Imetyskeskustelusta tuli mieleeni... mun lapsihan on siis ikuisesti traumatisoitu.

["silmukka"]

Mulle sanoi todella moni äiti-ihminen, että lapseni saa ikuiset traumat, kun hän joutui sairaalaan. Ja kun hän joutui siellä sairaalassa olemaan vielä yötä, kuukausia. Enkä minä yleensä saanut olla siellä hänen kanssaan yötä, silloin menin aamulla ja lähdin illalla pois. Teho-osastollakin oli vierailuajat, joista sai poiketa hyvin harvoin.
Kuulin niin monelta, että lapsi saa pysyvät traumat tästä kaikesta. Sen lisäksi hänsaa pysyvät traumat kaikista toimenpiteistä joita hänelle tehtiin, ja siitäkin että äiti on pitänyt lasta kiinni kun on otettu näytteitä ja tehty toimenpiteitä.

Hän ei ole minun ainoa lapseni, minulla on myös kolme muuta lasta, joista jokainen on elänyt viittä vaille symbioosissa kanssani ensimmäiset vuotensa. Ovat nukkuneet vieressäni yöllä ja päivällä, olen kantanut paljon, ollut läsnä.

Voi olla tietenkin että tämän sairaalalapseni traumat tulevat esille vasta sitten kun hän on teini-ikäinen, mutta tähän mennessä olen tehnyt seuraavat huomiot. Näistä neljästä lapsesta sairaalalapseni ei koskaan vierastanut, sillä hän oli tottunut vaihtuviin kasvoihin. Jos minä lähdin jonnekin, hän luotti aina, että minä tulen takaisinkin. Hän on mutkaton ja sosiaalinen ja iloinen, hyvin tasapainoinen, osoittaa tunteensa hyvin, sekä myönteiset että kielteiset.

Nämä minun kolme sylitakiaistani ovat sen sijaan jokainen käyneet läpi erittäin voimakkaan vierastamisvaiheen. Samoin nämä kolme ovat itkeneet minun perääni, jos olen jonnekin lähtenyt, pienempinä siis tietenkin. Nyt ovat kaikki jo kouluikäisiä

 

["Nana"]

Vierastamisella on ihan tietty tarkoitus ihmisen kehityksessä.
Karrikoiden: Se, että narkkariäidin lapsi osaa kaksivuotiaana vaihtaa oman vaippansa tarkoita sitä, että hän on hyvin kehittynyt lapsi.

Ja muutenkin on ihan mahtavaa seurata täällä tätä yksilöstä yleistykseen keskustelua: Mun lapsi on ihan terve vaikka poltin kuin korsteeni koko raskausajan= ei oo mitään haittaa sillä, että raskausaikana polttaa...

Et voinut sille mitään, ei se ole sinun syysi, kyllä lapsi siitä hengissä selviää. Mutta älä tule väittämään, että tuollaisilla ei ole mitään merkitystä, tai että lapsesi pikemminkin hyötyi siitä!

 

[Mep]

No joo...minkä ikäisenä lapsesi oli sairaalassa pitkään? Olen nimittäin itsekin ollut sekä 6v. että 8v. kuukausia sairaalassa. Ei se hauskaa ollut, mutta ainokaisena oppi ainakin sosiaaliseksi (lapsipotilaat vaihtuivat jonkin verran, aina jostain tuli kaveri) mutta toki ikävöin vanhempiani. Kävivät hekin joka päivä jos vain pystyivät. Toinen sairaalajakso oli yli 100km päässä kotoa.

Oma poikani oli keskosena 2kk sairaalassa ja myöhemmin 7kk:na 2 viikkoa. Mene ja tiedä mitä niistä mieleen on jäänyt hänelle.

 

["Joops"]

Ihanaa syyllistämistä ulkopuolisilta. Sille ei nyt vaan mitään voi jos lapsi joutuu olemaan sairaalassa. Typerät ihmiset laukoo tollasia kommentteja, hohhoijaa!

Silloin lapselle voi tulla traumoja jos hänen perustarpeistaan ei huolehdita ja hänet laiminlyödään jatkuvasti.
Mutta siitä ei ollut tässä tapauksessa kyse.

 

["Nana"]

[QUOTE="Joops";25024281]Ihanaa syyllistämistä ulkopuolisilta. Sille ei nyt vaan mitään voi jos lapsi joutuu olemaan sairaalassa. Typerät ihmiset laukoo tollasia kommentteja, hohhoijaa!

