Kun ei pääse mihinkään!

[rätätätätäm]

Meillä on 8 kk ikäinen ihana vauva. Aivan suloinen ja yleensä todella tyytyväinen ja iloinen tapaus. Mulla vaan kotiympyrät tuntuu niin pieniltä, ja kaipaan hirveästi jotain "aikuisten tekemistä"! Olen aika kiinni vauvassa, eli iltaisin ja öisin en ole kotoa pois ollut juurikaan, paitsi yhden kerran olin keväällä ulkona ystävien kanssa. Vauva heräilee öisin eikä huoli lohdukseen ketään muita kuin äidin (isäkään ei kelpaa siis, kauhea huuto tulee), vaikkei tissiä tarvitsisikaan. Eli rauhoittuu kyllä mun kanssa. Syö kerran yössä, joskus aamuyöllä 4-6 välillä. En ole tavallaan uskaltanutkaan jättää vauvaa isänsä kanssa, kun se huuto on aika taattu jossain vaiheessa. Mutta nyt alkaa vaan tulemaan mitta täyteen - tekisi kauheasti mieli juhlimaan, terassille, yökerhoon jne. Nyt kun on kesäkin... Tuntuu, että lapsettomat kaverit tekevät koko ajan jotain kivaa. Toiset matkustelevat miestensä kanssa, toiset käyvät festareilla ja juhlimassa, enkä mä pääse MIHINKÄÄN. Tarkoitan nimenomaan juhlimaan. (Olen käynyt yksin kyllä päivisin ostoksilla, kampaajalla ym.) Ja en ole edes nuori, vaan 31-vuotias, ja olen ehtinyt menemään ennen lapsen saamista ihan riittävästi. Olen vaan suoraansanottuna kauhean kateellinen niille jotka voivat mennä ja tulla ihan miten haluavat. Mun mieskin voi vaan ilmoittaa että silloin ja silloin olisi bileet, eikä multa kysytä mitään. Kun eihän vauva hänestä ole riippuvainen. Ei mies nyt sentään jatkuvasti missään käy, ehkä korkeintaan kerran kuussa. Rakastan vauvaani kyllä ihan mielettömästi, mutta olenko ainoa joka tuntee välillä olevansa tosi kahlittu? Nyt on kyllä tarkoitus heinäkuussa lähteä pariinkin eri tapahtumaan, mutta etukäteen jo pelkään että vauva laittaa isänsä koville ja huutaa, enkä siksi pystykään rentoutumaan ja pitämään hauskaa kun kerrankin johonkin pääsen. Olin kuvitellut, että kyllä tässä vaiheessa on jo helppo irtautua ja laittaa vauva yökylään.
Älkää nyt kauheasti haukkuko... Varmaan saan mielipiteitä, joissa sanotaan että "olisit miettinyt tuota ennen kuin teet lapsia". No, mietinhän minä, mutta ei tähän vaan voinut mitenkään etukäteen varautua. Eikä mulla aiemmin ollut tällaisia fiiliksiä, vaan nyt vasta pikkuhiljaa.

 

[Minni222]

sun tarttee vaan kylmäverisesti jättää lapsi isukille. huuti tai ei. ethän voi lopun ikää olla hänen vahtinaan. tsemppiä. hyvin ne pärjää,usko pois.

 

[Maajaana]

Ekan vauvan kanssa onkin henkisesti tosi rankka kokemus, kun omat menemiset ja menemättä jättämiset ovat kiinni siitä, voiko mennä vauvan kanssa tai saako sille sit hoitajan. Ja tämän asian kanssa on totuttava elämään niin kauan kuin vauva on alaikäinen, vauvan kasvaessa vastuu, hoidon laatu ja läsnäolon tarve vain vaihtavat muotoaan vauvan-lapsen-nuoren tarpeiden mukaan.

Ihan hyvin voit järkätä itsellesikin omia menoja. Ei lapsi tosiaankaan kärsi saadessaan välillä hoitoa "oikein isän kädestä". Lapsesi on juuri pahassa vierastus-iässä ja isä on päivisin valveillaoloaikaan töissä, ei ihme että häntä hermostuttaa olla isänsä kanssa. Jokin oma menosi on lapselle ja isälle mahdollisuus olla yhdessä, ja aikaa myöten lapsi oppii rauhoittumaan isän sylissä yhtä helposti kuin sinunkin.

 

[isälle hoitoon vaan :)]

Ei miehesi siihen kuole (saati vauva!) vaikka joutuisikin kärsimään huudosta parina iltana / yönä! Yhteinen vastuuhan teillä on jaettavana. Ja päinvastoin voi käydä niinkin, että vauva oppii rauhoittumaan myös isän kanssa (kun ei kerran äiti ole paikalla). Et missään nimessä saa stressata miehesi pärjäämisestä kun vihdoin pääset ulos tuulettumaan!

