K
Kurimus
Vieras
Ajattelen riippuvuuksistani siten, että ne on kaikki pakoa jostain todellisesta ongelmasta, joka on ehkä niin syvällä, etten saa kaivettua sitä esiin.
Nyt pelkään sitä, että olen ajautunut tilanteeseen missä minun on itse, yksin, katkaistava kaikki riippuvuuteni, kohdattava se peikko joka pakottaa minut pakenemaan itseäni, elämääni, todellisuutta.
Jos löydän sen peikon, otan sen kiinni, "tapan" sen, sitten olen vapaa.
Sitten minusta tulee taas vanhempi.
Itselläni ei elämää ole ollut aikoihin, vuosiin, ehkä koskaan.
Helvetillisen elämän olen aiheuttanut lapsilleni, en voi elää heidän kanssaan. Olen heidän elämässään vain vierailija.
Helvetillisen elämän olen aiheuttanut kaikille niille jotka vielä välittävät minusta ja ovat joutuneet katsomaan tätä pelleilyä vierestä vuosikaudet.
Pääni on ollut selvä nyt sen aikaa, että näen itseni. Näen mitä olen saanut aikaan ja siinä ei ole mitään kaunista, ei mitään mistä olla ylpeä. Olen saanut aikaan vain kaaosta.
päivällä haaveilin kaikesta siitä millaiseksi elämäni teen, itselleni ja rakkailleni, miten hyvä siitä tulee.
Ensimmäisen takaiskun tultua katkesi kamelin selkä ja kaikki kaatui kerralla niskaan. Raivosin ja huusin.
Tähän kellon aikaan en tunne muuta kuin vihaa ja pettymystä itseäni kohtaan. Miksi olen tehnyt valintoja jotka on vammauttaneet ja vahingoittaneet minut tälläiseksi? Miksi en voi elää kuin IHMINEN. Miksi en voi ELÄÄ olla LÄSNÄ, antaa anteeksi, rakastaa, ottaa vastaan sitä rakkautta jota minua kohtaan tunnetaan?
Koska en ansaitse sitä. Koska olen aina ollut huono kaikessa, niin minulle on aina sanottu ja sen olen aina uskonut. Koska kaikki mihin olen ryhtynyt, on mennyt pieleen ja pahasti. Koska olen minä.
Nyt pelkään sitä, että olen ajautunut tilanteeseen missä minun on itse, yksin, katkaistava kaikki riippuvuuteni, kohdattava se peikko joka pakottaa minut pakenemaan itseäni, elämääni, todellisuutta.
Jos löydän sen peikon, otan sen kiinni, "tapan" sen, sitten olen vapaa.
Sitten minusta tulee taas vanhempi.
Itselläni ei elämää ole ollut aikoihin, vuosiin, ehkä koskaan.
Helvetillisen elämän olen aiheuttanut lapsilleni, en voi elää heidän kanssaan. Olen heidän elämässään vain vierailija.
Helvetillisen elämän olen aiheuttanut kaikille niille jotka vielä välittävät minusta ja ovat joutuneet katsomaan tätä pelleilyä vierestä vuosikaudet.
Pääni on ollut selvä nyt sen aikaa, että näen itseni. Näen mitä olen saanut aikaan ja siinä ei ole mitään kaunista, ei mitään mistä olla ylpeä. Olen saanut aikaan vain kaaosta.
päivällä haaveilin kaikesta siitä millaiseksi elämäni teen, itselleni ja rakkailleni, miten hyvä siitä tulee.
Ensimmäisen takaiskun tultua katkesi kamelin selkä ja kaikki kaatui kerralla niskaan. Raivosin ja huusin.
Tähän kellon aikaan en tunne muuta kuin vihaa ja pettymystä itseäni kohtaan. Miksi olen tehnyt valintoja jotka on vammauttaneet ja vahingoittaneet minut tälläiseksi? Miksi en voi elää kuin IHMINEN. Miksi en voi ELÄÄ olla LÄSNÄ, antaa anteeksi, rakastaa, ottaa vastaan sitä rakkautta jota minua kohtaan tunnetaan?
Koska en ansaitse sitä. Koska olen aina ollut huono kaikessa, niin minulle on aina sanottu ja sen olen aina uskonut. Koska kaikki mihin olen ryhtynyt, on mennyt pieleen ja pahasti. Koska olen minä.