"kaveri" yrittää tuhota elämäni!

["Aapee"]

En minä tässä omaa nahkaani yritä pelastaa. Olen "rikoksestani" ihan täysimittaisesti katunut ja sen yhden virheen jälkeen ei ole tullut moinen edes mieleenkään. En enää koskaan, KOSKAAN voisi tehdä vastaavaa miehelleni, mutta jos hän nyt saisi asiasta tietää, olisi suhteemme rakkaus kuollut. Tunnen mieheni. Tiedän että hän rakastaa minua enemmän kuin mitään mutta tiedän myös ettei hän pystyisi antamaan anteeksi vaikka "vanha" juttu onkin. Tämä asia vain ei kosketa enää ainoastaan minua eikä edes vain minua ja miestäni vaan meillä on lapset, jotka ovat molemmille henki ja elämä ja me olemme PERHE. Pelkään että jos asia paljastuu niin mieheni romahtaa, avioliittomme romahtaa ja lapset eivät voi olla huomaamatta sitä. Nuorempi lapsistamme on ottanut asiakseen herättää minut aamuisin jotta isi ja muksut voivat antaa suukon ennenkuin lähtevät töihin/tarhaan/kouluun. Meillä on liikaa ihania asioita joita olemme aina tehneet koko perhe, että sen voisi menettää ilman että se koskee kaikkia.

Ottaisin mieluummin kunnon fyysisen turpaanvedon kuin tämän että perheeni rikotaan jostain idioottimaisuudesta jonka tein liki kymmenen vuotta sitten. Sen hyväksyisin, sen olisin ansainnut mutta sitä en kestä että sillä vahingoitetaan tieten tahtoen MINUN LAPSIANI JA MIESTÄNI.

Ja sitten sanotaan että näin on tehtävä jotta OIKEUS toteutuisi.

Olenko sitten itsekeskeinen paska, olkoon niin.

 

["TIku"]

Paha tilanne. Itse en olisi voinut pitää tuollaista salaisuutta. Kannustaisin kertomaan pikku hiljaa. Toivoa että mieskin tajuaa ettei tuollaiset vuosia sitten tapahtuneen jutun takia kannata tuhota nykyistä elämää. Tsemppiä

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25301958]ja kuinkakohan paljon sulla on ikää, kun meinaat tietäväsi minun ikäni? Elämä on joo elämää ja virheitä tekee jokainen, mutta niistä on otettava myös vastuu. Ihan turha sälyttää niitä muiden niskoille, niinkuin ap. Kaverisi ei suinkaan ole "pilaamassa" elämääsi, vaan olet pedannut pohjan sille ihan itse. Suosittelisin minäkin että kerrot asiasta ihan itse miehellesi. Voi olla että mies voi antaa sen anteeksi.

Salailuahan on ihan hyvä puolustella ja oikeuttaa tuolla väitteellä että "en kerro kun se olis vaan oman syyllisyyden huojentamista". Jospa aletaan soveltamaan sitä kaikkiin muihinkin rikoksiin ?

Tottakai se tuo epävarmuutta suhteeseen jos saa tietää olevansa petetty. pointti ? että kaikki pettäminen pitää vaan sietää, siis jos sattuu saamaan mutkan kautta selville?[/QUOTE]
33v. on ikää ja tietääkseni pettäminen ei ole rikos. Ja jos olet varastanut kaupasta vuonna 2003 tai rikkonut autokaupan lasin 2005, niin sitäkään ei nyt kannata enää tunnustaa. Ihmeellistä lapsellista jeesustelua.

 

["vieras"]

En ollenkaan tajua, miksi muinaishistoriassa tapahtuneet mokat pitäisi tuoda tähän päivään ja tilanteeseen.

Enkä ole koskaan ymmärtänyt näitä "miehelläsi/vaimollasi on oikeus tietää!"- tyyppejä, jotka ilmeisesti oman elämänsä puutteen takia yrittävät toisten parisuhteisiin sotkeutua, mukamas totuuden torvina, vaikka kukaan ei heiltä sellaisia "palveluksia" ole tilannutkaan.

Se riittää, että itse kärsii sisimmässään siitä, mitä joskus teki. Ei siihen kärsimykseen tarvitse miestä ja lapsia mukaan vetää, ei etenkään vuosikausien jälkeen.

Rehellisyys on kaunis sana, mutta usein aivan yliarvostettu asia. Ja rehellisyyden taakse moni piiloutuu kun haluaa vain olla toiselle ilkeä.

