Kerroin eilen miehelleni,että minun tunteeni on hälvenneet sitä kohtaan

["vieras"]

7 vuotta yhdessä on se ekan ton tyylisen kriisin paikka - ainakin noin laskennallisesti.

Kaiva miehestäsi ja itsestäsi esiin ne syyt, miksi rakastuit.

Ja oikeasti: rakkaus ON tahtotila. Nimim. 13 vuotta naimisissa ollut.

 

[Jakkupulma]

Kannattaa tosiaan miettiä missä mättää ja mitä muuttamalla saisit elämänilosi takaisin. Mielellään yhdessä miehen kanssa, ja vielä tosiaan suosittelen uudelleen sitä ammattiauttajaa! Hyviä miehiä ei kasva puissa

 

["vieras"]

Minä kerroin miehelleni muutama viikko sitten ettei minulla ole enää mitään tunteita. Olen kyllä jo aiemminkin puhunut jotain mutta se on täysin turhaa. Reilu vuosi sitten kerroin että olen ajatellut avioeroa pari vuotta, sen kerrottuani en ole enää halunnut erota vaan tein päätöksen jatkaa. Kokonaisuutena plussat voittaa miinukset.
Vuosikausia olin suhteen sydämenä, otin esiin tunteet toisenkin puolesta ja uskoin tuohon että rakkaus on tahtotila. Sitten kun tulee liian iso pettymys niin on pakko avata silmät ja tajuta ettei itseään ja sydäntään voi pettää loputtomasti. Minua helpotti kun aloin olla rehellinen.
Mieheni ei ole sanallakaan ottanut tuota parin viikon takaista asiaa puheeksi, enkä sitä olettanutkaan. On siis todella puhumaan kykenemätöntä tyyppiä. Tiedän kylllä että jotain tuntee. Lähinnä ajattelin että avautuminen helpottaisi jotenkin itseäni eikä tarvitsisi synkistellä ja miettiä, kun kuitenkin asiat minua vaivaa. No mitä sitten on tapahtunut: Ei mitään, normaalia elämää ja hyvää seksiä.
Seksi on muutenkin ollut jo vuosikausia ainoa läheisyytemme.

 

[elämääkö vain]

[QUOTE="vieras";28333348]7 vuotta yhdessä on se ekan ton tyylisen kriisin paikka - ainakin noin laskennallisesti.

Kaiva miehestäsi ja itsestäsi esiin ne syyt, miksi rakastuit.

Ja oikeasti: rakkaus ON tahtotila. Nimim. 13 vuotta naimisissa ollut.[/QUOTE]

Toivottavasti ei kuitenkaan 7hyvää ja 7 huonoa vuotta
Taidan olla on/off ihminen tämän rakastamisen suhteen

 

[Puna]

En minä ole eroa ajatellut vaan mies sitä ajatteli,että onko viisasta jatkaa.

MITÄ sä sitten ajattelit jos menit tuollaista sanomaan ajattelematta että se voisi johtaa eroon?

 

[***]

[QUOTE="vieras";28333271]
Kuinkahan kauan nämä aallonpohjat kestävät? Joka päivä kuitenkin muistutan itseäni siitä lupauksesta, minkä olen antanut: tahdon rakastaa, mutta välillä en kyllä ole ihan varma, onko se kaiken tämän arvoista.[/QUOTE]

Aallonpohjat voivat kestää päiviä, viikkoja ja kuukausia. Jostakin asiasta voi jäädä huono pohjavire suhteeseen todella pitkäksi ajaksi, vaikka se on kummankin mielestä käsitelty. Joskus teke tosissaan mieli nakata lusikka nurkkaan, mutta ainakin meillä näistä jutuista on selvitty ylitse. Viisitoista vuotta homma on toiminut.

Maanantaina mies laittaa elämämme uusille urille, pelissä on perheen toimeentulo. Minua pelottaa, vaikka moneen otteeseen on käyty asiaa läpi ja pohdittu yhdessä, mitä tuleman pitää, niin parhaassa kuin pahimmassakin tapauksessa. Kaksi lastakin meillä on. Tämä on tilanne, jossa oikeasti taas huomaa, mikä voima tahtomisella on: homma voi mennä perseelleenkin ja olisi helpompi olla, jos asiat jäisivät ennalleen, mutta meillä on sovittuna, että vaikka homma ei toimisi, perhe ja parisuhde pidetään toiminnassa. Se voima, mitä siitä ajatuksesta saa, että tuli mitä tuli, se katsotaan yhdessä, häivyttää tehokkaasti pelkoa ja lisää rakkauden määrää.

