"Isä" ei lasta halua, minä haluan.

[Ciervo]

Missä siis väitän, että isättömän lapsen elämä on automaagisesti täyttä kurjimusta ja suoranainen helvetti?

 

["Uskomatonta"]

Lapsen hankinta on kahden aikuisen ihmisen päätös, äidin ja isän. Ei yksin äidin. Ei yksin isän. Ei kaksplussan. Vaan äidin JA isän. Sama koskee vahingossa alkunsa saaneita lapsia ja niiden mailmaan saattamista.

On todella itsekästä ja tämän päivän kuvottavalla tavalla kieroutuneelle feministiajattelulle tyypillistä että aloittajan kaltaisissa tapauksissa nainen edes harkitsee lapsen pitämistä isän vastusteluista huolimatta. Ja toiset kieroutuneet kannustavat siihen ja vielä kehottavat repimään lasta haluamattomalta mieheltä elatusmaksutkin. Oksettaa, oikeasti.

Vain nainen voi olla näin itsekäs ja omaan napaansa kirjaimellisesti tuijottava k-pää.

 

[Happygirl-91]

Missä siis väitän, että isättömän lapsen elämä on automaagisesti täyttä kurjimusta ja suoranainen helvetti?

No aika isohkoa juttuna sitä tunnut pitävän. Itse en ainakaan ole ajatellut lapsuudessani mitenkään sen kummempana juttuna, kaikista ei vaan ole isäksi. Olen jopa iloinen nähdessäni itsessäni samoja piirteitä mitä isässä, melkoisen sosiaalinen kaveri hän oli. Piha oli täynnä autoja kun isällä oli kavereita käymässä kuulemma mutta päihteet ja juhliminen vei elämän sitten väärille raiteille. :/
Luonnollisia, toki ikäviä asioita, mutta en ainakaan itse osaa olla katkera jostain yhdestä henkilöstä mitä minulla ei ole ollut kun muuten olen saanut parhaat ystävät ja suvun<3

 

[ingalina]

Erittäin hankala tilanne.

Mielestäni on miehen kannalta hankalaa, ts. en tavallaan pidä "pakottamista" oikeana, mutta en myöskään hyväksy sitä, että lapsi jätetään isättä.
Enkä toisaalta tue sitäkään, et naisen voisi pakottaa aborttiin sen vuoksi, ettei synny isätöntä lasta.

Toisaalta, pidän aborttia käytännössä mitättömänä juttuna verrattuna isättömän lapsen synnyttämiseen.
Mun mielestä noissa keisseissä ei ole muita kuin "häviäjiä".

Miten ihmeessä lapsen tappaminen voi olla jollekin mitätön asia?

 

[Data]

Nämä asiat tulisi keskustella etukäteen, kävittekö mitään keskustelua?

Onko ystävä sinulle tärkeä? Tämä ristiriita todennäköisesti tuhoaa ystävyytenne.

 

["happy"]

Minäkin nauroin tuolle ciervon kommentille. Että oikein sen tason tragedia

Ylipäänsä näissä keskusteluissa osa ei tajua/myönnä ihmisten välisiä eroja. Toiset on ikuisia pessimistejä, toiset saa haasteista päinvastoin motivaatiota antaa parastaan ja yrittää. Miten monessa kohtaa voisikaan luovuttaa, että kun en saanut ihan parhaita kortteja niin en edes yritä
Voisi melkein kärjistäen sanoa että lapsi ei isättömyydestä kärsi ellet pistä sitä siitä kärsimään. Jos minun äitini olisi voivotellut ja masennellut puolison ja lasten isän puuttumista niinlapsuus olisi ollut kurja, mutta hän valitsi toisin niin kun fiksut ja vahvat naiset valitsee.

Minä olen tässä aika samoilla linjoilla Ciervon kanssa. Itselläni oli aivan mahtava ja rakas isä (kuoli valitettavasti muutamia vuosia sitten) ja juuri siksi itse olen koko elämäni ajan pitänyt ehdottoman tärkeänä sitä, että teen lapseni todella hyvää parisuhteeseen ja lapsellani tulee olemaan todella hyvä isä. Jos en olisi löytänyt sellaista miestä, en olisi tehnyt lasta. Monta miestä jäi rannalle, koska en nähnyt heissä sitä potentiaalia hyväksi isäksi, minkä näen nyt miehessäni ja oikeassa olin. Mielestäni on väärin lasta kohtaan, jos ajattelee jo alunperin, ettei isällä ole niin merkitystä, koska minä HALUAN lapsen. Tai jos ajattelee, ettei isättömyys mitenkään vaikuttaisi lapseen.

Asioita sattuu ja tapahtuu eikä kaikkea voi ennakoida, mutta isyyden vähättely on aivan sama asia kuin vähättelisi äidin merkitystä lapsen elämässä. Tottakai sitä voi olla onnellinen ja kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi ilman äitiä, isää tai molempia, mutta mielestäni perhe pitäisi lähtökohtaisesti rakentaa siten, että äiti ja isä molemmat sitä haluavat.

