Keneltä tauti tuli?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Masentunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jos kantaa tautia oireettomana, eikä tiedä siitä mitään (ei siis ole käynyt vieraissa, vaan exä on), niin ei se tauti sieltä häviä tutustuipa uuteen kumppaniin sitten pidemmän vai lyhemmän kaavan kautta.
 
Kyllä on ihme tapauksia täällä, ja itsellänikin oli aikoinaan yksi mitä tosi pitkään ihmettelin. En ole vieläkään keksinyt syytä sille.

Harrastin muutama vuosi sitten sinkkuaikoina aika paljon yhden illan juttuja, ja sitten oli 2 miestä, jotka tulivat väittämään minulle saaneensa minulta klamydian. Tapauksilla oli ehkä puoli vuotta väliä, eivätkä nämä miehet tunteneet toisiaan ollenkaan. Kuitenkin omat klamydiakokeeni olivat negatiiviset.

Voiko olla sattumalta käynyt niin, että kaksi miestä joilla molemmilla saattoi olla myös muita "hoitoja" erehtyivät luullessaan saaneensa kyseisen taudin minulta? Vai voiko olla, että minulla on tosiaan ollut klamydia, mutta esimerkiksi johonkin muuhun tarkoitukseen syöty antibioottikuuri on jotenkin parantanut sen??
 
Niin-in. Ihmeellisiä ovat klamydian tiet. Jostain sen saa, mutta kukaan ei tiedä tai tunnusta, että mistä. Luulisin, että normaalit antibiootit eivät klamydiaan tepsi, muutenhan niitä käytettäsiin hoitona. Itse söin 4 Zithromaxia kerralla ja kuukauden päästä olisi kontrollitarkastus. Maha vaan meni niin sekaisin noista lääkkeistä, ettei koskaan ennen :(

Pahinta on nyt kuitenkin se, että uusi kumppanin on päättänyt pitää hiljaiseloa. Hänestä ei sitten eilisen päivän ole kuulunut hiiskaustakaan. Uskomatonta. Näinköhän jään yksin tämän tautini kanssa ja saan hutsun maineen, vaikka jompikumpi miehistä aivan varmasti tartutti sen minuun...? Voiko pahempaa ja surullisempaa oloa enää ollakaan.

 
Onpa inhottava tilanne.... Oletko jo kuullut "uudesta" miehestä, että onko hän positiivinen vai negatiivinen? Koska kyllä sinun oikeutesi on se mielestäni tietää, jotta voit edes saada mielenrauhan sen suhteen kuka sen sinulle tartutti. Ennen satavarmaa tietoa, älä mainitse eksälle mitään. Onpa inhottavaa kun eksä ei "tue" asiassa. Tai ette voi keskustella, yms...

Mutta toisaalta myös jos tämä uudempi tuttavuus ei anna kuulua mitään itsestään, se kertoo mielestäni joko, että hän tietää olevansa mahdollinen tartuttaja ja häpeää sitä jollain tavalla tai sitten hän on vihainen sinulle (mikä on tyhmää, mutta on sekin mahdollista).

Joka tapauksessa, tsemppiä ja jaksamista. Onneksi olet hoidattanut itsesi kuntoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nieti81:
Mutta toisaalta myös jos tämä uudempi tuttavuus ei anna kuulua mitään itsestään, se kertoo mielestäni joko, että hän tietää olevansa mahdollinen tartuttaja ja häpeää sitä jollain tavalla tai sitten hän on vihainen sinulle (mikä on tyhmää, mutta on sekin mahdollista).

Saanen korjata, suojaamaton seksi irtosuhteissa ilman kondoomia ON tyhmää =)
 
että sun miesystävä tarvii hieman miettiä asioita. Jos tosiaan on tullut hänellekin yllätyksenä, niin saattaa olla, että haluaa kelata ihan omassa mielessään suhdetta exään...?