 

[elämääkö vain]

Kannattaa tosiaan miettiä missä mättää ja mitä muuttamalla saisit elämänilosi takaisin. Mielellään yhdessä miehen kanssa, ja vielä tosiaan suosittelen uudelleen sitä ammattiauttajaa! Hyviä miehiä ei kasva puissa

Jotenkin sitä pitäisi lähteä tätä pulmaa purkamaan. Hyvä tuo mies on,tekee paljo töitä,myös kotoan ja rakastaa lapsia ja minua
Inhottaa olla tällainen ääliö

 

[rer]

no niin onhan se aika vaihtaa ukkoa/maisemaa kun menee tunteidensa mukaan. Etkös sä sen saman ole tehnyt aikaisemminkin kun erosit edeltävästä miehestä? Siinä ei kannata järkeään käyttää senkun rikkoo vaan lastensa kodin jälleen kerran...ja jättää miehen toipuilemaan yksinään hylätyksi tulemisesta. Kato, sun tunteethan vaihtelee niin eiku eletään niiden mukaan vaan...

hohhoijaa...siis oikeasti, mä en käsitä tuollaisia tunnehörhöjä, jotka kuitenkin ovat itse asiassa kyvyttömiä empatiaan...muiden tunteilla kun ei ole väliä, vaan ainoastaan niillä omilla. sääli lapsia ja sääli miestä.

 

[elämääkö vain]

MITÄ sä sitten ajattelit jos menit tuollaista sanomaan ajattelematta että se voisi johtaa eroon?

Ajattelin kertoa mitä mä tunnen tai miltä minusta tuntuu. Pakko oli vain sanoa,en voi sitä sisälläkäään pitää ja elää valheessa. tokihan mieskin oli huomannut jo,että väistelen kosketuksia,mutta ei osannut ajatella tällaista.

 

[***]

Taidan olla on/off ihminen tämän rakastamisen suhteen

Tai sitten on niin, että jokaisella tarpeet muuttuvat vuosien varrella. Parisuhteen vanhat rutiinit eivät enää toimi eivätkä tyydytä uusia tarpeita. Kumppani on ihmeissään, kun uskoo toimivansa puolison mieliksi, eikä tämä yhtäkkiä olekaan toiselle ok. Seksi voi rutinoitua, ärsyttää käydä suihkussa aina samassa järjestyksessä, arki on tylsää. Yhtäkkiä luulee, ettei rakasta enää, elämä ja rakkaus ovat kuivahtaneet.

Ennen kuin alkaa harkita eroa, kannattaa miettiä, nimenomaan molempien osapuolten kannattaa miettiä ja kirjoittaa vaikka paperille - mitä minä haluan tältä suhteelta, mitä haluaisin tehtävän toisin? Sitten keskustellaan, kokeillaan ehdotuksia, todetaan, että joku toimii ja joku muu taas ei. Kokeillaan lisää.

Siinä voi tajuta, että oikeasti haluaakin muuttaa vain rutiineja, eikä vaihtaa sitä ihmistä, jonka kanssa jakaa arjen.

 

[hmmmm]

Et siis ole koskaan rakastunut miehesi ulkonäköön? Ei ihme, ettei haluta... Ite rakastuin mieheni luonteeseen, hymyyn JA ulkonäköön, ja 8 vuoden jälkeen haluttaa edelleen

 

[elämääkö vain]

no niin onhan se aika vaihtaa ukkoa/maisemaa kun menee tunteidensa mukaan. Etkös sä sen saman ole tehnyt aikaisemminkin kun erosit edeltävästä miehestä? Siinä ei kannata järkeään käyttää senkun rikkoo vaan lastensa kodin jälleen kerran...ja jättää miehen toipuilemaan yksinään hylätyksi tulemisesta. Kato, sun tunteethan vaihtelee niin eiku eletään niiden mukaan vaan...

hohhoijaa...siis oikeasti, mä en käsitä tuollaisia tunnehörhöjä, jotka kuitenkin ovat itse asiassa kyvyttömiä empatiaan...muiden tunteilla kun ei ole väliä, vaan ainoastaan niillä omilla. sääli lapsia ja sääli miestä.

