Esikoista on vaikea rakastaa

[alkuper.]

Otsikossa kiteytettynä tämän hetken tunnelma. Kolmevuotias ei tottele mitään, kun käännän selkäni hän on tekemässä sitä, mistä häntä kielsin jo kolmannen kerran.

Tönii pikkusisarusta.
Ei anna tämän leikkiä millään lelulla.
Repii kirjoja hyllystä.
Huutaa ja raivoaa.
Ei suostu pukemaan, ei riisumaan, ei syömään.
Aamun ensimmäinen huuto on alle viisi minuuttia heräämisestä.

Ja minä olen niin poikki etten osaa muuta kuin huutaa hänelle. Huudan, huudan ja huudan kun en tiedä mitään muuta. Olen varmaan maailman paskin äiti, sillä tiedostan jollain tasolla että hän kaipaa huomioita, mutta inhoan hänen raivokohtauksiaan niin paljon etten kykene hellimään häntä. Olen varpaillani koko ajan hänen ja vauvan takia, etten saa koskaan rentoutua. En pääse siihen tilaan, että noniin, rauhoitun ja halaan esikoista.

En jaksa muutenkaan mitään. Lopetin imetyksen ja aloitin psyykeläätityksen mutta koska se vaikuttaa??? Mitä minä teen ennen kuin se vaikuttaa?

Mies on, hän ei ihan ymmärrä minua. Hänestä kotona olo on helppoa eikä ollenkaan stressaavaa. Hänestä kaikki olisi hyvin jos en vain huutaisi niin paljoa täällä. Tukiverkkoja ei ole.

 

["vieras"]

Huh!Vasta kolme vuotias ja nyt jo käy hermolle temppuilut noin pahasti..Todella surullista.

On vaikea keksiä mikä tuohon auttaisi.Itsellä on auttanut vain se,etten anna oman asenteen mennä mukaan siihen lapsen temppuiluun.Oman aikani minäkin huusin ja huusin lapselle ja sitten päätin lopettaa sen ja ruveta mukavammaksi äidiksi hänelle.Käänsin asian niin,että vika on minussa eikä siinä pienessä lapsessa,jolla ei vielä mitenkään voi olla kykyä käyttäytyä oikein tms.Aina kun kiukkupuuska hänelle tuli ja oma temperamentti meinasi käydä päälle,otinkin hänet syliin ja halisin kiukun pois.Ja tein näin vaikka mikä olisi ollut kesken sillä hetkellä.Vauvan laitoin pois sylistä ja otin isomman syliin tilalle.Kotityöt laitoin paussille jne.Oikeasti,ei mennyt kauankaan kun poika oppi,että äitikin osaa olla ihan mukava ja äidiltä saa huomiota ilman temppujakin.

Sun tilanne tosin kuulostaa hiukan eriltä kun mulla ei ole koskaan ollut tarvetta psyykelääkkeille tai muille.Neuvolasta apuja?

 

[nooooh]

Auttaisiko esikoisen "lahjominen" eli "jos tottelet niin ja niin monta päivää, niin saat palkinnoksi esim. jonkun lelun". Tällä voisi päästä hommassa alkuun, ei tietenkään voi jatkaa ikuisuuksiin... Mielestäni ei ole mitään pahaa, jos vähän hankalassa tilanteessa lahjoo lasta...Mutta en tiedä onnistuuko vielä 3-vuotiaalle. Ymmärrän kyllä tilanteesi.... meillä 5-vuotias ja 4 kk vauva.

