Keneltä tauti tuli?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Masentunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vihastunut:
Todella kypsää nimi. huhhei. Taidat olla pikkupoika.

Niin siis sain klapparin jommalta kummalta, ja en jäänyt itse miettimään kuka ja kenen kanssa, vaan jatkoin omaa eloani. luultavasti ihan aikuinen ratkaisu? Ja huomioi että ilmoitin molemmille tuosta!
 
Joo, kyllä sä kuule sen taudin olet siltä nykyiseltä 99% varmuudella saanut. Hän tosin ei välttämättä tiennyt kantavansa sitä. Voi hyvin pitää paikkaansa, että hän puhuu totta sanoessaan olleensa vain yhden naisen kanssa ja viiden vuoden ajan. Mutta ettehän tiedä kuinka monen kanssa (suojaamattomasti) tämä ex-nainen on ollut noiden viiden vuoden aikana... :(

Klamy ei ala oireilla papan aikaansaannoksesta. Kyllä sinulla on tuore tartunta, eikä aiheuta lapsettomuutta.
 
No mitä itua siinäkään olis, että mies hoidattais itsensä salaa, mutta vaimossa se tauti olis kuitenkin. Joten tauti tarttuis taas mieheen samantien. Ainoa mahdollisuus vapautua tuosta kokonaan on siis hoidattaa molemmat ja YHTÄAIKAA.

Klamydia voi tosiaan elää oireettomana vuosia. Olen itse siitä todiste. Lapsettomuustutkimuksissa mulla todettiin munanjohtimissa vaurioita, jotka oli lääkärin mukaan tyypillisiä klamydian aiheuttamia kudosvaurioita, jotka on syntyneet monien vuosien aikana. Tietysti halusin tietää, oliko se tauti mulla edelleen, ja tutkimuksissa sitä ei enää löytynyt, ei minusta eikä miehestä. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei sitä välttämättä ole miehellä koskaan ollutkaan, vaan tartunta on voinut tulla jo vuosien takaa ja tauti elänyt vain minussa. Eli "syyllistä" mahdoton osoittaa, paitsi tietysti oma itseni. Olihan minulla muutamia seurustelusuhteita ennen tätä nykyistä miestänikin. Olin lyhyen aikaa jopa avioliitossa miehen kanssa, joka petti minua milloin vain kerkisi. Ota näistä sitten selvää.

Minäkin neuvoisin, että hoidatte vain kumpikin itsenne nyt samanaikaisesti ja sen jälkeen unohdatte tämän. Pysykää toisillenne uskollisina, niin mitään vaaraa ei enää ole eikä tule.
 
Non niin, nythän se uusi rakas mieheni sitten soitti tänään, kun laitoin ensin viestiä. Puhuimme pitkään ja hän oli kysynyt exältään, että onkos tällä klamydia ja tokihan tämä ex oli asian kieltänyt. Nyt ei auta kuin odottaa miehen testituloksia, jotka tulevat ilmeisesti alkuviikosta. Jos hänelllä ei ole tautia, niin oma exäni saa kyytiä. Jos on, niin emme edelleenkään tiedä, mistä se on tullut. Noh, pääasia että saamme itsemme kuntoon ja suhteemme kuntoon. Minulla on ollut niin kävä tuota ihmistä, että olen vain itkenyt tämän päivän. Menin sitten vielä pakkopikkujouluun lauantaina ja oloni on siksiksi ollut normaalia ankeampi. Kyllä on aika turhaa lähteä hilpeiden ihmisten kanssa juhlimaan, kun oma mieli on matala kuin laskuvesi.
 
Kannattaa kumminkin pitää huolta itsestään parmmin jatkossa, miestä ei paljon huvita kuvitella miten saastainen lutka on saanut tautinsa nussiessaan kolmen isomelaisen neekerin kanssa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja kannattaa:
Kannattaa kumminkin pitää huolta itsestään parmmin jatkossa, miestä ei paljon huvita kuvitella miten saastainen lutka on saanut tautinsa nussiessaan kolmen isomelaisen neekerin kanssa...

olipa asiatonta... mutta näitä pikkusieluja riittää aina, jotka puhuvat itsestään :D
 
Joo, pari miestä komekymppiselä on ihmeen vähän.
Itse sain siltä ainoalta seksipartneriltani aikoinaan kondylooman. Että se siitä neekereiden kanssa joukkopanoista naisilla ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja kannattaa:
Kannattaa kumminkin pitää huolta itsestään parmmin jatkossa, miestä ei paljon huvita kuvitella miten saastainen lutka on saanut tautinsa nussiessaan kolmen isomelaisen neekerin kanssa...