Mitäs jos sä et sanoisi enää sanaakaan kun et msitään mitään tiedä.
Sen verta voin valaista sua,että ex mieheni kuoli auto-onnettemuudessa lapsien ollessa 2,5 ja 4v. Elin lasten kanssa komistaan 8v ennen kuin aloitin uuden suhteen

 

[niinpä niin]

On sitä ollut pidemmän aikaa,mutta se menee ja tulee. Jossain vaiheessa taas tuntuu,että välitän ja hirmuisesti rakastan,mutta sitten se taas katoaa. Siihen ei tarvita paljoa,että tunne katoaa. Tunne on hiuskarvan varassa.
Tuntuu,että olisi ns helpompi hengittää kun ei olisi naimisissa. Kadun,ehkä liian hätiöityä päätöstä. Mise tahtoi kovasti naimsiiin ja itse sitä yritin toppuutella,mutta päädyin kuitnekin kyllä sanaan.Elämä ei ole kohdellut meitä parhaalla mahdollisella tavalla ja se tuottaa osaksi tunneailahteluja

Sulla luultavasti vielä on se vaihe menossa, jossa rakkaus on paitsi ihana tunne, niin oloa että joku hoivaa. Se tuottaa tuon, että silloin kun näet ihannemiehen piirteitä miehessä, saatat kokea lämpöä, mutta kun hän on tuhma ja tyhmä, koet pelkoa, turvallisuudentunteen katoamisen ja inhoat häntä siitä, että sai huiputettua sinut uskomaan että häneen voi luottaa.

Jossain vaiheessa sitten kuitenkin huomaa, että enhän minä tarvitsekaan turvallisuudentunteeni luomiseen enää tekohengitystä. Itse olen lopulta päässyt siihen tilaan että riitän itselleni, ja siedän sitä että mies on vain mies. Pystyn kokemaan lämpöä ja myötätuntoa, ja osoittamaankin niitä. Ja mies on alkanut kuunnella minua ihan eri korvalla viime aikoina.

Suosittelen kuitenkin opettelemaan sitä vähemmällä hapella pärjäämistä, koska se kasvattaa. Jos turvallisuudentunne ei lapsuudesta ole vahva, se on vaikeaa kestää, mutta lopputulos on kuitenkin sen arvoinen. Ja jos sitten lopulta täytyy lähteä, tilanne on kaikille parempi kuin silloin, jos lähdetään raunioina.

 

[elämääkö vain]

Et siis ole koskaan rakastunut miehesi ulkonäköön? Ei ihme, ettei haluta... Ite rakastuin mieheni luonteeseen, hymyyn JA ulkonäköön, ja 8 vuoden jälkeen haluttaa edelleen

Olen toki,mutta nämä oli ensimmäiset mihin hänessä ihastuin ja lopulta rakastuin.

 

[uirdji]

Mitäs jos sä et sanoisi enää sanaakaan kun et msitään mitään tiedä.
Sen verta voin valaista sua,että ex mieheni kuoli auto-onnettemuudessa lapsien ollessa 2,5 ja 4v. Elin lasten kanssa komistaan 8v ennen kuin aloitin uuden suhteen

Voisi hävetä se joka kirjoitti sen viestin mihin tämä vastaus on. Täällä tuomitaan ja oletetaan asioita niin herkästi. Kun on itsellä vain vähän elämäkokemusta ja on kapeakatseinen niin tekee vääriä, negatiivisia oletuksia mutta niitä ei tarvitsisi päästää typerästä päästään ulos.

 

["Vieras"]

Minusta tuollaisessa tilanteessa, jossa ei oikeasti ole mitään ongelmaa. Siis mitään muuta kuin sinun tuntemuksesi, mutta teidän kahden välillä ei ole ongelmaa ja mies rakastaa sinua. Silloin kannattaa aina muistaa niitä alkuaikoja, miksi mieheen rakastui, mihin siinä rakastui? Miltä asiat ja tulevaisuus miehesi kanssa tuntui silloin kun menitte naimisiin?

Jos oikeasti rakastaa niin se kestää nämä alamäet. Tunteet voivat vähän välillä väljentyä tai kuumentua pitkässä suhteessa, siksi kannattaa muistaa ne alkuperäiset syyt miksi tässä nyt ollaan kahdestaan.

Jos taas tiesit tämän jo ennenkuin menit naimisiin ja teit sen silti niin shame on you. On muuten aika ilkeää sanoa että oli virhe mennä naimisiin, ihan kuin katuisit koko suhdetta etkä olisi rakastanut miestäsi lainkaan missään vaiheessa. Rehellinen pitää olla, mutta täytyy myös ajatella vähän miten asiat laukoo.

 

[elämääkö vain]

Voisi hävetä se joka kirjoitti sen viestin mihin tämä vastaus on. Täällä tuomitaan ja oletetaan asioita niin herkästi. Kun on itsellä vain vähän elämäkokemusta ja on kapeakatseinen niin tekee vääriä, negatiivisia oletuksia mutta niitä ei tarvitsisi päästää typerästä päästään ulos.

Tuo riski pitää tietysti ottaa ja ottaa vastaan se mitä tulee.

Mutta joskus voisi tosiaan ajatella hieman ennen kuin sanavarastonsa aukaisee.