Ap:lle, tulet kyllä pärjäämään mainiosti yksin eikä tarkoitus ole latistaa sinua, vastaus oli lähinnä tarkoitettu Chefille ja Happygirlille.

 

[Mies..]

Voi olla että taas yleistän ja voi olla että mun tuttavapiirissä on ollut vaan ns huono tuuri isättömillä lapsilla, Mutta jokainen ns venkula kenet tunnen on kasvanut ilman isää.. Väitän että lapsen riski joutua huonoille teille on suurempi 1 aikuisen perheissä kuin kahden.

Tällä palstalla vaan usein tuntuu törmäävän tuohon ajatukseen ettei lapselle ole mitään merkitystä isällä, mulla ainakin oli ja paljon.

 

[viisikymppinen isoäiti]

no mä en missään nimessä tekis aborttia, en miehen pyynnöstä. jos miehestä ei olisi isäksi, niin pysyisin kyllä itse lapseni kasvattamaan ja huolehtimaan

 

[viiii]

Höpöhöpö luuserit. Tottakai jokainen kunnon mies ja nainen huolehtii lapsen elatuksen, jos ei pysty niin yhteiskunta tulee vastaan. Elatuksesta huolehtiminen voi jopa edesauttaa suhteen säilymistä lapseen. Ja jos äiti on yh niin pääasiassa hänen pussistaan kuitenkin kulut menee, varsinkin mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa ja kulut lisääntyy huomattavasti. Naisen ei todellakaan tarvitse tuntea mitään syyllisyyksiä elatusasioista, saatikka sitten lapsen pitämisestä. On paljon ihmisiä, joille abortti ei ole todellakaan mikään vaihtoehto vaan murha. Jos isä ajattelee toisin niin hän voi niin ajatella mutta mikään mielipide tai ajattelu ei poista hänen osuuttaan ja isyyttään lapseen. Kaikenkaikkiaan lapsen etu on saada syntyä ja sitten toivottavasti saada myös isä. Jos isä on ruokkoja kaihtava luuseri niin se on voivoi, toivottavasti joskus aikuistuu.

 

["eeva"]

Ap on ylipainoinen. Normaalipainoisen mies ilahtuisi vauvauutisesta.

 

[chef]

Millä logiikalla...

Jonkinverran kipua ja ongelma on poissa?! No ei kyllä ihan näinkään. Tai siis toki, aika monihan kokee, että abortti on todella vain ihan pikkujuttu. Ja näemmä jotkut tosiaan kokevat niinkin, että isättömyys on ihan helvetin suuri juttu.

Mutta mä (ja varmasti myös moni muu) kokee asian toisin. Jopa niin toisin, että mun korvaani tuo abortti-kommentti kuulostaa ihan järkyttävän kylmältä. Ei, en ole mikään "abortti on murha!!!"-paasaaja, mutta en kyllä ole koskaan tavanut IRL ihmistä, joka ajattelisi abortista myöskään siten, että se on ihan pikkujuttu ja se sikiö on sen avulla nopeasti pois päiväjärjestyksestä poistettava ongelma.
Tunnen muutaman abortin tehneen naisen ja kyllä abortti on heistä kaikille ollut kova paikka. Asia, jokamietityttää kovasti ennen ja joidenkin kohdalla vielä enemmän jälkeen. Yksi hakeutui ammattiavun pakeille abortin jälkeen, koska ei päässyt ns. tekonsa yli. Näitä tarinoita vierestä seuranneena mun on vaan ihan älyttömän vaikea käsittää, miten joku voi ajatella täysin erilailla, kuin mitä minä ajattelen. Ja vaikka kovasti koitan avartaa katsomustani, niin en vaan pysty, enkä kykene. Kun en vaan tajua (joka sinänsä ei sitten taas ole mitenkään uusi asia meikäläiselle...).

Jos asiat ajatellaan mustavalkoisesti, niin ei tietenkään ole erityisen hienoa synnyttää isätöntä lasta. Eikä lasta, joka on jo ennen syntymäänsä todettu vammaiseksi. Eikä lasta, jonka perhe on taloudellisesti heikossa asemassa. Eikä lasta, jolta puuttuu jotakin muuta sellaista, jota voidaan "todella olennaiseksi" kutsua.

Mutta mielestäni isättömän lapsen synnyttäminen on kuitenkin hienompi asia, kuin isättömän lapsen abortointi. Kahdesta pahasta kun valtaan se vähemän paha, olisi oma ratkaisuni synnyttää isätön lapsi. Ja olen näin tehnytkin. Ja tekisin aivan ehdottomasti myös toiste. Sinä ilmeisesti päätyisit toisenlaiseen ratkaisuun ja sinulla on siihen täysi oikeus. Enkä lähtisi sinuta tuomitsemaan (en näe, että mulla olisi moiseen oikeutta) mutta en siltikään osaa itse nähdä moista ratkaisua näistä kahdesta parempana. Paras mahdollinen se ei ole, koska kaksi hyvää vanhempaa on parempi, kuin yksi hyvä. Mutta yksi hyvä on mielestäni silti riittävä.

