en vaan kohta enään jaksa :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minni mollanen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

minni mollanen

Vieras
huoh pakko avautua!!

siis hemmetti että voi olla väsyttävää välillä yksin lapsen kanssa!!!

isä läx toisen matkaan kun lapsi oli 2kk ja siinä sit oli tietysti koliikit ja huonosti nukkuva lapsi ja kaikki muutkin mahdolliset vaiheet..mut nyt tää uhma!!!

siis koska tää tuhoomis ja uhma vaihe loppuu!!!!!tai ees vähenee?ipana parin kk päästä 3v ja alottaa sitten tarhan mut nyt tuntuu välillä et oikeesti voimat loppuu!!
siivoot edellisiä sotkuja kun toinen on tehny pahaa ni sillä aikaa tapahtuu taas toisessa huoneessa!!sit noita ihania heittäytymisiä ja raivoomisia!!

siis toki mulla on ihana lapsi jota maailman eniten rakastan mut kyllä välillä meinaa itku tulla kun on putkeen vaikeita vkoja/kausia..ja etenkin kun aamut alkaa heti väärällä jalalla..ja tietysti kun lapsi on 2 vkonloppua kuussa isällä niin siellä ollaan enkeleitä ja sitten kun kerron isälle noista jutuista niin vastaus


niin vastaa että aseta tiukemmat rajat ja pidä kovempaa kuria..ja siinä vaihees tekis mieli sanoo isälle et ota kuulee ite enempi osaa kasvatukseen mut kun ei häntä kiinnosta..nauraa vaan ja sanoo et se on sun osa elämää et koita kestää..
 
En voi kun sanoa, että koita jaksaa! Koita jaksaa sen voimalla, että lapsi ei tahalllaan kiukuttele, vaan se on hänen kehitykseensä kuuluvaa.

Minulla on itselläni erittäin pahassa uhmaiässä oleva 2½ vuotias ja siinä päälle vielä haastavan luonteen omaava 1 vuotias. Ja näiden kahden kanssa välillä itku tulee, kun molemmat sattuvat pahalle päälle. On päiviä jolloin mikään ei mene hyvin ja sitten on taas päiviä, jolloin kaikki menee paremmin.

Uhma koettelee niin vanhempia ja lastakin. Laske 100 alaspäin, älä vaan alennu lapsen tasolle...jne...hankalaahan se on, mutta itse olen huomannut, että rauhallisen oleminen on parempi kuin ruveta huutamaan tai muuta vastaavaa. Itkeä saa ja voi kertoa lapselle, miksi itkee.

Opi ottamaan rennommin sotkun suhteen. Jos joku sotku tulee, pyydä lasta leikinomaisesti se siivoamaan kanssasi. Mitä sotkua tarkoitat muuten tuolla sotkemisella? Leluja levällään vai ihan jotain oikeata sotkemista?

Lapset ovat lapsia, vain kerraan. Jaksakaamme se! Voimia kovasti!
 
niin ja toki olen kokeillutn keinoja aasta ööhön mut tuntuu et ei mikään kumminkaa auta kun hetkeksi..nii ja lapsi myös esim protestoi pissaamalla housuun heti jos olen puhelimessa tai teen jotain mihin hän ei niin voi osallistua.
ja saa kyllä todellakin huomiota kotona..toki olen nyt yrittänyt kannustaa hieman itsekseenkin leikkimään ettei äitin tartte aina olla vieressä ja mukana..mut raivarihan siitäkin seuraa..
 
Jos lapsen käytöksessä on noin valtavia eroja kuin kerrot niin sitten sun ihan oikeasti pitää myös katsoa peiliin ja vaikka neuvolasta pyytää apua vanhemmuuteen. Se ei tee sinusta huonoa, mukavat ja fiksutkin ihmiset saattavat mennä niin metsään kasvatusmetodeissaan että 3v terrorisoi kotia.
 