Klamydiasta sen verran mullakin kokemusta, että mieheni oli saanut tartunnan exältään eikä tiennyt siitä(ex myönsi jälkeenpäin kun mies soitteli, että hällä oli ollut tauti, muttei vaan kertonut...oli vissiinki pettänyt). Mulle se tarttui ilmeisesti ekasta kortsuttomasta yhdynnästä( oireet tulivat viikossa) jolloin tietenkin syötiin lääkkeet molemmat. Kontrollikäynnillä minä olin puhdas, mutta mies joutui syömään uuden kuurin. Lääkäri sanoi, ettei lääke aina tepsi kaikille ekalla kerralla :O . Joten se kontrollikäynti on oikeasti paikallaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihme tapaus:
Kyllä on ihme tapauksia täällä, ja itsellänikin oli aikoinaan yksi mitä tosi pitkään ihmettelin. En ole vieläkään keksinyt syytä sille.

Harrastin muutama vuosi sitten sinkkuaikoina aika paljon yhden illan juttuja, ja sitten oli 2 miestä, jotka tulivat väittämään minulle saaneensa minulta klamydian. Tapauksilla oli ehkä puoli vuotta väliä, eivätkä nämä miehet tunteneet toisiaan ollenkaan. Kuitenkin omat klamydiakokeeni olivat negatiiviset.

Voiko olla sattumalta käynyt niin, että kaksi miestä joilla molemmilla saattoi olla myös muita "hoitoja" erehtyivät luullessaan saaneensa kyseisen taudin minulta? Vai voiko olla, että minulla on tosiaan ollut klamydia, mutta esimerkiksi johonkin muuhun tarkoitukseen syöty antibioottikuuri on jotenkin parantanut sen??




Ei voi. Antibiooti, jotka määrätään klamydiaan ovat niin paljon vahvempia ettei siihen riitä mitkään keuhkoputken tulehdukseen tms määrätyt lääkkeet.
 
En mielestäni ole irtosuhteessa, jos seurustelen ja kumppanini on ollut tätä ennen vain yhden naisen kanssa yli viisi vuotta eikä ole pettänyt eikä nainenkaan ole kertonut pettäneensä. Itse myös seurustelin saman miehen kanssa vuosikausia enkä pettänyt. Jos joku pettää vakisuhteessa, hän on se _tyhmä_. Onpa kummallista, ettei voi luottaa vaan pitäisi viiden vuoden jälkeenkin käyttää kortsua. Mutta näinhän se näköjään menee :(

Uusi kumppanini (näköjään sitten ex...) ei edelleenkään ole antanut kuulua itsestään. Liekö selvittelee exänsä kanssa, mitä on aikoinaan tehty tai sitten murjottaa ja pitää minua saastaisena lumppuna. Aika usein kukaan ei myönnä pettäneensä, joten joka tapauksessa tämä tulee omaan piikkiini ja oma exänihän lähinnä nauraa päin naamaa tällaisissa asioissa, siksipä juuri erosimmekin.

Tekisi mieli kuolla.
 
syytön saa aina syyllisten synnit niskaan - joku sanoi täällä ja näin se taitaa tassäkin klamy asiassa olla. Tuttavani lapsella oli klamy. Ei hoitanut sitä vaan jatkoi poikien tapailua. 2kk kuluttua rakkaaksi muuttunut poika ilm.saaneensa klamyn. Jolloin tyttö ilm. olevansa puhdas. Vaikka tiesi että klamy koe ei ollut onnistunut. ja oireita oli mutta ei niin pahoja.Kertoi itse.
No poika alkoi syyttämään ex tyttöänsä jolloin selvisi että tyttö on puhdas. Tällä välin tämä tuttavan tyttö kävi hoidattamassa itsensä yksityisesti ja meni pokkana vain tk puolelle kokeisiin kun tiesi olevansa jo hoidettu ja puhdas. Pojalle jäi hoitamaton klamy ja merkintä tk papereihin.
Kuka siis olikaan se kettu ? Ja arvatkaapa kumman kanssa poika edelleen on ?
Jos nuorilla on tämmöistä ohitusta tosiasioissa, uskon että niin se on vanhemmissakin.
Kannattaa laittaa itsensä ja uusi mies kokeisiin sitten vasta kumiton linja.
Ainakin sitten tietää että tauti tuli vasta seukkailu aikana!

Minä uskon kuitenkin vahvojen oireitten tullessa 1-4 vkon partnerien tarkkailuaikaan.
Vuosia ei kukaan kestä sitä kirvelyä kutinaa ja poltetta. Minusta tuo vuosia sitten tartunta - on pettäjän legenda.
 
