en tykkää lapsestani..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apuja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

apuja

Vieras
rakastan kyllä,mutta en tykkää yhtään! :/
Välillä tulee mietittyä jopa että mitä pahaa olen tehnyt kun tuollaisen lapsen olen saanut. On maailman vaikein luonteeltaan ja tahallaan käy hermoille ihan koko ajan.

Mikä tähän tunteeseen auttaisi? Ei tee mieli halata edes,läheisyys tuntuu pahalta. Olen ihan hermoheikko hänen seurassaan. Miksi en osaa olla hyvä äiti tuolle lapselle enää?
 
Tutulta kuulostaa. Perheneuvolassa käyminen teki hyvää. Tosin siitä oli vain se apu, että MINÄ sain purkaa oman pahan oloni, joka tästä tilanteesta on aiheutunut. Sen jälkeen oon taas jaksanut paremmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tutulta kuulostaa. Perheneuvolassa käyminen teki hyvää. Tosin siitä oli vain se apu, että MINÄ sain purkaa oman pahan oloni, joka tästä tilanteesta on aiheutunut. Sen jälkeen oon taas jaksanut paremmin.

Perheneuvolassa käyty,siellä nainen joka selitti omia asioitaan,ei kuunnellut yhtään eikä osannut kysellä mitään,tuijotti vaan tyhmänä. En kokenut saavani apua siitä. uskon että voisi auttaa jos olisi kunnollinen kuuntelija.
 
Kuulostaa siltä, että olet ylirasittunut. Silloin kaikki tuntuu mitäänsanomattomalta. Koita rauhoittaa tilanne ja anna lapsellesi kahden keskistä aikaa ja ehkä ota yhteyttä neuvolaan, jottei tilanne pääse kärjistymään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuhmahauva:
Hanki apua, ei tuo kuulosta normaalille. Neuvolaan tai johonkin yhteys...

Neuvolastakaan ei apua. Vaikka missä asioissa olen yrittänyt ja täti vaan hymistelee että sellasta se on.. Alkaa jo paikat loppua kesken. Tai ehkä se sitten on omasta asenteestani kiinni,en tiedä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Tuhmahauva:
Hanki apua, ei tuo kuulosta normaalille. Neuvolaan tai johonkin yhteys...

Neuvolastakaan ei apua. Vaikka missä asioissa olen yrittänyt ja täti vaan hymistelee että sellasta se on.. Alkaa jo paikat loppua kesken. Tai ehkä se sitten on omasta asenteestani kiinni,en tiedä..

En usko, että on omasta asenteestasi vaan kiinni. Mulle siellä perheneuvolassa osui aivan ihana täti, joka todella kuunteli ja oli "myötämielinen". Voisitkohan sä soittaa sinne ja kysyä, pääsisitkö juttelemaan vielä jonkun toisenkin kanssa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Tuhmahauva:
Hanki apua, ei tuo kuulosta normaalille. Neuvolaan tai johonkin yhteys...

Neuvolastakaan ei apua. Vaikka missä asioissa olen yrittänyt ja täti vaan hymistelee että sellasta se on.. Alkaa jo paikat loppua kesken. Tai ehkä se sitten on omasta asenteestani kiinni,en tiedä..

Hyvä idea! Yritä testata kaikki mahdollisuudet eli tässä tapauksessa käännä toimintatapasi ja asenteesi täysin päälaelleen ja katso onko mitään vaikutusta. Tarkkaile myös itse pitämäsi "hyvien äitien" toimintatapoja ja katso onko eroja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Tuhmahauva:
Hanki apua, ei tuo kuulosta normaalille. Neuvolaan tai johonkin yhteys...

Neuvolastakaan ei apua. Vaikka missä asioissa olen yrittänyt ja täti vaan hymistelee että sellasta se on.. Alkaa jo paikat loppua kesken. Tai ehkä se sitten on omasta asenteestani kiinni,en tiedä..

En usko, että on omasta asenteestasi vaan kiinni. Mulle siellä perheneuvolassa osui aivan ihana täti, joka todella kuunteli ja oli "myötämielinen". Voisitkohan sä soittaa sinne ja kysyä, pääsisitkö juttelemaan vielä jonkun toisenkin kanssa?

Voisihan sitä koittaa. Olen liian "kiltti" niin kävin vaan sillä tädillä josta ei hyötyä ollut kun en kehdannut pahoittaa hänen mieltään sanomalla että jonkun muun tahtoisin. Siitä saa sitten kärsiä kun ei saa suutaan avattua.
 
Minkä ikäinen ap:n lapsi on? Kirjoitit, että hän on hankala tahallaan ja vaikea luonne. Jospa se lapsi vaistoaa ja tietää, että et pidä hänestä. Varmaankin hän jollain tavoin koettaa hakea huomiotasi. Jospa sinä itse murtaisit jään väliltänne...ota syliin, halaa...:)
 
Meillä poiak oli ihan vaikea silloin kun olin väsynyt, uupunut, hommia oli niin plajon, että lapselle ei ollut aikaa. Sitten katsoin peiliin ja aloin antaa lapselle huomiota , extra paljon hellyyttä, syliä. Puuhailtiin ja leikittiin paljon yhdessä. ja tiedätkös, lapsi oli kuin toinen. Lapsi vain reagoi saamaansa kohteluun (tai sen puutteeseen) olemalla hankala.
 