Ulkoilethan lapsen kanssa riittävästi? Meillä (tai mulla, kun mies huonosti osallistui) oli esikoisen kanssa raskasta. Esikoinen "terrorisoi" ahkerasti. Muiden lasten kanssa on ollut paljon, paljon helpompaa - tämän neljänne kanssa kaikkein helpointa - ja olen päätynyt siihen ajatukseen, että esikoisen kanssa yritin ihan liikaa pitää kiinni siitä ns. omasta ajasta ja olin vetämätön lähtemään lapsen kanssa ulkoilemaan ja tekemään lapsen kanssa asioita joita hänä oikeasti olisi tarvinnut. Aikaa myöten olen tajunnut, että helpottaa kovasti arkea, kun joka päivä lapsien kanssa ulkoillaan 2-3 kertaa päivässä, tehdään asioita, jotka ehkä saattavat laiskottaa aikuista - mutta niistä hyötyvät kuitenkin kaikki!

Kannattaa miettiä, kuinka paljon todellisuudessa aktiivisesti touhuat lapsen kanssa ja kuinka paljon ulkoilette. Tähän kehotan kaikella ystävyydellä - kantapään kautta oppineena.
 
Sano eksällesi että olet niin kyllästynyt tähän "omaan osaasi", että annat lapsen pois.Kerrot että olet hyvin väsynyt, joten tässä tilanteessa on lapsen parempi päästä sijaisperheeseen.
Isälle jää vaihtoehdot auttaa enempi tai luopua lapsesta "kokonaan".
Jos ei muuta, niin oikein vakuuttavasti teeskentelmällä ja kusettamalla saat lapsen isän avuksesi.
 
Tsemppiä sinne! Jos auttaa niin ei ne kaikki "miehellisetkään" äidit paljon apuja saa. Ja se mies vielä kiristää hermoja joskus lasten päälle. ;) Itsellä "ruuvi alkaa kiristyä" jos omaa aikaa on liian vähän. Pyydä rohkeammin hoitoapua lapsille, tai palkkaa vaikka MLL:n kautta lastenhoitoapua, 8e/tunti.

Se uhma menee ohi kyllä, ennemmin tai myöhemmin. Meilläkin sitä on jo jonkun aikaa tässä kateltu. Teen tilanteita helpommaksi kertomalla lapselle hyvissä ajoin etukäteen että kohta tapahtuu sitä ja sitä tai että teemme tätä ja tätä niin asia ei tule lapselle "puun takaa".

Joskus annan vaihtoehtoja, sellaisia jotka kummatkin sopivat itselle, ja lapsi tuntee että saa itse päättää vaikka oikeasti olen itse määritellyt vaihtoehdot. Joissain tilanteissa tietty vaan on kerrottava et näin nyt tehdään ja äiti päättää ja sillä siisti. Joskus uhma-tilanteet on kuitenkin helpompi välttää, jos on mahdollista tehdä asia niin kuin lapsi haluaa, esim. jos asialla ei ole niin suurta merkitystä. Lapsi kokee että saa vaikuttaa joihinkin asioihin.

Jos huutoa tulee, yleensä yritän ensin lyhyesti sanoa että tiedän miltä lapsesta tuntuu, ja saa harmittaa, kaikkia harmittaa välillä. Jos lapsi huutaa puheen päälle, en korota ääntä vaan jatkan lauseen loppuun siitä huolimatta. Sanon että saa tulla halaamaan niin tulee parempi olo. Jos ei halua halata, voi tulla myöhemmin halaamaan (yleensä sitten tulee jossain vaiheessa). Kerron myös että paha olo menee pois kun vähän odottaa. :) Niinhän se usein menee itselläkin. Yritän välttää liikaa puhumista tai torumista, koska meillä ainakin lapsen uhmataso vaan nousee siitä. Ne ehtii sitten hoitaa rauhassa kun "tilanne" on pois päältä.

Tässä musta kaikkein paras keino on siis aika, anna ajan kulua. Jos itsellä meinaa mennä herne nenään ja suuttumus päästä iskemään, hengitän rauhallisesti sisään ja ulos, ja aloitan lauseen hellittelysanalla. On vaikeampi mahduttaa esim. "kulta"-sanaa ja raivostunutta torumista samaan lauseeseen. ;)

Jos muu ei auta, kerron että äiti tarvitsee nyt hetken hengähdystauon, ja menen vaikka vessaan (että saa istua hetken yksin rauhassa) istumaan kunnes oma mieli vähän tyyntyy, enintään kuitenkin minuutti-kaksi eikä montaa kertaa yhden päivän aikana.