No ihmiset on erilaisia, ymmärrän jos joku selvästi sanoo ettei halua tietää kumppaninsa petoksista niin sitten olkoon tietämättä. En kyllä ole sellaiseen tilanteeseen joutunutkaan.

Mutta mä pitäisin petoksena myös sitä että esim. omat ystäväni tietäisivät miehen pettäneen minua, ja se asia pimitettäisiin minulta vuosia. Kyllä mulla on ihan täysi oikeus tietää asiasta, ja päättää sitten itse jatkosta. Ei mua tarvitse "suojella" tosiasioilta, olen sentään aikuinen ihminen.

 

["Höh"]

[QUOTE="vieras";25301958]ja kuinkakohan paljon sulla on ikää, kun meinaat tietäväsi minun ikäni? Elämä on joo elämää ja virheitä tekee jokainen, mutta niistä on otettava myös vastuu. Ihan turha sälyttää niitä muiden niskoille, niinkuin ap. Kaverisi ei suinkaan ole "pilaamassa" elämääsi, vaan olet pedannut pohjan sille ihan itse. Suosittelisin minäkin että kerrot asiasta ihan itse miehellesi. Voi olla että mies voi antaa sen anteeksi.

Salailuahan on ihan hyvä puolustella ja oikeuttaa tuolla väitteellä että "en kerro kun se olis vaan oman syyllisyyden huojentamista". Jospa aletaan soveltamaan sitä kaikkiin muihinkin rikoksiin ?

Tottakai se tuo epävarmuutta suhteeseen jos saa tietää olevansa petetty. pointti ? että kaikki pettäminen pitää vaan sietää, siis jos sattuu saamaan mutkan kautta selville?[/QUOTE]

Luuletko, että miehet paljastavat kovinkaan usein kaverinsa hairahdukset hänen vaimollensa? Naisilla on kummallinen tapa puukottaa toisiansa selkään, varsinkin jos oma elämä on jotenkin heikoilla. Parisuhdeasioita ei voi myöskään verrata oikeisiin rikoksiin, se on kovin ontuva vertaus.

 

[Anatolia]

[QUOTE="vieras";25302010]
Mutta mä pitäisin petoksena myös sitä että esim. omat ystäväni tietäisivät miehen pettäneen minua, ja se asia pimitettäisiin minulta vuosia. Kyllä mulla on ihan täysi oikeus tietää asiasta, ja päättää sitten itse jatkosta. Ei mua tarvitse "suojella" tosiasioilta, olen sentään aikuinen ihminen.[/QUOTE]
Pitäisitkö oikeutettuna myös sitä, että sinun ystäväsi menisivät kertomaan miehellesi sellaisia asioita, joita et halua miehesi tietävän?

 

["vieras"]

Satunnainen hairahdus on varmaan eri kuin joku pitkä suhde tai muunlainen touhaaminen, joka voi johtaa jatkuvaan pettämiseen.

 

[öööööö]

No on tosiaan unelmien suhde kun lähtökohdat jo on valheelliset ja nyt pitää sitten keksiä lisää valheita...

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25302008]33v. on ikää ja tietääkseni pettäminen ei ole rikos. Ja jos olet varastanut kaupasta vuonna 2003 tai rikkonut autokaupan lasin 2005, niin sitäkään ei nyt kannata enää tunnustaa. Ihmeellistä lapsellista jeesustelua.[/QUOTE]

No sä voit kutsua sitä jeesusteluksi, mun mielestä sun tapasi toimia on moraalisesti hyvin väärin. Jos jollain tässä maailmassa on jonkinlaisia moraalinrippeitä niin heti haukutaan jeesustelijaksi. Tosi kypsää.

 

["vieras"]

Pitäisitkö oikeutettuna myös sitä, että sinun ystäväsi menisivät kertomaan miehellesi sellaisia asioita, joita et halua miehesi tietävän?

Vaikea kuvitella mitä sellaiset asiat voisi olla?

 

["Noo"]

Jos teidän suhde oli ns. katkolla, niin ethän sinä sitten ole pettänyt miestäsi.