Onpa jännä, et joku vielä nykypäivänä kuvittelee noin.... ; ) Missähän takapajulassa oot mahtanu elää?
 
Alkuperäinen kirjoittaja kannattaa:
Kannattaa kumminkin pitää huolta itsestään parmmin jatkossa, miestä ei paljon huvita kuvitella miten saastainen lutka on saanut tautinsa nussiessaan kolmen isomelaisen neekerin kanssa...



HÄPEÄ! Jos et osaa muuta kirjoittaa, niin jätä tuokin kirjoittamatta. Olen kyllä sitä mieltä, että näille palstoille pitäisi tulla rekisteröitymispakko. Pääsisi eroon moisista mielisairaista, jotka saavat terrorisoida keskustelupalstoja.

HÄPEÄ!
 
Ei ole miehen tulos vielä tullut, tulee kuulema keskiviikkona. Hän vaan jätti minut tänä iltana, joten tuntuu, etten jaksa enää elää. Kiitos kaikille keskustelleille. En varmaan kykene enää lukemaan näitä viestejä koskaan. Minä kuolin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Masentunut:
Ei ole miehen tulos vielä tullut, tulee kuulema keskiviikkona. Hän vaan jätti minut tänä iltana, joten tuntuu, etten jaksa enää elää. Kiitos kaikille keskustelleille. En varmaan kykene enää lukemaan näitä viestejä koskaan. Minä kuolin.
Palailee takaisin kun on hetken rauhoittunut, jos sillä itellä on kans niin ex muuttuu aika kaukaiseksi sekunnissa, joten toivotaan!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Masentunut:
Ei ole miehen tulos vielä tullut, tulee kuulema keskiviikkona. Hän vaan jätti minut tänä iltana, joten tuntuu, etten jaksa enää elää. Kiitos kaikille keskustelleille. En varmaan kykene enää lukemaan näitä viestejä koskaan. Minä kuolin.

eipä tainnut ansaita sinua. toivon, että hän sai taudin oikein kivuliaana versiona. kertoiko mitään syytä edes???
todella raukkamoinen jätkä.
voimia sinulle <3<3<3
 
Puhuttiin pitkään, ja sanoi, että oli hänellä sitten tauti tai ei tai mistä sen on saanutkin niin ei haittaa eikä vaikuta mihinkään eikä vaikuta riitammekaan. Juotiin teetä sylitysten ja hyvässä hengessä ja halailtiin. Kerroin hänelle saman kuin eilen puhelimessa, että olen kaivannut häntä enkä osaa elää ilman häntä. Mies antoi minun avautua ja nyt tunnen itseni ihan pelleksi, sillä lopulta hän veti maton altani totaalisesti. Itki kun kertoi, että ei osaa kuvitella meitä viettämään loppuelämää yhdessä vaikka välittääkin jne jne. On muka tunnevammainen ja ehkä ei kuitenkaan rakasta minua. No, ehdimmekin tuntea 4 vkoa.

En osaa sanoin kuvata tunnelmiani. Olen kuin yksin maailmassa ja tuntuu, että annoin itsestäni kaiken ja enemmänkin hänelle. Tunteet olivat voimakkaita, mutta ehkä sitten kuvittelin osan. Kuitenkin, kun on sataprosenttisesti oma itsensä jonkun kanssa ja pystyy oikein käsinkoskettelemaan sitä kemiaa (mitä ei kai ollutkaan), niin tuntee itsensä todella typeräksi. "Feelin' stopid feelin' small..." Kävimme ajelulla vielä, koska en osannut jäädä yksin kotiini. Siinä ulkona tähtitaivaan alla mietin, että Jumalaa ei ole, koska jos olisi, en saisi aina paskaa niskaan. Kotimatkalla radiosta tuli joku vanha Gunnareiden biisi "Don't you cry tonight, there's a heaven above you babe..." ja minä itkin ekaa kertaa niinkuin sade.

