huono itsetunto ja huonot sosiaaliset taidot.

[onneton]

Olen työssä se joka ei välitä kahvihuonekeskusteluista, jotenkin vaivaudun aina jos paljon ihmisiä, enempi juttelen kahden kesken. En kerro omista asioistani ja todella vaikea oli kertoa että oltiin muutettu uuteen taloon. Jotenkin koen etten ansaitse sellaista, että helpompi olisi kertoa asuvansa vuokralla. Syön vain ja lähden sitten tekemään muuta, todella rasittavaa!!
Koen vain aina häviäväni ja en osaa olla enään oma itseni. Miten tätä voisi parantaa? auttaako terapia? En siis uskalla kertoa mistään matkoista tai mistään omista asioistani. Minut koetaan varmaan valehtelijaksi ja petturiksi ja jotenkin salailijaksi sen takia. =(

 

[heip]

terapiasta olisi varmasti apua =)

terveyskeskuksessa omalääkäri voi kirjoittaa lähetteen.

sinulla on oikeus nauttia elämästäsi!

 

[vieras]

Useimmat eivät ole avoimia kirjoja, jotka kertoo perheestään jne. Mutta yleinen kahvipöytäkeskustelu kai on tarpeen, jos haluaa sopeutua työyhteisöön; näin ei tule niitä kokemuksia, että on jotakin, mitä ei ole.

 

[ellu]

terapiasta olisi varmasti apua =)

terveyskeskuksessa omalääkäri voi kirjoittaa lähetteen.

sinulla on oikeus nauttia elämästäsi!

Näin juuri. Ei kuulosta kovin normaalilta. Itskin olen ujo, mutta en nyt sentään noin ujo! Tuosta on sulle selvästi ongelmaa ja haittaa ja voit saada potkut töistä tuon takia, kun et sopeudu jooukkoon. Meidän firmasta ainakin yksi pistettiin pihalle (toimistotyöntekijä) sinun moisen käytöksen vuoksi, vaikka työnsä tekikin hyvin.

 

[erakko]

Yritä sen verran, kuin kohteliaisuuden kannalta on välttämätöntä ja kuuntele toisia, jos he haluavat kertoa sinulle jotain. Itsekään en aina tunne itseäni sosiaaliseksi ja joitakin ihmisiä ei vaan jaksaisi mut töiden vuoksi pitää yrittää.

 

[onneton]

tiedän että teen ongelmia itselleni olenkin huonosti sopeutunut aina ja vaihtanut työpaikkaa, olen vasta nyt ruvennut hakemaan apua koska sekin hävettää.

 

[kuulkaas]

terapiasta olisi varmasti apua =)

terveyskeskuksessa omalääkäri voi kirjoittaa lähetteen.

sinulla on oikeus nauttia elämästäsi!

Näin juuri. Ei kuulosta kovin normaalilta. Itskin olen ujo, mutta en nyt sentään noin ujo! Tuosta on sulle selvästi ongelmaa ja haittaa ja voit saada potkut töistä tuon takia, kun et sopeudu jooukkoon. Meidän firmasta ainakin yksi pistettiin pihalle (toimistotyöntekijä) sinun moisen käytöksen vuoksi, vaikka työnsä tekikin hyvin.

Ei sinne terapiaan kuulkaa noin vaan pääse lääkärikäynnin jälkeen. Suomessa on jo useamman vuoden ajettu mielenterveyspalveluja alas, eikä oikeastikaan sairaiden ole enää helppo saada hoitoa itselleen. Terapiaan on mahdollista päästä, kunhan psyk. polilla on ensin käynyt vähintään 10 kertaa arviontikäynneillä, ja sen jälkeen kela HARKITSEE myönnetäänkö ks. henkilölle terapiaa. Psyk. polille päästäkseen tarvitsee käydä ensin terveyskeskuslääkärillä, jotka ovat nykyään todella nihkeitä kirjhoittamaan lähetteen psyk. polille. Jos tuon lähetteen onnistut saamaan, niin voi sekin tulla vielä moneen otteeseen bumerangina takaisisn psyk.polilta. En nyt tahdo masentaa tällä faktalla ketään, mutta pelkän ujouden takia tuskin kukaan pääsee suomessa terapiaan, ellei maksa käyntejään itse.

