Koska olet alkanut kaivata takaisin töihin äitiyslomalta/kotoa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja iiiiiii
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

iiiiiii

Vieras
Tulen olemaan kotona vauvan kanssa siihen saakka kun hän on n 1,5 vuotias. Nyt hän on kohta 9 kk ja en todellakaan tahdo vielä takaisin töihin. Mutta rupesin tässä miettimään että tuleekohan vielä sellainen aika että alkaa odottamaan töihin pääsyä/kyllästyttämään kotona oleminen... Miten teillä muilla, koska on alkanut tuntumaan että nyt saa kotiäitiys riittää? Vai onko ollenkaan?
 
8-9kk on molempien aikana ollut todella vaikea vaihe. Eroahdistusta ja huonoja unia. Olen tuolloin kaivannut työtä ja aikuiskontakteja. Molempien aikaan olen joutunut menemään töihin, kun lapset olleet noin 1,5v. Silloin olisin halunnut jäädä kotiin.
 
Meillä tyttö tulee nyt vuoden ja oikeastaan syksyn tullen aloin kaipaamaan töihin Töihin olen päättänyt lähteä tammikuussa, kun tyttö 1v ja 2 kk. Noh eilen tuli päätös hoitopaikasta ja heti alkoi ahdistamaan :).
 
Ekan kanssa olin kotona 2,5 vuotta ja sit takaisin töihin. Toisen kans ajattelin ennen lapsen syntymää et olen himassa varmaa vähintäänkin sen saman ajan ellen pitempäänkin. No eipä pää kestänyt vaan lapsi oli 1v 8kk kun aloitti tarhan ja minä tein duunia 2 - 3pv/vko. Ja sit kun pienenmpi oli 2,5 v niin aloin tehdä töitä joka päivä mut teen lyhennettyä työaikaa. Näin aijon jatkaa niin kauan kuin pienempi on vähintään kolmannella luokalla.
 
Huonoina päivinä aina olin kade työssäkäyville, nehän saavat pitää lounashetkensä rauhassa (no ei aina..) juoda kahvinsa lämpimänä ja rupatella aikuisten kanssa ;-)


Ja pitää sairaslomaa kipeänä!
Olin silti kotona 3 vuotta, mikä oli ihan ok.
 
Esikoisen ollessa 9kk rupesin kaipaamaan työpaikan kahvitaukoja. Sitten kun kuopus oli 1v 4kk rupesin kaipaamaan työtä. Töihin palasin, kun lapset olivat 3v 8kk ja 1v 10kk.
 
Olen ollut kotona yli 5.5v. Tosin pph:n hommia on tullut tehtyä aina välillä. Kodin ulkopuolelle töihin meneminen ei lämmitä yhtään.
Töissäkin kyllä viihdyin ja tykkäsin, oli kivaa kun rahaa oli paremmin. Mutta nautin lasteni kanssa enemmän.
 
Huonoina päivinä aina olin kade työssäkäyville, nehän saavat pitää lounashetkensä rauhassa (no ei aina..) juoda kahvinsa lämpimänä ja rupatella aikuisten kanssa ;-)

Hyvänä päivänä sitä on niin onnellinen, että saa viettää ihanien lastensa kanssa aikaa enemmän kuin pari-kolme tuntia illassa.

Esikoisen kanssa oli vuoden jälkeen välillä olo, että en jaksa enää kotonaoloa, mutta kahden lapsen kanssa on koko ajan sopivasti kiire, etten ehdi ajatella tykkäänkö mä nyt vai enkö tykkää. Lisäksi tajuan nyt sen, kuinka nopeasti kuopuskin kasvaa ja että tämäkin elämänvaihe on ohi ihan hetkessä.
 

Yhteistyössä