kalja ja kaverit. kalja ja auto. kalja ja kalja.ja sitten vasta minä

[tää on turhaa ajan hukkaa!]

Tässä sitä taas ollaa. Yksin kotona viettämässä pitkästä aikaa töistä vapaapäivää. Mies on sairaslomalla. On ollut jo noin pari kuukautta.

Työaikani ovat todella epäsäännölliset. Yleensä sellaiset, että olen käytännössä koko päivän poissa. Miehellä taas on kaiket päivät aikaa tehdä mitä tekee. Onhan hän jo sen verran kuntoutunut, että pystyy aika lailla tekemään, mitä haluaa. Ainakaan kaljan juontia ja kavereiden kanssa heilumista se ei estä.

Nyt olisi oiva aika olla yhdessä. Vaan kun ei niin ei. Taas mieheni kaveri soitti, että NYT olisi asiaa. Huomenna olen koko päivän taas poissa ( kello 9-19 töissä aikana. Käytännössä olen poissa noin 8.15- 19.45 välisenä aikana.). Nyt kaverilla on asiaa. Asiaa mieheni ei tietenkään voi hoitaa huomenna. Näin on monena muuna vapaapäivänäni on käynyt. Kavereiden kanssa asioimiseen liittyy kiinteästi kalja. Sitä otetaan aina. Enemmän tai vähemmän. Joka tapauksessa aina.

Auton laitto on toki myös tärkeää. Niin tärkeää, että monena vapaapäiväni se on ollut tärkeämpää kuin kanssani olo. Auton laitto vaatii kanssa kaljaa! Enemmän tai vähemmän. Yleensä enemmän. Auton laitto menee yleensä totaalisen kittauksen puolelle. Ja nyt en puhu auton peltien tilkitsemisestä ja kittauksesta. Se kuulemma kuuluu toimenkuvaan, kun korjataan jenkkiä.

Tietokonepelejä on aikaa pelata tuntikausia. Mesessä on aikaa kirjotella kun olen poissa ja kun olen iltaisin paikalla. Niin ja juoda kaljaa. Kanssani ei ole aikaa keskustella, saatika lähteä lenkille.

Ohhoh! Olen yllättynyt... positiivisesti vielä: Eilen mieheni kävi kanssani paistamassa makkaraa ja uimassa. Tosin hänen täytyi saada kaljaa, jotta reissu onnistui.

Olen yrittänyt sietää tätä. Olen yrittänyt olla samanlainen (siis juoda kaljaa, enemmän ja vähemmän), jotta sietäisin tätä. Olen yrittänyt pitää pääni ja pysyä selvinpäin, vaikka mieheni juo ja silti olen yrittänyt sietää häntä. EN ENÄÄ VOI SIETÄÄ HÄNTÄ ja hänen kaljanjuontiaan.

Kaikkiin asioihin hänen läsnäollessaan liityy kalja. Kaikki juhlatkin vietetää "Kosteissa merkeissä!". Kärsin tästä suunnattomasti. En voi enää sietää itseänikään, sillä olen juonut niin monta kertaa ja niin paljon ja tehnyt typeryyksiä. Enää en halua juoda.

Kärsin näistä ryyppäjäisistä, vaikken joisikaan. Minulla on ongelma. En voi ottaa vain vähän. Jos otan vähän, otan silloin paljon. Itsehän minä sen päätöksen teen, että juon... mutta inhottavasti se alentaa kynnystä, kun joku koko ajan renkuttaa vieressä, että "ota, ota nyt!" En halua enää hengailla porukassa, jossa juodaan. Kärsin juomaan painostamisesta, jota hänen kaverinsa harrastavat. Kukaan ei halua kuunnella, kun sanon, etten halua, että kukaan edes tarjoaa. Päin vastoin. Niin, voin kieltäytyäkin. Ja niin jatkossa teenkin. Se kylläkin erottaa minut tästä mieheni kaveripiiristä, mutta mitä väliä.

Juon satunnaisesti. Mieheni joka ilta.

