Äiti rakas.
Saatatpa käydä tällä palstalla, kun surffailet netissä. Olet työpäivän ja -viikon jälkeen väsynyt, et jaksa katsoa isän kaljoittelua ja tulet koneelle. Minä täällä, tyttäresi ja kolmen lapsenlapsesi äiti.
Tiedän, olen sinulle pettymys. Kävin kouluja, olin keskustelukumppanisi-mutta halusin oman perheen. Ehkä liian aikaisin. Rakastuin tavalliseen suomalaiseen mieheen, duunariin, joka samalla tavalla kuin isä, istuu kaljapullo kädessä ja katsoo tyhjin silmin urheilua. Petin sinut lopettamalla opiskeluni ja tulemalla raskaaksi tälle miehelle. Yritit niin kaikkesi, taloudellisista vaikeuksistasi huolimatta, että minusta tulisi jotain muuta. Yliopistonainen, matkustelija, nautiskelija. Ei tullut. Tuli duunarin akka.
Kiukuttelin aikani voivotteluillesi. Kävin välillä töissä, sain toisen lapsen -pojan. Toivoit, että jatkaisin opiskelujani -mutta minulla oli kaksi lasta elätettävänä, oli helpompi mennä töihin. Surin hoidossa olevia lapsiani ja kävin kolmessa vuorossa töissä. Silloin aikoinasi sinä olit kotona ja toivoit samaa minulle. Muutaman kerran vuodessa otit lapset hoitoosi ja pääsin mieheni kanssa ulos. Se teki hyvää, kiitos. Välillä olit sitä mieltä, että lasten on hyväkin olla päiväkodissa, välillä olit sitä mieltä, etteivät hoitajat ehdi/välitä rajoittaa lasten liiallista villitsemistä. Kysyit missä välissä kasvatan lapseni.Samoja asioita mietin minä ja usko tai älä..yritin tosissani heitä kasvattaa. Käytin ulkona, teimme meille mieluisia asioita, luin, loruilin..annoin huomiota minkä jaksoin. Välillä olin niin väsynyt, että sain itkukohtauksia. Tiedän, et koskaan itkenyt nähtemme.
Toivoimme kolmatta lasta. Hullujako olimme, en tiedä..päässä soi vain ajatus, että meidän perheemme ei ole tässä. Olit iloinen puolestamme, kun kerroin uutisen. Se tuntui hyvältä. Olet ollut suruissasi perheemme sairastapauksista ja sairaalassa ollessani hoidit hyvin lapsiani muutamia päiviä. Kiitos. Olet hyvä mummi lapsilleni, vaikka emme ole tekemisissä edes viikottain kuin vain puhelimitse. Olet hyvä äitikin, vaikka välillä painat mieleni alas kommenteillasi-mutta, äiti minusta ei tule tämän parempaa...Haluan vain, että en menetä lapsiani-että he pitäisivät minua yhtä rakkaana kuin minä pidän sinua.
Mietit miten auttaisit meitä. En itse tarvitse mitään.Mutta iloitsisin, jos jaksaisit tulla piirtämään ja askartelemaan lasteni kanssa-opettamaan jotain, mitä minä en osaa. Äiti...voisitko uskoa, että haluan lapsilleni vain hyvää, niinkuin sinäkin meille? Ja että yritän parhaani? Ja että tyttären adhd ei ole minun vikani?
Hyvää yötä, äiti..soitellaan.
:heart: :lla tyttäresi
Saatatpa käydä tällä palstalla, kun surffailet netissä. Olet työpäivän ja -viikon jälkeen väsynyt, et jaksa katsoa isän kaljoittelua ja tulet koneelle. Minä täällä, tyttäresi ja kolmen lapsenlapsesi äiti.
Tiedän, olen sinulle pettymys. Kävin kouluja, olin keskustelukumppanisi-mutta halusin oman perheen. Ehkä liian aikaisin. Rakastuin tavalliseen suomalaiseen mieheen, duunariin, joka samalla tavalla kuin isä, istuu kaljapullo kädessä ja katsoo tyhjin silmin urheilua. Petin sinut lopettamalla opiskeluni ja tulemalla raskaaksi tälle miehelle. Yritit niin kaikkesi, taloudellisista vaikeuksistasi huolimatta, että minusta tulisi jotain muuta. Yliopistonainen, matkustelija, nautiskelija. Ei tullut. Tuli duunarin akka.
Kiukuttelin aikani voivotteluillesi. Kävin välillä töissä, sain toisen lapsen -pojan. Toivoit, että jatkaisin opiskelujani -mutta minulla oli kaksi lasta elätettävänä, oli helpompi mennä töihin. Surin hoidossa olevia lapsiani ja kävin kolmessa vuorossa töissä. Silloin aikoinasi sinä olit kotona ja toivoit samaa minulle. Muutaman kerran vuodessa otit lapset hoitoosi ja pääsin mieheni kanssa ulos. Se teki hyvää, kiitos. Välillä olit sitä mieltä, että lasten on hyväkin olla päiväkodissa, välillä olit sitä mieltä, etteivät hoitajat ehdi/välitä rajoittaa lasten liiallista villitsemistä. Kysyit missä välissä kasvatan lapseni.Samoja asioita mietin minä ja usko tai älä..yritin tosissani heitä kasvattaa. Käytin ulkona, teimme meille mieluisia asioita, luin, loruilin..annoin huomiota minkä jaksoin. Välillä olin niin väsynyt, että sain itkukohtauksia. Tiedän, et koskaan itkenyt nähtemme.
Toivoimme kolmatta lasta. Hullujako olimme, en tiedä..päässä soi vain ajatus, että meidän perheemme ei ole tässä. Olit iloinen puolestamme, kun kerroin uutisen. Se tuntui hyvältä. Olet ollut suruissasi perheemme sairastapauksista ja sairaalassa ollessani hoidit hyvin lapsiani muutamia päiviä. Kiitos. Olet hyvä mummi lapsilleni, vaikka emme ole tekemisissä edes viikottain kuin vain puhelimitse. Olet hyvä äitikin, vaikka välillä painat mieleni alas kommenteillasi-mutta, äiti minusta ei tule tämän parempaa...Haluan vain, että en menetä lapsiani-että he pitäisivät minua yhtä rakkaana kuin minä pidän sinua.
Mietit miten auttaisit meitä. En itse tarvitse mitään.Mutta iloitsisin, jos jaksaisit tulla piirtämään ja askartelemaan lasteni kanssa-opettamaan jotain, mitä minä en osaa. Äiti...voisitko uskoa, että haluan lapsilleni vain hyvää, niinkuin sinäkin meille? Ja että yritän parhaani? Ja että tyttären adhd ei ole minun vikani?
Hyvää yötä, äiti..soitellaan.
:heart: :lla tyttäresi