Kun lapsi ei pärjää päiväkodin pienryhmässäkään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huoli & murhe
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Huoli & murhe

Vieras
Tyttömme sai paikan päiväkodin pienryhmästä koska on ujo isossa porukassa ja keskittyminen häiriintyy helposti. Mutta nyt on jo vuoden tullut hoitajilta palautetta (sekä pystyy päättelemään heidän ilmeistä ja eleistään), että ovat aivan loppu lapsemme kanssa. Monissa asioissa on edistytty ja moni asia mikä oli ongelma vuosi sitten on korjaantunut täysin mutta edelleenkään lapsi ei jaksa olla ryhmätilanteissa paikoillaan jos aihe ei kiinnosta, lähtee siis touhuamaan omiaan. Lapsi täyttää helmikuussa jo 5 vuotta ja hoitajilla ovat konstit ilmeisesti loppu enkä edes tiennyt, että ongelma on niin iso ennen tämän syksyn keskusteluja. Tämän asian tiimoilta on nyt pidetty kaksi palaveria syksyn aikana ja ryhmän erityislastentarhan opettaja oli todella tuskastunut ja sanoma oli lyhykäisyydessään se, että nyt on ihan vihoviimeinen aika alkaa pysymään paikoillaan aamupiireissä, lauluhetkissä ymv tilanteissa.

Olemme koittaneet keskustella lapsen kanssa miksi ko tilanteissa pitää olla paikoillaan ja on ollut tarrataulukko mutta ei auta. Lapsi vain sanoo, että aamupiirien jutut ovat tylsiä ja tyhmiä, lauluhetkissä on tyhmää syystä y tai x eikä keskustelu edisty. En tiedä mikä on seuraava vaihtoehto jos lapsi ei pärjää 10 lapsen ryhmässä jossa on kolme hoitajaa sekä yksi avustaja. Kauhistuttaa jo ihan arjen järjestelyiden kannalta jos päiväkotimatka pitenee yli tunnilla kun erityispäiväkoti on kaupungin toisella laidalla. Se kai on seuraava vaihtoehto jos tuolla oleminen ei ala sujua?

Kokemuksia ja vinkkejä kaipaisin millä lapsen saisi pysymään ryhmätilanteissa paikoillaan? Muuten jaksaa kyllä keskittyä pitkäänkin esim askartelemaan, muovailemaan, leikkimään tai kuuntelemaan satua jos lelut tai kirja on mielenkiintoinen mutta tilanteet joissa lapsi kokee ettei asia ole mielenkiintoinen ottaa hatkat ja lähtee tekemään muuta.
 
......anteeksi vaan... Mutta miten nyt tällä kertaa olisi myös sen palkitsemisen lisäksi myös kasvattaminen, kuri, säännöt ja rangaistukset?

Lapsen on opittava sietämään myös niitä kurjia ja tylsiä juttuja.
Ihme touhua taas tyttölasta kohtaan, saa mennä ja tehdä ja touhuta mitä haluaa, mutta kaikkihan on hyvin kun tykkää askarrella...
 
Aika erikoiselta kuulostaa, että lapsi pitäisi laittaa erityispäiväkotiin sen takia, ettei pysy aamupiirissä tms. paikallaan. Yleensä sinne mennään jonkun vakavan diagnoosin pohjalta.

Sitä paitsi mikseivät yksinkertaisesti pitele lasta sylissä aamupiirin ajan? Vai onko joku punavihreä hysteerikko kieltänyt senkin keinon? :rolleyes:
 
Onko lapsella mitään diagnoosia ja hoitotahoa? Toimintaterapiaa? Kuvataulut aamun päiväjärjestyksestä käytössä? Terapiaistuintyyny aamupiirin ajaksi?
62035-G.jpg
 
Meillä 5v pojalla samaa. Neuvolalääkäri laittoi lähetteen toimintaterapiaan jossa nyt ollaan käytykin. Tt käy myös päiväkodilla.
Pojalla todettu myös aistihäiriötä kuulon puolella, musiikkihetket ym. sattuu korviin. Saa käyttää kuulokkeita ja niiden myötä jaksaa istua musiikkipiirit ym. hienosti paikoillaan.
 