Mulla on itselläni ollut järkyttävä lapsuus, sairastan nykyään kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja vaikka edellisen raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen olin todella masentunut, en edelleenkään ole saanut mitään apua nyt uudessa raskaudessani, enkä kyllä monen vuoden sairastamisenikaan aikana ole pitkälle päässyt. Olen käynyt jo useamman vuoden psyk. polilla, ja kelalle on mennyt 3 hakemusta tuetusta terapiasta, mutta vieläkään ei ole mennyt läpi. Ja minä jos soku tarvitsisin tertapiaa, itsemurhayrityksiä on takana jo 6, ja mulla menee suurin osa elämästä siihen, että pelkään, murehdin menneisyyttäni ja masentelen. Ja vaikka neuvolassa, psyk.polilla ja terveyskeskuksessa on tieto mun sairaudesta ja synnytyksen jälkeiserstä masennuksesta, mut just potkaistiin ilmaisesta ryhmäterapiastakin ulos sillä perusteella, että "sun kannattaa mielummin jäädä kotiin kasvattamaan mahaa." Mua oiikeasti pelottaa että masennun tässäkin raskaudessa, enkä silti saa apua. Joten ehkä seuraavan kerran kun lohdutatte jotain, että pääset terapiaan kun meet lääkäriin, niin miettikää uudestaan onko se sittenkään niin yksinkertaista.

 

[no]

terapiasta olisi varmasti apua =)

terveyskeskuksessa omalääkäri voi kirjoittaa lähetteen.

sinulla on oikeus nauttia elämästäsi!

Näin juuri. Ei kuulosta kovin normaalilta. Itskin olen ujo, mutta en nyt sentään noin ujo! Tuosta on sulle selvästi ongelmaa ja haittaa ja voit saada potkut töistä tuon takia, kun et sopeudu jooukkoon. Meidän firmasta ainakin yksi pistettiin pihalle (toimistotyöntekijä) sinun moisen käytöksen vuoksi, vaikka työnsä tekikin hyvin.

Ei sinne terapiaan kuulkaa noin vaan pääse lääkärikäynnin jälkeen. Suomessa on jo useamman vuoden ajettu mielenterveyspalveluja alas, eikä oikeastikaan sairaiden ole enää helppo saada hoitoa itselleen. Terapiaan on mahdollista päästä, kunhan psyk. polilla on ensin käynyt vähintään 10 kertaa arviontikäynneillä, ja sen jälkeen kela HARKITSEE myönnetäänkö ks. henkilölle terapiaa. Psyk. polille päästäkseen tarvitsee käydä ensin terveyskeskuslääkärillä, jotka ovat nykyään todella nihkeitä kirjhoittamaan lähetteen psyk. polille. Jos tuon lähetteen onnistut saamaan, niin voi sekin tulla vielä moneen otteeseen bumerangina takaisisn psyk.polilta. En nyt tahdo masentaa tällä faktalla ketään, mutta pelkän ujouden takia tuskin kukaan pääsee suomessa terapiaan, ellei maksa käyntejään itse.

Mulla on itselläni ollut järkyttävä lapsuus, sairastan nykyään kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja vaikka edellisen raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen olin todella masentunut, en edelleenkään ole saanut mitään apua nyt uudessa raskaudessani, enkä kyllä monen vuoden sairastamisenikaan aikana ole pitkälle päässyt. Olen käynyt jo useamman vuoden psyk. polilla, ja kelalle on mennyt 3 hakemusta tuetusta terapiasta, mutta vieläkään ei ole mennyt läpi. Ja minä jos soku tarvitsisin tertapiaa, itsemurhayrityksiä on takana jo 6, ja mulla menee suurin osa elämästä siihen, että pelkään, murehdin menneisyyttäni ja masentelen. Ja vaikka neuvolassa, psyk.polilla ja terveyskeskuksessa on tieto mun sairaudesta ja synnytyksen jälkeiserstä masennuksesta, mut just potkaistiin ilmaisesta ryhmäterapiastakin ulos sillä perusteella, että "sun kannattaa mielummin jäädä kotiin kasvattamaan mahaa." Mua oiikeasti pelottaa että masennun tässäkin raskaudessa, enkä silti saa apua. Joten ehkä seuraavan kerran kun lohdutatte jotain, että pääset terapiaan kun meet lääkäriin, niin miettikää uudestaan onko se sittenkään niin yksinkertaista.