Tai sitten meillä jos kiukuttelu jatkuu vaan ja kaikista asioista tulee vastalauseita, alan muistutella jäähypenkistä. Ja sitten sanon että ensikerrasta joudun laittamaan jäähylle. Ja myös toteutan sen tarvittaessa, mutta rauhallisesti. Jäähypenkillä istutaan kunnes tulee hiljaista tai vaihtoehtoisesti lapsen ikää vastaava minuuttimäärä. Jos ei lapsi halua istua, vien lempeästi ja rauhassa aina takaisin istumaan, vaikka sen joutuisi tekemään sitten sata kertaa. Viimeistään useampien kertojen jälkeen lapsi alkaa tajuta mikä on homman nimi ja koko touhu helpottaa. :)
 
Ulkona leikkipuistossa on uhmaikisten kanssa paljon helpompaa, joten aina sinne kun mahdollista. Siellä on kavereita eikä niin paljon rajoitteita ja asioita mitä pitäisi tehdä tietyllä tavalla. Ja kun energiaa on tarpeeksi saanut purettua puistossa, ei lapsi jaksa niin paljon hötkyillä muista asioista.
 
Tsemppiä sinne! Jos auttaa niin ei ne kaikki "miehellisetkään" äidit paljon apuja saa. Ja se mies vielä kiristää hermoja joskus lasten päälle. ;) Itsellä "ruuvi alkaa kiristyä" jos omaa aikaa on liian vähän. Pyydä rohkeammin hoitoapua lapsille, tai palkkaa vaikka MLL:n kautta lastenhoitoapua, 8e/tunti.

Se uhma menee ohi kyllä, ennemmin tai myöhemmin. Meilläkin sitä on jo jonkun aikaa tässä kateltu. Teen tilanteita helpommaksi kertomalla lapselle hyvissä ajoin etukäteen että kohta tapahtuu sitä ja sitä tai että teemme tätä ja tätä niin asia ei tule lapselle "puun takaa".

Joskus annan vaihtoehtoja, sellaisia jotka kummatkin sopivat itselle, ja lapsi tuntee että saa itse päättää vaikka oikeasti olen itse määritellyt vaihtoehdot. Joissain tilanteissa tietty vaan on kerrottava et näin nyt tehdään ja äiti päättää ja sillä siisti. Joskus uhma-tilanteet on kuitenkin helpompi välttää, jos on mahdollista tehdä asia niin kuin lapsi haluaa, esim. jos asialla ei ole niin suurta merkitystä. Lapsi kokee että saa vaikuttaa joihinkin asioihin.

Jos huutoa tulee, yleensä yritän ensin lyhyesti sanoa että tiedän miltä lapsesta tuntuu, ja saa harmittaa, kaikkia harmittaa välillä. Jos lapsi huutaa puheen päälle, en korota ääntä vaan jatkan lauseen loppuun siitä huolimatta. Sanon että saa tulla halaamaan niin tulee parempi olo. Jos ei halua halata, voi tulla myöhemmin halaamaan (yleensä sitten tulee jossain vaiheessa). Kerron myös että paha olo menee pois kun vähän odottaa. :) Niinhän se usein menee itselläkin. Yritän välttää liikaa puhumista tai torumista, koska meillä ainakin lapsen uhmataso vaan nousee siitä. Ne ehtii sitten hoitaa rauhassa kun "tilanne" on pois päältä.

Tässä musta kaikkein paras keino on siis aika, anna ajan kulua. Jos itsellä meinaa mennä herne nenään ja suuttumus päästä iskemään, hengitän rauhallisesti sisään ja ulos, ja aloitan lauseen hellittelysanalla. On vaikeampi mahduttaa esim. "kulta"-sanaa ja raivostunutta torumista samaan lauseeseen. ;)

Jos muu ei auta, kerron että äiti tarvitsee nyt hetken hengähdystauon, ja menen vaikka vessaan (että saa istua hetken yksin rauhassa) istumaan kunnes oma mieli vähän tyyntyy, enintään kuitenkin minuutti-kaksi eikä montaa kertaa yhden päivän aikana.