Mikäli olisin itse elänyt ydinperheessä, saattaa olla, että edes jossaki määriin ajattelisin toisin. Ja myönnän, että ennen avioliittoani ja lapsiani mulla ei ollut hajuakaan siitä, että miten lämmin, läheinen, rakastava ja tärkeä isä-lapsisuhde voi olla. Kun olin yh, ajattelin aina itsekkästi, että "minä en voisi kuvitellakaan antavani lasta isälleen, kuin vain korkeintaan joka toinen viikonloppu, koska MINÄ en voisi elää aina joka toista viikkoa ilman lastani". Lapsellani ei tuolloin ollut isää, joten kosketuspintani todellisuuteen oli olematon.

Kun sitten löysin mieheni (jonka kanssa teimme useamman lapsen) ja pääsin näkemään, miten suuri se isä-lapsisuhde oikein voikin olla, muutin mieltäni. En todella ollut osannut aiemmin ajatella asiaa lapsen kannalta. Luulin, että olin ajatellut asiaa kyllä myös lapsen osalta, mutta olin väärässä. Luulin ihan tosissani, että äidin ja lapsen välinen suhde on niin suuri ja mahtava, että isän ja lapsen suhde on sen rinnalla jos ei nyt mitätön, niin kuitenkin huomattavan vähäpätöinen. Enkä toisaalta siis ihmettele sitä, että miksi koin asian näin...juuri siksi, että tämä kokemus mulla itselläni oli.
Mutta oman aviopuolisoni myötä sain huomata, miten väärässä olinkaan ollut kaikki ne vuodet. Meidän perheessämme isä on lapsilleen puoli maailmaa. Toinen puoli on äiti. En usko, että äiti on piiruakaan enemmän, tai vähemmän, kuin isä. Ja tätä kautta nyt ymmärrän, miten iso asia se isä lapsille on.

Mutta se voi olla näin iso asia vain silloin, kun se isä oikeasti on. On olemassa, on lästä. Tähän on vaadittu "työtä". Ei se aivan taivaalta ilmaiseksi ole pudonnut, vaan se on vaatinut isältä isyyttä. Pipin puhaltamisia, hiekkakakkujen kumoamisia, aamupalapöydässä hassuttelua. Ei se synny sohvaltakäsin huudellen, kalajpullo kädessä. Toki siinä jonkinmoinen suhde muodostuu, mutta ei niin suuri. Jos isää ei ole alunperinkään, on varmasti hyvin vaikeaa ymmärtää, mistä jää paitsi. Minäkään en ymmärtänyt. Joten en ole koskaan kokenut, että elämästäni puuttuisi jotakin todella oleellista.

Olen aika monta kertaa huomannut, etten ole tajunnut jotain asiaa oikeastaa lainkaan ennen, kuin olen sen itse kokenut. Muistan, kun lohdutin ystävääni 2 vuotta sitten, kun hänen lapsensa sairastui vakavasti. Nyt, kun oli oman lapseni vuoro, tajusin, miten idiootti olin ajatusteni kanssa ollut. En ollut tajunnut lainkaan, miltä oman lapsen vakava sairastuminen OIKEASTI tuntuu. Jos isää ei ole, ei sitä osaa kaivata samalla tapaa, kuin jos isä on ollut ja isän on menettänyt. Joten isättömäksi syntyminen ei mielestäni ole paha asia. En väitä, että erityisen hyväkää, mutta ei nyt herttileijaa niin pahakaan, että abortti olisi parempi.

Mun mielestä isättömän lapsen synnyttäminen ei ole sellainen tilanne, jossa lapsi mahdollisesti tulee olemaan onnellinen ja elämään ilman kärsimystä. Mun mielestäni isättömänä olo ja elo ei ole asia, joka oleellisesti vaikuttaa lapsen tulevaan onneen ja elämään. Toki se tietyiltä osin siihen vaikuttaa, mutta ei niin isolta osin, että sitä voisi tuossa määrin oleelliseksi kutsua.

Meillä on tosiaan aika isokin osa lähipiiristä isätöntä porukkaa (perheessä, suvussa, ystävissä) joista suurin osa on siis jo aikuisikäisiä. Eikä meistä/heistä kukaan koe, että tuo asia olisi mitenkään iso ja oleellinen osa ja asia elämässämme. Ei se mitätönkään asia ole, eli kyllä se fakta olemassa on ja sen tiedostamme ja tajuamme...mutta ei se vaan ole niin iso asia, kuin mitä sinä sanot.
Tai siis toki sinulle (jos olet isätön) se sitä saattaa olla. Eli me ihmiset kun tosiaan koemme asiat erilailla. Ja sekin varmasti vaikuttaa, että miten ympäristö on isättömyyteen suhtautunut jne. Ja tässä nyt pähkäilenkin sitä, että jospa oma lapseni joskus olisikin asiasta samaa mieltä, kuin sinä, niin kyllähän se aika kamalalta tuntuisi. Jos hän siis todella kokisikin aikuisena, että isättömyys on ollut hänelle niin kova paikka, että hän itse tekee abortin, jos hänen oma lapsensa olisi jäämässä isättömäksi. Uskon kuitenkin, että meidän ympäristössämme kasvanut lapsi ei ajattele niin. Se tuntuu aikalailla mahdottomalta.