Hänellä on erittäin lämpimiä tunteita alkoholia kohtaan. Kuulostaa kuin hän olisi rakastunut kaljaan. Sanotte mustasukkaiseksi, ihan varmasti... mutta jos kalja liittyy kaikkeen... on mielestäni miehelläni epäterveen kiinteä suhde kaljan juomiseen.

Lisäksi tunnen olevani kaikessa alistettu ja väheksytty. Mieheni väheksyy minua sen vuoksi, että jätin hoitoalan koulutukseni kesken ja lähdin työkokeiluun kukkakauppaan. Hänen mielestään ei ole yhtä hohdokasta olla kukkakauppiaan kanssa, kuin hoitajan kanssa. Tuntuu, että hän määrittelee ihmisarvoni aika pitkälle sen perusteella, mitä teen työkseni. Olen vähempi ihmisenä, kun tuon vähemmän rahaa kotiin, kuin hän.

Vapaa ajalla en ole yhtä sosiaalinen kuin hän. On minulla kavereita ja ystäviä, en vain tapaa heitä kovin usein. Mieheni teoria asiasta on, etten välitä ihmisistä/ kavereista yhtä paljon kuin hän. En ole kaverina yhtä hyvä tyyppi kuin hän. Ihmiset eivät siis hänen mielestään pidä minusta yhtä paljon kuin hänestä.

Niin... näen asian sillä lailla, etten ole maailman napa. Ei maailma kaadu siihen, etten aina vastaa puhelimeen tai mene sinne minne pyydetään. On totta, että ystävää autetaan hädässä ja voi olla, että ystävä on hädässä juuri silloin, kun en vastaa puhelimeen. Harmi. Tosin maailmassa on muita ihmisiä, jotka juuri silloin voivat ehkä auttaa. Olen itsekkin soittanut hädässä ihmiselle, joka ei vastaa... sitten jollekkin muulle, joka vastaa. Ei se sen kummempaa ole, etten minäkään aina vastaa.

Tosin omat ystäväni ovat kaikki vähän outoja, hulluja ja useimmat huorahtavia tai narkkareita olleet koko ikänsä. Minulla ei tietenkään ole ollut harkintakykyä hankkiessa kavereita. Hänen ystävät ovat hyviä tyyppejä.

Mielipiteeni ovat aina väärin. Hänen mielipiteensä oikein ja minun pitäisi olla samaa mieltä hänen kanssaan. Tottakai olen vastarannankiiski, jos pidän mielipiteestäni kiinni... vaikka annankin hänen pitää omasta mielipiteestään kiinni.

Tietenkään en ole yhtä viisas, kuin hän. Jos tiedän jostakin jotakin, voi siihen suhtautua hyvin ivallisesti. "Katos katos... muijakin on sentään jotain oppinut elämänsä varrella!". Jos kerron jonkin mielestäni mielenkiintoisen faktan, on se senverran tylsä, että voi vaikka haukotella. Asia kuuluu automaattisesti kategoriaan "Kannatti taas tänääkin herätä!"

Mielenkiinnon kohteeni ovat tylsiä tai sairaita... ja tietysti pakkomielteitä, heti jos niistä innostun ja ne tuottavat minulle mielihyvää. Hänen kiinnostuksensa kohteet ovat terveitä ja oikeasti kiinnostavia esim. autot ja kalja, tai kaverit ja kalja. Tai ihan vaan kalja sellaisenaan.

En ole ruusu, mutta kukkiihan se perunanvarsikin. Ja kelpaanhan hänelle... tuskimpa kuulemma muut minua edes huolisivatkaan. Kropassani on siellä täällä ylimääräistä, josta voi kätevästi muistuttaa nipistelemällä ja likistelemällä, usein niin, että sattuu. En kuitenkaa ole seksikäs, ellei minulla ole jotain ihan ihme "hepeneitä" päällä. En ole normaalisti seksuaalinen olento. Minuun ei tarvitse suhtautua, kuin naiseen suhtudutaan, ei tarvitse normaalisti kauniiksi, viehättäväksi, seksikkääksi kehua.