 

[Anatolia]

[QUOTE="vieras";25302038]No sä voit kutsua sitä jeesusteluksi, mun mielestä sun tapasi toimia on moraalisesti hyvin väärin. Jos jollain tässä maailmassa on jonkinlaisia moraalinrippeitä niin heti haukutaan jeesustelijaksi. Tosi kypsää.[/QUOTE]
Ihmisellä, joka pettää ystävänsä luottamuksen ja vastoin ystävän tahtoa menee juoruamaan asioista tämän aviomiehelle, vaikka tietää että siitä seuraa tod.näk. ero ja paljon ikäviä asioita, ei kyllä ole moraalin murustakaan mun mielestä.

Tekopyhää sellainen vain on. Joskus voi keskittyä pitämään ihan oman pihansa puhtaana, sen sijaan että tunkisi nokkaansa muiden asioihin. Vaikeneminen voi olla kultaa.

Jos ap itse haluaa kertoa, hän kertoo. Mutta kenenkään muun asia ei ole mennä kertomaan. Ei moraalin, ei rehellisyyden, tai muunkaan sellaisen nimissä mikä tässä tapauksessa olisi täyttä skeidaa.

 

["vieras"]

tuli mieleen, että tää sun kaveri on ihastunut mieheesi.

 

[ohis]

Pitäisitkö oikeutettuna myös sitä, että sinun ystäväsi menisivät kertomaan miehellesi sellaisia asioita, joita et halua miehesi tietävän?

Mulla ei ainakaan ole mieheltäni mitään salattavaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="Höh";25302012]Luuletko, että miehet paljastavat kovinkaan usein kaverinsa hairahdukset hänen vaimollensa? Naisilla on kummallinen tapa puukottaa toisiansa selkään, varsinkin jos oma elämä on jotenkin heikoilla. Parisuhdeasioita ei voi myöskään verrata oikeisiin rikoksiin, se on kovin ontuva vertaus.[/QUOTE]

No mun mielestä sun kuvasi miehistä ja naisista on lähinnä stereotyyppinen.

No jos verrataan vaikka kaupasta varastamista ja aviopuolison pettämistä, niin minusta moraalisesti on enemmän väärin pettää puolisoaan. Laki on sitten oma lukunsa, mutta mielestäni parisuhteessa on usein aika oleellisessa osassa moraali. Se määrittelee pitkälle oikean ja väärän, ihan ilman lakia. Mutta tämä menee nyt vähän ylipohdinnaksi.

Mielestäni ap:n kannattaa itse kertoa hairahduksensa, yleensä petokset tulee jossain kohtaa esille muutenkin.

 

["minä"]

Liittyikö ystäväsi parisuhteen kariutumiseen pettäminen? Jos näin on, niin ymmärrän toisaalta ystäväsi katkeruuden ja halun kostaa kaikille pettäjille. Uskon, että kun hänen oma katkeruutensa vähenee, niin osaa ottaa myös muiden tilanteen huomioon.

 

[Anatolia]

Mulla ei ainakaan ole mieheltäni mitään salattavaa.

Kuulostaapa tylsältä.

Mun ystävät on ainakin kertoneet mulle luottamuksella sellaisia asioita, joista en ikimaailmassa menisi heidän miehilleen kertomaan. Enkä itse todellakaan haluaisi että mieheni tietäisi joka ikisen ajatuksenikin - tykkään tietynlaisesta yksityisyydestä myös parisuhteessa.

 

[ohis]

Kuulostaapa tylsältä.

Mun ystävät on ainakin kertoneet mulle luottamuksella sellaisia asioita, joista en ikimaailmassa menisi heidän miehilleen kertomaan. Enkä itse todellakaan haluaisi että mieheni tietäisi joka ikisen ajatuksenikin - tykkään tietynlaisesta yksityisyydestä myös parisuhteessa.

Kyllä minäkin kerron ystävilleni asioita joista en miehelleni puhu. Mutta mitään sellaista ei ole olemassa jonka paljastuminen miehelleni johtaisi minkäänasteiseen kriisiin saatika eroon.

 

["vieras"]

Ihmisellä, joka pettää ystävänsä luottamuksen ja vastoin ystävän tahtoa menee juoruamaan asioista tämän aviomiehelle, vaikka tietää että siitä seuraa tod.näk. ero ja paljon ikäviä asioita, ei kyllä ole moraalin murustakaan mun mielestä.

Tekopyhää sellainen vain on. Joskus voi keskittyä pitämään ihan oman pihansa puhtaana, sen sijaan että tunkisi nokkaansa muiden asioihin. Vaikeneminen voi olla kultaa.

Jos ap itse haluaa kertoa, hän kertoo. Mutta kenenkään muun asia ei ole mennä kertomaan. Ei moraalin, ei rehellisyyden, tai muunkaan sellaisen nimissä mikä tässä tapauksessa olisi täyttä skeidaa.