Mä koen ajattelevani asia ihan oikeasti lapsen kannalta. Toki luulin samoin myös silloin aikanaan, mutta nyt olen pohtinut tätä asiaa jo NIIN monelta kannalta, että olen hyvin varma ajatukistani ja siitä, että pyrkimykseni on lapsen etu. Mun mielestäni lapsen etu on lähtökohtaisesti syntyä, jos hän kerran jo aluillansa ja tulossa on. Tokikaan se ei aina ole paras mahdollinen vaihtoehto, joten en teilaa aborttiakaan aivan 100%. Mutta isättömyys on asia, joka tuntuu aivan mitättömältä siinä kohtaa, kun mietin sitä, että se olisi syynä siihen, että lapsen ei koskaan annettaisikaan syntyä. Aivan käsittämätöntä. En ihan oikeasti pysty ymmärtämään tätä lainkaan. Oikeasti. Vaikka ihan totta nyt yritän.

Keksin kyllä tilanteita, joissa ehkä olisi parempi, jos lapsi ei lainkaan syntyisi. Mutta niitä ei voi millään muotoa verrata isättömyyteen, joka asiana ehkä, mahdollisesti, saattaisi jollakin tasolla joskus vaikuttaa siten, että se tuottaisi lapselle mielipahaa. Koska mielestäni ihan huomattavasti todennäköisempää on se, ettei asiasta muodostu asiaa, jota voisi ongelmaksi kutsua.

Soisin jokaiselle lapselle kaksi vanhempaa...tai vaikka kolmekin. Mun nähdäkseni kaksi ei siis ole mikään vakio, vaan vanhempia voi olla kolmekin. Tai yksi. Kunhan lapsella on riittävästi aikuisia, jotka rakastavat, tukevat, pitävät huolta ja välittävät, niin se mielestäni kyllä riittää. Saattaa olla, ettei se riitä kaikille...mutta en oikein usko, että se isättömyys olisi tuossa kohtaa syynä itsessään. Vaan äidin, sukulaisten, lähipiirin jne. suhtautuminen asiaan ns. väärällä tapaa. Jos lapselle alusta saakka painotetaan sitä, miten "isäsikään ei sinua halunut", "olet paska äpärä" jne. lienee aika selvää, että asia tulee vaikuttamaan lapsen elämään negatiivisesti. Mutta jos asiaan suhtaudutaan samalla tapaa, kuin vaikka siihen, ettei lapsella ole sisaruksia (joidenkin mielestä se voi olla vähän harmi, mutta moni näkee asiassa myös positiiviset puolet), on vaikea nähdä että lapsi tulee asiasta kärsimään.

Ja pahoitteluni pitkästä "paasauksesta"...välillä on vain vähän vaikea kirjoittaa lyhyesti

 

[kysyn vaan]

Onko sulla ap ammattia ja työtä? vauvan pitäminen siksi että saa elämälleen tarkoituksen on väärin pitää olla muukin tarkoitus kuin lapsi eli työ ja ammattiasiat kunnossa.

 

["pippa"]

Yhden asian olen huomannut lähipiirin isättöminä (tai isä häipyi tyttöjen ollessa pieniä) kasvaneista nyt jo aikuisista naisista. Heillä on kaikilla huono itsetunto, joka näkyy erilailla eri ihmisissäö joko äärettömänä epävarmuutena, ripustautumisena poikakaveriin tai mieheen, tai jatkuvina yhden illan suhteina ja yrityksenä löytää hyväksyntää sitä kautta, tai että annetaan miesten käyttää muulla tavalla hyväksi sen toivossa, että he alkaisivat rakastamaan.

Mutta tämä on enemmänkin sellaista tiedostamatonta käyttäytymistä, eikä kukaan heistä varmasti sanoisi että olisi parempi jos he eivät olisi syntyneetkään. Ja kelläpä meistä olisi täydellinen elämä tai luonne, ne on vain asioita joiden kanssa pitää oppia elämään.

 

[vastaan vaan]

Sain ensimmäisen lapseni nuorena, ilman koulutusta ja ammattia. Sossun luukulla en notkunut. Lapsen ollessa pieni opiskelin hyvän ammatin ja olen ollut sittemmin kuuliainen ja tuottoisa veronmaksaja. Opiskelu lapsen kanssa on paljon helpompaa kuin työelämä lapsen kanssa, tämä kokemus minulla. Pienenä lapsi kuluttaa melko vähän suhteessa teini-ikäisiin, leveästi ei eletty opiskeluaikana mutta hyvin pärjättiin.

