S
"Susanna"
Vieras
Tilanne on se, että isäni on alkoholisti ja vielä siinä pisteessä, ettei myönnä omaa alkoholismiaan. Hän myös vääinkäyttää lääkkeitä (jotka hänelle kyllä on määrätty olemassaolevan sairauden hoitoon, mutta hän vaan syö niitä liikaa kerralla ja käyttää sekaisin alkoholin kanssa). Äitini ei juo, mutta käyttää samoin lääkkeitä väärin (osa hänelle määrättyjä, osa isäni opiaattijohdannaisia).
Alkoholisteille/narkomaaneille tyypilliseen tapaan he ovat epäluotettavia ja ennakolta on mahdoton arvata, millä päällä ja missä kunnossa kunakin päivänä tullaan olemaan. Olen pitkän aikaa siis pitänyt välejämme täysin jäissä tämän itsekkyyden ja epäluotettavuuden takia. Viime aikoina vanhempani ovat kuitenkin ottaneet yhteyttä ja yrittäneet rakentaa suhdetta nyt kaksivuotiaaseen lapsenlapseensa. He jaksavat useimmiten olla kiinnostuneita tyttärestämme, hankkivat hänelle lahjoja ja kyselevät kuulumisia. Varsinkin äitini on ihastunut tyttöömme ja tunne on molemminpuolinen. Hän jaksoi raskausaikainanikin olla kiinnostunut minun voinnistani, ja tyttöämme nähdessään osoittaa hellyyttä häntä kohtaan.
Joulun alla teimme lyhyen kyläreissun heille, ja he olivat ilmeisesti jaksaneet panostaa kyläilyyn: koti oli siivottu, kaikki vaarallinen oli siistitty pois ja molemmat olivat selvin päin. He jaksoivat olla kiinnostuneita tytöstämme ja käyttäytyivät kaikin puolin miellyttävästi. Tämän seurauksena uskalsimme tehdä toisen vierailun vanhemmilleni tänään. Ja ylläripylläri: isäni tuli vastaan lääkepöhnäisenä. Äitini oli kivulias ja kiukuissaan. Koti oli ihan siivottu, mutta siellä haisee tupakka, koska he tupakoivat sisällä (kävivät sentään parvekkeella tupakalla vierailumme aikana). Suurinpiirtein kymmenen minuutin päästä saapumisestamme alkoi kiroilu-huuto-suukopu, joka loppui kyllä kun mieheni sanoi, että pitääköhän tästä lähteä. Aika pian tulomme jälkeen isäni lähti "apteekkiin", eikä tullut enää koko aikana takaisin. Äitini alkoi avautua isäni juomisesta, miten hän juo kaikki rahat ja on kamala ja blablabla. Sanoin, ettei niitä asioita pidä selvittää lapsen kuullen, mikä kyllä rauhoittikin häntä. Totuus on se, etten edes itse jaksa niitä asioita kuunnella, enkä jaksa esittää että kaikki vika on isässäni, kun äitinikin on joskus niin lääkepöhnässä, ettei kirjaimellisesti pystyssä pysy.
Kysymys siis kuuluu: onko pienempi paha, että lapsi on tekemisissä tuolla tavoin käyttäytyvien isovanhempien kanssa vai olisiko hänen kannaltaan parempi olla olematta yhtydessä heihin ollenkaan? Hän on niin pieni, ettei osaa kaivata ihmisiä jotka eivät ole hänen elämässään tiiviisti läsnä. Hänen elämässään on isoäiti isän puolelta, tädit ja muita lähisukulaisia, joten tyhjiössä hän ei sukulaisten suhteen elä. Toisaalta erityisesti äitini on kiinnostunut ja todella ylpeä lapsenlapsestaan. Hän osoittaa välittämistä ja hellyyttä, ja kohtelee lasta lempeästi. Tyttöme on myös todella ihastunut mummuunsa, joka osaa olla ihan vilpittömän lämmin ja sydämellinen. Isoin ongelma on se, että vanhempani tulevat samassa paketissa. Samoin äitini ei osaa hallita kiukkuaan isääni kohtaan. Hän rauhoittuu kyllä, kun asiasta hänelle sanoo. Pelkään vain, että ajan mittaan äitinikään ei jaksa skarpata edes tyttäreni edessä. Tyttö myös selvästi vierastaa humalaista ja tokkuraista isoisäänsä.