 

["annika"]

mies kotiin ja sinä töihin?

ota perheneuvolaan yhteys, tai sitten neuvolan kautta perhetyöntekijä kotiin käymään, mitään konkreettista apua sieltä ei ehkä saa, mutta jotain neuvoja ehkä tai pienen hetken vauvan vahdintaa, jolloin saat olla esikoisen kanssa rauhassa.

illalla lähde esikoisen kanssa kahdestaan vaikka ruokakauppaan tai kirjastoon ja käytte vaikka jätskillä samalla reissulla.

lopeta huutaminen. päätät vaan että lopetat, koita keksiä joku muu keino pärjätä raivosi kanssa. tiedosta se että sun huutaminen ei johdu siitä että esikoinen ois jotenkin paha vaan siitä että sulla on paha olo. JA se ei oo sun lapsen syy. sun lapsi kuulostaa ihan normaalilta 3v:ltä. uhmaikäisen kohtaamisen apukeinoja vaikka tuolta : http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_kokeilee_rajoja/

 

[alkuper.]

[QUOTE="annika";25657116]mies kotiin ja sinä töihin?[/QUOTE]

Minulla ei ole työpaikkaa ollenkaan minne palata

 

["shihtzu"]

Toi alku oli ihan kuin meillä ja minäkin huudan aika paljon, mulla kun ei ole maailman pisin pinna, tosin en nyt räjähdä ihan mitättömistäkään asiosta. Meillä tosin halitaankin. Välillä tuntuu, että pää hajoaa isomman kanssa, nuorempi taas on kiltti kuin enkeli ton isomman rinnalla, tosin se ehkä korostuu tällä hetkellä, kun toinen on vasta vähän päälle 1v ja toinen 3,5v.

 

["äiti myös"]

Ensimmäiseksi: sinun täytyisi päästä tilanteesta hetkeksi pois. Mies kotimieheksi ja menet vaikka kampaajalle ja käyt ostamassa uuden paidan tms. itsellesi.
Hengähdät ja otat etäisyyttä lapsiin. Miehesi varmasti pärjää muutaman tunnin lasten kanssa. Jos mahdollista parempi olisi päästä yön yli jonnekkin ystävälle tai vaikka yksin hotelliin.
Toiseksi sanoitkin että ymmärrät että esikoinen kaipaa huomiota. Näin varmasti onkin. kun pienempi on päivä unilla voisitkin ottaa esikoisen kainaloon ja käpertyä sohvaan lukemaan satua hänelle.
Kuka esikoiselle antaisi rakkautta ja hellyyttä niin kuin oma äiti? Ei kukaan muu <3

 

[Sapfo]

Laita esikoinen hoitoon.

 

[kevätvauvan odottaja]

Voi, myötätunto heräsi välittömästi! Tuossa oli paljon tuttua, vaikkei lääkkeitä ole tarvittukaan eikä tilanne ole koskaan mennyt kovin pahaksi. Omia tuntemuksia olen yrittänyt pitää piilossa lapsilta, mutta juuri esikoisen kanssa se oli vaikeinta. Tämä on enemmän nyt esimerkki siitä mitä normitilanteessa voi kokea ja tuntea. Lääkityksestä en osaa sanoa mitään, enkä muutenkaan muuta neuvoa, kuin että on tärkeää saada apua!

Itsellä on aina uusi vauva ja hormoonit vaikuttanu niin voimakkaasti, että olen nyt jo ennen vauvan syntymää surullinen asiasta. Ennen vauvan syntymää halin ja pussailen ja ihailen kuopusta taukoamatta, tuntuu että pienin täyttää koko maailman ja kun vauva syntyy niin kaikki loppuu kuin seinään =( Nyt jo tiedetään tämä ja mieskin osaa valmistautua siihen: Isommat tarvii isää, kun äiti yhtäkkiä onkin vauvan lumoissa. Tiedän myös että jos ei ole normi babybluesia kummempaa, niin VÄHÄN helpottaa 2 ekan vk:n jälkeen. Kuitenkin vielä parin vuoden päästäkin huomaan itse että nuorin täyttää maailmaa enemmän kuin muut. Täytyy siis tietoisesti varata aikaa ja huomiota myös isommalle: Viettää kahdenkeskistäkin aikaa! Ja kyllä se "tunnesiteiden muutos" sen verran kirpaisee että sitä yrittää vähän peitellä "vauvan lumoissa olemista" isommilta ja enemmän tukea niiden positiivista kiinnostusta vauvaa kohtaan. MUTTA oikea tilanne paljastuu heti ekassa konfliktissa. Hermoja ei oo yhtään ja se on kamalaa!

