Kumpi meistä on kohtuuton?

["minä"]

[QUOTE="mies";23583720] Ne jotka täällä vaahtoaa siitä että kyllä terve ihminen jaksaa käydä töissä ja hoitaa lapsia yöllä. Kokeilkaa vaikka pari vuotta siten että samalla kun käytte töissä heräilette yöllä 1-2 tunnin välein. Omasta kokemulsesta voin sanoa että aika äkkiä siinä muuttuu zombieksi joka vain menee eteenpäin ajattelematta mitään. Itse hoidin kolmen vuoden ajan käytännössä lapset, kotityöt ja ansiotyön. Koskaan en ole kiitosta enkä ymmärrystä saanut, en vaimolta, en sukulaisilta, en keltään. [/QUOTE]

Meillä mies ei ole edes masentunut ja minä hoidan jatkuvasti yöherrämiset työn ohella, koska minusta on yksinkertaisinta, että asiasta on vastuussa yksi henkilö, eikä sitä tarvitse yö kerrallaan neuvotella. Olen hoitanut yöt jo vuosia ja viimeseen seitsemään vuoteen mahtuu ehkä 5-10 katkotonta yötä. Toki olen välillä saanut olla vanhempainvapailla lepäilemässä, mutta töihin olen aina palannut heti niiden jälkeen. Ja kiitosta on tosiaan ulkopuolisilta herunut vähän. Mutta mitä niiden ulkopuolisten pitäisikään kiitellä. Itsehän saan myöskin kaiken hyvän tästä. Olen onnellinen lapsistani ja elän omasta mielestäni elämäni parasta aikaa. Ja edelleen olen siis sitä mieltä, että terve ihminen kyllä jaksaa, jos haluaa. Eri asia on sitten, jos haluaa laittaa kaikki voimavaransa tilanteen surkutteluun.

En väitä, etteikö masentunut puolisio olisi raskas asia koko perheelle. Mutta ei se työssäkäynti sinäänsä ole niin paljon raskaampaa kuin lastenhoito, että sillä verukkeella ei tosiaankaan voisi myös kotona kantaa vastuuta. Jopa öisin. Todella monissa perheissä, joissa lapset ovat 1,5- ja 3-vuotiaat, molemmat vanhemmat käyvät jo töissä.

 

["mies"]

[QUOTE="minä";23585630]Meillä mies ei ole edes masentunut ja minä hoidan jatkuvasti yöherrämiset työn ohella, koska minusta on yksinkertaisinta, että asiasta on vastuussa yksi henkilö, eikä sitä tarvitse yö kerrallaan neuvotella. Olen hoitanut yöt jo vuosia ja viimeseen seitsemään vuoteen mahtuu ehkä 5-10 katkotonta yötä. Toki olen välillä saanut olla vanhempainvapailla lepäilemässä, mutta töihin olen aina palannut heti niiden jälkeen. Ja kiitosta on tosiaan ulkopuolisilta herunut vähän. Mutta mitä niiden ulkopuolisten pitäisikään kiitellä. Itsehän saan myöskin kaiken hyvän tästä. Olen onnellinen lapsistani ja elän omasta mielestäni elämäni parasta aikaa. Ja edelleen olen siis sitä mieltä, että terve ihminen kyllä jaksaa, jos haluaa. Eri asia on sitten, jos haluaa laittaa kaikki voimavaransa tilanteen surkutteluun.

En väitä, etteikö masentunut puolisio olisi raskas asia koko perheelle. Mutta ei se työssäkäynti sinäänsä ole niin paljon raskaampaa kuin lastenhoito, että sillä verukkeella ei tosiaankaan voisi myös kotona kantaa vastuuta. Jopa öisin. Todella monissa perheissä, joissa lapset ovat 1,5- ja 3-vuotiaat, molemmat vanhemmat käyvät jo töissä.[/QUOTE]

Ehkä pitäisi lainata koko teksti eikä vaan osaa siitä. Juuri siinä tilanteessa kun rinnalla on masentunut ihminen joka ei jaksa osallistua kunnolla arjen pyörittämiseen, taakka käy toiselle kohtuuttoman suureksi. Siis jos toinen tekee kaikkensa perheen hyväksi. Äitiyslomalla saa sentään levätä silloin kun lapsetkin nukkuu. Mutta jos valvot yöstä toiseen, käyt töissä ja lisäksi pyörität iltaisin arkea, ei siinä jää lepoaikaa yhtään. Lisäksi on huoli siitä rakkaasta siinä rinnalla. Se on vähän sellainen pattitilanne kuten aloittaja kuvailee. Itse en seksiä vaatinut kun ei toistakaan kiinnostunut. Ehkä puolen vuoden välein yritin keskustella asiasta, mutta ainoa vastaus minkä sain oli että mulla ei ole muuta mielessä kuin se. Se alkaa pitemmän päälle rassaamaan ja syitä alkaa etsimään itsestään että miksi en kelpaa vaikka parhaani yritän. Nämä on sellaisia asioita jota ei pysty ymmärtämään enne kuin itse sen kokee.

