Erosta 8kk, ikävä exää...

[pää hajoaa]

Mä en enää ymmärrä tätä omaa pientä ihmismieltäni. Mä tein eropäätöksen, ja erosta siis aikaa tuon 8kk. Aika on ilmeisesti kullannut muistot, ja mulla on ikävä ex-miestäni... ikävä sitä kun oltiin perhe!! Olen yrittänyt miettiä päässäni niitä eron syitä, ja muistaa sen olon joka mulla oli erotessani. Mutta en vaan muista... muistan vain hyviä asioita. Erotessamme olin tavannut toisen miehen. Siis aivan keskustelutasolla. Jälkeenpäin kun mietin, hän puhui ja kannusti minua eroon. Olin hieman ihastunut. Nyt mietin että saiko tämä mies puheillaan minut eroamaan, olisinko muuten eronnut. Kaipasin jännitystä. Tämä mies osottautui jälkeenpäin täydeksi naisten hyväksi käyttäjäksi ja narsistiksi. Tällä hetkellä mä seurustelen, myös exäni seurustelee. Tiedostan että olisi pitänyt pysyä yksin, mutta silloin tuntui hyvältä aloittaa uusi suhde. Nyt musta tuntuu että petän tätä nykyistäni koska ajattelen exääni. Tiedän että exäni ajattelee minua. Luonnollisesti kai, koska olimme 9 vuotta yhdessä. Eron syynä oli oikeastaan erkaantuminen, meidän täysin erilaiset luonteemme ym. Pitäisi luottaa siihen, että tein oikean päätöksen... mutta en enää pysty. Näitä samoja oloja on ollut tässä aikaisemminkin, mutta olen ajatellut että tämä kuuluu eron läpi käymiseen. Nyt en enää tiedä sitäkään.

Anteeksi pitkä kirjoitus. Onko täällä muita eronneita? Lukisin mielelläni muiden kokemuksia erosta, varsinkin jos olet itse tehnyt eropäätöksen. Kiitos!

 

[Minni:)]

Erot on aina vaikeita, teki päätöksen kuka hyvänsä. Mä erosin exästä vajaa vuos sitten ja tein kans eropäätöksen itse. Välillä on ollut kans ikävä sitä perhefiilistä ja joulun alla nähtiin aika paljon ihan kaverillisessa mielessä ja oli just semmosta mukavaa ja rentoa yhdessäoloa mitä suhteestakin kaipasin. Tosin täs välil on ottanut taas niin pattiin exän kyvyttömyys hoitaa asioita kunnolla, sopia asioista keskustellen ja ottaa mitään kritiikkiä vastaan mistään niin et tullut kans tunne, et luojan kiitos en ole enää ton kanssa yhessä.

Mä en ole voinut kuvitellakaan ketään toisia miehiä tähän väliin, enkä kyllä jaksaskaan viel pitkään aikaan, liekö koskaan. Ja sit vaik semmonen tunne tuliskin et ois valmis niin tilaisuuksia minkään suhteen virittelylle ei oikein ole kun poika kuitenkin menossa mukana suurimman osan aikaa eikä nettitreffailu tunnu niin tippaakaan omalta jutulta ja vaivan väärtiltä.

Varmaan jos ikävöinti viel kovasti jatkuu siitä huolimatta et yrität kertailla eron syitä yms. niin kannattaa miettiä tilanne uudestaan. Kannattaako jatkaa nykyisesi kanssa? Voisiko olla vielä mahdollista jatkaa exän kanssa?

Tsemppiä! Ja omasta kokemuksesta myös kannattaa keskittää tarmo johonkin ihan muuhun kun miehiin ja suhteiden vatvontaan. Ainakin saa paljon muuta aikaseks ja tuntuukin paremmalta.

 

[zakara]

Itsellä ei ihan noin pitkä aika erosta(5kk),mut ajattelen exääni/perhettäni päivittäin. Tutut tilanteet missä olimme yhdessäjoskus olleet, saavat pahan olon aikaan. Uuteen suhteeseen en ole pystynyt,mitä nyt yhden illan juttuja on ollut. Joka päivä tulee mietittyä että mahtaisko meistä vielä joskus tulla jotain. Tiedostan kyllä että menneen haikailu on turhaa ja tarvis kääntää suunta uusille tuulille,mutta mielelleen ei vain voi mitään.
Itse en tosin eropäätöstä tehnyt,mutta oli se tosiasia pakko hyväksyä.
-kahden lapsen yh-isi-

 

["vieras"]

Jonkun periaatteen mukaan suhteesta toipumiseen menevä aika on puolet suhteen kestoajasta. Minusta se on aika paikkaansapitävä, mitä olen huomannut sekä itsestäni että ystävistäni. Se ei tietenkään estä uutta suhdetta, mutta ihan täysilläkään ei pysty olemaan uudessa suhteessa jos tuo aika ei ole vielä kulunut.

 

[pää hajoaa]

Nostelen vielä...