia esim. hoitamaan ja leikittämään välillä. Hassumpaankin sitä aikuinen ihminen rahaa pistää.

 

[vieras]

Kyllä lapsi vaistoaa,jos hänestä ei pidetä.Ja kenen huomiota lapsi hakee eniten?
Omien vanhempien...nyt pienenä.Isonahan sitä haetaanki sit muualta

 

[näin]

Aika järkyttävää tekstiä äidiltä ettei pidä omasta lapsesta. Kannattaisko todellakin soittaa pikaisesti neuvolaan ja hakea apua! Sääliksi käy sun lapses! Haleja sille!

On tämä minustakin järkyttävää, en kai muuten olisi tänne pahaa mieltäni purkanut. Näyttää taas siltä, ettei äiti saa ajatella mitään negatiivista lapsestaan, heti on muut niskassa.

Mitään negatiivista?Tais vaan kolahtaa suhun toi,että toisten mielestä on outoa jos äiti ei pidä omasta lapsestaan!

 

[PahaSilmä]

Meidän tyttö on tuollainen. Useimmiten se kirvottaa minulta naurut mutta joskus nousee savu korvista. Sellaisen lapsen kanssa ei voi ottaa asioita tosissaan. Toisaalta sille ei koko ajan voi antaa periksi, mutta toisaalta pitää valita ne asiat, jotka on niin tärkeitä, että niistä pitää vääntää. Se minkä sanoo, on pidettävä ja jos jotain kieltää, periksi ei saa antaa.
Ei siis kannata kieltää, jos kieltäminen ei ole välttämätöntä.

Mä olen antanut periksi, että sen lapsen kanssa ei aina saakkaan tehtyä sitä, mitä oli tarkoitus. Mutta se lapsi onkin tärkeämpi kuin mikään tekeminen tai meneminen. Mä nään meidän tytössä vaan niin peilikuvan itsestäni, että oikeastaan tunnen hiukan ylpeyttä siitä, että se on niin periksiantamaton. :ashamed:

Ihmiset sanoo, ettei hankalia lapsia ole, vaan ainoastaan hankalia aikuisia. Minun tyttö on hankala, mutta minä rakastan sitä kaksinverroin enemmän. Jotenkin tuon oman tahdon ja uhmankin käännän päässäni positiiviseksi ominaisuudeksi. Kuinka taitava manipuloija hän onkaan! :heart:

 

[mammuli]

Meidän poika päälle 3v. on usein myös aivan mahdoton. Ja tuntuu ettei noista jäähyttelyistä ja aresteista paljon apua ole. Olen usein ihan hermoromahduksen partaalla. Odotan vaikka mutuamaa kuukautta eteenpäin, jospa hellittäisi. On todella fiksu miehen alku, puhuu hyvin ja kaikinpuolin reipas. Sitten kai huomion kipeydessään saattaa sylkeä, rääpiä ja potkia. Ihan vieraitakin. Hävettää ja ärsyttää. Toki otan lapsen pois tilanteesta, syliin/jäähylle tmv..Mutta se on ihan tajuttoman raskasta vääntöä päivästä toiseen.
Vie lapsi vaikka jonnekin metsään retkell, olkaa kahdestaan. Ja noita rangaistusjuttuja kannattaa käyttää, siis että jos tekee kiellettyä niin heti aina sama sanktio.

 

[lto]

Hankalia lapsia ei ole - vaan haasteellisia

 

[sivusta]

Asiasta hieman sivuun, Miten te käytännössä toteutatte tuon ettei välipaloja, mikäli ruoka ei maistu? Meillä on vasta alle 3v. ja monta kertaa kun silmä välttää on keittiössä rouskuttamassa leipää.

Kohta yltää jääkaapille, 5-vuotiaana ihan varmasti. Kielletty on, ettei omin luvin saa ottaa. Mutta eihän se nälkäisenä sitä muista. Eikä ole kivaa vääntää leipää itkulla pois toisen kädestä ettei sais syödä.

