R
Raakku vai Raate
Vieras
Pyydän apua, kokeneet ystävät.Myös nuorempien parien näkemys on minulle tärkeä.
Olen 58 v naimisissa oleva, juuri varhaiseläkkeelle sairauden vuoksi päässyt nainen.Aviomies on työelämässä.Tästä 18 v kestäneestä avioliitosta ei ole lapsia, muut lapset aikuisia, omillaan.
Asioitten pitäisi olla kunnossa, mutta alkoholin vuoksi kaikki menossa pahempaan päin.Mies juo käytännössä kaiken vapaan ajan, mutta työnsä on hoitanut niin, ettei poissaoloja juuri ole ollut. Hän on vastuullisessa asemassa, vastaa tavallaan ihmisten hengistä.
Muutaman kerran käynyt juomisen vuoksi lääkärissä, mutta minusta mitään motiivia ei ole. Saanut esim. antabusta ja kokeeksi masennuslääkettä, mutta ei syönyt lääkkeitä monta päivää.
Juomisjaksojen aikana tapahtunut monenlaisia haavereita, joissa kuitenkin aina selvinnyt kuin ihmeen kaupalla. Humalassa ajaminenkaan ei ole tavatonta, mutta nykyisin harvinaisempaa.Fyysitä väkivaltaa ei ole ollut koskaan, henkistä sitäkin enemmän. Hän katoaa ilmoittamatta mihin menee, ajaa esim. asuntoautolla johonkin yksinäiseen paikkaan juopottelemaan
Alkoholia kuluu erilaisia määriä, mutta viikonlopun aikana useita pulloja, väkeviä ja viinejä ja oluet päälle. Tarkkaa käsitystä määristä ei ole, mutta yleensä hän aloittamansa pullon tai purkin juo siltä seisomalta, ei lopeta ainakaan niin kauan kuin juomista on.Mitä krapulaa ei näytä tuleva, ei moraalista eikä fyyistä. Hän ei suostu puhumaan olostaan ja tuntemuksistaan.Koko avvioliiton aikana hän on 2 kertaa pyytänyt anteeksi tapahtumia. Hänen mukaansa kukin saa omilla rahoillaan tehdä mitä tahtoo.
Ystävyyssuhteet ovat lähes loppuneet, vierailuille en uskalla enää lähteä, matkat päättyvät katastrofiin. Olen salaillut asioita aikani, mutta nyt alkanut puhua avoimesti, jos tilanne on ollut senlaatuinen.
Hankalia onnettomuuksia on tapahtunut mm. monta pahaa tulipalouhkaa, lasia on särkynyt ja haavoja on tullut, muuta materiaa on särkynyt runsaasti.Hän on meinannut jäädä kuumaan saunaan, lumihankeen pakkasessa jne.Koko ajan pelkään, että jonakin päivänä hänen lapsensa syyttävät minua kun tapaturma sattuu, koska heillä ei ole aavistustakaan tilanteesta eikä minulla ole oikeutta sitä heille kertoakaan.Mieheni ei pidä siitä, että olen yhteydessä hänen lapsiinsa tai sukulaisiinsa eikä hän paljon pidä yhteyttä itsekään.
Yleensä asioita ei käsitellä. Joskus saan huutokohtauksen ja kerron miltä tuntuu. Tuntuu yhä pahemmalta.Tähän asti olen hoitanut kotiasiat siten, että hän pitää paikkaa lähinnä hotellina. Seksi loppui kuin seinään vuosi sitten. Hän ilmoitti, ettei enää halua. Rakkautta on ainakin ollut paljon. En oikein osaa sanoa nykytilannetta. Kiukku ja pettymys ovat niin hallitsevia.Tunnen vain, että olen vastuussa.
Mies ei muuta pois, eikä suostu hakemaan apua. Hän ilmeisesti uskoo selviytyvänsä itse. Tätä on jatkunut ja jatkunut. Kun viimeksi kysyin asiaa, hän yllättäen vastasi, ettei ole menettänyt toivoaan.Hän ehkä nykyisin tajuaa olevansa jonkinlainen alkoholisti.Lääkärissäkäynnit ovat yhtä tyhjän kanssa. En tiedä mitä puhuu ja ilm. lääkärit havaitsevat täydellisen motivaation puutteen mitä tulee alkoholin jättämiseeen.
Kaikkialla annetaan ohjeeksi kaikenlainen mahdollistamisen lopettaminen, mutta miten sen teen? Pitääkö yksin lähteä rakkaasta kodista ja jättää kaikki? En suinkaan ole välinpitämätön sen suhteen miten mies selviää. Voi selviytyä ihan hyvin, mutta todennäköisesti tapahtuu peruuttamatonta.Omat voimat ovat kuitenkin vähissä.Toisaalta tämänikäisenä elämääkään ei niin paljon ole jäljellä.
Kysymys kuuluu:Onko jotakin sellaista mitä en osaa ottaa huomioon ja josta voisi olla apua? Mitä eri ikäiset ihmiset tekisivät vastaavassa tilanteessa? Rakkaan läheisen jättäminen tuntuu ylivoimaiselta, mutta niin tuntuu alituinen varuillaaolo ja surukin.Vastauksista kiittäen.