Mikä on klamydia?
Klamydia on yleisin bakteerin aiheuttama seksitauti Suomessa. Jo 1950-luvulla tiedettiin, että tippurin lisäksi oli toinenkin miesten virtsaputkitulehdusta aiheuttava seksiteitse tarttuva tauti. Kuitenkin klamydian merkitys nousi esiin vasta 1980-luvulla. Taudin aiheuttaa Chlamydia trachomatis -bakteeri.

Klamydiabakteeri lisääntyy hitaasti kohdesolussa suojassa elimistön puolustusmekanismeilta tuottaen uusia bakteereita. Tämän vuoksi taudin itämisaika on pitempi kuin tippurilla, noin kaksi viikkoa, ja tauti on luonteeltaan usein piilevä ja oireeton. Klamydiatartunta voi olla vähäoireinen tai täysin oireeton, etenkin naisilla. Kuitenkin myös oireeton potilas tartuttaa tautia eteenpäin suojaamattoman seksin välityksellä. Oireettomalle tartunnankantajalle voi myös kehittyä vakavia jälkiseurauksia. Tällainen oireeton klamydiatartunta voidaan todeta vain klamydiatestauksella. Klamydia tarttuu yhdynnässä, mutta vastasyntynyt voi saada tartunnan klamydiaa sairastavalta äidiltään synnytyskanavasta. Klamydia tarttuu myös suuseksin välityksellä.

Klamydian oireet
Lähes puolet klamydiatartunnan saaneista miehistä on oireettomia. Klamydian oireina voi olla miehillä virtsakirvely, vuoto virtsaputkesta tai alavatsa- ja kiveskipu. Vuoto on selvästi lievempää kuin tippurin aiheuttama, usein potilas huomaa harmahtavan tipan virtsaputken suulla aamuisin. Valtaosa lisäkivestulehduksista on klamydian aiheuttamia, ja oireena on kivesten toispuoleinen turvotus ja arkuus.

Klamydiatartunnan saaneista naisista jopa 75 % on oireettomia. Naisille klamydia voi aiheuttaa epänormaalia valkovuotoa, kuukautishäiriöitä, yhdynnän jälkeistä veristä vuotoa, tihentynyttä virtaamistarvetta, virtsakirvelyä sekä alavatsakipuja. Jos tavallisesta virtsanäytteestä todetaan tulehdussoluja ilman bakteereita, on klamydian mahdollisuus otettava huomioon ja potilaalta otettava klamydianäyte.
 
Ite kanssa samassa tilanteessa olleena, ilmoitin molemmille naisille taudista ja käskin molempia hoitamaan itsensä kuntoon ja olemaan ottamatta yhteyttä enää. =) Pääsin siten jatkamaan elämää ilman turhia miettimisiä kuka ja miten?
Turha siihen on ottaa sukupuolitauti-objektiivista näkemystä, yksinkertaisempaa elää eteenpäin.
 
Todella kypsää nimi. huhhei. Ja naisella tuo klamy on ihan eri asia, on varmaan vaikea elää elämäänsä kun ei toedä kuka petti, kuinka kauan sitten ja kuka mahdollisti sen, että riski lapsettomuuteen on. Taidat olla pikkupoika.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Masentunut:
Käytyäni normaalissa rutiinipapakokeessa. Koska sain sen jälkeen kovia kirvelyoireita ja kipua (luulin niiden johtuneen kovakouraisesta papakokeen ottajasta) minulta sitten testattiin myös klamydia. Tulos: positiivinen. Meinasin oksentaa ja olin todella järkyttynyt.

Kysyin, kauanko tuo klamydia on voinut kropassa muhia. Lekuri sanoi, että klamydia on suurimmalla osalla naisia oireeton, mutta jos tulee selviä äkillisiä oireita kuten nyt, niin tartunnasta on tod.näk. noin 1-3 vkoa.