Tai sitten meillä jos kiukuttelu jatkuu vaan ja kaikista asioista tulee vastalauseita, alan muistutella jäähypenkistä. Ja sitten sanon että ensikerrasta joudun laittamaan jäähylle. Ja myös toteutan sen tarvittaessa, mutta rauhallisesti. Jäähypenkillä istutaan kunnes tulee hiljaista tai vaihtoehtoisesti lapsen ikää vastaava minuuttimäärä. Jos ei lapsi halua istua, vien lempeästi ja rauhassa aina takaisin istumaan, vaikka sen joutuisi tekemään sitten sata kertaa. Viimeistään useampien kertojen jälkeen lapsi alkaa tajuta mikä on homman nimi ja koko touhu helpottaa. :)


Loistavia neuvoja, kiitos! Tästä oli sivullisellekin paljon apua :)
 
Vastaa sille isälle et voi se tosiaan olla sun osas, mut hänen osansa on selvästi lusperi. Että onnea vaan hänelle ja tulevalle perheelle. ;) Tai anna koko äijän olla, kunhan lapsi pitää isäänsä yhteyttä.

Tappio on mielestäni isän jos hän ei tajua mitä menettää kun ei näe omaa lastaan sen enempää. Mutta en lähtisi tuosta hänen kanssaan tappelemaan, ei ole sen arvoinen että kandee käyttää energiaa sellaiseen. Itsellä samanmoinen faija joka vieläkin osallistuu aikuisten lastensa elämään sillon ku huvittaa, oli se sitten yllättäen monta kertaa kuussa tai yhtäkkiä vasta reilun puolen vuoden täyshiljaisen tauon päätteeksi. Meitä vaan on monenlaisia ja moneen junaan.

Toisaalta tosi hyvä et haluaa nähdä lastaan, lapsi tietää mistä on tullut ja itelle ainaki tärkeää et tunnen molemmat vanhempani ja oon ees jonku verran yhteyksissä. Mut isää en menis lapselle haukkuu, koska oon ite tästä asiasta kärsiny. Siinä tulee jotenki sellanen olo et on iteki huono, koska puolet mustahan on silti isän peruja. :D Siis voi samalla olla vaik surkee aviomies mut loisto-isä sillon ku näkee lastaan, ja muuten sitte ihan hyvä ihminen ehkä, oothan säki siitä joskus tykänny. Ja sun kannaltahan on hyvä et mies on jonku toisen "ristinä" jos perustaa perheen, ei oo ainakaan sulta pois, pikemminki päin vastoin, sait sen parhaan jutun mitä hän pystyy maailmalle antaa. ;)
 
[QUOTE="nipsu";24593497]Jos lapsen käytöksessä on noin valtavia eroja kuin kerrot niin sitten sun ihan oikeasti pitää myös katsoa peiliin ja vaikka neuvolasta pyytää apua vanhemmuuteen. Se ei tee sinusta huonoa, mukavat ja fiksutkin ihmiset saattavat mennä niin metsään kasvatusmetodeissaan että 3v terrorisoi kotia.[/QUOTE]


Tai sitten ihan vaan lapsi uskaltaa olla lähivanhemmalleen oma itsensä. Uhmiksiin auttaa lopulta varmaan vaan aika, mut sillävälin niitä pitää yrittää toki kasvattaa
 
[QUOTE="nipsu";24593497]Jos lapsen käytöksessä on noin valtavia eroja kuin kerrot niin sitten sun ihan oikeasti pitää myös katsoa peiliin ja vaikka neuvolasta pyytää apua vanhemmuuteen. Se ei tee sinusta huonoa, mukavat ja fiksutkin ihmiset saattavat mennä niin metsään kasvatusmetodeissaan että 3v terrorisoi kotia.[/QUOTE]

hyvänen aika, eihän se lapsi kiukuttele isälleen jos on siellä sen 2vrk/kk, sehän tekee isästä lähes vieraan! et oo tulut ajatelleeksi vissiin sitä.
 

Yhteistyössä