Olen hänen omaisuuttaan. En suoraansanottuna... mutta muille ihmisille sen voi näyttää esim. kourimalla ja kähmimällä minua yleisellä paikalla, vaatteiden altakin, nostelemalla hameenhelmaani ylös, kertomalla kavereille koska "on saanut minulta" jne. Suomennan tämän käytöksen "Katsokaa ja kuunnelkaa: Tämä on minun!". En sano etteikö minua saisi koskettaa. Kyllä minua saa koskettaa, nätisti ja arvostusta viestittävästi. Olen antanut sellaisen esimerkin, että niihin paikkoihin ei tule yleisellä paikalla koskea, jotka jäävät tissiliivien ja pikkareiden alle. No niin, en tiedä tuliko tarpeeksi selvästi sanottua, sillä kuten jo sanoin, harvoin häne muualle koskettaakaan.

Tämän kaiken vuoksi... olen onneton. Onnettomana minusta on tullut surullinen, katkera, ilkeä, vihainen, elämääni ja kaikkeen kyllästynyt, pessimistinen, vanha kanttura (vaikka olen 23, mutta käytös on sitä luokkaa). Ajattelen aina pahinta. Pelkään koko aika pahinta. Huudan ja rähjään aina ja teen mieheni elämästä helvetin.

Olen puhunut erosta. Olen saanut itkuraivareita pelkästään eron puolesta "Miksi helvetissä emme voi erota?!". Olen pyytänyt ja anellut, että eroaisimme. Olen päättänyt jättää hänet monta kertaa. Aina suostun, kun hän maanittelee ja lässyttää jäämään. Inhoan itseäni ja sitä mitä minusta on tullut! Säälin miestäni, kun hän joutuu tämmösen akan kanssa olemaan. Haluaisin eron. Olen kuin halvaantunut. Tuntuu etten pysty tekemään mitään. En pysty olemaan tässä suhteessa. En vain jaksa repäistä itseäni irti. Tukehdun tässä suhteessa. Haihdun ja kuihdun pois. APUA!!!


(Anteeksi tämä vuodatukseni. En halunnut tätä näin kauniina kesäpäivänä. Se vain ryöppysi kuin oksennus sisältäni... Inhoan tätä epätoivoa ja pelkältä saamattomuudelta haisevaa lietettä, jonka kaivoin oman itsesäälini likakaivosta... en vain kestänyt enää pitää tätä sisälläni)

 

[tää on turhaa ajan hukkaa!]

...toivon kaiken aikaa, että mieheni esim. vaikkapa kuulee juorun, ihan perätönkin saa olla... ja hän päättää panna suhteemme poikki.

Olisi tämä ihana/kamala, rakkauden/vihan, toivon/epätoivon, rehellisyyden/valheiden, onnen/epäonnen jne. sekasoppa ohi.

 

[oisko?]

Kyllähän tuo pahasti siltä vaikuttaa, että sille kaljalle tulet aina toiseksi jäämään, mies on valintansa tehnyt eikä sitä voi muuttaa kukaan ulkopuolinen, sinäkään. Sitäpaitsi hänen sosiaalinen ympäristönsä hyväksyy asian, joten kyseessä taitaa olla taistelu, jota sinä et voi voittaa.

Mitä tuohon eroamiseen tulee niin älä pyydä tai anele enää. Järjestä kaikessa hiljaisuudessa asunto yms. asiat kuntoon, pakkaa kamppeesi ja MENET. Pyydä ystäviäsi tueksi siinä prosessissa eli että aina kun sinusta tuntuu, että pitäisi takaisin palata, kerrot sen ystäville ja pyydät heitä tukemaan sinua siinä, että et palaa...

Tuollainen todella vie ihmiseltä itsetunnon ja jaksamisen, mutta toivotan sinulle voimia tulevaan!Sinulla on kuitenkin vain tämä yksi elämä elettävänä.

 

[tää on turhaa ajan hukkaa!]

...että saisimme asiat kuntoon... ja eläisimme elämämme onnellisina loppuun saakka. Joopa joo. En tosiaankaa mitään ruusuilla tanssimista kaipaa vaan ihan normaalia elämää. Ilman jatkuvia ongelmia. Niin, joihin minäkin olen syyllinen siinä missä mieheni.