kyllä tuo nyt vaan pelottelulta kuulostaa..

annat ymmärtää ettei edes kannata hakea apua.

ymmärrän katkeruutesi. ja väitän että aloittajan kohdalla kyse ei ole "pelkästään" ujoudesta.

eli terapiasta voi todellakin olla hyötyä, ja apua kannattaa hakea.

 

[onneton]

Niin itselläni oli paha burnout viime vuonna ja olin töistä pois (vaihdoin sittemmin työpaikkaa mutta ongelmat seuraa) Silloin psykologille pääsin ja hän sanoi minulla vain olevan stressiä ja en ole masentunut. Siihen jäi luottamus häntä kohtaan. Vaikka olin itkenyt jo monta käyntiä sairaanhoitajan luona.
Nyt käyn yksityisellä psykoterapeutilla n 1krt/vk, mutta tuntuu ettei apua vaan tarvisi jotain enempi ja tulee kalliiksi. Olen yrittänyt hakea apua, tylterveydessä pääsin juttelemaan psykiatrin kanssa mutta oli mies ja en pystynyt avautumaan. Tämä on hankalaa...minulla koulukiusaamis tausta.Siis kiusattu.

 

[kuulkaas]

terapiasta olisi varmasti apua =)

terveyskeskuksessa omalääkäri voi kirjoittaa lähetteen.

sinulla on oikeus nauttia elämästäsi!

Näin juuri. Ei kuulosta kovin normaalilta. Itskin olen ujo, mutta en nyt sentään noin ujo! Tuosta on sulle selvästi ongelmaa ja haittaa ja voit saada potkut töistä tuon takia, kun et sopeudu jooukkoon. Meidän firmasta ainakin yksi pistettiin pihalle (toimistotyöntekijä) sinun moisen käytöksen vuoksi, vaikka työnsä tekikin hyvin.

Ei sinne terapiaan kuulkaa noin vaan pääse lääkärikäynnin jälkeen. Suomessa on jo useamman vuoden ajettu mielenterveyspalveluja alas, eikä oikeastikaan sairaiden ole enää helppo saada hoitoa itselleen. Terapiaan on mahdollista päästä, kunhan psyk. polilla on ensin käynyt vähintään 10 kertaa arviontikäynneillä, ja sen jälkeen kela HARKITSEE myönnetäänkö ks. henkilölle terapiaa. Psyk. polille päästäkseen tarvitsee käydä ensin terveyskeskuslääkärillä, jotka ovat nykyään todella nihkeitä kirjhoittamaan lähetteen psyk. polille. Jos tuon lähetteen onnistut saamaan, niin voi sekin tulla vielä moneen otteeseen bumerangina takaisisn psyk.polilta. En nyt tahdo masentaa tällä faktalla ketään, mutta pelkän ujouden takia tuskin kukaan pääsee suomessa terapiaan, ellei maksa käyntejään itse.