Meillä on 9 kk vauva, en kaipaa bilettämään kun en ole bilettäjätyyppi eikä kaveritkaan enää juuri biletä (kolmikymppisiä, suurin osa perheellisiä), mutta olen nyt sentään noin kerran kuussa viettänyt iltaa ystävien kanssa ulkona (syömässä, leffassa, teatterissa tms) siitä asti kun vauva oli noin 3 kk eli ainakin 5 kertaa Ymmärrän täysin että kaipaat iltamenoja silloin tällöin, jos olet vain kerran käynyt jossain.

Sopikaa miehesi kanssa, että kumpikin saa kerran kuussa yhden ihan kokonaan vapaan illan, jonka saa käyttää miten haluaa ja jolloin saa olla niin myöhään kuin haluaa - esimerkiksi!

Yökylään laittaminen voi vielä tässä vaiheessa olla hankalaa, riippuu tietty vauvasta ja hoitopaikasta, mutta muista että vauva kasvaa koko ajan ja omien pienien irtiottojen tekeminen tulee kyllä helpommaksi.

 

[Ylös ja ulos!]

Ei se vauva siihen kuole tai saa traumoja, että äiti on illan pois. Parempi vauvallekin ja parisuhteelle, että äite käy välillä virkistäytymässä ja tekemässä ja puhumassa aikuisten juttuja. Lapsi isälle vaan, pakko sen isänkin sen kanssa pärjätä. Ja jos vauva huutaa, niin anna huutaa. Vanhempana se huutaa vielä enemmän, jos äiti on joka tunti sitä ollut vahtimassa ja hoivaamassa ja sitten lähtee vaikka illaksi pöis. Rohkeasti vaan ulso, et tee haittaa kun itsellesi olemalla vain kotona.

 

[ymmärrystä]

Meillä on "helppo" ja rauhallinen 3v sekä erittäin temperamenttinen ja vaativa 1v5kk ikäiset lapset taloudessa. Olen ollut viimeisen neljän vuoden aikana neljä kertaa juhlimassa illalla/yöllä. Ja yhden kerran niistä miehen kanssa ja sekin oli alle kuukausi sitten. Eli meillä lapset olivat ekaa kertaa yöhoidossa vasta nyt. Voin sanoa, että ymmärrän täysin sen, että seinät kaatuvat päälle ja haluaa ehdottomasti jotain muuta kuin normaalia arkea. Haluaa pois siitä kaikesta vastuusta ja kaikista niistä uuvuttavista rutiineista joita vauvaperheessä täytyy olla. Minäkin kadehdin sitä, että voisi vaan mennä ja tulla ja olla miten vaan, välittäen vain itsestään ja korkeintaan miehestään. Itse olen "nuori" 26v, kerkesin kyllä bilettämään paljon ennen lapsiakin, mutta jotenkin tuntuu, että nyt siitä vasta osaisi nauttia kunnolla. Tietysti kun sellaisen elämän on "menettänyt". En vaihtaisi lapsiani mihinkään, rakastan heitä yli kaiken. Mutta kyllä sitä tarvitsee muutakin elämää välillä, että voi olla taas hieman parempi ja hyväntuulisempi äiti lapsilleen.
Ekan lapsen kohdalla nuo tuntemukset ovat NIIN tuttuja. Minäkin kuvittelin, että lapsen on parempi olla minun kanssani ja VAIN minä tiedän kuinka hänet saa rauhoittumaan. Mutta toisen lapsen kohdalla ei rahkeet yksinkertaisesti riitä antamaan vauvalle sitä 100% huomiota koska on myös se isompi joka tarvitsee äitiä ihan yhtä lailla. Ja usko kun sanon, että anna isän myös ottaa vastuuta enemmän lapsesta ja lähinnä lapsen tyynnyttämisessä. Se helpottaa paljon teidän tulevaa elämää. Meillä on nyt ongelma siitä, ettei esikoiselle kelpaa lohduttajaksi kukaan muu kuin minä. Isä ei todellakaan kelpaa siihen ja itse siihen olen syypää kun en antanut isän koskaan vauva-aikana hyssytellä lasta vaan aina otin toisen sylistä itselleni jos alkoi itkemään. Kuopus on "joutunut" alusta asti olemaan molempien lohdutettavana joten hän joskus jopa pyrkii ennemmin isänsä syliin jos itku yllättää.
Eli yritän tällä sepostuksella rohkaista sinua ottamaan omaa aikaa ja olla myös levollisin mielin poissa lapsen luota. Vauva ei saa siitä mitään traumoja jos hänellä kuitenkin on rakastava ja tuttu hoitaja poissa ollessasi.
Eikä sitä pystykään koskaan etukäteen varautumaan tähän perheellisen elämään. Mäkään en olisi ikinä osannut arvatakaan kuinka rankkaa tämä voi olla. Tarkoitan sillä sitä, että henkisesti on niin kovilla koska haluaa tarjota lapsilleen parasta mahdollista hoidon ja kasvatuksen osalta eikä siihen aina kykene vaikka mitä tekis.