 

[kakkosnainen]

Mies on solminut suhteen kaljapullon kanssa. Tämä suhde on niin vahva, että taidat tässä taistelussa jäädä kakkoseksi. Otan osaa!

 

[kamat kasaan ja menoksi]

Mikset hyvä nainen eroa. Ei siihen miehen lupaa tarvita. Sen kun otat ja lähdet. Ja kehottaisin todellakin lähtemään. Itse en katselisi tuollaista menoa päivääkään.

 

[eroamassa minäkin]

Kannattaa nyt unohtaa tuo mies, ja sen miettiminen mikä suhteessanne on pielessä tai ei.
Tuon sortin mies ei muutu, eikä ihminen yleensäkään muutu. Joten ala sensijaan jo miettiä mitä muuta voisit tehdä, millaisen asunnon voisit hankkia, mistä.
Käypä katsomassa vuokrakämppiä netistä omalta alueeltasi, käy katsomassa asuntoa.

Jos siellä käydessäsi alkaa sydän pamppailla onnesta ja alat miettiä mitkä verhot tilaat hoppyhallista ikkunaasi, niin se on jo terve merkki ja pikkuhiljaa lähdet pois.

En ymmärrä oikeestaan miksi haluat puhua tai ehdottaan mitään sellaiselle ihmiselle josta tiedät jo ettei se kuuntele tai ei ainakaan välitä, pelleilee vain sun kustannuksellasi. Hyvin tietää mikä paskiainen on, mutta kenkkuilee vain koska voi.

Kannattaako sellaisen kanssa yrittää keskustella.

Älä itke hänelle, äläkä valita hänelle.Sano että tuo kommunikaatiopuoli ei oikein nyt toimi. Ja kerro kuinka hyvä mies hän on sinulle ollut ja tulee olemaan jollein muulle joskus. Kerro että valitettavasti et enää rakasta, ja haluat erota.

Tee se sitten kun sulla on uusi kämppä jo hankittuna, niin ei tule yöpaikasta uupelo jos ukkosi suutahtaa. 200-500 euroa maksaa muuttoauto, voi tilata sen pihaan kun miehes on autotallissa, ei se edes huomaa lähtöäsi.

 

[eroamassa minäkin]

Itke siellä uudessa kämpässäsi.
Minun isäni ja nyk. mieheni on tuota samaa lajia.
Ensin toilaillaan, juoddaan pää täyteen ja kiusataan ja itketetään minua.
Sitten kun suutun ollaan niin heh heh hee, sitten suutun lisää ja
sitten pyydetään anteeksi ja ensiviikolla tehdään silti samat temput uusiksi.
Mikään ei mene eteenpäin.
Olen jo piiiitkällä siitä luulosta, että nimenomaan omille kiusaajilleen kannattaisi itkeä kuinka paha mieli mulla on. Kyllä ne sen tietää, eivät vain välitä.

Ethän sä koulunpihallakaan armoa anele luokkatovereilta kun ne sua tönii, itket vasta yksinäsi.
Tee sinäkin nyt niin että lakkaa kerjäämästä mieheltä eroa yms, kun hänestä ei ole sinun henkisen kehityksen kannalta päteviä päätöksiä tekemään.

 

[Sallis]

Hei haloo,sinulla on koko elämä vielä edessä,kun teillä ei lapsiakaan ole vielä tiellä.Älä nyt ihmeessä ainakaan raskaaksi tule tälle kalja hemmolle,sitten se on vaikeaa lähteä kun joutuu lastakin miettimään.Jos kumppanisi ei halua keskustella oikeasti koskaan niin älä riudu.Tässä maassa on oikeesti sellasii miehiä kenen kanssa on hyvä ja antoisaa olla yhdessä ja keskustella.Kaikillahan tietysti on ne omat ongelmat mutta täytyyhän niistä pystyä puhumaan ja selvittämään.Ja jos asiat ei selviä niin silloin on parempi vaan rohkeasti lähteä ja jättää tämä vaihe elämästä taakse.Elämä on kuin aaltopahvia on ylä sekä alamäkiä mutta niistä on päästävä yli ja ali.
Ajattele nyt vain omia tunteita ja tarpeita ja mitä kaikkea sinä voisit tehdä elämässäsi kun ei tarvitsisi ajatella koko ajan negatiivisesti.Joskus on pakko irrottaa ja silloin oivaltaa jotakin uutta.