 

["vieras"]

[QUOTE="mies";23585919]Ehkä pitäisi lainata koko teksti eikä vaan osaa siitä. Juuri siinä tilanteessa kun rinnalla on masentunut ihminen joka ei jaksa osallistua kunnolla arjen pyörittämiseen, taakka käy toiselle kohtuuttoman suureksi. Siis jos toinen tekee kaikkensa perheen hyväksi. Äitiyslomalla saa sentään levätä silloin kun lapsetkin nukkuu. Mutta jos valvot yöstä toiseen, käyt töissä ja lisäksi pyörität iltaisin arkea, ei siinä jää lepoaikaa yhtään. Lisäksi on huoli siitä rakkaasta siinä rinnalla. Se on vähän sellainen pattitilanne kuten aloittaja kuvailee. Itse en seksiä vaatinut kun ei toistakaan kiinnostunut. Ehkä puolen vuoden välein yritin keskustella asiasta, mutta ainoa vastaus minkä sain oli että mulla ei ole muuta mielessä kuin se. Se alkaa pitemmän päälle rassaamaan ja syitä alkaa etsimään itsestään että miksi en kelpaa vaikka parhaani yritän. Nämä on sellaisia asioita jota ei pysty ymmärtämään enne kuin itse sen kokee.[/QUOTE]

Mutta kerrotko että mitä vaihtoehtoja sillä terveellä puolisolla on? Jos mun mies sairastuisi vakavasti,niin mun olisi yksinkertaisesti pakko hoitaa ne asiat. Ei yhteinen elämä ole vain niitä hyviä hetkiä. Se on myös vastuuta ja velvollisuuksia.

Ja en todellakaan väitä ettetkö sinä olisi osaasi hoitanut,herra paratkoon,olet todellakin ilmeisesti tehnyt enemmän mitä kukaan edes kykenee käsittämään. Mutta ei se oo semmonen asia mistä voi nostaa itselleen marttyyrinkruunun päähän.

Minä tekisin toiselle sen,minkä toivoisin vastaavassa tilanteessa hänen tekevän minulle. Helppoa se ei varmasti ole,mutta jos on yhtään valonpilkahdusta tulevaisuudessa,niin se on sen arvoista. Ja se,että alkaa syyttää itseään puolison sairaudesta tai etsiä vikoja itsestään,on todella paha virhe.

Mä tiedän mitä on käydä töissä ja heräillä yöllä. Tiedän myös mitä on olla äitiyslomalla,heräillä yöllä ja pyörittää sitä piiri pieni pyörii -showta,kun lapset eivät tosiaankaan nuku yhtäaikaa niitä päikkäreitä. Mutta edelleen olen sitä mieltä,että lapset ovat oma valinta,yhteinen valinta. Ja sillä hetkellä kun siitä jälkikasvusta päätetään,niin MOLEMMAT sitoutuvat siitä myös huolehtimaan. Niinäkin hetkinä kun toinen ei siihen ole kykenevä.

Ja en mitenkään haliua vähätellä ap:n miehen työtä,mutta kyseessä on kuitenkin ilmeisesti päivätyö,eikä niin fyysinen. Miettikää oikeesti vaikka yksinhuoltajia,jotka painavat kolmivuoroduunia jossain vuodeosastolla. Edelleen siellä on ne lapset,pyykit ja tiskit odottamassa.

 

["Aloittaja"]

Halusin tulla kertomaan vähän tilannepäivitystä. Joko mies on jostain syystä käynyt lukemassa tän ketjun tai sitten tajus muuten vain, ettei näin voi jatkua.
Mies tuli eilen töistä, menin halaamaan ja itkin, että haluan vain parantua. Sanoin, että tänään ei ollut kaukana, että soittaisin valkotakkiset apuun ja veisivät minut lepäämään.

Mies alkoi samantien siivota, puunasi ja laittoi kämppää kuntoon, sanoi että nyt mä saan nukkua seuraavat yöt ja katsotaan maanantaina jos olo on lepäämisen jälkeen parempi, alkaa hän vaikka sen kerran viikossa huolehtimaan yöheräilyistä ja nyt tänä viikonloppuna hän pitää nuoremmalle tiukkaa unikoulua, että saadaan yöt rauhoittumaan. Ja jos nyt vielä saada rytmejä kuntoon, niin ensi viikonloppu kun on pitkä vapaa niin panostetaan siihen unikouluun entistä enemmän.