 

[chef]

[QUOTE="happy";30310664]Minä olen tässä aika samoilla linjoilla Ciervon kanssa. Itselläni oli aivan mahtava ja rakas isä (kuoli valitettavasti muutamia vuosia sitten) ja juuri siksi itse olen koko elämäni ajan pitänyt ehdottoman tärkeänä sitä, että teen lapseni todella hyvää parisuhteeseen ja lapsellani tulee olemaan todella hyvä isä. Jos en olisi löytänyt sellaista miestä, en olisi tehnyt lasta. Monta miestä jäi rannalle, koska en nähnyt heissä sitä potentiaalia hyväksi isäksi, minkä näen nyt miehessäni ja oikeassa olin. Mielestäni on väärin lasta kohtaan, jos ajattelee jo alunperin, ettei isällä ole niin merkitystä, koska minä HALUAN lapsen. Tai jos ajattelee, ettei isättömyys mitenkään vaikuttaisi lapseen.

Asioita sattuu ja tapahtuu eikä kaikkea voi ennakoida, mutta isyyden vähättely on aivan sama asia kuin vähättelisi äidin merkitystä lapsen elämässä. Tottakai sitä voi olla onnellinen ja kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi ilman äitiä, isää tai molempia, mutta mielestäni perhe pitäisi lähtökohtaisesti rakentaa siten, että äiti ja isä molemmat sitä haluavat.

Ap:lle, tulet kyllä pärjäämään mainiosti yksin eikä tarkoitus ole latistaa sinua, vastaus oli lähinnä tarkoitettu Chefille ja Happygirlille.[/QUOTE]

Mä tuossa pitkät pätkän jo rustasin, jossa kävin tätä asiaa läpi

En usko, että kukaan ajattelee niin, ettei isättömyys vaikuta MITENKÄÄN lapseen. Mutta mun mielestäni se ei vaikuta NIIN paljon, että isättömyyden vuoksi kohdussa jo kasvava lapsi kannattaisi enemmin abortoida, kuin synnyttää.

Minäkään en tehnyt lapsia sellaisten miesten kanssa, joiden kohdalla olen joutunut pohtimaan sitä, että olisivatko he sittenkään riittävän hyviä isiksi. Tein lapsia sen miehen kanssa, jonka isyyteen uskalsin luottaa. Esikoista en tekemällä tehnyt, eli tarkoitukseni ei ollut tuolloin raskautua. Mutta raskauduin. Ja koska mielestäni isän olemassaolo ei ole niin merkityksellinen asia (oman kokemuspohjani kautta), että sen vuoksi lapsi kannattaisi abortoida, en aborttiin päätynyt, vaikka olikin hyvin todennäköistä, että jäisin lapsen kanssa yksin. Sitä en tosin vielä tuolloin tiennyt, että lapsen isä katoaisi kuvioista lopulta kokonaan...mutta vaikka olisi tuonkin tiennyt, olisin pitänyt lapsen silti.

En pelkästään siksi, että minä halusin. Vaan myös siksi, että lapsella on oikeus elämään.

Lapsella on oikeus myös kahteen vanhempaan, mutta mielestäni lapsen oikeus itse elämään menee tämän oikeuden yli, koska lapsi voi elää hyvin elämän myös yhden vanhemman kanssa. On tuo vanhempi sitten isä tai äiti.

 

[:O]

[QUOTE="Uskomatonta";30310413]Lapsen hankinta on kahden aikuisen ihmisen päätös, äidin ja isän. Ei yksin äidin. Ei yksin isän. Ei kaksplussan. Vaan äidin JA isän. Sama koskee vahingossa alkunsa saaneita lapsia ja niiden mailmaan saattamista.

On todella itsekästä ja tämän päivän kuvottavalla tavalla kieroutuneelle feministiajattelulle tyypillistä että aloittajan kaltaisissa tapauksissa nainen edes harkitsee lapsen pitämistä isän vastusteluista huolimatta. Ja toiset kieroutuneet kannustavat siihen ja vielä kehottavat repimään lasta haluamattomalta mieheltä elatusmaksutkin. Oksettaa, oikeasti.

Vain nainen voi olla näin itsekäs ja omaan napaansa kirjaimellisesti tuijottava k-pää.[/QUOTE]

Aina naisen vika? Varmaan mies on ennen seksiä jo tiennyt ettei halua isäksi. Kortsut on keksitty! Niitä sopii sitten myös käyttää. Vahingon sattuessa on kyllä ihan yhtä MINA MINÄ MINÄ keskeistä ja itsekästä tehdä abortti koska MINÄ en halua lasta. Vastuullisempaa olisi kantaa seuraukset jos ehkäisystä ei ole huolehtinut.

