Kuinka kovettaa itsensä ja hakea avioeroa kun ei enää rakasta ja toinen rakastaa niin että kipeää tekee?

["carelia"]

Ihmiset, jotka pelkäävät kovin sitä, että joku saa tietää heidän elämästään jotain, eivätkä missään nimessä halua hakea apua, eivät ole sinut itsensä kanssa. He eivät voi koskaan olla onnellisia, koska heillä on aina joku sitku tai mutku, joka on onnen ja tämän hetken välissä.
Ensin pitää hyväksyä itsensä, sitten voi huomata, että onni on nyt ja tässä, läsnä kokoajan, juuri siinä elämässä, jota nyt elää. Suosittelen Anthony de mellon kirjaa Havahtuminen.

Ben Malisen Häpeän monet kasvot on aika avartava kirja liittyen läheisriippuvuuteenkin.

Ap. jos miehesi todella rakastaa sinua ja haluaa avioliiton jatkuvan hän ottaa huomioon tarpeesi käydä asioita lävitse parisuhdeterapiassa. JOS todella rakastaa toista on valmis pistämään likoon itsensä. Minusta tuntuu lukemani perusteella siltä, että sinä olet "uhrautunut" miehen päämäärien ja tavoitteiden takia ja nyt sit huomaat tarvisevasi jotain. Jos ukkos pään sisällä on luurankoja, joitten kanssa hän ei ole sinut niin ei varmastikkaan haluta lähteä terapiaan. Jos ukkos ei suostu pariterapiaan niin sitten sille ne pään sisällä olevat luurangot on tärkeempiä (esim. halu hallita perhettä yms.).

 

[Lilii lisänimetön]

[QUOTE="vieras";24834333]
Ei hän paha ole. Ja on ymmärtänyt tässä omatkin virheensä kun ollaan erosta puhuttu.
[/QUOTE]

En huomannut kirjoititko tästä asiasta tarkemmin missään. Tällaiset virheet varmaan määrittävät paljon sitä, mitä teillä voi enää tulla, palata tai kehittyä uutta.

Jos teillä kuitenkin on pitkä suhde ja (pieniä) lapsia, niin kai kuitenkin kannattaa yrittää ensin rakentaa tai paikata vanhaa kuin hylätä se kokonaan.

 

["vieras"]

Olin ihan varma että mies on narsisti; hänestä löytyi niin paljon narsistisia piirteitä. Nyt kuitenkin tässä tilanteessa hän on kääntynytkin käytökseltään ihan toisenlaiseksi; kaikki ne aiemmat piirteet on jossain.... onko ne poissa vai vaan jossain taustalla? Olenko minä sittenkin vaan katsonut jotenkin kierosti katsonut kaikkea ja mies on ollut se hyvä kaiken aikaa?

 

["mä"]

En huomannut kirjoititko tästä asiasta tarkemmin missään. Tällaiset virheet varmaan määrittävät paljon sitä, mitä teillä voi enää tulla, palata tai kehittyä uutta.

Jos teillä kuitenkin on pitkä suhde ja (pieniä) lapsia, niin kai kuitenkin kannattaa yrittää ensin rakentaa tai paikata vanhaa kuin hylätä se kokonaan.

Miten rakentaa ja paikata olemassaolevaa jos toinen ei oikein ole suostuvainen mihinkään ehdotuksiin? Pariterapiaan tai juttelu vaikeista asioista muutenkin vaikeita. En mielelläni rikkoisi perhettä kukapa sitä tekisi. Mutta jos itsellä koko ajan huono olo tässä ja ei oikein tiedä mitä haluaa. Tai tiedän mutten tiedä miten sen saavuttaa?