Olen seurustellut nyt tasan kuukauden uuden kumppanini kanssa, ja kun kerroin hänelle tänään asiasta, hän meni mykäksi ja ihmetteli hieman. Sanoin, että luultavasti olen saanut taudin häneltä. Mies vastasi, että hassua, sillä hän oli yli viisi vuotta exänsä kanssa eikä yhtään irtosuhdetta ole takana senkään jälkeen (he lopettivat seurustelunsa kesällä). En viitsinyt sanoa mitään, koska en voi olla varma enää mistään. Itse seurustelin monta vuotta oman exäni kanssa, ja kun viimeksi testasin klamydian, se oli negatiivinen jokunen vuosi sitten. Mitään oireita ei ole ollut sen jälkeen, paitsi nämä tällä viikolla saadut.

En tiedä enää mihin uskoa enkä tiedä, olisiko minun nyt soitettava exälleni. Häneltä on turha kysyä mitään, sillä takuuvarmasti hän kieltää, oli syyllinen tai ei. Emme myöskään jääneet hyviin väleihin, joten jos sanon hänelle, että minulla on tauti, niin ainoa asia sen seurauksena on se, että mies juoruaa asian ympäri kyliä. Mitä tehdä? Ketä uskoa? Onko kellään vastaavia kokemuksia?


Onhan nyt ihan lääketieteellinen fakta se, että sait sen uudelta miesystävältäsi. Miehillä klamydia on oireeton. Mutta ei siinä mitään. Asia hoidetaan kuntoon. Myös mies!!! Ja sitten kaikki on ok.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ymmärrys :
syytön saa aina syyllisten synnit niskaan - joku sanoi täällä ja näin se taitaa tassäkin klamy asiassa olla. Tuttavani lapsella oli klamy. Ei hoitanut sitä vaan jatkoi poikien tapailua. 2kk kuluttua rakkaaksi muuttunut poika ilm.saaneensa klamyn. Jolloin tyttö ilm. olevansa puhdas. Vaikka tiesi että klamy koe ei ollut onnistunut. ja oireita oli mutta ei niin pahoja.Kertoi itse.
No poika alkoi syyttämään ex tyttöänsä jolloin selvisi että tyttö on puhdas. Tällä välin tämä tuttavan tyttö kävi hoidattamassa itsensä yksityisesti ja meni pokkana vain tk puolelle kokeisiin kun tiesi olevansa jo hoidettu ja puhdas. Pojalle jäi hoitamaton klamy ja merkintä tk papereihin.
Kuka siis olikaan se kettu ? Ja arvatkaapa kumman kanssa poika edelleen on ?
Jos nuorilla on tämmöistä ohitusta tosiasioissa, uskon että niin se on vanhemmissakin.
Kannattaa laittaa itsensä ja uusi mies kokeisiin sitten vasta kumiton linja.
Ainakin sitten tietää että tauti tuli vasta seukkailu aikana!

Minä uskon kuitenkin vahvojen oireitten tullessa 1-4 vkon partnerien tarkkailuaikaan.
Vuosia ei kukaan kestä sitä kirvelyä kutinaa ja poltetta. Minusta tuo vuosia sitten tartunta - on pettäjän legenda.


Onpa LAPSELLISTA TOIMINTAA. EI kai tässä nyt kukaan syyllisiä kaipaa. Taudit tarttuu ja sen tietävät kaikki!!! Ei muuta kuin hoitoon ja that`s it!
 
Oletko hoitajatar muuten tietoinen, että voiko tuo papan raaputtelu vain nostaa vanhan klamyn oireet pintaan? Ensi kertaa elämässäni papan seurauksena uodin kirkasta verta oikein kunnolla hetken, ja olen kuitenkin kolmekymppinen. Outoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Masentunut:
Oletko hoitajatar muuten tietoinen, että voiko tuo papan raaputtelu vain nostaa vanhan klamyn oireet pintaan? Ensi kertaa elämässäni papan seurauksena uodin kirkasta verta oikein kunnolla hetken, ja olen kuitenkin kolmekymppinen. Outoa.



No ei voi! Klamydia tarttuu ainoastaan seksissä. On joko oireeton tai sittennoin kuin sinulla muutamassa viikossa tulevat kovat oireet.
 
Papa on IRTOSOLUKOE, siinä ei vahingoiteta limakalvoa. Se otetaan pumpulipuikolla vain kevyesti pintaa sipaisemalla. Terveellä limakalvolla se ei tunnu kipuna, mutta tulehtuneella kyllä.