5v on lapsi. Ja varmaan jo tunteekin vaikka peittää koitan kovasti..
hyvinä hetkinä koitan useinkin halata sun muuta,mutta liian usein on sellaista että läheisyys ei tunnu hyvältä. ärsyttää,riehuu ja kiusaa jatkuvasti. välillä jopa läpsii tai potkii. En usko enää että on ihan normaali,mutta minkäs teet kun neuvolan tädin mielestä on. (näkee tunnin kerran vuodessa,siinähän sitä kerkeääkin muka arvioimaan).
Lapsi aina vielä katsoo uhmakkaasti ja silleen kieroutuneesti hymyilee jos kieltää ja jatkaa vaan mitä oli tekemässä.
 
Voi että minua säälittää lapsesi:( Olet itsekäs, inhottava äiti! Toinen lapsi saa tietysti tuntea olevansa rakastettu ja tää toinen ei:( Ajattele miltä hänestä mahtaa tuntua? Jos lapsi ei muuten saa huomiota niin sitten tuolla lailla.
 
Minusta tuntuu, että lapsi ei tässä ole ongelma, vaan äiti. Lapsi yleensä reagoi noin, jos ei saa tarpeeksi huomiota, hellyyttä ja positiivista palautetta. Kuulostaa normaalilta huonovointiselta lapselta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
5v on lapsi. Ja varmaan jo tunteekin vaikka peittää koitan kovasti..
hyvinä hetkinä koitan useinkin halata sun muuta,mutta liian usein on sellaista että läheisyys ei tunnu hyvältä. ärsyttää,riehuu ja kiusaa jatkuvasti. välillä jopa läpsii tai potkii. En usko enää että on ihan normaali,mutta minkäs teet kun neuvolan tädin mielestä on. (näkee tunnin kerran vuodessa,siinähän sitä kerkeääkin muka arvioimaan).
Lapsi aina vielä katsoo uhmakkaasti ja silleen kieroutuneesti hymyilee jos kieltää ja jatkaa vaan mitä oli tekemässä.



Kaikella ystävyydellä arvelen, että sä näet sen lapsesi "hirviönä". Ei 5-vuotias voi olla kieroutunut! Ressukka vaan koettaa olla kova ja pärjätä äidilleen. Teillä on siellä vaan kaks jääräpäätä vastakkain niissä riitatilanteissa. Älä sinä mene vanhempana 5-vuotiaan tasolle :)
 
Mulla on omakohtaista kokemusta siitä, että äitini ei oikein pitänyt minusta. Olin ärsyttävä ja kuulema "kieroileva" ja nenäkäs ja kaikkea sellaista mitä en todellakaan tahallani ollut. Olin vain minä ja äitini ei ymmärtänyt persoonaani ja oli kenties vain väsynyt monen lapsen äiti.

Näin jälkeenpäin olen antanut äidilleni anteeksi, ei kai hän vain kyennyt parempaan. Mutta jos jotain menneisyydestä voisin muuttaa, toivoisin niin , että äitini olisi hakenut apua! Itsensä ja minun takiani. Ja jos ensimmäinen neuvolantäti ei olisi osannut kuunnella niin olisi sit mennyt toisen luo.
 
Voi tiedän just miltä susta tuntuu! Meinasin saman aloituksen laittaa eilen, mutten kehdannut. Mutta näistä asioista täytyy saada puhua. Kaikki eivät ymmärrä että on olemassa todella todella haastavia lapsia. Omanikin on sellainen. Mielettömän älykäs, todella taitava monissa asioissa, mutta psyykkinen kehitys laahaa jäljessä. Ulkopuolisille on ihana, taitava, päiväkodissa menee hyvin, koska jaksaa tsempata ne tunnit siellä. kotona on hirviö. Joka asiaa vastustaa, juoksee karkuun kun pitäisi pukea, ei tottele mitään, valehtelematta. Kun joka ikinen aamu pukee rimpuilevaa ja huutavaa lasta, maanittelee kiireessä kävelemään päiväkotiin kun ei jaksa kantaakaan ja pikkusisarus on vaunuissa, huuto raikaa läpi asuinalueen alkaa väsyttää.Illat on riitelyä, lyö ja potkii pikkusisarusta, herättää sen tahallaan kiljumalla vieressä, kun kiellät katsoo vaan silmiin ja nauraa. Oon yrittänyt jäähypenkit, tarrataulut, sylittelyt.... toinen vaan huutaa.

Rakastan lastani ja tuntuu että oon menettänyt sen pienen jonka synnytin ja tilalle on tullut monsteri... Toisaalta tunnen hirvittävää syyllisyyttä näistä tunteista.
 

Similar threads

Yhteistyössä