Mulla on itselläni ollut järkyttävä lapsuus, sairastan nykyään kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja vaikka edellisen raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen olin todella masentunut, en edelleenkään ole saanut mitään apua nyt uudessa raskaudessani, enkä kyllä monen vuoden sairastamisenikaan aikana ole pitkälle päässyt. Olen käynyt jo useamman vuoden psyk. polilla, ja kelalle on mennyt 3 hakemusta tuetusta terapiasta, mutta vieläkään ei ole mennyt läpi. Ja minä jos soku tarvitsisin tertapiaa, itsemurhayrityksiä on takana jo 6, ja mulla menee suurin osa elämästä siihen, että pelkään, murehdin menneisyyttäni ja masentelen. Ja vaikka neuvolassa, psyk.polilla ja terveyskeskuksessa on tieto mun sairaudesta ja synnytyksen jälkeiserstä masennuksesta, mut just potkaistiin ilmaisesta ryhmäterapiastakin ulos sillä perusteella, että "sun kannattaa mielummin jäädä kotiin kasvattamaan mahaa." Mua oiikeasti pelottaa että masennun tässäkin raskaudessa, enkä silti saa apua. Joten ehkä seuraavan kerran kun lohdutatte jotain, että pääset terapiaan kun meet lääkäriin, niin miettikää uudestaan onko se sittenkään niin yksinkertaista.

kyllä tuo nyt vaan pelottelulta kuulostaa..

annat ymmärtää ettei edes kannata hakea apua.

ymmärrän katkeruutesi. ja väitän että aloittajan kohdalla kyse ei ole "pelkästään" ujoudesta.

eli terapiasta voi todellakin olla hyötyä, ja apua kannattaa hakea.

En tahdo pelotella, enkä todellakaan sano, ettei kannattaisi yrittää hakea apua ongelmiinsa. Halusin vain sanoa, ettei se aina ole niin helppoa kuin annetaan olettaa. Kerroin vähän tarinaani, jottein sairastuneille tulisi niin kovana pettymyksenä se, että Suomessa nykypäivänä oikeasti joutuu tekemään töitä, jotta saisi apua mielenterveysongelmien puolella. Itse tunnen monia, jotka ovat vain masentuneet entisestään, kun ovat koittaneet saada apua, mutta ovat jossain vaiheessa tajunneet, että se voi olla melkoista tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Itse olisin tarvinnut hoitoa jo 17-vuotiaasta alkaen, mutten ole tähän päivään mennessä saanut. Täytän kohta 26v. :/

 

[onneton]

Miten selviät, oletko ollut työelämässä? Minä itse työelämässä joten ehkä toivoa päästä? Koska muuten vaarantuu työura ja joutuu uudelleen kouluttautumaan tms.

 

[onneton]

up

 

[Localoba]

Mikä on sinulle tärkeää? Koska olet töissä ja asutte omakotitalossa, niin rahaa löytyy niin ettei joka penniä tarvitse venyttää. Tk:n lähetteen kanssa voi olla niin tai näin, en ota asiaan kantaa, mutta aina voi itse etsiä yksityisen vastaanoton. Tapaamiskertoja on juuri niin monta kuin itsestäsi tuntuu ja voit helposti vaihtaa toiselle, jos ensimmäisen kanssa ei kemiat kohtaa. Mm. NLP-terapeutteja, psykoterapeutteja...

 

[ellu]

koska olet vieläkin työelämässä, niin sulla on varmaan rahaa käydä yksityiselläkin puolella terapiassa. Kannattaa omasta hyvästä olosta ja helpommasta elämästä maksaakin.

Tai soitapa hypnoterapeutille ja kysy puhelimitse onnistuisiko hän avaamaan tuota henkistä estettä puhua omista asioista töissä. Kun jos pystyt esim puolisollesi tai sukulaisille ym läheisille juttelemaan niin luulusi että sinulla on jokin alitajuinen huono kokemus työpaikan kaltaisesta ympäristöstä ja siksi jännität siellä niin kovasti.

 

[ellu]

uskon että tarapeuteille sinun kaltaisesi tilanne on aivan tuttu juttu, eli ei sun kannata hävetä ja nolostella avunpyytämistä sieltä. Ja niinkuin edelliset sainoikin, voit vaihtaa toiselle psykologille ja yksi ei ota sinua tosissaan tai ei ymmärrä vaivaasi tai jos et tunne saavasi apua.

 

[onneton]

Mistä niitä psykologeja (yksityisiä) löytää kun en itse löydä, vaan ainoastaan psykoterapeutteja.