Alla ns. universaali ratkaisu paikallaan pysymisen ongelmiin. Ja mikä parasta, hankintakulu on pienempi kuin yhden ainoan pienryhmässä vietetyn hoitotunnin kustannus.

7789100474.jpg
 
Mitä siitä seuraa jos lapsi pyrkii / lähtee vaeltelemaan piiristä? Onko kotona sellaisia tilanteita joissa keskittyminen ei riitä, miten silloin toimitaan?

En kannata karjumista tai painimatsia, mutta pyytäminen ja vaatiminen on eri asioita, ja joitain juttuja lapselta pitää vaatia. Jos vaatimus on osallistumista x aikaa ohjattuun toimintaan, lapsi/huomio ohjataan siihen takaisin niin kauan vaatimus täyttyy. Sitten kehut. Tämä toimii JOS lapsella on kehitykselliset edellytykset toteuttaa vaatimus!

Jos ei ole, eikä mene normaalivaihteluu eli parane odottamalla, niin pitää tutkia miksi ei ole ja auttaa lasta toisin, koska jos lapsella ei ole mahdollisuutta toimia vaatimuksen mukaan (esim. nepsy-erityisyyksien vuoksi) vaatiminen on paitsi tuloksetonta myös vahingollista, ja lapsi tarvitsee muita tukitoimia.
 
Melkoisen...erikoiselta vaikuttaa kyllä ryhmän toiminta, että kolme hoitajaa sekä avustaja eivät yhdessä keksi/löydä keinoa mikä veisi ryhmätilanteita yhdellä lapsella eteenpäin? Olisi todella mielenkiintoista tietää mitä ovat kokeilleet ja kuinka pitkäkestoisesti? Ja toisaalta - esim. joillekin aistiyliherkille ns.istuttamistilanteissa helpottaa se, että he saavat olla samassa tilassa valvotusti liikkeessä, ikään kuin taustalla mutta heillä on kaikki aistit kuitenkin hereillä, sietävät liikkuessaan vain paremmin sitä ryhmässä olemista ja osallistuvat toimintaankin vastavuoroisesti kunhan pääsevät säätelemään sitä ryhmässä olemisen painetta juurikin sillä "taustapuuhailullaan".

Oliko lapsellasi diagnoosia?
Noi oli tai ei niin - miten muuten kotona, vapaa ajalla ollessaan toimii kavereidensa seurassa? Ja niin - onko päiväkotiryhmässä pictot käytössä havainnollistamassa toimintoja? Entä kotona? Vai toimiiko kotioloissa keskittyneemmin, tilanteita sietäen?

Kerroit että päiväkoti on järjestänyt palavereja lapsenne ryhmäkäyttäytymisestä. Ovathan ne olleet moniammatillisia? Vai ainoastaan ryhmän aikuisten ja vanhempien kesken? Mikäli tilanne on jo sellainen että ryhmän elto ei tiedä mitä tehdä, niin olisi aiheellista ottaa moniammatillisen ryhmän apua vastaan. Eli palavereihin mukaan mm. neuvolalääkäriä, mahdollisesti myös toimintaterapeuttia ja psykologia (jotenkin oletan että ammattitaitoisina olisivat jo olleet ainakin neuvolalääkärin ja toimintaterapeutin kanssa yhteyksissä) ja yhdessä heidän kanssaan suunnitella uusia toimintatapoja niin päiväkotiryhmään kuin kotiinkin vapaa-ajalle.