En tiedä, miten jaksan huomenna nousta sängystäkään. Kiitos lohdutuksesta kaikille kuitenkin. Jos en olisi saanut kirjoittaa tänne, olisin varmaan vielä pahemmassa jamassa :-/
 
on joskus ihanaa, mutta älä jää siihen makaamaan. Anna nyt oikein kunnolla märyn tulla, turrauta sitten nokkasi ja nosta se pystyyn. Elämä jatkuu. Tämä uusi ihastus ei todellakaan ollut sinulle tarkoitettu, ei niin hyvä ja erinomainen, kuin kuvittelit. Meillä on taipumus ladata uudelle ihmiselle pettymykseen päättyneen suhteen jälkeen haaveilemiamme ominaisuuksia ja nähdä vain sen, mitä haluamme.

Nyt pääset vielä vähällä, tunsittehan niin kovin lyhyen ajan. Ei siinä tullut nähtyä kuin pyhäpuoli, arkipuolta kaveri ei kestänyt. "Hurra perrään ja hako häntään !" olisi äitini sanonut.

Elähän vähän aikaa yksiksesi, vahvistut ja alat luottaa omiin voimiisi. Et tarvitse toista pönkittämään itsetuntoasi sen jälkeen ja uusia ihmisiä tulee elämään ihan varmasti. Meille jokaiselle kun on monta sopivaa kumppania. Joku heistä tulee matkan varrella vastaan etsimättä.
 
Tulos tuli, uudella miehelläkin oli tauti. Puitiin ja keskusteltiin, pyöriteltiin ja mietittiin mistä tauti on voinut tulla. Painostelinkin välillä melko törkeästi. Lopulta sain avautumaan, oli mies ollut noin kuukausi sitten "Jambon" kanssa "kalassa". "Kalareissulla" oli Jambo painanut melaa miehen kakkoseen, siitähän se sitten tuli :( Voi pyhä äiti...Paljastui mies piilohomoksi ja minä piilorasistiksi, olisi ollut paljon kivempi jos olisi edes valkoiselta mieheltä lähtöisin tämä tauti. Voi itku!
 
Mina ei muista sinu mies, mutta mina on usea kannissa. Kerran havahtua naapurikoira kanssa sama sanku. Varmaa painanu sinu mies keikan jalke kakoseen mutta muisti menna sen jalke. Paljo suomilainen fani seka nainen etta mies. Vanit valilla liianki kiihkeat, ei jaksa sata kerta paiva. Jambo!

 
Taidanpa juoda kahvit ja - miettiä ihmeitä.
Jos melaa saa kakkoseen mitenkähän se sitten osui tämän 4 vkosen miehesi vehkeeseen ja tartutti sinut? Olikohan se Jampo sittenkin joku nainen , vai oliko jampolla nainen mukana ? Kolmen kivaa.. Varsinainen joulupukkihan se sinun kaverisi on kun tarinaa ihan ihmeitäkin tapahtuu.. ??
Se että mies on bi- olisi tietysti ollut korrektia paljastaa mieltymyksensä myös sinulle eikä näin taudin välityksellä.
Mitä tästä opimme. 4 viikoisten tuttavuuksien kanssa 4 kertainen kondomi päälle..
 
Jos joku nyt ei heti tajunnut, aika selkeästi joku urpo heittää tarinaa, ap:n nimimerkillä masentunut. Ihan vain sen takia, ettei joku ala oikeasti ihmettelemään tätä viimeisintä outoa käännettä, ap:n elämässä.
 

Similar threads

P
Viestiä
2
Luettu
513
Aihe vapaa
papaaa VIELÄKIN
P
A
Viestiä
28
Luettu
42K
K
M
Viestiä
25
Luettu
10K
Perhe-elämä
Ap. Mitä nyt?
A

Yhteistyössä