Ero ilman syytä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Onko kukaan eronnut hyvästä aviomiehestä ja isästä ilman mitään muuta syytä kuin se, että yhtäkkiä on tajunnut ettei tämä ehkä olekaan elämäni rakkaus?

Rakkautta kyllä on ja lämpimiä tunteita, mutta ei mitään elämää suurempaa. Ennen tiesin, että nyt on vain arki iskenyt ja ajattelin, että niin käy kaikissa suhteissa ajan myötä. Nyt on tullut epäilys, että käykö sittenkään? Vai onko muilla se elämää suuremman rakkauden tunne hautaan asti? Mikään konkreettinen ei ole vialla/muuttunut.
 
Onko kukaan eronnut hyvästä aviomiehestä ja isästä ilman mitään muuta syytä kuin se, että yhtäkkiä on tajunnut ettei tämä ehkä olekaan elämäni rakkaus?

Rakkautta kyllä on ja lämpimiä tunteita, mutta ei mitään elämää suurempaa. Ennen tiesin, että nyt on vain arki iskenyt ja ajattelin, että niin käy kaikissa suhteissa ajan myötä. Nyt on tullut epäilys, että käykö sittenkään? Vai onko muilla se elämää suuremman rakkauden tunne hautaan asti? Mikään konkreettinen ei ole vialla/muuttunut.
Minun korviini kuulostaa, että sulla on joku omaikäkriisi tms. päällä. Ehkä jokin muukuin ero auttaisi/olisi parempi ratkaisu?
 
Ihan riippuu siitä, millainen ihminen haluat olla.

Jotkut haluavat metsästää siitä uuden rakkauden leimahdusta, ja vaihtavat aina muutaman vuoden välein uuteen, kun se edellinen leimahdus alkaa rauhoittua. Jotkut pitävät vakaata ja pitkäaikaista parisuhdetta parempana, kun voi jakaa koko elämän ja vanhentua yhdessä.

Jos tämän miehen jätät, muista sitten seuraavalle kertoa, että olet kiinnostunut vain siitä alkurakkauden huumasta, ja sen jälkeen käy ovi. Näin se seuraava mies tietää heti alkuun, ettet ole hakemassa elämänpituista parisuhdetta.
 
Kannattaisi mietti millä tavalla itse voisi olla toiselle se elämää suurempi rakkaus. Kuulostaa vaan laiskalta.
Eipä se mitään elämää suurempaa voikaan olla, jos sen eteen ei tee mitään.
 
Oma ex-vaimoni on tuosta esimerkki. 25-vuotta yhdessä, kaikki hyvin, seksiä ja rakkautta oli. Mutta nainen ei ole koskaan tyytyväinen. Tuli toinen mies, useita... ja kaikki särkyi. Nykyään hän on onneton.
 
Onko kukaan eronnut hyvästä aviomiehestä ja isästä ilman mitään muuta syytä kuin se, että yhtäkkiä on tajunnut ettei tämä ehkä olekaan elämäni rakkaus?

Rakkautta kyllä on ja lämpimiä tunteita, mutta ei mitään elämää suurempaa. Ennen tiesin, että nyt on vain arki iskenyt ja ajattelin, että niin käy kaikissa suhteissa ajan myötä. Nyt on tullut epäilys, että käykö sittenkään? Vai onko muilla se elämää suuremman rakkauden tunne hautaan asti? Mikään konkreettinen ei ole vialla/muuttunut.

Mun mies on mun toinen puolisko, koen vahvasti. Se on pohjavire. Mutta tämänhetkiset fiilikset hänestä...ärsyttävä, tyhmä, tylsä.
Tiedän että nuo tuntemukset menevät ohi. Joskus ne kestävät pitkiä aikoja, joskus lyhyitä.

Ei parisuhteen kulahtaneisuus kerro siitä, etteikö olisi sopiva pari toisilleen.
Meillä on kulahtanutta ollut jo pitkään, mutta siihen on syynä kiireet ym. Ei kuitenkaan olla huolissamme liitostamme.
 
Minä oon hyvä esimerkki sellaisesta naisesta, joka erosi turhaan. Oli lapset, koti ja kaikki kunnossa. Olin vain kyllästynyt ja halusin jotakin muuta..seikkailua, jännitystä, en tiedä. Olin todella itsekäs. Heittäydyin suhteeseen toisen miehen kanssa ja erosin. Suhde päättyi nopeasti, niinkuin tuollaiset pettämisellä alkaneet suhteet tapaavat päättyä. Mikä on tilanteeni nyt? Olen onneton, yksin ja osa-aika-äiti. Eksäni löysi toisen ja ovat onnellisia yhdessä. Saivat yhteisen lapsenkin ja asuvat kodissa, jonka jätin ylpeänä taakseni. Kaduttaako? No todella. Aapee, älä tee samaa virhettä. Älä jätä hyvää miestä oman seikkailunhalusi vuoksi. Hullusti siinä käy, ja se joka lopulta itkee, olet sinä.
 

Yhteistyössä