Toki jos teillä on voimia ja jaksamista niin voitte itse myös varata aikaa neuvolalääkäriltä ja keskustella hänen kanssaan lapsenne ryhmässäolemisesta(oletan että on tietoinen lapsenne päiväkotiryhmässä olemisesta ja ryhmäytymisen taidoistaan) ja miten hän on havainnpinut lasta käynneillään, olisiko perusteita ottaa toimintaterapeutin palveluita vastaan?(kerran mitä ilmeisimmin ryhmän elto ei ole ottanut tt:n tukea avukseen, sekin hiukan ihmetyttää kyllä)
 
^ Tuo toimii jos neuvolaläkäri on hommansa asiantuntija. Meillä ne on usein puolivalmiita lääkäreitä jotka opintoihin sisältyvän pakollisen tk-palveluksensa ohella poukkoilevat ilman kunnon perehdyttää neuvolaan, jossa tarkastavat lapsen ohjekansio nenän edessä (1v6kk: kävelee, puhuu yksittäisiä sanoja, pinoaa pari palikkaa; keskustele ruokavalio, infektiot) tarvittaessa terveydenhoitajaa apuun pyytäen. Heillä on koulutus seuloa häiriöitä ja sairauksia, mutta tieto terveen lapsen kehityksestä ja kasvatuksesta voi olla aika ohutta.
 
Onpa ikävää, jos päivähoitoryhmän hoitajat ja elto ovat neuvottomia tarkkaavaisuuspulmien edessä, kun ryhmäresurssit ovat noin hyvät. Tarkkaavuuspulmat ovat kuitenkin nykyään siinä määrin yleisiä, että keinoja luulisi löytyvän. Suosittelen vahvasti minäkin ottamaan yhteyttä neuvolaterkkaan tai -lääkäriin, jolta voisi pyytää joko toimintaterapeutin tai psykologin lähetteen (riippuen täysin siitä, mitä palveluita kunnassanne saa).

Ketjussa on tullut jo hyviä ideoita, kuten sylissäolo, kuvat ja aktiivityyny. Karjumista ja huutamista en missään tapauksessa kannata, vaikka sitäkin on ehdotettu.

Lapset ovat yksilöitä ja kehittyvät eri tahtiin. 4 - 5-vuotias on vielä pieni ja pinnistely tuollaisissa tilanteissa voi olla todella vaikeaa, jos tarkkaavuuden taidot eivät ole vielä kehittyneet tarpeeksi. Silloin vastuuta keskittymisestä ei voi sälyttää yksin lapselle vaan aikuisen täytyy tukea lasta toiminnassa. Jos lapsi ei malta pysyä paikallaan koko ryhmäaikaa, täytyy vaatimustasoa porrastaa. Sovitaan, että ensin lapsi koittaa pysyä paikallaan esimerkiksi 5 minuuttia, sen onnistuttua 7, sitten 10 jne. Aikaa voidaan havainnollistaa visuaalisen kellon avulla, jotta lapsi kykenee itsekin seuraamaan ajankulkua. Sitten, kun paikallaan oleminen ei enää onnistu, voidaan lapsi ottaa syliin tai lapselle voidaan sallia hetkellinen haahuilu ennen seuraavaa harjoittelupätkää. Näissä tilanteissa aikuisen pelisilmä on avainasemassa ja parhaassa tapauksessa aikuinen voi rytmittää toiminnan sellaiseksi, että tilanteessa tulee mielestä vaihtelua ennenkuin lapsen tarkkaavuus häviää kokonaan (esimerkiksi istumisen ja kuuntelemisen väliin jokin lyhyt liikunnallinen leikki tai tilanne). Myös kannustaminen ja välitön positiivinen palaute onnistumisesta on valtavan tärkeää, jotta lapsi saa kokemuksen siitä, että toimii nyt ympäristön toivomalla tavalla, se on mukavaa ja hän on siihen kykenevä. Harjoitteluun voidaan liittää myös tarrapalkinnot, joita teillä olikin jo jossain muodossa kokeiltu. Palkkioharjoittelussa on hyvin tärkeä varmistaa, että tavoite on asetettu sellaiseksi, että lapsen on se oikeasti mahdollista saavuttaa. Jos lapsi ei kykene tavallisesti istumaan koko aamupiiriä paikallaan, niin ei pelkkä lupaus tarrasta tai muusta palkkiosta yksinään muuta sitä asiaa. Pahimmillaan se vain korostaa epäonnistumista entisestään, kun palkkio jää aina saamatta. Yleensä suosittelen, että ensimmäisen viikon ajan harjoittelun tavoite on sellainen, jonka lapsi saavuttaa takuuvarmasti pinnistelemättäkin - näin saadaan herätettyä lapsen innostus palkkiojärjestelmään ja vahvistettua ymmärrystä siitä, mitä häneltä vaaditaan jotta palkkion saa. Hiljalleen vaatimustasoa sitten nostetaan.