Hyvä, että miehen silmät aukesi edes vähän, tosin juuri tällaista tukea, (että mies ottaa ohjat käsiinsä ja minä saan keskittyä paranemiseen) olisin tarvinnut jo aiemmin. Eikä muuten nyt ole vonkunu seksiä ollenkaan

Löysin myös hyvää tekstiä masentuneen rakkauselämästä ja ymmärsin itsekin omaa käytöstäni paremmin. Täytyy myös antaa se miehelle luettavaksi niin ehkä hänkin ymmärtäisi minua paremmin.

Jutellaan asiasta perusteelisesti, kun olen saanut tarpeeksi levättyä ja ajatuksia kasattua. Toivottavasti asiat selviää ja selvitään tästä eroamatta.

Kiitos kaikille asiallisesti kommentoineille, sain niistä paljon voimia ja tukea!

 

["vierailija"]

Hyvä juttu Kyllä ne asiat siitä alkavat varmasti järjestyä!

 

[Suzyanne]

Itse olen sitä mieltä että sun miehesi pitäisi ymmärtää sun sairaus, ja sitä mukaa auttaa sinua kotitöissä, ja myös osallistua enemmän lasten hoitoon (yöheräämiset), sitä kauttahan sinä olet virkeämpi, ja seksikin voi olla jonkun ajan päästä ihan kiva ajatus sinulle. Se olisi aika win-win tilanne jos miehesi ymmärtäisi että kun tukisi sinua, asiat alkaisi menemään parempaan suuntaan ja parisuhdekkin voisi paremmin...

Olen ihan prikulleen samaa mieltä. Minusta on aika hämmentävää, että tämäntyyppisissä aloituksissa lähes vääjäämättä käsketään naisen lopettaa valittaminen ja levittää haaransa. Ei hyvää päivää. Kyllä hyvin huomaa että kovinkaan moni ei tiedä millainen sairaus masennus oikeasti on, ei se todellakaan ole sairastuneen vika. Ja kun kyseessä saattaa vielä olla kaksisuuntainen tms. ja oikeaa diagnoosia ja hoitoa haetaan, niin kyllä kumppaniaan oikeasti rakastavan miehen pitäisi tukea häntä, eikä vain vongata pillua ja antaa vaimon herätä valvovien lasten kanssa 6 päivää viikosta.

 

[Suzyanne]

[QUOTE="Aloittaja";23595072]Halusin tulla kertomaan vähän tilannepäivitystä. Joko mies on jostain syystä käynyt lukemassa tän ketjun tai sitten tajus muuten vain, ettei näin voi jatkua.
Mies tuli eilen töistä, menin halaamaan ja itkin, että haluan vain parantua. Sanoin, että tänään ei ollut kaukana, että soittaisin valkotakkiset apuun ja veisivät minut lepäämään.

Mies alkoi samantien siivota, puunasi ja laittoi kämppää kuntoon, sanoi että nyt mä saan nukkua seuraavat yöt ja katsotaan maanantaina jos olo on lepäämisen jälkeen parempi, alkaa hän vaikka sen kerran viikossa huolehtimaan yöheräilyistä ja nyt tänä viikonloppuna hän pitää nuoremmalle tiukkaa unikoulua, että saadaan yöt rauhoittumaan. Ja jos nyt vielä saada rytmejä kuntoon, niin ensi viikonloppu kun on pitkä vapaa niin panostetaan siihen unikouluun entistä enemmän.

Hyvä, että miehen silmät aukesi edes vähän, tosin juuri tällaista tukea, (että mies ottaa ohjat käsiinsä ja minä saan keskittyä paranemiseen) olisin tarvinnut jo aiemmin. Eikä muuten nyt ole vonkunu seksiä ollenkaan

Löysin myös hyvää tekstiä masentuneen rakkauselämästä ja ymmärsin itsekin omaa käytöstäni paremmin. Täytyy myös antaa se miehelle luettavaksi niin ehkä hänkin ymmärtäisi minua paremmin.

Jutellaan asiasta perusteelisesti, kun olen saanut tarpeeksi levättyä ja ajatuksia kasattua. Toivottavasti asiat selviää ja selvitään tästä eroamatta.