 

[White Trash]

Tutulta kuulostaa.

Ikuinen kaljanläträäminen kyllästyttää, joten sitä lähtee sitten tietysti kuskiksi, se lankee kohalle ihan luonnostaan. Sitten sitä istuu tukka silmillä illan mukana ja yrittää tehdä kaikin voimin miehelle selväksi, ettei viihdy ja että ei ole kivaa. Kaksi askia tupakkaa pystyy helposti vetämään vitutukseen. Koko ajan toivoo, että mies huomais etten viihdy ja vaikka kysyis, että "halutko että lähdetään jo kotiin?". Jooei, tätähän ei tapahdu, sillä mun olemiseni on miehelle ikäänkuin näkymätöntä. Tai näkeehän se, että olen siinä tuppisuuna ja juoppokuskina, mutta ei se oikeesti NÄE, miten mä siinä voin.

Jos yrittää valittaa viikonlopun pakollisesta vietosta, niin vastaus helähtää: "voithan sä jäädä kotiin, jos ei huvita". Sellaista vaihtoehtoa ei olekaan, ettei kumpikin lähdettettäis ja että vaikka tehtäis yhdessä jotain kivaa. Katos kun kaikki mitä tehdään muijan kans on vaan olemista, ja kaikki hauska tapahtuu ihan toisaalla. Mies on se hauska ja ah-niin-sosiaalinen kaveri ja minä tylsä tyyppi. Ja tämä vaan sillä perusteella, ettei aina jaksa sitä samaa rumbaa pohjat-baariin-kännit-nakkikioski-ja-seuraava-päivä-kaamee-kankkunen. Tämähän onkin ikäänkuin Maailman Järjestys ja Jumalan Antamaa. News flash: ei muuten ole.

No, jos vaihtoehdot on istua nuorena ihmisenä viikonloppu toisensa perään yksin kotona, niin kait sitä sitten lähtee mukaan. Muita vaihtoehtoja ei siis ole. Siitä ei ole puhettakaan, että minä olisin lähtenyt omien kavereideni (Ai minkä, ai mun kavereiden, ketä ne on?) kanssa viikonloppuna mihinkään. Joko mennään yhdessä tai sitten menee mies yksin. Mikä mies se sellanen on, joka päästää akkansa omia teitään ulos?

Sinäkin olet jo saanut saman aivopesun, kun selittelet pitkään kuinka et ole erakko, vaikka omien ystäviesi kanssa yhdessäolo on erilaista (=lue: selvinpäin) kuin miehelläsi. Ei sun tartte selitellä omia ystävyysuhteitasi, ja kuunnella kuinka miehesi tapa roikkua kavereiden kanssa on se ainoa ja oikea.

Sitten kun se ukko lähtee sinne tärkeiden kavereidensa kanssa, ja sä et vaan enää jaksa lähtee mukaan kun se on sillekin ihan yhdentekevää, niin se ei estä sitä, että valomerkin jälkeen tulet mieleen ja tulee soitto "tuu hakeen". Jos on jostakin saanut niin paljon rohkeutta, että uskaltaa sanoa ettei tule, niin ollaan että "mitä vxxxxtua, et tuu hakeen!?" Jos vieläkin sisu riittää, ettei tosiaan lähde hakemaan, niin voi uskoa, että ukko on kotimatkalla jollain kyydillä kehittänyt huomattavasti puhtia ottaa sulta luulot pois tällaisesta haihattelusta kokonaan.