 

[onneton]

Oho...tuo naama tuli vahingossa

 

[sama]

Olen työssä se joka ei välitä kahvihuonekeskusteluista, jotenkin vaivaudun aina jos paljon ihmisiä, enempi juttelen kahden kesken. En kerro omista asioistani ja todella vaikea oli kertoa että oltiin muutettu uuteen taloon. Jotenkin koen etten ansaitse sellaista, että helpompi olisi kertoa asuvansa vuokralla. Syön vain ja lähden sitten tekemään muuta, todella rasittavaa!!
Koen vain aina häviäväni ja en osaa olla enään oma itseni. Miten tätä voisi parantaa? auttaako terapia? En siis uskalla kertoa mistään matkoista tai mistään omista asioistani. Minut koetaan varmaan valehtelijaksi ja petturiksi ja jotenkin salailijaksi sen takia. =(

oon samanlainen! voimia sinulle ja minulle!

 

[Localoba]

Mm tuolta:

http://www.psyli.fi/etsitko_psykologia

Sivuilta löytyy myös selvitystä nimikkeiden erosta eli kyllä psykoterapeutille voi hakeutua.

Ja tuo hymynaama tulee, kun kirjoittaa ä:n ja sulkeet kiinni-merkin peräkkäin. Laita ä:n jälkeen tyhjä ja sitten sulkeet kiinni

Ja kun en aiemmin muistanut: hienoa, että olet tunnistanut tämän ongelman ja olet hakemassa siihen ratkaisua! :flower:

 

[Non compos mentis]

En mä käy lounaalla/kahvilla samaan aikaan. En ole kokenut tätä ongelmaksi. Eipä tule töissä mitään ristiriitojakaan.

 

[mari]

Olen työssä se joka ei välitä kahvihuonekeskusteluista, jotenkin vaivaudun aina jos paljon ihmisiä, enempi juttelen kahden kesken. En kerro omista asioistani ja todella vaikea oli kertoa että oltiin muutettu uuteen taloon. Jotenkin koen etten ansaitse sellaista, että helpompi olisi kertoa asuvansa vuokralla. Syön vain ja lähden sitten tekemään muuta, todella rasittavaa!!
Koen vain aina häviäväni ja en osaa olla enään oma itseni. Miten tätä voisi parantaa? auttaako terapia? En siis uskalla kertoa mistään matkoista tai mistään omista asioistani. Minut koetaan varmaan valehtelijaksi ja petturiksi ja jotenkin salailijaksi sen takia. =(

oon samanlainen! voimia sinulle ja minulle!

Täälläkin yksi samanlainen.

Jos paikalla useampi työtoveri, minä yleensä kuuntelen sujuvasti keskustelua. Joskus voin nyökkäillä tms. Aktiivisesti keskusteluun en "uskalla" osallistua. Jos jotain sanon, alkaa naama punottaa, pala nousee kurkkuun, takeltelen yms. Enkä missään nimessa aloita uutta keskustelun aihetta...

Yhden-kahden kanssa pystyn keskustelemaan normaalisti.

Välillä harmittaa, kun olisi niin paljon sanottavaa, mutta kun ei uskalla...

Ja olen asiakaspalvelutyössä ja työni hoidan hyvin, asiakkaiden kanssa keskustelu sujuu normaalisti.

 

[ujo]

Kannattaisi yrittää siellä kahvipöydässä myötäillä toisten juttuja, alkuun sanomatta mitään kovin kärkkäitä kommentteja. Sillä on helppo aloittaa. Sitten kun haluat itse aloittaa jonkun jutun, kannattaa pysyä ns. small talkissa, puhua säästä, päivän uutisista yms.yleistä eikä yrittääkään kertoa omasta elämästä mitään, jos et halua. Sulla on oikeus pitää yksityiselämäsi omana tietonasi, ei tarvi ahdistua sen takia, että et halua kertoa esim.talonrakennusprojektistasi. Toki kohteliasta on vastata jotain lyhyttä ympäripyöreetä henk.koht.asioihinkin jos joku niistä kysyy. Näin mä selvisin ujoudestani kahvipöytäkeskusteluissa, tosin en ihan noin pahasti lukkoon oo mennytkään kuin sinä.