V
vierailija
Vieras
Ole hyvä. Luen aloittamaani ketjua.Kiitos aloittajalle
Lähiaikoina tyttäreni kertoi, että toisen tyttäreni lapset ovat levollisia
vierailujeni aikana. Ovat muutkin ihmiset aikojen saatossa sanoneet, että olen rauhallinen ihminen. Lueskellessani tämän ketjun viestejä, syke pysyy alhaisena ja hymyilen vanhoille kirjoituksilleni. Katson Yle aamua, jossa Ylen kesäkasvo kertoo tempauksestaan pyöräillä Egyptiin ja ultrajuosta takaisin.
Nyt hän puhuu kirjasta, jonka olen kai lukenut.
Öyhötysketjuni olkoon lopullisesti tauolla.
Katsoin netin algoritmin ohjaamana 5.10.2000 nauhoitetun Kari Tapio Välimeri-konsertin Lahden Sibelius-talossa. Ihania lauluja. Muistelin samalla elämääni samana vuonna.
Olisi ihanaa, jos perskärpäseni jättäisivät minut lopullisesti rauhaan tällä palstalla.
Tästä ketjusta selvisi miksi ulkomaalaistaustainen naiskansanedustaja on taas tämän palstan persujen hampaissa. Liian fiksu nainen on myrkkyä persuille.
Parhaillaan Teemu Keskisarja on Yle aamussa äänessä. Hän puhuu väestönvaihdosta.
Istuin tällä viikolla odotusaulassa, ja yli puolet asiakkaista oli ulkomaalaistaustaisia.
Mietin olisinko osannut kuvitella viime vuosisadalla miten pk-seutu muuttuu positiivisempaan suuntaan. Sama havainto oli illalla klo 21 jälkeen Prisman kassajonossa. Iloisia ja nuoria ulkomaalaistaustaisia asiakkaita.
”Ilmakehäkiihkon sfääreistä Suomen pitää palata maan tasolle…”
Sahoista puhuminen kielii siitä, että Teemulla on kova ikävä Teuvo Hakkaraista.
Nyt verenpaineeni alkaa nousta. Lähetä-klikkaus ja uusi kuppi kuumaa kahvia.
Sitten saippuasarjani pariin. Olen jo katsonut jakson aiemmin amerikkalaiselta blogilta, Joku sen keskustelijoista ei pidä pienen pojan näyttelemisestä. Mielestäni poika näytteli hyvin esitellessään äidilleen ja isoäidilleen kuvia esikoulunsa paperitaitoksesta. Niitä paperitaitostöitä minäkin taittelin lapsena.