Muutaman vuoden kuluttua alat ihmetellä sitä, kuinka näkymätön sitä voi omassa ja miehensä elämässä ollakaan ja päätät että lapsi ainaki mua tarvitsee. Niin tosiaan tarvitseekin, mutta molempia vanhempia. Turha sitten luulla, että miehes jotenkin havahtuis sinuun ja lapseen. Toki hän mielellään pistää muijansa paksuksi, johan sitä alkoiki kylällä kaverit kyseleen, että eikö ole onki ottava vai eikö järvi kalaisa... Vanhempana oleminen on yhtä olematonta kuin puolisonakin. "Siinähän ne lapset kasvaa ihan kasvattamattakin, heko heko."

Siinähä se menee. Meneekin ihan yhtäkkiä 18 vuotta. MIKÄÄN ei muutu. Se on valehtelematta sitä yhtä ja samaa. Ei kyllä ole enää tullut soittoja öisin, että pitäis tulla hakemaankaan. "Jäin kavereille, jäätiin mökille, jäätiin talleille, ei löytyny kuskia". Eipä silti, että kotona olisi oltu ajokunnossa viikonloppuiltaisin enää aikoihin. Kotoa ei juuri mihinkään pääse, joten reilu annos juotavaa viihdyttää. On viihdyttänyt aika usein. Ei sitäkään kukaan huomaa, joten turrutus on sama ottaa.

Jos tosiaan olet nyt vasta 23 vuotias, niin otappa mietintämyssy päähäs ja mieti, että miltä näytät ja miltä tuntuu vuonna 2028, jolloin olet 43-vuotias. Jo niin vanha tai sitten vasta reilu nelikymppinen, miten sen ottaa.

Sitä joko lähtee taikka sitten jää siihen kitkuttamaan.Jos ei paremmasta tiijä, ei osaa haaveillakaan. Kysymys on mun mielestä sun omasta itsetunnosta. Että kuuluko sulle tämmönen vai onko jossain jotain parempaa, sua arvostavaa ja susta välittävää olemassa. Se on miehelles suuri hämmästys ja nolo paikka,jos lähdet, mutta ei siihen suurempaa surua tuhlata. Löytää pian toisen.

Mamban laulussa mun nuoruudessa lauloi, että "vaikka paremmaksi kaikki muuttui, silti hyväksi ei milloinkaan." Sen voi muuttaa ihan kokonaan.

 

[tiäks mitä?]

Susta on kasvamassa hyvää vauhtia perisuomalainen, nalkuttava ämmä joa23 vuotiaana !
HEH ENKKARI! Onnea!

 

[Black eye]

Olipa hyvä ja huumorilla höystetty tuo juttu Muistelmia elävästä elämästä, otsikoksi olisi sopinut myös Henkisiä mustelmia elävästä elämästä. Kalja on kuningas ja liian moni on sen orja. Alkoholismi on riippuvuus ja luokitellaan nykyään myös sairaudeksi. Tästä sairaudesta on vaikea parantua eikä toinen ihminen voi toista parantaa, vaikka vaimo kuinka yrittäisi. Paras pitää vaan itsestä huoli.

 

[Sulavaaa]

AP:lle: Ei sinun tarvitse pyytää eroa mieheltä. Voit ihan itse lähteä suhteesta pois ihan milloin tahansa. Onko se sinulle jotenkin epäselvää, että sinun pitäisi saada mieheltäsi LUPA, että voidaan yhdessä erota? Kyllä se kuule on ihan mahdollista yksipuolisestikin erota. Tajuatko ollenkaan, että miehesi on sinun kanssasi, koska sinun itsetuntosi on niin huono, että hyväksyt häneltä ihan minkälaista käytöstä tahansa? Moni muu nainen löisi nyrkkiä pöytään ja huutaisi, että lopeta tuollainen epäkunnioittava käytös ja että minua ei puristella kipeästi, ei haukuta eikä puhuta puutaheinää.

Ei miehesi tuosta miksikään muutu, koska hän ei halua muuttua. Hän haluaa olla juuri tuollainen kuin on. Sinäkään et voi häntä muuttaa, vaan voit muuttaa vain itseäsi. Eiköhän kannattaisi kuopata tämä nykyinen suhde ja etsiä tilalle sellainen mies, joka arvostaa, kunnioittaa ja rakastaa sinua juuri omana itsenäsi ilman, että sinua pitää alistaa, puhutella ilkeästi, puristella ja komentaa pukeutumisen, ammatin ja kaikkien muiden juttujen osalta.