 

["mä"]

[QUOTE="vieras";24835594]Olin ihan varma että mies on narsisti; hänestä löytyi niin paljon narsistisia piirteitä. Nyt kuitenkin tässä tilanteessa hän on kääntynytkin käytökseltään ihan toisenlaiseksi; kaikki ne aiemmat piirteet on jossain.... onko ne poissa vai vaan jossain taustalla? Olenko minä sittenkin vaan katsonut jotenkin kierosti katsonut kaikkea ja mies on ollut se hyvä kaiken aikaa?[/QUOTE]

Toi on hyvin tyypillistä käyttäytymistä läheisriippuvaiselle. Että takerrutaan siihen viimeiseen oljenkorteen. Hyvin usein se menee sitten niin että palataan samoille uomille taas vähän ajan päästä. Ainut mikä muutoksen toisi olisi miehelle jonkinlainen itsensä analysoiminen ja käytöksensä analysoiminen ehkä juuri terapian kautta.

 

[Lilii lisänimetön]

[QUOTE="mä";24835633]Miten rakentaa ja paikata olemassaolevaa jos toinen ei oikein ole suostuvainen mihinkään ehdotuksiin? Pariterapiaan tai juttelu vaikeista asioista muutenkin vaikeita. En mielelläni rikkoisi perhettä kukapa sitä tekisi. Mutta jos itsellä koko ajan huono olo tässä ja ei oikein tiedä mitä haluaa. Tai tiedän mutten tiedä miten sen saavuttaa?[/QUOTE]

Tunnen tuskasi. Mutta yksinkin voi paikata eteenpäin asioita, ehkä olet sitäkin vain jo tarpeeksi tehnyt? Kirjoititko noista "virheistä" enempää missään? Joskushan taustalla on sellaisiakin virheitä, joita ei vain voi paikata.

 

["vieras"]

Tunnen tuskasi. Mutta yksinkin voi paikata eteenpäin asioita, ehkä olet sitäkin vain jo tarpeeksi tehnyt? Kirjoititko noista "virheistä" enempää missään? Joskushan taustalla on sellaisiakin virheitä, joita ei vain voi paikata.

Mä on eri kirjoittaja kuin minä, ketjun aloittaja. Palaan vastaamaan tähän kunhan olen saanut lapsille ruoan laitettua.

 

[pohtija]

Hei, ihan samassa veneessä ollaan!! Kuulostaa ihan mun elämältä. Kunnollinen, hyvä mies ja puoliso, mutta itteä ahdistaa ihan masennukseen asti. Arvot erit ja miehen elämätyylillä mennään...mies uskossa, minä etsijä. Haluaisin olla omassa rauhassani enkä jaksa miehen seuraa. Kuitenkaan en halua häntä loukata, enkä pistää hänen ja lasten elämää rikki. Kaikki ratkaisut ovat siis huonoja. Umpikujassa ollaan.

 

["vieras"]

Hei, ihan samassa veneessä ollaan!! Kuulostaa ihan mun elämältä. Kunnollinen, hyvä mies ja puoliso, mutta itteä ahdistaa ihan masennukseen asti. Arvot erit ja miehen elämätyylillä mennään...mies uskossa, minä etsijä. Haluaisin olla omassa rauhassani enkä jaksa miehen seuraa. Kuitenkaan en halua häntä loukata, enkä pistää hänen ja lasten elämää rikki. Kaikki ratkaisut ovat siis huonoja. Umpikujassa ollaan.

:hug:

 

["mä"]

Tunnen tuskasi. Mutta yksinkin voi paikata eteenpäin asioita, ehkä olet sitäkin vain jo tarpeeksi tehnyt? Kirjoititko noista "virheistä" enempää missään? Joskushan taustalla on sellaisiakin virheitä, joita ei vain voi paikata.

Mitä tarkoitat virheillä? Parisuhteen virheitä vai?

Niitä paljon. Mies ei huolehdi itsestään-->pitää minua itsestään selvyytenä.

Meillä ei tuttavapariskuntia-->mies ei ole koskaan halunnut mitään kyläilyjä ja aiemmin suuttui melkein jos meille tuli vieraita. Joten luovutin.