Jos koe tuntui sinusta kipeältä raapaisulta, se johtui tulehduksesta, joka jo oli sinussa. Kokeilepa itse pumpulipuikolla vaikka häpyhuulten sisäpinnasta, tuntemus on sama sisempänäkin.
 
Taitaa olla nyt kyse siitä, ettei pettämistä eikä ajatusta pettämisestä hoidetakaan yhdellä tehokkaalla lääkekuurilla kuten klamydiaa. Jos niin olisi, niin eivät kirjoittajat murehtisi klamydiaa enempää kuin flunssaa tai vaikkapa angiinaa. Tarttuvia tauteja nekin, mutta merkitys on ihan eri. Sen vuoksi klamydiaa salaillaan ja saadaan aikaan kaikenlaista lisäongelmaa.

Nim. huhhei hoidatti tautinsa ja suhteensa kuntoon samanaikaisesti tehokkaalla tavallaan. Ehkäpä kaikkien pitäisi tehdä samoin, eikä jahkailla täällä phtimassa, mistä tauti tuli. Koska siitähän se tuli, että itse oli suojaamattomassa seksisuhteessa. Ei voi siitä syyttää kuin itseään, jos ei raiskausta tapahtunut.

Jos taas epäilee pettämistä eikä voi luottaa toiseen, niin suhteelle ei ole todellista pohjaa, oli syynä sitten klamydia tai ei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Masentunut:
Niin kyllähän se TARTTUU seksissä, mutta ajattelin lähinnä että jos se olisi ollut pitkään oireettomana ja ärtynyt kunnon tulehdukseksi papan takia.



Hei . Yritätä vain keinolla millä tahansa keksiä keinon miten olisit saanut taudin exältäsi, vaikka tiedät itsekin ettei se ole mahdollista.
 
True love (lowe???) eli huhhei, ei kukaan mieti mistä taudit tulee vaan keltä ne tulee. Oma exmuijani petti ja en osannut epäillä yhtään joten syytin seuraavaa naistani ihan turhaan!!!
 
"Koe" --> miksi sitten oma terkkani sanoi minulle, että joka toisella papa-kokeessa käyneellä naisella tulee hieman verta kun koe otetaan? Kyllä siellä sellainen pulloharjamainen käy kohdunsuulla, ota hieman enemmän selvää. Koe nimenomaan raaputetaan sillä pulloharkasmaisella tikulla jotta saadaan soluja.
 
joojoojoojoo:lle: Olisipa tauti nykyiseltäni, niin voisin elää ilman huolta siitä onko klamydia ollut elimistössäni jo pitkään. Epäilen itse enemmän exääni, hänellä kun on ollut todella monta naista ennen minua. Sattuipa vaan edellinen klamydianäytteeni olemaan puhdas vaikka olin pitkään hänen kanssaan ollutkin.

Ei minua nykyisen kumppanini menneisyys vaivaa (mies kertoi jo tutustumisvaiheessa, ettei ole ollut muiden kuin yhden naisen kanssa pitkään), tai haittaa se jos olen taudin häneltä saanut. Hänen exänsä luotettavuus ehkä mietityttää hivenen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ballerina:
"Koe" --> miksi sitten oma terkkani sanoi minulle, että joka toisella papa-kokeessa käyneellä naisella tulee hieman verta kun koe otetaan? Kyllä siellä sellainen pulloharjamainen käy kohdunsuulla, ota hieman enemmän selvää. Koe nimenomaan raaputetaan sillä pulloharkasmaisella tikulla jotta saadaan soluja.

Siksi että joka toisella onklamydia, tietenkin.
 
Klamydia ei ole ollut elimistössäsi pitkään. Se tosiaan oireilee noin voimakkaana muutamien viikkojen kuluttua tartunnasta jos se ylipäätään oireilee.

Laita piste pohdinnalle ja usko että sait sen tältä uudelta mieheltä. Se, mistä tämä uusi mies sen sai on sitten hänen ongelmansa... ja voit ola hänelle asiasta vihainen joka tapauksessa.. edes naisellisesti vähän.
 

Similar threads

P
Viestiä
2
Luettu
513
Aihe vapaa
papaaa VIELÄKIN
P
A
Viestiä
28
Luettu
42K
K
M
Viestiä
25
Luettu
10K
Perhe-elämä
Ap. Mitä nyt?
A

Yhteistyössä