Jos miehesi jatkaa tuota rataa, hän alkoholisoituu ja jopa työ voi mennä. Parhaassa tapauksessa siis joudut vielä elättämään miestä. Turha kuvitella, että rahaa löytyisi mihinkään tärkeämpään kuin tupakkaan ja kaljaan.

 

[sosuli]

AP:lle:
- Oletteko naimisissa? Jos olette, käy laittamassa avioero vireille. Harkinta-aika on 6 kk.
- Asutteko vuokra-asunnossa? Jos vuokrasopimus on molempien nimissä, muista irtisanoa oma osuutesi kun pakkaat laukkusi ja lähdet.
- Pelkäätkö miehen väkivaltaisuutta? Ota muuttopäivänä mukaan pari ystävääsi. Jos tämäkään ei auta, sinulla on oikeus pyytää poliisilta virka-apua, että saat tavarasi muutettua asunnosta pois.

Ennen kaikkea: LÄHDE POIS!!! Herraisä sentään, 23-vuotias tyttö joka ei näe, että elämässä voisi olla jotain muutakin kuin juoppo mies. Kuulostat viisikymppiseltä.

 

[tää on turhaa ajan hukkaa!]

voi vittu, että olen sitten tyhmä!!! Tuossa taannoin päätin jälleen erota. Näiden kaoottisten saman katon alla vietettyjen 5 vuoden jälkeen päätin erota...

... mies halasi. Puhui ja pussas... lupasi ja vannoi. Pyysi tilaisuutta ymmärtää. Pyysi tilaisuutta vielä kerran tulla ymmärretyksi. Pyysi tilaisuutta rakastaa. Tulla rakastetuksi.

...ja minä tyhmä, tyhmä, tyhmä!!! uskoin todella... uskoin, että kun oikein kovasti yritetään, niin kyllä tämä tästä!! Taas kerran. Kuinkahan mones kerta tämä on, kun taas yritetään, vielä kerran.

P*rkele! kun ottaa oma tyhmyys aivoon!! Taas yksin ollessani, miehen ollessa kahvilla (Mitä v*ttua!?! kahvilla??? siltä on varmaan verisuoni katkennut päästä?) mietin, kuinka ihana olisi olla omassa pienessä kodissa, kissan (jonka hankkimisesta olen kauan haaveillut) kanssa. Ei tarvitsis pelkää tulevaisuutta ja sitä koska kaikki menee taas paskaks, !



ON ONGELMA. ALKOHOLI EI ENÄÄ MAISTU.

Olen ajatellut hakeutua sellaiseen AA-ryhmään, joka on tarkoitettu alkoholistien omaisille. Ihan salaa tämän teen. Niin, eihän miehelläni mitään ongelmaa ole! Hän tulee kuningatar- alkoholin kanssa oikein hyvin toimeen. Hän on hyvin treenannut omaa kaljamahaa makkaraa ahmimalla kaljan kera. Ylpeänä hän taputtelee, rapsuttelee ja hyllyttelee sitä, jotta masu saa ansaittua huomiota.

Minullahan se ongelma on, kun olen niin sairas aivoiltani, etten ymmärrä hänen juomistaan. Tämä on ajanut minut asennevammaan myös omaa juomistani kohtaan. Enää en harrasta tätä perisuomalaista taitolajia, kaljan kittausta niin nopeaa, kuin kurkku vetää ja Koskenkorvalla läträystä.

"Alan miehet" ovat kovin huolissaan. He ovat joutuneet toteamaan, että minä, satunnainen tähti, heidän ryyppyporukassaan, olen vaihtanut seuraa. He myötätuntoisina vielä miettivät, kuinka saisivat sittenkin minut ymmärtämään, että kysehän on suomalaisesta ylpeydestä: Viinaa pitää juoda ja paljon! Se kuka on parhaimmassa kännissä ja kolhii itsensä pahiten, saa tappelut aikaisiksi ja pääsee ensimmäisenä putkaan, saa ansaittua ihastelua ja huomiota pitkään.