 

[vieras]

Aika järkyttävää tekstiä äidiltä ettei pidä omasta lapsesta. Kannattaisko todellakin soittaa pikaisesti neuvolaan ja hakea apua! Sääliksi käy sun lapses! Haleja sille!

On tämä minustakin järkyttävää, en kai muuten olisi tänne pahaa mieltäni purkanut. Näyttää taas siltä, ettei äiti saa ajatella mitään negatiivista lapsestaan, heti on muut niskassa.

Mitään negatiivista?Tais vaan kolahtaa suhun toi,että toisten mielestä on outoa jos äiti ei pidä omasta lapsestaan!

Kolahti tai ei tähän ap:hen, niin on kyllä kolahtanut enemmän niihin mammoihin, jotka kieltää vihan(kin) tunteet omaa lasta kohtaan. Kyllä aikuisten ihmisten pitäisi tietää, ettei elämä ole lasten kanssa aina niin helppoa, saatikka sitten vielä sellaisen, jolle ei mikään kelpaa. Ja se, että purkaa sen tänne ja tunnustaa että on nostettava kädet ylös kun ei yksin jaksa on paljon tuollaisessa tilanteessa. Se, että uskaltaa olla rehellinen itselleen on paljon enemmän kuin se, että kieltää kaikki negat tunteet. Luulisinpa, että juuri sellaisten vanhempien perheissä, jossa vain se hyvä sallitaan lapset viiltelee ranteitaan ku ahistaa...

 

[pah]

Aika järkyttävää tekstiä äidiltä ettei pidä omasta lapsesta. Kannattaisko todellakin soittaa pikaisesti neuvolaan ja hakea apua! Sääliksi käy sun lapses! Haleja sille!

On tämä minustakin järkyttävää, en kai muuten olisi tänne pahaa mieltäni purkanut. Näyttää taas siltä, ettei äiti saa ajatella mitään negatiivista lapsestaan, heti on muut niskassa.

Mitään negatiivista?Tais vaan kolahtaa suhun toi,että toisten mielestä on outoa jos äiti ei pidä omasta lapsestaan!

Kolahti tai ei tähän ap:hen, niin on kyllä kolahtanut enemmän niihin mammoihin, jotka kieltää vihan(kin) tunteet omaa lasta kohtaan. Kyllä aikuisten ihmisten pitäisi tietää, ettei elämä ole lasten kanssa aina niin helppoa, saatikka sitten vielä sellaisen, jolle ei mikään kelpaa. Ja se, että purkaa sen tänne ja tunnustaa että on nostettava kädet ylös kun ei yksin jaksa on paljon tuollaisessa tilanteessa. Se, että uskaltaa olla rehellinen itselleen on paljon enemmän kuin se, että kieltää kaikki negat tunteet. Luulisinpa, että juuri sellaisten vanhempien perheissä, jossa vain se hyvä sallitaan lapset viiltelee ranteitaan ku ahistaa...

No voithan sä noinki sen selittää jos helpottaa sun oloa-ihan kuinka vaan

 

[Myöskin vieras isolla V:llä]

Kiinnittipäs vain huomion että tosi monta kommenttia (varsinkin kaiki negatiiviset) tulee vierailta tähän ketjuun. Eikö ole immeisillä pokkaa sanoa kirjautuneena asioitansa/veetuilujansa...pani vaan silmään.... ei sillä olihan ap:kin vieraana liikkeellä..Mutta se tuntuu olevan aina joskus tapana että helppo harmaana kommentoida negatiiviseen sävyyn.

Tsemppiä ap:lle! Kyllä se ajan kanssa helpottaa. Varmasti monilla raskasta uhmiksen kanssa. Lapsia on vain niin erilaisia, ja välissä varmasti hermo palaa jokaisella ja tuntuu että miksi ihmeessä tähän edes ryhdyin. Mutta..ne lapsethan just tekevät elämään virikettä. Kyllä se siitä. Usko pois!