Pitkä vuodatus, mutta... Toivoisin mielipiteitä ja kokemuksia vastaavista tilanteista.
Alkoholisteille/narkomaaneille tyypilliseen tapaan he ovat epäluotettavia ja ennakolta on mahdoton arvata, millä päällä ja missä kunnossa kunakin päivänä tullaan olemaan. Olen pitkän aikaa siis pitänyt välejämme täysin jäissä tämän itsekkyyden ja epäluotettavuuden takia. Viime aikoina vanhempani ovat kuitenkin ottaneet yhteyttä ja yrittäneet rakentaa suhdetta nyt kaksivuotiaaseen lapsenlapseensa. He jaksavat useimmiten olla kiinnostuneita tyttärestämme, hankkivat hänelle lahjoja ja kyselevät kuulumisia. Varsinkin äitini on ihastunut tyttöömme ja tunne on molemminpuolinen. Hän jaksoi raskausaikainanikin olla kiinnostunut minun voinnistani, ja tyttöämme nähdessään osoittaa hellyyttä häntä kohtaan.
Joulun alla teimme lyhyen kyläreissun heille, ja he olivat ilmeisesti jaksaneet panostaa kyläilyyn: koti oli siivottu, kaikki vaarallinen oli siistitty pois ja molemmat olivat selvin päin. He jaksoivat olla kiinnostuneita tytöstämme ja käyttäytyivät kaikin puolin miellyttävästi. Tämän seurauksena uskalsimme tehdä toisen vierailun vanhemmilleni tänään. Ja ylläripylläri: isäni tuli vastaan lääkepöhnäisenä. Äitini oli kivulias ja kiukuissaan. Koti oli ihan siivottu, mutta siellä haisee tupakka, koska he tupakoivat sisällä (kävivät sentään parvekkeella tupakalla vierailumme aikana). Suurinpiirtein kymmenen minuutin päästä saapumisestamme alkoi kiroilu-huuto-suukopu, joka loppui kyllä kun mieheni sanoi, että pitääköhän tästä lähteä. Aika pian tulomme jälkeen isäni lähti "apteekkiin", eikä tullut enää koko aikana takaisin. Äitini alkoi avautua isäni juomisesta, miten hän juo kaikki rahat ja on kamala ja blablabla. Sanoin, ettei niitä asioita pidä selvittää lapsen kuullen, mikä kyllä rauhoittikin häntä. Totuus on se, etten edes itse jaksa niitä asioita kuunnella, enkä jaksa esittää että kaikki vika on isässäni, kun äitinikin on joskus niin lääkepöhnässä, ettei kirjaimellisesti pystyssä pysy.
Kysymys siis kuuluu: onko pienempi paha, että lapsi on tekemisissä tuolla tavoin käyttäytyvien isovanhempien kanssa vai olisiko hänen kannaltaan parempi olla olematta yhtydessä heihin ollenkaan? Hän on niin pieni, ettei osaa kaivata ihmisiä jotka eivät ole hänen elämässään tiiviisti läsnä. Hänen elämässään on isoäiti isän puolelta, tädit ja muita lähisukulaisia, joten tyhjiössä hän ei sukulaisten suhteen elä. Toisaalta erityisesti äitini on kiinnostunut ja todella ylpeä lapsenlapsestaan. Hän osoittaa välittämistä ja hellyyttä, ja kohtelee lasta lempeästi. Tyttöme on myös todella ihastunut mummuunsa, joka osaa olla ihan vilpittömän lämmin ja sydämellinen. Isoin ongelma on se, että vanhempani tulevat samassa paketissa. Samoin äitini ei osaa hallita kiukkuaan isääni kohtaan. Hän rauhoittuu kyllä, kun asiasta hänelle sanoo. Pelkään vain, että ajan mittaan äitinikään ei jaksa skarpata edes tyttäreni edessä. Tyttö myös selvästi vierastaa humalaista ja tokkuraista isoisäänsä.
Pitkä vuodatus, mutta... Toivoisin mielipiteitä ja kokemuksia vastaavista tilanteista.
Tämä asia ahdistaa itseäni aika paljon ja mietin usein, että mitä kerromme kunhan lapset alkavat kysellä..