Olen 58 v naimisissa oleva, juuri varhaiseläkkeelle sairauden vuoksi päässyt nainen.Aviomies on työelämässä.Tästä 18 v kestäneestä avioliitosta ei ole lapsia, muut lapset aikuisia, omillaan.
Asioitten pitäisi olla kunnossa, mutta alkoholin vuoksi kaikki menossa pahempaan päin.Mies juo käytännössä kaiken vapaan ajan, mutta työnsä on hoitanut niin, ettei poissaoloja juuri ole ollut. Hän on vastuullisessa asemassa, vastaa tavallaan ihmisten hengistä.
Muutaman kerran käynyt juomisen vuoksi lääkärissä, mutta minusta mitään motiivia ei ole. Saanut esim. antabusta ja kokeeksi masennuslääkettä, mutta ei syönyt lääkkeitä monta päivää.
Juomisjaksojen aikana tapahtunut monenlaisia haavereita, joissa kuitenkin aina selvinnyt kuin ihmeen kaupalla. Humalassa ajaminenkaan ei ole tavatonta, mutta nykyisin harvinaisempaa.Fyysitä väkivaltaa ei ole ollut koskaan, henkistä sitäkin enemmän. Hän katoaa ilmoittamatta mihin menee, ajaa esim. asuntoautolla johonkin yksinäiseen paikkaan juopottelemaan
Alkoholia kuluu erilaisia määriä, mutta viikonlopun aikana useita pulloja, väkeviä ja viinejä ja oluet päälle. Tarkkaa käsitystä määristä ei ole, mutta yleensä hän aloittamansa pullon tai purkin juo siltä seisomalta, ei lopeta ainakaan niin kauan kuin juomista on.Mitä krapulaa ei näytä tuleva, ei moraalista eikä fyyistä. Hän ei suostu puhumaan olostaan ja tuntemuksistaan.Koko avvioliiton aikana hän on 2 kertaa pyytänyt anteeksi tapahtumia. Hänen mukaansa kukin saa omilla rahoillaan tehdä mitä tahtoo.
Ystävyyssuhteet ovat lähes loppuneet, vierailuille en uskalla enää lähteä, matkat päättyvät katastrofiin. Olen salaillut asioita aikani, mutta nyt alkanut puhua avoimesti, jos tilanne on ollut senlaatuinen.
Hankalia onnettomuuksia on tapahtunut mm. monta pahaa tulipalouhkaa, lasia on särkynyt ja haavoja on tullut, muuta materiaa on särkynyt runsaasti.Hän on meinannut jäädä kuumaan saunaan, lumihankeen pakkasessa jne.Koko ajan pelkään, että jonakin päivänä hänen lapsensa syyttävät minua kun tapaturma sattuu, koska heillä ei ole aavistustakaan tilanteesta eikä minulla ole oikeutta sitä heille kertoakaan.Mieheni ei pidä siitä, että olen yhteydessä hänen lapsiinsa tai sukulaisiinsa eikä hän paljon pidä yhteyttä itsekään.
Yleensä asioita ei käsitellä. Joskus saan huutokohtauksen ja kerron miltä tuntuu. Tuntuu yhä pahemmalta.Tähän asti olen hoitanut kotiasiat siten, että hän pitää paikkaa lähinnä hotellina. Seksi loppui kuin seinään vuosi sitten. Hän ilmoitti, ettei enää halua. Rakkautta on ainakin ollut paljon. En oikein osaa sanoa nykytilannetta. Kiukku ja pettymys ovat niin hallitsevia.Tunnen vain, että olen vastuussa.
Mies ei muuta pois, eikä suostu hakemaan apua. Hän ilmeisesti uskoo selviytyvänsä itse. Tätä on jatkunut ja jatkunut. Kun viimeksi kysyin asiaa, hän yllättäen vastasi, ettei ole menettänyt toivoaan.Hän ehkä nykyisin tajuaa olevansa jonkinlainen alkoholisti.Lääkärissäkäynnit ovat yhtä tyhjän kanssa. En tiedä mitä puhuu ja ilm. lääkärit havaitsevat täydellisen motivaation puutteen mitä tulee alkoholin jättämiseeen.
Kaikkialla annetaan ohjeeksi kaikenlainen mahdollistamisen lopettaminen, mutta miten sen teen? Pitääkö yksin lähteä rakkaasta kodista ja jättää kaikki? En suinkaan ole välinpitämätön sen suhteen miten mies selviää. Voi selviytyä ihan hyvin, mutta todennäköisesti tapahtuu peruuttamatonta.Omat voimat ovat kuitenkin vähissä.Toisaalta tämänikäisenä elämääkään ei niin paljon ole jäljellä.
Kysymys kuuluu:Onko jotakin sellaista mitä en osaa ottaa huomioon ja josta voisi olla apua? Mitä eri ikäiset ihmiset tekisivät vastaavassa tilanteessa? Rakkaan läheisen jättäminen tuntuu ylivoimaiselta, mutta niin tuntuu alituinen varuillaaolo ja surukin.Vastauksista kiittäen.