He ovat huolissaan suomalaisen perinteen katkeamisesta meidän perheessämme. Ohi on kunnon kännirähinät joissa kilpaillaan, kumpi kaivaa vanhimmat riidan aiheet esiin ja ottaa älyvapaimman hokeman. Yhden lauseen hokeman lisäksi voi väliin vain huutaa toisen osapuolen huudon päälle, jottei hän vahingossakaan pääsisi lausumaan omaa hokemaansa useampaa otteeseen, kuin itse. Lisäpisteitä sai puheen mongerruksesta ja äänen kovuudesta, suomalaisien "sivistyssanojen" viljelemisestä ja uhkaavista eleistä.

Voi tätä elämän kurjuutta. Kuinka olenkaan niin vinksahtanut, että tunnen tästä päätöksestäni suurta helpotusta ja ylpeyttä.

 

[kissa kainaloon]

Omaan kämppään vaan ja kissa kaveriksi kainaloon! Parempi yksin kuin tuollaisessa suhteessa.

Minä elän parisuhteessa, jossa mies laittaa MINUT etusijalle. Kun hän lähtee ulos, hän tahtoo MINUT mukaan. Kun hän näkee kavereitaan, hän haluaa MINUNKIN olevan paikalla. Kun hän tekee suunnitelmia, hän kysyy MINUN mielipidettäni. Itseasiassa toisinaan sanon, että mene yksin jotta saisin hieman omaa aikaa Minun kun ei jatkuvasti tarvi olla miehessä kiinni. Silti on kiva tietää, että mies haluaa olla kanssani, mennä kanssani, että minä tapaan hänen ystäviään ja minun mielipiteelläni on väliä. Se kissakin tosin löytyy, jota on oikein mukava halailla silloin kun lähetän miehen ulos yksinään.

 

[Elämä on vain kerran]

KOKEILKAA erossa olemista. Ota ja lähde edes vähäksi aikaa jonnekkin muualle asumaan.
Parhaimmassa tapauksessa mies ryhdistäytyy ja hoksaa miten tärkeä olet hänelle.
Pahimmassa alkaa juoda entistä enemmän.
Älä jää säälistä tai muutenkaan tuhlaamaan ainutlaatuista ja ainoaa elämääsi kilpaillen kaljapullon kanssa ja katkeroituen.
Miehestä ei ole tekemään tällaisia irtiottoja, joten tee sinä se. Jaksamista Sinulle!

 

[Huukkonen]

Minunkin mieheni joi ennen tosi paljon...sitten maksa alkoi sairastua, ja avioliitto rakoilla. Hän sai kauheita raivokohtauksia ja muutenkin sairastui mieleltään.

Keskustelimme pitkään ja hän lupasi parantaa tapansa, ei olisi parantanut varmaan minun takiani, mutta pelkäsi että kuolee maksasairauteen, joten nykyään harvoin juo. Olen tosi tyytyväinen nykyään häneen, raivokohtaukset loppui...muutenkin mieliala parantui.

Olin jo jättämässä hänet olin niin täynnä viinanjuontiaan, vaikeaa se olisi ollut, 35 vuoden jälkeen aloittaa yksin. Sinulla varmaan helpompaa, ethän ole ollut juopposi kanssa vielä kauaa yhdessä.

Oma mieheni ryyppäsi kotona yksin, jos hän olisi ryypännyt kavereidensa kanssa ja ravintoloissa, en olisi katsonut sellaista yhtään.

Vaikutat kirjoituksesi perusteella fiksulta nuorelta naiselta, etsi arvoisesi mies itsellesi, nykyinen tekee sinut vain onnettomaksi. Laita lehteen ilmoitus; etsin raitista fiksua miestä jne... Käyt katsastamassa ehdokkaat ja muutat uuden luo salaa...ainakin helpottaa eroamista exästä. Seuraat vähän aikaa, jos uusi exäsi tapainen, jatka etsimistä, takaan että löydät kunnollisen.