 

[AivanSama]

[QUOTE="Uskomatonta";30310413]Lapsen hankinta on kahden aikuisen ihmisen päätös, äidin ja isän. Ei yksin äidin. Ei yksin isän. Ei kaksplussan. Vaan äidin JA isän. Sama koskee vahingossa alkunsa saaneita lapsia ja niiden mailmaan saattamista.

On todella itsekästä ja tämän päivän kuvottavalla tavalla kieroutuneelle feministiajattelulle tyypillistä että aloittajan kaltaisissa tapauksissa nainen edes harkitsee lapsen pitämistä isän vastusteluista huolimatta. Ja toiset kieroutuneet kannustavat siihen ja vielä kehottavat repimään lasta haluamattomalta mieheltä elatusmaksutkin. Oksettaa, oikeasti.

Vain nainen voi olla näin itsekäs ja omaan napaansa kirjaimellisesti tuijottava k-pää.[/QUOTE]

On myös uskomatonta, ettei aikuinen ihminen tiedä, että laittaessaan siittimen naisen emättimeen, lopputuloksena voi olla raskaus. Se, se vasta uskomatonta on. Mielestäni jokainen, joka suostuu tällaiseen on myös velvollinen ymmärtämään sen mahdolliset seuraukset.
Että eiköhän kumpikin aikuinen ole tässä tilanteessa ihan vapaaehtoisesti asettanut itsensä tilanteeseen, jossa on seurauksena hedelmöittynyt munasolu.

Mikäli nainen haluaa olla fiksu, niin hän voi jättää kirjaamatta isän lapsen papereihin ja näinollen isää ei ole, jolloin kela hoitaa elatusmaksut.

 

[vastaan vaan]

Ja mikä sanoo että isä pysyy kuvioissa vaikka olisi ihan tietoisesti liitossa tehtyjä lapsia. Ihan ykskaks ympäristöstä tulee mieleen parikin tapausta, jossa isän mielenkiinto lapsiin on aika heikkoa eron jälkeen. Ja vähän väliähän palstalla joku valittaa, ettei aviomies ole kiinnostunut lasten asioista tai jaksa lapsiaan.

 

[isätön]

Jos isyyden jättää kirjaamatta on se avoin haava vielä vuosikymmenten päästä lapselle. Hän ei ole kelvannut isälle, hänet on hylätty jo aikaa sitten, ennen syntymäänsä. Joka kerta virkatodistusta hakiessa se on tyhjä kohta. Kun kysytään suvun sairauksia on näillä kertoa vain mitä äidin puolelta tietävät, isän puolelta pelkkää tyhjää. Sukulaisia, tukiverkkoa, läheisiä vain äiti ja äidin suku. Mielessä tunne, ettei ole isälle kelvannut, isälle riittänyt, ollut mieleinen. Ei siinä isäpuolet auta, eikä sisaruspuoletkaan. Puolikas ei ole kokonainen, ei vaikka nainen itsekkäästi sitä haluaisi ja toivoisi.

 

[AivanSama]

Voi olla että taas yleistän ja voi olla että mun tuttavapiirissä on ollut vaan ns huono tuuri isättömillä lapsilla, Mutta jokainen ns venkula kenet tunnen on kasvanut ilman isää.. Väitän että lapsen riski joutua huonoille teille on suurempi 1 aikuisen perheissä kuin kahden.

Tällä palstalla vaan usein tuntuu törmäävän tuohon ajatukseen ettei lapselle ole mitään merkitystä isällä, mulla ainakin oli ja paljon.

Isällä on paljonkin merkitystä. Se ei tarkoita sitä, etteikö lasta voisi kasvattaa ilman isää. Sama pätee äitiin.
Uskon vakaasti, että paras mahdollinen tilanne on se, että lapsella on isä ja äiti yhdessä onnellisina ja lisäksi vielä liuta aikuisia ja lapsia, jotka välittävät. Harmi, ettei päästä aina ideaalitilanteeseen. Silloin tehdään parasta niillä eväillä, mitä on.

 

[AivanSama]

Jos isyyden jättää kirjaamatta on se avoin haava vielä vuosikymmenten päästä lapselle. Hän ei ole kelvannut isälle, hänet on hylätty jo aikaa sitten, ennen syntymäänsä. Joka kerta virkatodistusta hakiessa se on tyhjä kohta. Kun kysytään suvun sairauksia on näillä kertoa vain mitä äidin puolelta tietävät, isän puolelta pelkkää tyhjää. Sukulaisia, tukiverkkoa, läheisiä vain äiti ja äidin suku. Mielessä tunne, ettei ole isälle kelvannut, isälle riittänyt, ollut mieleinen. Ei siinä isäpuolet auta, eikä sisaruspuoletkaan. Puolikas ei ole kokonainen, ei vaikka nainen itsekkäästi sitä haluaisi ja toivoisi.