Silloin lapselle voi tulla traumoja jos hänen perustarpeistaan ei huolehdita ja hänet laiminlyödään jatkuvasti.
Mutta siitä ei ollut tässä tapauksessa kyse.[/QUOTE]

Et sitten lukenut tuota viimeistä kappaletta. Ei ole kysymys syyllistämisestä, koska ap nyt ei sille voinut mitään. Asioita tapahtuu, jotka vaikutta pieniin lapsiin traumatisoivasti. Mutta mun mielestä on älyllisesti epärehellistä tulla väittämään, että siitä olis ollut lapselle hyötyä eikä lainkaan haittaa. Sen kanssa pitää vaan elää, niin ap:n kuin muidenkin...

 

["silmukka"]

[QUOTE="Nana";25024264]Vierastamisella on ihan tietty tarkoitus ihmisen kehityksessä.
Karrikoiden: Se, että narkkariäidin lapsi osaa kaksivuotiaana vaihtaa oman vaippansa tarkoita sitä, että hän on hyvin kehittynyt lapsi.

Ja muutenkin on ihan mahtavaa seurata täällä tätä yksilöstä yleistykseen keskustelua: Mun lapsi on ihan terve vaikka poltin kuin korsteeni koko raskausajan= ei oo mitään haittaa sillä, että raskausaikana polttaa...

Et voinut sille mitään, ei se ole sinun syysi, kyllä lapsi siitä hengissä selviää. Mutta älä tule väittämään, että tuollaisilla ei ole mitään merkitystä, tai että lapsesi pikemminkin hyötyi siitä![/QUOTE]

Väitinkö, että hän on jotenkin poikkeuksellisen hyvin kehittynyt tai että hän olisi vain hyötynyt? Meillä esim opittiin tiettyjä asioita toisella tapaa, kuten tämä että kenelle voi puhua. Lapsi ei koskaan vierastanut, mutta oppi niitä rajoja vasta myöhemmin. Epätavallista kyllä, muttei vaarallista sillä vanhemmat olivat näissä tilanteissa aina läsnä

Mun lapsi on käynyt läpi helvetillisen alun. Hän on joutunut opettelemaan liikkumisen eri tavalla kuin muut, ja hän on kokenut asioita joita moni ei koko elämänsä aikana joutunut kokemaan. Minulle toitotettiin niin monelta taholta, että tässä on suunnilleen lapsen koko elämä pilalla näiden asioiden vuoksi, sillä kukaan ei voi tuollaisesta selvitä järjissään. Mulle ihan pokalla sanottiin, että meidän suhde tulee kärsimään tästä peruuttamattomasti, koska tuollaisia vauva-ajan traumaattisia juttuja ei vaan yksinkertaisesti voi korjata.

Aivan jokaisella lapsella on ne omat haasteensa elämässä, yhden osa-alueen perusteella ei minusta voi tulla vielä sanomaan kuinka traumatisoivaa jonkin tapahtuminen on. Meillä varmasti se suhteen ja symbioosin rakentuminen olisi ollut paljon yksinkertaisempaa, jos hän olisi saanut olla kotona. Ei tilanne ollut ideaali missään tapauksessa, jokaisen lapsen pitäisi saada olla vanhempiensa luona, mutta mun pointti on siinä että vaikka lähtötilanne on olosuhteet olisi ideaalia huonommat, kaikki voi silti mennä hyvin.

Tunnen myös sellaisia tapauksia, joissa pitkä sairaala-aika on aiheuttanut oikeasti pahoja traumoja. Mutta siihen on liittynyt yleensä paljon muutakin, tai ne ajat lapsen luona on olleet aika minimaalisia.


Kukaan ei voi tarjota lapselleen ideaalia kasvuympäristöä aina.

 

["Joops"]

[QUOTE="Nana";25024295]Et sitten lukenut tuota viimeistä kappaletta. Ei ole kysymys syyllistämisestä, koska ap nyt ei sille voinut mitään. Asioita tapahtuu, jotka vaikutta pieniin lapsiin traumatisoivasti. Mutta mun mielestä on älyllisesti epärehellistä tulla väittämään, että siitä olis ollut lapselle hyötyä eikä lainkaan haittaa. Sen kanssa pitää vaan elää, niin ap:n kuin muidenkin...[/QUOTE]

No mä ymmärsin eri tavalla. Mun mielestä aloittaja ei väittänyt että sairaalassaolosta ois ollu lapselle hyötyä.
Musta vaan on typerää tulla väittämään että lapsi saa nyt hirveät traumat, epäilen.