Ei tehdä mitään yhdessä perheenä, harrasteta tms. Olen lenkille mukaan miestä pyytänyt mutta ei kuulemma kiinnosta. Aina kaikki aloitteet minun puoleltani. Kerran mies puhui että voitaisiin leffaan mennä Katsoin ja odotin ja mies ei enää puhunut siitä.

Mies paljon pois kotoa pitkien työmatkojen ja pitkien työpäivien takia.

 

[vieras*]

[QUOTE="mä";24835715]Mitä tarkoitat virheillä? Parisuhteen virheitä vai?

Niitä paljon. Mies ei huolehdi itsestään-->pitää minua itsestään selvyytenä.

Meillä ei tuttavapariskuntia-->mies ei ole koskaan halunnut mitään kyläilyjä ja aiemmin suuttui melkein jos meille tuli vieraita. Joten luovutin.

Ei tehdä mitään yhdessä perheenä, harrasteta tms. Olen lenkille mukaan miestä pyytänyt mutta ei kuulemma kiinnosta. Aina kaikki aloitteet minun puoleltani. Kerran mies puhui että voitaisiin leffaan mennä Katsoin ja odotin ja mies ei enää puhunut siitä.

Mies paljon pois kotoa pitkien työmatkojen ja pitkien työpäivien takia.[/QUOTE]

Oletko itse töissä?

 

[Lilii lisänimetön]

[QUOTE="mä";24835715]Mitä tarkoitat virheillä? Parisuhteen virheitä vai?

Niitä paljon. Mies ei huolehdi itsestään-->pitää minua itsestään selvyytenä.

Meillä ei tuttavapariskuntia-->mies ei ole koskaan halunnut mitään kyläilyjä ja aiemmin suuttui melkein jos meille tuli vieraita. Joten luovutin.

Ei tehdä mitään yhdessä perheenä, harrasteta tms. Olen lenkille mukaan miestä pyytänyt mutta ei kuulemma kiinnosta. Aina kaikki aloitteet minun puoleltani. Kerran mies puhui että voitaisiin leffaan mennä Katsoin ja odotin ja mies ei enää puhunut siitä.

Mies paljon pois kotoa pitkien työmatkojen ja pitkien työpäivien takia.[/QUOTE]


Anteeksi, en huomannut että et ollutkaan ap, kun vastasit tuohon edelliseen viestiini. Ap siis puhui niistä virheistä...

Mitä omaa sisältöä sinulla on arjessa ja elämässä? Saahan ja pitäähän tuttavia ja harrastuksia olla erikseenkin. Sekin tekee suhteelle hyvää: ei lataa niitä kaikkia sosiaalisuuden ym. paineita ja odotuksia sen yhden ihmisen harteille.

"Luovutin", "katsoin ja odotin". Ei hyvä...

 

["mä"]

Oletko itse töissä?

Joo en ole ap mutta on meitä muita myös jotka kituuttavat näissä epätyydyttävisä suhteissa.

Ja kysymykseen olen töissä. Teen kotitöitä jne. On myös kodin ulkopuolista elämääkin nykyään. Miehellä ei muuta kuin työ.

 

["..."]

muistathan sen!

Minä olin säälistä mieheni kanssa naimisssa. Kun sen lopulta ymmärsin ja erosin uuden miehen takia. Ja jopa menin uudelleen entisen miehen luokse, Säälistä! Ennen kuin tajusin miten hullua se on. Olla toisen luona säälistä. Sitä vain ei aina ihan heti tajua, että sääliähän tämä on/oli eikä rakkautta. Lopullinen ero ei sitten tehnyt tiukkaa olenkaan kun älysin etten tunne tosita kohtaan mitään(paitsi jotain äidillistä sääliä, yöh)

Häpeän vieläkin jokus tuota taikaisin menoa, sitä ei onneksi ollut kuin puolisen vuotta kun tulin takaisin järkiini ja palasin uuden mieheni luokse ja nyt ollaan onnellisia ja rakastetaan toisiamme. Emme sääli. Ja huom! säälistä hän ei minua ottanut takaisin, vaan odotti kuin kuutanousevaa, kun minua rakasti.

Jos olet jo noin pitkällä menossa tunteissasi, niin yhden neuvon annan. Lähde. Säälillä et mitään tai ketään paranna. Ajattele näinkin, eikös ole väärin miestäsi kohtaan, että olet suhteessa häneen ilman rakkautta? Eikö kaikki kumminkin ole rakkautta ansainnut? Ja sitä sinä hänelle et siis antaisi. Vaan säälistä olisit hänen kanssaan.

 

["Vieras"]

Mä en menisi kyllä mihinkään uskonnolliseen parisuhdeneuvontaan. :O Väestöliiton tai jonkin muun vastaavan neutraalin järjestäjän neuvontaan voisin tarvittaessa mennä.

En menisi minäkään NMKY:tai esim. Kansanlähetyksen neuvontaan tai kurssille. En vaikka olen uskossa. Kauhean vanhanaikaisia käsityksiä miehen ja naisen roolista, ja nainen on aina se joka alistuu ja syyllistyy...Tälläinen käsitys mulla on. Haluan että terapiassakin minua kohdellaan yksilönä, minuna, eikä stereotyyppisesti naisena joka tuntee ja toimii "naisellisesti" tai "vaimon roolissa".

 

["mä"]

Oisko vielä neuvoja vai erotako? En ole ap.

 

[chrissy]

Suosittelisin asumuseroa. Silloin pystyt itse hengittämään ja pystyt pohtimaan rauhassa mitä haluat. Kuitenki sulla on oikeus olla rakastettu, sua kunnioitetaan ja pidetään tasa-arvoisena kumppanina. Meillä on kuitenkín vain yksi elämä niin kannattaa pohtia haluatko elää sitä elämää, jota elät tällä hetkellä?

Mies kun ei ilmeisesti ole halukas hakemaan ulkopuolista apua, niin silloin se yleensä meinaa ettei kuitenkaan ole valmis tekemään tarvittavia muutoksia sen suhteen parantamiseen.

Lapsien takia ei kannata jäädä. Pitkällä tähtäimellä lapset kärsii enemmän siitä et vanhemmat voi huonosti ja kotona ei ole asiat ihan kohillaan, kun siitä et on kaks kotia ja onnelliset vanhemmat.

Saman katon alla asuvat vanhemmat eivät ole onnellisen lapsuuden tae.

 

[PipariSuu]

[QUOTE="mä";24835715]Mitä tarkoitat virheillä? Parisuhteen virheitä vai?

Niitä paljon. Mies ei huolehdi itsestään-->pitää minua itsestään selvyytenä.

Meillä ei tuttavapariskuntia-->mies ei ole koskaan halunnut mitään kyläilyjä ja aiemmin suuttui melkein jos meille tuli vieraita. Joten luovutin.

Ei tehdä mitään yhdessä perheenä, harrasteta tms. Olen lenkille mukaan miestä pyytänyt mutta ei kuulemma kiinnosta. Aina kaikki aloitteet minun puoleltani. Kerran mies puhui että voitaisiin leffaan mennä Katsoin ja odotin ja mies ei enää puhunut siitä.

Mies paljon pois kotoa pitkien työmatkojen ja pitkien työpäivien takia.[/QUOTE]

Anteeksi jos tuntuu viestit ikäville, mutta aika pienessä on nyt sun miehes "virheet"... Vaikuttaa juuri sille, että mies on jotain pientä sanonut, ja siitä sitten toinen ottaa marttyyrinrenkaat päähänsä ja ei sit enää tee mitään itselleenkään mieluisia asioita, vaikkei toinen välttämättä ole sellaista edes tarkoittanut.

Harva sitä jaksaa jatkuvasti kotosalla muutenkaan meikata tai laittautua kuin aina olisi ulos lähdössä vain siksi, että toinen olisi tyytyväinen. Jos rakkaus tällaisesta on kiinni, niin alkulähtökohdat on jo väärin.

Toisaalta, pariskuntana meno jonnekin ilmeisesti naisen tuttaville, ei oikeasti taida kovinkaan usein houkutella kenenkään miestä. Ei myöskään se, että nainen kovasti ehdottelee mitä tehdä ja kun mies ehdottaa sitten jotain, niin nainen heittäytyykin uhriroolissa tekemättömäksi "no ei siitäkään sit tullut mitään, kun toinen ei tehnyt kaikkea puheesta lähtien" -ja kiillottaa sitä kiiltävää rengastaan päänpäällä...

 

["vieras"]

Ap kirjoittelee taas..

Miehellä on ollut tähän asti asenne että kun yhdessä ollaan ja lapset on tehty niin muuta ei tarvi. Hän on sanonut ettei liitossa mitään rakkautta sen kummemmin tarvi, lapset ovat nyt kaiken A ja O. Jos olen ehdottanut että lähdetään vaikka yhdessä syömään, kävelylle, tmv. niin se ei ole ollut ok.... sillä hän on ollut sitä mieltä että lapsia ei hoida kukaan muu kuin vanhemmat. Että kun ne kerran on tehty niin niistä sitten myös huolehditaan.

Hän on kovin kärkkäästi arvostellut tyyliäni hoitaa taloutta, tmv. Eikä muutenkaan ole mitään kehun sanoja tullut. En sano että minua täytyisi koko ajan kehua ja ihan tavallisista asioista mutta olisihan se kiva joskus saada jonkunlaista kiitosta. Tai edes saada joskus olo että olen ihan hyvä tällaisena.

Mies on hyvin tiukka tiettyjen asioiden suhteen ja olen taipunut niiden edessä. Ihan tavallisia arkisia asioita jotka ei sinällään ole huonontaneet elämääni mutta kuitenkin jotka on lähteneet miehen tahdosta, ei minun.

Lasten kasvatuksessa menee arvot ristiin, siinäkin. En tiedä. Viime päivien ajan ollut taas kuin eri ihminen ja olen ihan kuutamolla. Mitä kultaisemmin hän käyttäytyy, sitä kamalampia omantunnontuskia tunnen siitä etten rakasta. Tai ainakin luulen niin. Kun kuitenkin vuosien ajan on ollut ihan erilaista niin jotenkin pelkään luottaa siihen että näinkö se yhtäkkiä muuttuisikin.. ja olenko minä valmis vielä jatkamaan liittoa; olenko valmis kompromisseihin joita vääjäämättä molemmilla tarvisi tässä tehdä.

 

[PipariSuu]

Ja ketjussakaan ei ole tullut esille, onko aloittaja edes kysynyt lähteekö mies pariterapiaan. Kuvittelee, ettei mies suostu ja sitten miettii omassa ajatuksissaan ettei se nyt onnistu.

Moni on nyt tässä ketjussa leimannut miehen läheisriippuvaiseksi ja ihmettelen itse, että millä ajatuksilla se on sellaiseksi oikeasti nyt leimaantunut. Siksikö, ettei halua eroa ja pyytää toista jäämään liittoon, jossa nyt selkeesti ei mitään ihan hirveän isoja ongelmia kuitenkaan ole? Vain se, että ap ei ole onnellinen mielestään, eikä tällähetkellä tunne rakkautta... Onnellisuus kun lähtee itsestä pääosin ja rakkaus laimenee ja syvenee kuin vuorovesi laskee ja nousee. Ei se aina siellä korkealla pysy.

 

["vieras"]

[QUOTE="mä";24836063]Joo en ole ap mutta on meitä muita myös jotka kituuttavat näissä epätyydyttävisä suhteissa.

Ja kysymykseen olen töissä. Teen kotitöitä jne. On myös kodin ulkopuolista elämääkin nykyään. Miehellä ei muuta kuin työ.[/QUOTE]

Siis sinä olet kotiäitinä ja mies tekee pitkää päivää ansaitakseen riittävästi rahaa perheen elantoon?

 

["vieras"]

Ap jatkaa..

Jos oman aviomiehen edessä on koko ajan tunne että on riittämätön, vajaa ja jotenkin huono niin silloin ei ole kaikki oikein. Tietyin väliajoin kaikki menneisyyden haamut kaivetaan pintaan - kun niitä ei ole käsitelty niin ikinä en pääse niiden kanssa eteenpäin vaan aina joudun uudelleen ja uudelleen kantamaan kaiken pahan niskassani kaikista virheistä mitä itse olen ikinä tehnyt.

 

["joku"]

Mun mielestä on outoa, ettet tunne miestä kohtaan mitään. Kuinka olet mennyt hänen kanssaan naimisiin, halunnut lapsia ja elänyt vuosia, ja nyt et tunnekaan mitään? Jos taas et alunperinkään ole tuntenut rakkautta häntä kohtaan, niin etköhän ole silloin valintasi tehnyt kun olet naimisiin mennyt ja perheen perustanut miehen kanssa jota et rakasta. Todella julmaa ja epäreilua jättää perheesi sitten nyt kun et ole alunperinkään miestä rakastanut. Mutta toki sä voit niin tehdä. Jos se sua jostain syystä nyt just on alkanut vaivaamaan?

 

["vieras"]

Ja ketjussakaan ei ole tullut esille, onko aloittaja edes kysynyt lähteekö mies pariterapiaan. Kuvittelee, ettei mies suostu ja sitten miettii omassa ajatuksissaan ettei se nyt onnistu.

Kyllä, olen kysynyt ja hän on sitä mieltä ettei lähde koska siitä ei ole apua. Eikä koe että itse mitään terapiaa tarvisi. Ennen oli sitä mieltä ettei mun tarvii yksinkään mennä sillä mentaliteetilla että omista asioista ei puhuta; nyt olisi valmis lähtemään mukaan yksilöterapiaan MINUN TUEKSENI mutta ei pariterapiaan.

 

["joku"]

[QUOTE="vieras";24836570]Ap jatkaa..

Jos oman aviomiehen edessä on koko ajan tunne että on riittämätön, vajaa ja jotenkin huono niin silloin ei ole kaikki oikein. Tietyin väliajoin kaikki menneisyyden haamut kaivetaan pintaan - kun niitä ei ole käsitelty niin ikinä en pääse niiden kanssa eteenpäin vaan aina joudun uudelleen ja uudelleen kantamaan kaiken pahan niskassani kaikista virheistä mitä itse olen ikinä tehnyt.[/QUOTE]

No sitten teillä on kyllä paljon muitakin ongelmia suhteessa ja ollut ilmeisesti alusta lähtien, kuin sinun rakkauden tunteen puute. Ihmettelen vaan taas ja taas kerran kuten monissa näissä parisuhdevalitusviesteissä, kun tuntuu, että mies ollut aina sellainen kun on, mutta silti nainen on hänen kanssaan naimisiin mennyt ja perheen perustanut, miksi?? Pitäisi ymmärtää, ettei toista kuitenkaan voi pidemmän päälle muuttaa. Periaatteista ja elämänarvoista kannattaisi keskustella jo ennen lapsia ja naimisiinmenoa. Ja elää jonkin aikaa toisen kanssa, että näkee millainen hän on. Toki ihmiset muuttuvat, mutta tuskin se perusluonne ja perusarvot kovinkaan usein häränpyllyä vetävät.