Tässä maailmassa on aika paljon kaikenlaista paskaa. Tuo nyt vaan on sellainen asia, josta on päästävä yli.
Minun on myös todettava, etten ole koskaan törmännyt virkatodistukseen tai siinä oleviin tyhjiin kohtiin.

 

[chef]

[QUOTE="pippa";30310918]Yhden asian olen huomannut lähipiirin isättöminä (tai isä häipyi tyttöjen ollessa pieniä) kasvaneista nyt jo aikuisista naisista. Heillä on kaikilla huono itsetunto, joka näkyy erilailla eri ihmisissäö joko äärettömänä epävarmuutena, ripustautumisena poikakaveriin tai mieheen, tai jatkuvina yhden illan suhteina ja yrityksenä löytää hyväksyntää sitä kautta, tai että annetaan miesten käyttää muulla tavalla hyväksi sen toivossa, että he alkaisivat rakastamaan.

Mutta tämä on enemmänkin sellaista tiedostamatonta käyttäytymistä, eikä kukaan heistä varmasti sanoisi että olisi parempi jos he eivät olisi syntyneetkään. Ja kelläpä meistä olisi täydellinen elämä tai luonne, ne on vain asioita joiden kanssa pitää oppia elämään.[/QUOTE]

Minua et tietenkään tunne, mutta nostan nyt heti käden pystyyn ja kerron olevani toisenlainen.

Omaan hyvän itsetunnon. Luultavasti jopa keskivertoa paremman ja aina välillä tulee pohdittua jopa sitä, että omaankohan jo vähän liiankin hyvän itsetunnon. Mielestäni olen hyvä. Osaan, pystyn ja kykenen. En nyt mitenkään sen paremmin kuin muutkaan, mutta en missään nimessä huonomminkaan. Olen tärkeä ja ihana. Tottahan toki mussa on liuta huonojakin puolia, enkä todellakaan osaa kaikkea, mutta olen silti hyvä. Epävarmaksi minua ei kutsuisi kukaan tuntemistani ihmisistä, vaan päinvastoin.

Olen ollut mieheni kanssa 8 vuotta. Joten yhden illan suhteita ei kyllä tule harrastettua Ei myöskään ennen, kuin mieheni löysin. Muistini mukaan mulla on ollut 2 yhdenyön juttua, eikä se poikkea määränä siitä, mitä muilla kaveripiiriini kuuluvilla sekä isällisillä, että isättömillä on aikanaan ollut.

Ennemminkin koen ongelmaksi sen, että olen vähän turhankin vahva ja itsenäinen, kuin sen, että ripustautuisin mieheeni. Luultavasti mies jopa toivoisi, että ripustautuisin häneen vähän enemmän...mutta en tunne tarvetta moiseen. Ei se oikein tunnu "omalta".

Aivan varmasti isättömyys on jollakin tavalla vaikuttanut elämääni ja minuuteeni. Tietenkin. Kuten aivan kaikki asiat, joitka ihminen elämänsä aikana kokee tai jättää kokematta. Ja saattaa olla, että lähipiirissäsi tilanne tosiaan on tuo, mistä kerrot. Mutta ei se (kuten ei oikein mikää muukaan asia maan päällä) kuitenkaan silti aivan koko totuus ole. Ihan kiva ja hyvähän tällaisia asioita on pohtia. Mutta luultavasti on HYVIN vaikea lopulta määritellä, että mitkä asiat johtuvat ihmisen kätöksessä isättömyydestä ja mitkä jostakin muusta. Isättömyys ei varmastikaan vaikuta kaikkiin ihmisiin samalla tapaa, sillä ihmiset kokevat eri asiat niin erilailla.

Juuri jutelin siskoni kanssa puhelimessa. Meillä on yhteisen lapsuuden osalta samanalisia kokemuksia...jotka me kuitenkin koemme erilailla. Toinen tuntee asiat tavalla a ja toinen tavalla b, vaikka kokemus onkin sama.

 

[chef]

Jos isyyden jättää kirjaamatta on se avoin haava vielä vuosikymmenten päästä lapselle. Hän ei ole kelvannut isälle, hänet on hylätty jo aikaa sitten, ennen syntymäänsä. Joka kerta virkatodistusta hakiessa se on tyhjä kohta. Kun kysytään suvun sairauksia on näillä kertoa vain mitä äidin puolelta tietävät, isän puolelta pelkkää tyhjää. Sukulaisia, tukiverkkoa, läheisiä vain äiti ja äidin suku. Mielessä tunne, ettei ole isälle kelvannut, isälle riittänyt, ollut mieleinen. Ei siinä isäpuolet auta, eikä sisaruspuoletkaan. Puolikas ei ole kokonainen, ei vaikka nainen itsekkäästi sitä haluaisi ja toivoisi.

Tai sitten ei.

Sinä(?) ajattelet noin ja se on aika harmi. Tuntuu kurjalta puolestasi. En oikein ymärrä, miksi joku ajatelisi tuolla tavalla. "Et kelvannut".