No esim. minun monet ystäväni ovat hyvin läheisiä myös miehelleni, joten ymmärtäisin etteivät he voisi valehdella minun olevan sitä mitä esitän, vaikka olisin jotain ihan muuta. Kaikenkaikkiaan kuulostaa kieroutuneelta.

Mielestäni se ei ole skeidaa, jos ihmiselle kerrotaan että häntä on petetty, joissain tapauksissa vielä useasti ja parhaillaan. Mutta sulle se näyttää olevan yhdentekevää, ymmärsin kyllä ja niin sitten varmasti toimittekin.

 

["Aapee"]

En vain pysty käsittämään että kuka tästä "oikeuden toteutumisesta" nyt sitten hyötyy?

Minäkö? Saanko sitten perheeni tuhoutumisella, kotini menetyksellä ja lapsieni rääkkäämisellä tekoni hyvitetyksi? Olen itse avioerolapsi ja vanhempieni ero vaikutti henkiseen tasapainooni pitkälle aikuisuuteen enkä koskaan haluaisi sitä samaa tai edes etäisesti samaa omille lapsilleni. Onko omatuntoni sitten puhdas tämän jälkeen? Voinko sitten aloittaa alusta? Omasta puolestani voin sanoa että EN VOI.

Miehenikö? Hän menisi raiteiltaan. En edes uskalla ajatella mitä hän tekisi. Pakkaisiko kamansa ja lähtisi ja lähettäisi avioeropaperit postissa ja hoitaisi talonmyynnin lakimiehen kautta? Sulkeutuisiko ja jatkaisi elämää kuin ilman mitään, jättäen kuitenkin aamusuukot, hyvänyönsuukot, halit ja rakkaudentunnustukset pois? Luultavasti alkaisi lasten huoltajuustaistelu. Viikko-viikko järjestely on ahdistava ajatuksenakin ja siinä kärsii eniten lapset. Mies ei suostuisi viikonloppuisäksi sen enempää kuin minä viikonloppuäidiksi. Olisiko mieheni sitten onnellisempi kun on saanut kuulla totuuden?

Lapseniko? Heiltä menisi lapsuudenkoti josta olemme heille puhuneet kuinka tämä on meidän rakentama ja sittenkun me olemme vanhoja niin he perivät tämän. He joutuisivat seilaamaan isän ja äidin väliä. Ja miten heille voisi selittää että tämä kaikki johtui jostain joka tapahtui kauan ennenkuin kumpikaan heistä oli edes suunnitelmissa?

Vai kaverini? Saisiko hän jotain sairasta mielihyvää? Ei ollut ongelmia säilyttää salaisuuttani kaikkia näitä vuosia. Jos miehelläni kerran on vankkumaton oikeus tietää niin mikset ole koskaan aiemmin osoittanut mitään aietta kertoa tätä hänelle? (oletan edelleen että luet tämän keskustelun, jos et, niin aion jokatapauksessa tämän linkittää sinulle sähköpostiin) Miksi mieheni täytyy tietää NYT? Mutta hänen ei täytynyt tietää silloin tapahtuman aikaan? Hänen ei täytynyt tietää vielä viime vuonnakaan ennen omaa eroasi, vaan vasta viime aikoina olet ottanut sen oikein sydämenasiaksesi? MIKSI? Kuka siitä hyötyy? Miksi minä näen siitä seurauksena vain jäätävää tuhoa ihmisille jotka eivät ole milläänlailla siihen syyllisiä. Jos jotakuta pitää rangaista niin eikö sitten minua ja yksin minua?

Ja välien katkaisusta ei tarvitse huolehtia, tämä ystäväiseni on huolehtinut siitä ihan itse kun ei "kestä tällaista pettäjähutsua" ystävänään. ........kuin sen kymmenen vuotta kerrallaan, mitä?

 

["vieras"]

Kuulostaapa tylsältä.

Mun ystävät on ainakin kertoneet mulle luottamuksella sellaisia asioita, joista en ikimaailmassa menisi heidän miehilleen kertomaan. Enkä itse todellakaan haluaisi että mieheni tietäisi joka ikisen ajatuksenikin - tykkään tietynlaisesta yksityisyydestä myös parisuhteessa.