Kiitos kaikille asiallisesti kommentoineille, sain niistä paljon voimia ja tukea![/QUOTE]

Ihanaa että asiat ovat alkaneet mennä parempaan suuntaan! Paljon voimia koko perheellesi! :hug:

 

[Kaiutin]

Itse olisin sitä mieltä, että miehen pitää ottaa vastuu perheestään eli tässä tapauksessa lapsistaan. Jos hän on vaimonsa sekä lapsensa valinnut, ei hän voi paeta vastuutaan työhönsä silloin, kun vaimon voimavarat loppuvat. Yhdessä olette yhteisessä veneessä. Joten sinä olet yrittänyt hoitaa kotia ja lapsia antaen miehellesi mahdollisuuden luoda uraa. Nyt on miehen vuoro asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja antaa sinulle mahdollisuus toipua sairaudestasi ottamalla vastuu kodista ja lapsista.

Vuorotteluvapaa, isyysloma, kesäloma, irtisanoutuminen, vanhempainvapaa, hoitovapaa tai ihan mitä vaan.

Noissa tilanteissa totuus tuppaa kuitenkin olemaan se,että miehen työ on tärkeintä. Katsos kun ei mitenkään voi olla töistä pois tai tehdä ratkaisuja, vaikka ihan kauheasti haluaisi.

Keskustelisin miehen kanssa ja sanoisin, että tähän täytyy tulla muutos. Mielestäni on kohtuullista, että mies antaa sinulle niin paljon lepoa, että itse huomaat taas haluavasi seksiä. Se ei tapahdu viikossa, että sellaisesta on turhaa alkaa keskustelemaan miehen kanssa. miten olisi vaikka vuoden vuorotteluvapaa/virkavapaa/ lyhennetty työaika? Tulette aivan taatusti toimeen, kyse on siitä mikä on tärkeää. Myös miehen tulee haluta osallistua talkoisiin luopumalla omista etuoikeuksistaan, koska sinäkin luovut unesta ja mielenterveydestä yhteisten lastenne eteen. Mistä miehesi luopuu?

P.S. Olipa hienoa lukea nyt tuo päivitys ja huomata, että mies on ottanut ohjat käsiinsä!

 

["lumienkeli"]

Moi!

Toivottavasti saatte asiat järjetykseen. En lukenut kaikkia viestäjä mutta ompas tyrmäävää porukkaa. Eivät ilmeisesti itse ole koskaan olleet väsyneitä. Ja kommentti, että seksi auttaa moneen asiaan, ni voi voi..! Ja miksi äidin työpäivää ei noteerata ollenkaan, äiti voi olla kävelevä zombie, koska on kotona?! Mutta isälle pitää suoda työrauha!! Ei ne päiväunet välttämättä kahden kanssa onnistu siinä missä yhden.

Mitä apua olet hakenut? Onko sulla lääkitys? Sulla oli jo useamman vuoden ollut nuita oireita, niin hyvin kiireesti hakemaan apua. Siinä oon samaa mieltä, että turha "ruikuttaa", jos ei edes yritä hakea apua. Itse sairasttuin masennuskeen esikoisen syntymän jälkeen ja nyt myöhemmin ymmärrän, että oireita oli jo aikaisemminkin mutta ne paheni synnytyksen jälkeen ja apua tajusin hakea vasta toisen lapsen syntymän jälkeen. Lapsilla on ikäeroa tasan 1,5 vuotta. Luulin aluksi, etää väsymys, ärtyneisyys, unettomuus, haluttomuus kaikkeen johtuu vain univelasta. Molemmat lapset olleet huonoja nukkujia aina n. 2 vuotiaaksi asti. Nyt alkaa sen osalta helpottaan, kuopus täytti juuri kaksi vuotta.

Kävin ensin psykiatrin juttusilla ja sain lääkkeet ja todella auttoivat pääsemään normaaliin arkeen kiinni. En edes uskonut, että voisin nousta sieltä ja tuntea oloni taas normaaliksi. Kävin myös juttelemassa psykologin kanssa ja mahdollisuutta tarjottiin jatkaa käyntien jälkeen mutta en ainakaan vielä ole kokenut tarvetta sille. Itselle oli todella suuri kynnys pyytää apua, koska tunsin epäonnistuneeni äitinä ja ensimmäistä lasta yritimme kuitenkin yli kolme vuotta..

Unohda ylimääräiset kotityöt ja hae apua. Minusta on kohtuullista, että saat ainakin aluksi nukuttua univelat pois esim. viikonlopun aikana, se kyllä helpottaa ajallaan ja mies voi sitten ottaa oman nukkumislauantainsa, saaha hän nukkua viikolla kuitenkin joka yö!

Ja tämä perustuu omaan kokemukseen, se joka ei ole masennusta kokenut ,on ihan turha tulla sanomaan, että reipastu nyt! Koita jaksaa, kyllä se elämä sieltä vielä hymyilee!!

-<3