Tuossa kun lueskelin tuota äiti-ketjua niin tehdäänpä samanlainen myös isistä.
Tässä voit kertoa hyvän tai huonon kokemuksen jostakin isästä joka sinun elämääsi on vaikuttanut. Kyllähän isä on yhtä tärkeä vanhempi kuin äitikin. Jospa täältä löytyisi kohtalotovereita esim yh-äideille joilla on hankaluuksia lapsensa isän kanssa tms.
Itse haluan kertoa kokemukseni joka kirpaisee minua syvältä aina kun asiaa mietin. Kokemus ei ole omasta isästä tai lasteni isästä, vaan rakkaan kummipoikani isästä.
Tarina menee näin lyhykäisyydessään;
Lapsen äiti ilmoittaa lapsen isälle olevansa raskaana. Alkaa todella tuskallinen 9kk kun isä kiristää ensin äitiä aborttiin uhkailemalla ja haukkumalla. Sitten kiristys siitä ettei isä koskaan tule isyyttä tunnustamaan. Äiti pitää kuitenkin siitä ajatuksesta kiinni että se on LAPSEN oikeus että edes paperilla on isän nimi, tulevaisuutta ajatellen.
Viimein lastenvalvojan lukuisten painostusten jälkeen isä saatiin verikokeisiin (meinasi asia jopa mennä oikeuteenkin) ja tulos oli positiivinen, hän oli lapsen isä. Niinkuin tottakai olikin koska ketään muuta miestä ei äidin elämässä ole ollut.
Lapsen isä tapasi poikansa ensi kertaa kun poika oli 1,5v ja sitten taas häipyi elämästä. Sitten kun lapsi oli 4v isä otti äitiin yhteyttä itkien ja halusi tulla pojan elämään mukaan. Äiti suostui vaikkakin vannotti että isän on oltava sitten tosissaan ja kannettava vastuunsa loppuelämänsä ajan. Näin isä vannoi. Ja hienosti hoitikin hommansa, vuoden ajan. Sitten tulikin kuvioihin äidin pahin pelko; "ilkeä äitipuoli". Eli nainen joka ei siedä lapsia, on itsekin hyvin nuori ja kova bilettämään. Siihen sitten jäivät isän tapaamiset. Isä ei vastaa soittoihin, ei pidä yhteyttä. Tapasi lapsensa viimeksi kunnolla elokuussa, sitten joulupäivänä toi pussillisen lahjoja ja sen jälkeen ei ole hänestä kuulunut tai näkynyt.
Poika on tosiaan viisivuotias ja on aivan ihmeissään. Poika kaipaa lisäksi myös isän puolen sukulaisia joista tuli myös läheisiä, äiti ei tiedä ottaako yhteyttä muuhun sukuun, vaikka se pojan kannalta olisi varmasti hyvä asia.
Onko muilla tämmöistä kokemusta? Tarkoitukseni ei siis ole mitenkään haukkua miessukupuolta, suurin osa kantaa isän roolinsa upeasti! Oma isäni oli omalla tavallaan mainio ja oma puolisoni on isänä ihan super-isä. Halusin vain kertoa itseäni ja ennenkaikkea siskoani painavan asian, siskoni on siis tuon ihanan viisivuotiaan äiti.:heart:
Tässä voit kertoa hyvän tai huonon kokemuksen jostakin isästä joka sinun elämääsi on vaikuttanut. Kyllähän isä on yhtä tärkeä vanhempi kuin äitikin. Jospa täältä löytyisi kohtalotovereita esim yh-äideille joilla on hankaluuksia lapsensa isän kanssa tms.
Itse haluan kertoa kokemukseni joka kirpaisee minua syvältä aina kun asiaa mietin. Kokemus ei ole omasta isästä tai lasteni isästä, vaan rakkaan kummipoikani isästä.
Tarina menee näin lyhykäisyydessään;
Lapsen äiti ilmoittaa lapsen isälle olevansa raskaana. Alkaa todella tuskallinen 9kk kun isä kiristää ensin äitiä aborttiin uhkailemalla ja haukkumalla. Sitten kiristys siitä ettei isä koskaan tule isyyttä tunnustamaan. Äiti pitää kuitenkin siitä ajatuksesta kiinni että se on LAPSEN oikeus että edes paperilla on isän nimi, tulevaisuutta ajatellen.
Viimein lastenvalvojan lukuisten painostusten jälkeen isä saatiin verikokeisiin (meinasi asia jopa mennä oikeuteenkin) ja tulos oli positiivinen, hän oli lapsen isä. Niinkuin tottakai olikin koska ketään muuta miestä ei äidin elämässä ole ollut.
Lapsen isä tapasi poikansa ensi kertaa kun poika oli 1,5v ja sitten taas häipyi elämästä. Sitten kun lapsi oli 4v isä otti äitiin yhteyttä itkien ja halusi tulla pojan elämään mukaan. Äiti suostui vaikkakin vannotti että isän on oltava sitten tosissaan ja kannettava vastuunsa loppuelämänsä ajan. Näin isä vannoi. Ja hienosti hoitikin hommansa, vuoden ajan. Sitten tulikin kuvioihin äidin pahin pelko; "ilkeä äitipuoli". Eli nainen joka ei siedä lapsia, on itsekin hyvin nuori ja kova bilettämään. Siihen sitten jäivät isän tapaamiset. Isä ei vastaa soittoihin, ei pidä yhteyttä. Tapasi lapsensa viimeksi kunnolla elokuussa, sitten joulupäivänä toi pussillisen lahjoja ja sen jälkeen ei ole hänestä kuulunut tai näkynyt.
Poika on tosiaan viisivuotias ja on aivan ihmeissään. Poika kaipaa lisäksi myös isän puolen sukulaisia joista tuli myös läheisiä, äiti ei tiedä ottaako yhteyttä muuhun sukuun, vaikka se pojan kannalta olisi varmasti hyvä asia.
Onko muilla tämmöistä kokemusta? Tarkoitukseni ei siis ole mitenkään haukkua miessukupuolta, suurin osa kantaa isän roolinsa upeasti! Oma isäni oli omalla tavallaan mainio ja oma puolisoni on isänä ihan super-isä. Halusin vain kertoa itseäni ja ennenkaikkea siskoani painavan asian, siskoni on siis tuon ihanan viisivuotiaan äiti.:heart:
