J
"Jonna"
Vieras
Lucia: Tiedän tunteen, juuri tuo päivän kiireily on aina saanut minut iltaisin syömään ihan mitä sattuu. Olen jo oppinut jotenkin ennakoimaan, jos näen esim. että tulossa on pitkä päivä, niin olen ottanut prodepatukan, omenaa mukaan. Auttaa hieman jos sitten pääsee edes lounaalle jossain välissä.
Mullahan oli ne kaverin 30veet perjantaina, hieman kosteissa merkeissä. Syötiin illalla kiinalaista ja pidettiin kaverille hemmottelupäivä. Meni oikein kivasti, paitsi että sain aivan kamalan krapulan vaikka en edes juonut paljoa, joten en eilen juurikaan syönyt mitään. Kaiken lisäksi sain kärsiä eilisen päivä aivan jumalattomista vatsakivuista. Ei paljoa tee mieli repsuilla juuri nyt
Seuraavan punnituksen teenkin sitten keskiviikon sijasta perjantaina tai lauantaina. Kun kerran on aikaa syödä kunnolla ennen reissua niin sen teen, koska siellä ruokailu on mitä sattuu. On kyllä jo tsekattu on hotellissa on hyvät varustelut huoneissa, joten siellä onnistuu ruuanlaittokin ja saa hyvin otettua sinne aamu- ja välipaloja jääkaappiin