Koska lapsellanne on ollut jo pidempään pulmia ryhmässä (vaikka ryhmä on jo tuttu), voisi tt:n tai psykologin lähete olla hyvä myös kokonaistilanteen kartoittamikseksi ja oikean tukimuodon ohjaamiseksi. Joskus tarkkaavuuden haasteiden taustalla on ihan vain pienen lapsen kypsymättömyys, minkä vuoksi hän tarvitsee enemmän aikuisen tukea. Joskus taustalta voi löytyä myös viitteitä tarkkaavaisuushäiriöstä, aistiyliherkkyyksistä tai kielihäiriöstä, mitkä kaikki myös osaltaan hankaloittavat keskittymistä mutta vaativat erilaisia tukimuotoja ja lähestymistapoja.

Tsemppiä teille! Vanhempana on todella ikävää, jos suurin osa päivähoidosta saatavasta palautteesta on moittivaa tai lannistavaa. Pitäkää kuitenkin mielessänne, että vaikka keskittyminen ryhmässä olisi lapsellenne vielä hieman haastavaa, on hänellä valtavasti myös vahvuuksia ja hyviä taitoja, joista ei ehkä aina muisteta kertoa. :)
 
Kasvatushenkilökuntaan kuuluvana voin sanoa että aika hämmentävää, ettei noilla resursseilla ole löydetty ratkaisua pulmaan. Meillä ryhmässä 24 lasta ja 3 kasvattajaa, lapsista 4-5 ei pysy paikoillaan aamupiirin tmv. aikana(yhden lapsen paikallaan pysyminen on vähän fiiliksen mukaan). Henkilökunta on "hieman" väsynyt tilanteeseen, mutta tilanne on helpottunut selvästi alkusyksystä.

Ratkaisuna me olemme käyttäneet tuokioiden lyhentämistä sekä niiden toiminnallisuuden lisäämistä.

Toivottavasti löytyy ratkaisu nykyisestä ryhmästä, ettei tarvitsisi lähteä toiselle puolen kaupunkia! Ja ennen kaikkea voimia vanhemmille!
 
Kuinka paljon harjoittelette keskittymistä ja tylsienkin asioiden tekemistä kotina?

Noinkin haastavassa tapauksessa ottaisin asiakseni joka päivä pitää jonkun harjoitteluhetken, jotta lapsi oppisi, että tulsiäkin hetkiä on pakko sietää.
 
Kuinka paljon harjoittelette keskittymistä ja tylsienkin asioiden tekemistä kotina?

Noinkin haastavassa tapauksessa ottaisin asiakseni joka päivä pitää jonkun harjoitteluhetken, jotta lapsi oppisi, että tulsiäkin hetkiä on pakko sietää.

Aika typerä neuvo.

Teetkö itse myös niin, että jos potkaiset varpaan tuoliin töissä ja se sattuu, niin teet saman kotona sietääksesi kipua paremmin?

Kotona voi tietysti kiinnittää huomiota siihen, että lapsi saa tarpeeksi liikuntaa, unta, rajoja ja rakkautta.
 
Aika typerä neuvo.

Teetkö itse myös niin, että jos potkaiset varpaan tuoliin töissä ja se sattuu, niin teet saman kotona sietääksesi kipua paremmin?