Eli siis varmaan on sinulla oikea ratkaisu se lääkitys, jos synnytyksestä kuitenkin on jo aikaa. Toivottavasti saat myös riittävästi tukea muuten!!
Taas kun katson tuota meidän nuorinta niin tuntuu että se on niin kertakaikkisen valloittava ja ihana, että miten mikään vauva voi sitä asiaa muutta..
Onneksi isässä samoja muutoksia ei tapahdu, se onkin ainut lohtu.

 

["Vieras"]

Laita esikoinen hoitoon.

Sillähän ne vanhemman ja lapsen välit tosiaan parannetaan....

 

["..."]

Laita esikoinen hoitoon.

Juu, kokonaan pois näkyvistä, se on hyvä! Ensin huudat ja näytät ettet välitä ja sit heivaat muualle häiritsemästä. Mahtavaa.

 

[Minni:)]

Jos äiti jaksaa paremmin ja on parempi äiti kun 3-vuotiaan laittaa osaksi päivää hoitoon, niin musta se on parempi vaihtoehto kun et väkisten yritetään jaksaa kahden pienen lapsen kanssa kotona, kun ei kuitenkaan niitä voimia tarpeeksi ole.

 

["verna"]

No mitäs jos menet niiden lasten kanssa touhuilemaan: istutte lattialle lelukasan keskelle, rakennatte majan, tms., jolloin voit viettää aikaa molempien kanssa ja pystyt estämään vauvan kiusaamisen. Tämä auttaa meillä aina ja meillä näitä "riitapukareita" on 3 kpl, 4v, 2v ja 5kk. Eli itse vaan mukaan sinne touhuilemaan.

Vauva selviää vähemmälläkin huomiolla, joten silloin kun vauva on hyväntuulinen, annat vauvan touhuta omiaan ja otat esikoisen syliin, halitte, hupsuttelette ja pusutat. Annat lapsen kiehnätä oikein kunnolla. Keskityt vain häneen. Teet tämän vaikka alkuun ei yhtään huvittaisi ja lapsi tuntuisi vaan ärsyttävälle. Mutta kun teet sitä jonkin aikaa "pakosti", huomaat että siitä tulee pian taas luontevaa.

Lapset osaavat uhmassaan olla äärimmäisen ärsyttäviä, rasittavia ja raivostuttaviakin. Ihan normaalia. Se lapsen kiukku ja huuto kuuluu asiaan ja siihen vaan kannattaa totutella, ettei itse joka kerta provosoidu. Meillä nuo 2v ja 4v saavat useinkin kiukkukohtauksia jopa ilman mitään näkyvää syytä, ja siihen kun lisätään se, että 4v on koko ajan jotain vailla, eli kitisee, kärttää, höpöttää, jankkaa, vinkuu...niin kyllä siinä välillä on hermo kireänä itselläkin. Mä teen yleensä niin, että vastaan lapsen kitinöihin ehkä max pari kertaa ja selitän miksi nyt jokin juttu ei onnistu, sitten asia on minun puolestani käsitelty. En jää jankuttamaan lapsen kanssa, koska silloin se kiukuttelu ei lopu koskaan. Lähden puuhailemaan omiani ja annan kitinöiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei se lapsi kovin pitkään jaksa yksikseen natista (tai no meidän kyllä jaksaa, mutta siinähän natisee)

 

["Elli"]

Lapsella on uhma. Lue uhmasta, niin ymmärrät lasta paremmin.