 

["Anastasia"]

Kuulostaa, että otit itsellesi vain turvallisen ja mukavat miehen, johon sitten pikku hiljaa kiinnyit. No good.

 

[elämääkö vain]

[QUOTE="Vieras";28333480]Minusta tuollaisessa tilanteessa, jossa ei oikeasti ole mitään ongelmaa. Siis mitään muuta kuin sinun tuntemuksesi, mutta teidän kahden välillä ei ole ongelmaa ja mies rakastaa sinua. Silloin kannattaa aina muistaa niitä alkuaikoja, miksi mieheen rakastui, mihin siinä rakastui? Miltä asiat ja tulevaisuus miehesi kanssa tuntui silloin kun menitte naimisiin?

Jos oikeasti rakastaa niin se kestää nämä alamäet. Tunteet voivat vähän välillä väljentyä tai kuumentua pitkässä suhteessa, siksi kannattaa muistaa ne alkuperäiset syyt miksi tässä nyt ollaan kahdestaan.

Jos taas tiesit tämän jo ennenkuin menit naimisiin ja teit sen silti niin shame on you. On muuten aika ilkeää sanoa että oli virhe mennä naimisiin, ihan kuin katuisit koko suhdetta etkä olisi rakastanut miestäsi lainkaan missään vaiheessa. Rehellinen pitää olla, mutta täytyy myös ajatella vähän miten asiat laukoo.[/QUOTE]

Kyllä nämä tunteet on tullut naimisiin menon jälkeen ja itesän sen,että olin tökerö kun noin sanoin.

 

[elämääkö vain]

[QUOTE="Anastasia";28333495]Kuulostaa, että otit itsellesi vain turvallisen ja mukavat miehen, johon sitten pikku hiljaa kiinnyit. No good.[/QUOTE]

Tämä sai minut miettimään ja en osaa siihen oikein mitään vastata.

 

[niinpä niin]

[QUOTE="Anastasia";28333495]Kuulostaa, että otit itsellesi vain turvallisen ja mukavat miehen, johon sitten pikku hiljaa kiinnyit. No good.[/QUOTE]

Miljoonat intialaiset väittävät olevansa onnellisia tällä reseptillä.

 

["vieras"]

Kyllä nämä tunteet on tullut naimisiin menon jälkeen ja itesän sen,että olin tökerö kun noin sanoin.

Noniin. Eli et voi syyttää itseäsi tästä kun olet rakkaudesta miehen nainut, minä aina sanon että kaikella on tarkoituksensa. Enä usko että 'turvallisessa ja mukavassa' miehessä on mitään vikaa. Sitä vaan oikeasti hyvin usein tulee sokeaksi kaikelle sille mikä elämässä on hyvin, mistä kannattaa olla onnellinen ja kiitollinen ja alkaa kaivata vaihtelua ja jännitystä elämään. Voittehan kokeilla asumuseroa, jos luulet että olisit onnellisempi yksin.

 

["Anastasia"]

Miljoonat intialaiset väittävät olevansa onnellisia tällä reseptillä.

Totta, kaikki riippuu niin siitä, mitä odottaa suhteelta. Kaikkia tällainen kumppanuus ei kuitenkaan tyydytä.

 

[elämääkö vain]

[QUOTE="vieras";28333539]Noniin. Eli et voi syyttää itseäsi tästä kun olet rakkaudesta miehen nainut, minä aina sanon että kaikella on tarkoituksensa. Enä usko että 'turvallisessa ja mukavassa' miehessä on mitään vikaa. Sitä vaan oikeasti hyvin usein tulee sokeaksi kaikelle sille mikä elämässä on hyvin, mistä kannattaa olla onnellinen ja kiitollinen ja alkaa kaivata vaihtelua ja jännitystä elämään. Voittehan kokeilla asumuseroa, jos luulet että olisit onnellisempi yksin.[/QUOTE]

Tarkoituksen on enemmänkin kaiketi ollut herättää miestä tajuamaa asioiden laita kun aikaisemmin ei ole havahtunut mitenkään. Herättää keskustelua ja miettiä mitä seuraavaksi.

Olen kyllä kuun taivaalta tavoittelija ja jämähtäminen uomiin ei ole minua varten. Minun elämästä puuttuu tietynlaista räväkkyyttä.

 

[saffii]

[QUOTE="Anastasia";28333560]Totta, kaikki riippuu niin siitä, mitä odottaa suhteelta. Kaikkia tällainen kumppanuus ei kuitenkaan tyydytä.[/QUOTE]
Eikö kumppanuus ole juuri tärkeintä?
Kumppanuus luo luottamusta ja luottamus luo läheisyyttä.