Onneksi mun elämäni jännitys ei perustu sille että salailen mieheltäni asioita toki mulla on myös omia ajatuksia, joita ei tiedä kukaan muu. Miten se liittyy tähän? Ei niidenkään tarvitse olla sellaisia että ne hajottaisivat avioliiton. Mutta sulla ilmeisesti ei jännitystä muusta tule.

 

["eve"]

[QUOTE="Aapee";25302117]En vain pysty käsittämään että kuka tästä "oikeuden toteutumisesta" nyt sitten hyötyy?

[/QUOTE]

Ei kai siitä kukaan hyödy mutta turha sun on vatvoa kuinka kaikki kertomisesta kärsii kun itse kuitenkin olet tekosi tehnyt. Turha yrittää kaataa syytä muiden niskaan.

 

[Anatolia]

Kyllä minäkin kerron ystävilleni asioita joista en miehelleni puhu. Mutta mitään sellaista ei ole olemassa jonka paljastuminen miehelleni johtaisi minkäänasteiseen kriisiin saatika eroon.

En usko että meilläkään olisi.

Mutta en arvosta pätkääkään sellaista ystävää, joka ystävänsä luottamuksen pettää, ja menee jollain itse keksimällään moraalinvartijan oikeudella kertomaan ystävän miehelle asioita, joita on luottamuksella kuullut.

Enkä arvosta muutenkaan niitä, jotka toisten parisuhteisiin nokkansa kutsumatta tunkevat. Jos keskittyisivät ihan vaan omiin suhteisiinsa, niin ne ehkä toimisivat...mutta harvemminhan näillä joka paikan kyylillä on edes mitään parisuhdetta.

 

["Höh"]

[QUOTE="vieras";25302073]No mun mielestä sun kuvasi miehistä ja naisista on lähinnä stereotyyppinen.

No jos verrataan vaikka kaupasta varastamista ja aviopuolison pettämistä, niin minusta moraalisesti on enemmän väärin pettää puolisoaan. Laki on sitten oma lukunsa, mutta mielestäni parisuhteessa on usein aika oleellisessa osassa moraali. Se määrittelee pitkälle oikean ja väärän, ihan ilman lakia. Mutta tämä menee nyt vähän ylipohdinnaksi.

Mielestäni ap:n kannattaa itse kertoa hairahduksensa, yleensä petokset tulee jossain kohtaa esille muutenkin.[/QUOTE]

Valitettavasti stereotypiat ovat välillä ihan tottakin Moraalista taas voi keskustella vaikka koko yön. Niihin ei taida olla yhtä oikeaa vastausta. Onko se moraalisesti väärin varastaa kaupasta ruokaa, jos lapsi on muuten kuolemassa nälkään? Onko väärin pettää aviosuhteessa, jos toinen ei suostu seksiin eikä minkäänlaiseen hellyyteen? Oikeita vastauksia ei ole. Arvostan rehellisyyttä ja luotettavuutta, mutta senkään nimissä ei voi kaikkea tehdä tai silloin mennään jossain kohtaa jo taas sille toiselle puolelle. Tie helvettiin on kivetetty hyvillä aikomuksilla, näin sanotaan...

 

[Millenia]

Kyllä minäkin kerron ystävilleni asioita joista en miehelleni puhu. Mutta mitään sellaista ei ole olemassa jonka paljastuminen miehelleni johtaisi minkäänasteiseen kriisiin saatika eroon.

Niin noita yksityisiä juttuja sitten saisi laverrella miehellesi sen mukaan miten kukin kaveri itse tykkää? Ei kai tässä nyt pelkkää lopputulosta mietitä, vaan sitä minkälainen kaveri oikeasti menee tahallaan laittamaan kiiloja kaverinsa parisuhteeseen.

Aina olen sanonut, että haluaisin tietää jos minua on petetty, mutta juuri tällaisessa tilanteessa en välttämättä haluaisi. Alkuaikoina kaikessa melskeessä ja sen jälkeen ollaan eletty vuosikausia hyvin. En usko, että haluaisin tietää. Aivan eri asia, jos puoliso on joku kusipää joka pitelee sivusuhteita ylhäällä samalla kun kusettaa perhettään. Ei se pettäminen ole mikään maailman hirvein rikos, jota tarvii kaivella kymmenienkin vuosien jälkeen. Vaikka petetty osapuoli antaisikin anteeksi, niin kenen mieltä silläkin kaivelulla oikeasti parannetaan? Ja jos ei anna niin ne lapsetkin on tosiaan varmasti helvetin kiitollisia...