 

["vieras"]

[QUOTE="äiti myös";25657226]Ensimmäiseksi: sinun täytyisi päästä tilanteesta hetkeksi pois. Mies kotimieheksi ja menet vaikka kampaajalle ja käyt ostamassa uuden paidan tms. itsellesi.
Hengähdät ja otat etäisyyttä lapsiin. Miehesi varmasti pärjää muutaman tunnin lasten kanssa. Jos mahdollista parempi olisi päästä yön yli jonnekkin ystävälle tai vaikka yksin hotelliin.
Toiseksi sanoitkin että ymmärrät että esikoinen kaipaa huomiota. Näin varmasti onkin. kun pienempi on päivä unilla voisitkin ottaa esikoisen kainaloon ja käpertyä sohvaan lukemaan satua hänelle.
Kuka esikoiselle antaisi rakkautta ja hellyyttä niin kuin oma äiti? Ei kukaan muu <3[/QUOTE]

Miksi naiset mukamas voi taas paremmin,jos ostavat vähän vaatetta ja käyvät kampaajalla?Mitä se todellisuudessa ratkaisee kun se ongelma odottaa edelleen siellä kotona vaikka olisi miten kivat vaatteet ja hieno tukka?Ap popsii psyykelääkkeitä niin ehkä tilanne on oikeasti hiukan vakavampi kuin tavallinen kotiäidin maanantaiväsymys,johon minuutin etäisyydenotto ehkä jollakin prosenttitasolla auttaakin.

 

[alkuper.]

[QUOTE="Elli";25657352]Lapsella on uhma. Lue uhmasta, niin ymmärrät lasta paremmin.[/QUOTE]

Olen lukenut. Ilmeisesti lapseni on myös erittäin, siis erittäin voimakastahtoinen ja sinnikäs.

Olen mennyt leikkiin mukaan, olen ottanut syliin ja hetken se ehkä auttaa. Siis EHKÄ! Voi olla, että juuri kun olen ottanut hänet syliin, vauva vie jonkun hänen lelunsa ja alkaa huuto: ei, ei se on minun leluni EI ET OTA SITÄ! Mikään minun sanominen ei auta, ja jos vien hänet kauemmas tilanteesta tai laitan jopa jäähylle jos on vauvaa töninyt, niin sieltäkin käsin vahtii silmä tarkkana mitä tapahtuu. Ja komentaa.

Olen yrittänyt ottaa etäisyyttä niin että mies on lasten kanssa. Mutta mietinkin tässä, miten selviän arjesta eli siitä, kun mies ei ole täällä. Kun ei täällä ole kukaan mukaan kanssani koskaan. Jos menen puistoon tai kerhoon, saan hävetä silmät päästäni tottelematonta esikoista.

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";25657363]Miksi naiset mukamas voi taas paremmin,jos ostavat vähän vaatetta ja käyvät kampaajalla?Mitä se todellisuudessa ratkaisee kun se ongelma odottaa edelleen siellä kotona vaikka olisi miten kivat vaatteet ja hieno tukka?Ap popsii psyykelääkkeitä niin ehkä tilanne on oikeasti hiukan vakavampi kuin tavallinen kotiäidin maanantaiväsymys,johon minuutin etäisyydenotto ehkä jollakin prosenttitasolla auttaakin.[/QUOTE]

Niinpä!!!

 

[alkuper.]

Ja psyykenlääke ei ole vahva vaan sellainen mieltä tasoittava, jonka aloitin esikoisen ollessa puoli vuotias, ja sellaiseen ongelmaan joka ei liittynyt perheeseeni mitenkään eli paniikkihäiriöön.

Olen lopettanut nyt imetyksen että voin aloittaa lääkityksen jotta olisin edes sen avulla sitten tasapainoisempi ja parempi äiti.

 

[gbg]

kuulostaa ihan normaalilta uhmaiältä. Hermoja raastaa kyllä tuon ikäisen kanssa, mutta vielä enemmän mielestäni 6v kanssa. Että ei se ainakaan helpota ( vaikka joku niin aina väittää )

 

[alkuper.]

kuulostaa ihan normaalilta uhmaiältä. Hermoja raastaa kyllä tuon ikäisen kanssa, mutta vielä enemmän mielestäni 6v kanssa. Että ei se ainakaan helpota ( vaikka joku niin aina väittää )

Minua helpottaa tietää, että tämä on normaalia. Esikoisen käytös siis. Uskokaa tai älkää niin helpottaa.