 

[Liippaa läheltä]

Meillä myös reilut 9kk vanha lapsi, itse olen 31v. ja olen käynyt kerran yöelämässä lapsen aikana. Lapsi oli tällöin isän kanssa kotona. Olen myös kerran käynyt ystävien kanssa elokuvissa ja lapsi oli isän kanssa. Päivisin lapsi on ollut paljon isovanhemmilla, kun olen käynyt asioilla. Noin 2 kuukautta sitten havahduin siihen, että olin koko ajan pahalla päällä miehelleni. Muille olin ihan ok mutta mies sai tuntea pahan oloni. Mies on yrittäjä, joten päivät saattavat venyä hyvinkin pitkiksi ja me oltiin lapsen kanssa kaksistaan. Parisuhde oli aika koetuksella. Päivisin emme lapsen kanssa olleet emmekä ole vain kahdestaan vaan käymme kaupungilla, kylässä, kävelyllä ym. mut kaipasin kuitenkin omaa aikaa. Sanoin sitten miehelleni, et nyt on sellainen juttu, et jo parisuhteemmekin kannalta sinä tulet kotiin ajoissa kahtena iltana vkossa ja minä menen omille menoilleni. Pääasiassa olen käynyt salilla eli olen poissa kotoa 1-2tuntia. Mieli on piristynyt ja kovasti! Ja juhannusvapaat auttoivat myös parisuhteeseen!

Tänään lapsi on menossa ensimmäistä kertaa yökylään siskoni luo. Emme välttämättä ole menossa minnekään, tiedossa voi olla elokuvailta kotona mutta jos illalla siltä tuntuu, saattaa terassitkin kutsua. Hieman jännittää, miten kaikki sujuu mut en ala soittelemaan kyllä perään, sen olen päättänyt. Ei se lapsi säry vaikka hieman huutaiskin mut seuraavan kerran voi olla vaikea saada yökyläpaikkaa

Rohkeasti vain omaa aikaa muistaen kuitenkin, että lapsi menee kaiken edelle tässä vaiheessa. Äitien täytyy kuitenkin välillä olla itsekkäitä ja ottaa omaa aikaa, että jaksamme olla lastemme kanssa.

 

[näin meillä]

Minä olen viimeksi käynyt "yksin tuulettumassa" vuonna 2001 kun vanhin lapsemme oli alle yksi vuotias. Ei meillä kyllä mieskään käy. Olemme lapset saaneet kerran vuodessa yökylään mummilaan, jolloin olemme lähteneet kahdestaan mökkiviikonlopulle. Välillä tuntuu kyllä että olisi ihana jos pääsisimme arjen melskeistä rentoutumaan hieman useamminkin, mutta sitten taas tuntuu ettei kehtaa olla pyytämässä kohta eläkeiässä olevia vanhempiani lastenhoitajiksi. He kun ovat aikoinaan minua ja sisaruksiani hoitaneet. Nyt on minun ja mieheni vuoro hoitaa omia lapsiamme. Ehtiihän sitä sitten kun lapset ovat niin isoja että pärjäävät kotona keskenään paremmin.

Meillä siis tilanne että asumme kaukana ystävistä ja sukulaisista, joten muitakaan lapsenhoitajia ei meillä ole. Mutta summa summarum, aika aikansa kutakin, en valita.

 

[miimu_]

Meillä on tyttö, joka on aina takertunut minuun. Lapsi on nyt 1,5-vuotias ja edelleen minä olen vauvalle se henkilö, jonka luokse tullaan kun sattuu pipi tai joka saa lapsen nukkumaan ilman huutamista...MUTTA jos minä olen poissa, lohdukkeeksi kelpaa myös isä, samoin on nukuttamisen suhteen. Eli voihan olla, että teidänkin lapsi on ihan erilainen silloin kun sinä et ole paikalla. Meillä ainakin isän mukaan menee tosi hienosti kaikki iltapuuhat ja nukkuumaanmenot kun en ole kotona. Sinuna minä ainakin lähtisin viettämään omaa aikaa ystävien kanssa ja jättäisin lapsen isä hoiviin. Ihan varmasti kaikki menee hyvin.