Mielestäni tuolla asialla ei ole oikeastaan mitään tekemistä sinun kanssasi. Ei tuo mies varmastikaan ajatellut, ettei hänelle kelpaa juuri tuo parhaillaan kohdussa kasvava lapsi. Hän ei vain ollut valmis kantamaan vastuuta ja ryhtymään isäksi. Ei, vaikka se syntymätön lapsi olisi ollut kuka-, tai mikä tahansa. Hänestä ei ollut tuossa kohtaa isäksi, joten hän päätti paeta tilannetta.

Tuskin kyse siis oli siitä, että SINÄ et kelvannut, vaan kyse oli siitä, että hän ei pystynyt ja kyennyt. Sinussa ei varmaankaan ollut mitään vikaa, jonka vuoksi hän olisi todennut, että et kelpaa...miten sinussa olisi mitään vikaa edes voinut olla, koska et ollut tuolloin vielä edes syntynyt?

Isäsi ei ole kokonainen. Jos hän olisi, hän olisi aikanaan ymmärtänyt, miten tärkeä sinä olet. Hän ei ymmärtänyt. Se ei johtunut sinusta, vaan hänestä itsestään. Joten miksi ihmeessä otat syyt niskoillesi?

Mulla on useampi sisko ja veli. Mutta kaikilla on joko eri isä tai eri äiti. Mutta ainuttakaan sisarpuolta mulla ei ole. Kaikki ovat ihan oikeita, kokonaisia siskoja ja veljiä. Vaikea kuvitella, että jos äitini ja isäni olisivat lisäkseni siittäneet toisenkin lapsen, että se voisi olla millään tasolla enemmän, kuin sisareni ovat. Yksi pikkusiskoistani on mulla ihan mielettömän tärkeä ja jopa paras ystäväni. Mieheni kanssa he ovat elämäni tärkeimmät ihmiset (lapset toki ttäkin tärkeämpiä). Ei siskoni voisi olla eneää enempää, vaikka hän olisikin ns. täyssiskoni, eikä "vain" siskopuoli.

Puolikas on minulle kokonainen. En oikeastaan edes ymmärrä käsitettä puolikas. Tai ehkä vielä käsitteenä, mutta käytäntöön se ei millään muotoa vaikuta.

 

[Phuuh]

Tottakai lapsi pärjää täysin ilman isääkin.
Tunnen muutamia naisia, jotka ovat pitäneet ns.vahingon ja isästä ei ole ollut tietoakaan. Hyvin ovat pärjänneet ja lapsilla on ollut ei-biologiset isähahmot elämässä mukana. Heissä arvostan sitä etteivät ole vaatineet ja hinkuneet vastentahtoiselta siittäjältä mitään. Tällöin näen ok tilanteen menevän ja reilusti.

Mutta.. En todellakaan arvosta tai ymmärrä miksi väkisin pakotetaan vastentahtoinen mies isäksi? Hienoa "tasa-arvoa". Ei tässä sitä lapsen etua ajatella minun silmissä. Elarit, elarit, perintöö.. Kiva pilata tuon miehen elämä pahimmillaan kun peritään elareita opiskelijalta jne.
Seksiä nykyään harrastetaan ilman lapsentekoaikeita ja tuskimpa tuokaan mies olisi touhuillut mikäli tiennyt vastapuolen hinkuvan lasta vahingon sattuessa. Näistä tosiaan pitäisi puhua aina ennen aktia mutta luultavimmin tuo mies on luottanut ystäväänsä ja eiköhän se ehkäisykin ole ollut kunnossa. Siksi on keksitty ratkaisu puhtaalle vahingolle!

Pitämällä lapsen ja vaatimalla isyydentunnustusta, elareita ymym vaikeuttaa takuulla isän "lämpimästi suhtautumista" asiaan. Toki pakottamalla joskus onnistuu ihmeisiin mutta vapaaehtoisuutta kannatan tässäkin asiassa.
Muistaahan ap kertoa lapselle sitten myöhemmin "Isäsi ei sua halunnut mutta minäpä pakotin sen ketkun maksamaan kunnolla vahingosta!" Sitten on hienoa valitella yh:n vaikeaa ja taloudellisesti rankkaa elämää.. Toivon todellakin ettei niin käy vaan lapsen hoidat hyvin ja elätät ominavuin.

 

[munaton mies, vastuuton mies]

Minä ainakin suuttuisin jos paljastuisi joskus että miehelläni on äpärä jossain päin Suomea. Vielä enemmän suuttuisin jos mieheni ei äpäräänsä olisi edes tunnustanut ja vastuutaan kantanut. Jos miehessä on niin paljon munaa, että seksiä harrastaa ja jos sen seksin seurauksena on lapsi niin pitää miehen sentään olla mies eikä hiiri ja kantaa täysi vastuu lapsesta. Onneksi mieheni on ollut aina järkevä ja on nuoruudessaan käyttänyt ehkäisyä, koska ei ole halunnut lasta.