Olen miettinyt, olenko minä huono äiti hänelle. Lähipiirin lapset taitavat uhmata sitten neljän seinän sisällä vain vanhemmilleen tai eivät ollenkaan.

 

["vieras"]

Tuosta puistossa häpeämisestä niin mulla oli samaa meidän esikoisen kanssa.Se oli aivan mahdoton kun lähdin vauvan ja hänen kanssa puistoon.Siitä oikein näki,että tekee piruuttaan pahojan koko ajan,jotta varmasti saa minun huomion.Äärimmäisen rasittava uhma siis hänelläkin.Ei siinä auttanut kuin,että joka kerta kun teki pahojaan niin nappasin hänet kainaloon ja kärräsin meidät kotiin.En sanonut mitään muuta kuin kerran varoitin,että jos ei lopeta niin se on lähtö.Huudon saattelemana monasti sieltä lähdettiinkin.

Onko sun lapsella jokin tietty mielijuttu?Leikki,lelu,elokuva,laulu tms?Jos jotenkin onnistuisi sen avulla lahjoa häntä.Ja mun mielestä tuo kuulostaa siltä,että siihen uhmaan sekottuu myös mustasukkaisuutta sitä vauvaa kohtaan.Siihen auttaa hyvin se,että joku kerta et annakaan huomiota vauvalle vaan esikoiselle vaikka vauva sitä ensin vaatisi.Pienillä jutuilla pelataan.Uhma itessään on semmoista,että siinä saa hakata päätään seinään pahimmassa tapauksessa vuosiakin,mutta tuohon mustasukkaisuuteen on helpompia apuja.Silläkin jo,jos saat sitä vähemmälle niin arki varmaan helpottuu.

 

["vieras"]

Mustasukkaisuutta kun äiti ei huomaa. Meillä tuli aivan samaa. Niin kiltti poika muuttui niin äkäiseksi ja väkivaltaiseksi kun sain kaksoset. Onneksi oli päivät hoidossa koska muuten se olisi ollut sitä "äiti ei nyt ennätä kun vauvat pitää...syöttää, juottaa, nukuttaa, jne.). Illalla pääsin sitten olemaan enemmän esikoisen kanssa ja otin välillä vapaalle. Näin parempi, koska päiväkodissa oli kivaa tekemistä ja minä kiinni vauvoissa niin aivan varmasti olisi mennyt esikoiselta hermot enemmänkin kun en koko ajan ennättäisi. Esikoinen vielä ylivilkas joten sitä vauhtia riittää.
Huutamalla et varmaan tee kuin huonoa. Entäs osapäivähoito esikoiselle? Olisi muutakin kuin äiti ja pikkusisarus.

 

[fdgw]

Minua helpottaa tietää, että tämä on normaalia. Esikoisen käytös siis. Uskokaa tai älkää niin helpottaa.

Olen miettinyt, olenko minä huono äiti hänelle. Lähipiirin lapset taitavat uhmata sitten neljän seinän sisällä vain vanhemmilleen tai eivät ollenkaan.

ihan normaalia on, älä huoli. Kyllä minustakin aina tuntuu, että kaikki muut lapset on paljon paremmin käyttäytyviä kuin omat. Kyllä ne muutkin osaa, ehkä ovat vaan enemmän vieraskoreita.

 

[alkuper.]

Hain esikoiselle kerhopaikkaa alkavaksi heti jos paikka vapautuu. Päiväkotipaikkaa en kehtaa ottaa vastaan, täällä on tilanne todella hankala niidenkin kanssa, ketkä olisivat töihin menossa ja lapset tarvitsevat hoitopaikkaa.

 

[isoäiti mölykylästä]

luulitko, että lapset on kuin nukkeja, jotka tekevät mitä käsket, kun nappia painat.