 

["silmukka"]

No joo...minkä ikäisenä lapsesi oli sairaalassa pitkään? Olen nimittäin itsekin ollut sekä 6v. että 8v. kuukausia sairaalassa. Ei se hauskaa ollut, mutta ainokaisena oppi ainakin sosiaaliseksi (lapsipotilaat vaihtuivat jonkin verran, aina jostain tuli kaveri) mutta toki ikävöin vanhempiani. Kävivät hekin joka päivä jos vain pystyivät. Toinen sairaalajakso oli yli 100km päässä kotoa.

Oma poikani oli keskosena 2kk sairaalassa ja myöhemmin 7kk:na 2 viikkoa. Mene ja tiedä mitä niistä mieleen on jäänyt hänelle.

Vauvaiässä, eikä hän tietoisesti muista siitä ajasta yhtään mitään. Ainoastaan sen, mitä hänelle siitä kerrotaan. Mutta tästä nimenomaan sainkin kuulla jatkuvasti, siis siitä että kuinka voin jättää pienen vauvan sairaalaan ja olla itse yötä muualla. No, sairaalassa ei saanut olla yötä, ja kotona vauva olisi kuollut, joten eipä ollut vaikea valita.

Jos lapsi joutuu viettämään paljon aikaa sairaalassa, niin vanhemmat joutuu miettimään näitä asioita paljon. Mun mielestä me ollaan päästy helpolla siinä, että lapsi koki tän niin pienenä, ettei konkreettisia muistikuvia tapahtuneesta ole. Pidän vaan vähän kummallisena sitä, kuinka kärkkäästi ja painokkaasti niin monet muistivat kertoa, että lapsi on suunnilleen menetetty tapaus tämän kaiken johdosta.

 

["silmukka"]

[QUOTE="Nana";25024295]Et sitten lukenut tuota viimeistä kappaletta. Ei ole kysymys syyllistämisestä, koska ap nyt ei sille voinut mitään. Asioita tapahtuu, jotka vaikutta pieniin lapsiin traumatisoivasti. Mutta mun mielestä on älyllisesti epärehellistä tulla väittämään, että siitä olis ollut lapselle hyötyä eikä lainkaan haittaa. Sen kanssa pitää vaan elää, niin ap:n kuin muidenkin...[/QUOTE]

En tiedä keneen nyt viittaat syyllistämisellä?

Mutta yritin, vähän huonosti ilmeisesti, tuoda esille sitä että nimenomaan koin hyvinkin voimakasta syyllistämistä. Ihan täysin absurdiakin syyllistämistä, silloin kun asia oli akuutti. Vaikka minä tiesin, ja kaikkien muidenkin olisi pitänyt tietää, ettei kkyseessä ollut valintatilanne.

Siis totta kai sairaalassa on moniammatillinen tiimi mukana, kun on lapsi joka on pitkään sairaalassa. Hänen fyysistä ja psyykkistä hyvinvointiaan seurataan siellä. Ja se on totta kai vanhemmillekin tärkeää. Mutta kuulin "maallikoilta" hyvinkin törkeitä kommentteja ja syyllistämistä.

Tiedostan sen, että lapsi olisi voinut tästä kärsiä hyvinkin paljon. Olisi voinut jäädä pysyviä psyykkisiä traumoja, varsinkin jos tämä olisi tapahtunut kun lapsi oli isompi. Mutta pointti on siinä, että vaikka vauva-aikana kaikki ei menisi juuri niin kuin olisi ihanteellista, kaikki voi silti mennä hyvin. Siihen hyvään lopputulokseen on silloin vaan vähän erilainen reitti.

 

["äiti"]

Alkuöitä teholla istuneena äitinä totean vain, että öisin siellä on rauhallista ja lapsia hoidetaan hyvin ja rauhallisesti. Tarvittaessa henkilökuntaa löytyy ja hoitoa. Kyllä vauva voi selvitä ihan hyvin ja kyllähän sielläkin kivunlievitystä annetaan ihan pienillekin. Kauhistelemalla ei ainakaan saada mitään hyvää aikaan, että jos kauhistuttaa sivusta seurattuna, niin kannattaa olla hiljaa tai mielummin auttaa käytönnön järjestelyissä.