Kotona voi tietysti kiinnittää huomiota siihen, että lapsi saa tarpeeksi liikuntaa, unta, rajoja ja rakkautta.
Että mielestäsi on typerää harjoitella jotain, mitä ei osaa?
Kukahan tässä typerä on :D
 
Aika typerä neuvo.

Teetkö itse myös niin, että jos potkaiset varpaan tuoliin töissä ja se sattuu, niin teet saman kotona sietääksesi kipua paremmin?

Kotona voi tietysti kiinnittää huomiota siihen, että lapsi saa tarpeeksi liikuntaa, unta, rajoja ja rakkautta.
Siinä taas yksi curling-vanhempi. Tylsä ja keskittymistä vaativa asia on sama kuin varpaan potkaiseminen tuoliin :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:

Elämässä nyt vaan on opittava sietämään niitä tylsiä ja keskittymistä vaativia juttuja. Ilman sitä on tuskin työtä, missä sen varpaansa voisi lyödä.
 
Kyse on siis 5- vuotiaasta? Mulla on sellainen käsitys, että monikaan niistä jaksa istua hiljaa paikallaan eritoten, jos pitäisi keskittyä johonkin lapsen mielestä tylsään juttuun. Mun mielestä 5 vuotiaat vasta harjoittelevat sitä. Ekaluokalla homman pitäisi sitten olla hallussa.

Ihan yleisesti pitäisi huomioida se, että kaikkia ihmisiä ei ole luotu istumaan hiljaa paikoillaan. Koulukin alkaa pikkuhiljaa siirtyä ns. toiminnalliseen opetukseen siten, että nekin lapset, joille paikallaan istuskelu on vaikeaa, pystyvät liikkumaan oppitunnin lomassa ja oppitunneilla ollaan osittain liikkeessä sen matikan opettelun yhteydessä.
 
Aika typerä neuvo.

Teetkö itse myös niin, että jos potkaiset varpaan tuoliin töissä ja se sattuu, niin teet saman kotona sietääksesi kipua paremmin?

Kotona voi tietysti kiinnittää huomiota siihen, että lapsi saa tarpeeksi liikuntaa, unta, rajoja ja rakkautta.
Oisko niin että keskittyminen on asia jota voi opetella ja jossa voi oppia olemaan hyvä, mutta varpaan potkiminen tuoliin, ehkäpä mahdollisimman kipua tuottamattomasti, ei ole opettelemisen vaan välttämisen arvoinen asia?

Se mitä ehkä ajoit kömpelösti takaa on se, että ei ole lapsen kehityksen kannalta eduksi järjestää sinne vapaa-ajalle tarkoituksellisesti tilanteita joissa lapsi ei pysty täyttämään keskittymisodotuksia ja saa negatiivista palautetta. Eipä sitä niin harjoitellakaan, vaan niin että lapsella on mahdollisuus riittävän usein ja ja paljon myös onnistua, kehittyä ja saada tunnetta pystyvyydestä.
 
Meneekö tää ongelma samaan kategoriaan, kuin se, mitä eilen kuulin kaupassa: "et jooko viittis koskea kaikkeen"...ja hyllyrivin päädystä käveli äiti selaten kännykkää, noin viisivuotias, sekä mummo joka ei puuttunut mitenkään siihen että lapsi silitti kauniita esineitä.
Ensinnäkin lapsihan vain ihaili, oli ehkä oppinut tavan ädiltään. Toisekseen äiti heitti ilmaan epämääräisen kysymyksen joka ei johtanut mihinkään...
 
Kyse on siis 5- vuotiaasta? Mulla on sellainen käsitys, että monikaan niistä jaksa istua hiljaa paikallaan eritoten, jos pitäisi keskittyä johonkin lapsen mielestä tylsään juttuun. Mun mielestä 5 vuotiaat vasta harjoittelevat sitä. Ekaluokalla homman pitäisi sitten olla hallussa.

Ihan yleisesti pitäisi huomioida se, että kaikkia ihmisiä ei ole luotu istumaan hiljaa paikoillaan. Koulukin alkaa pikkuhiljaa siirtyä ns. toiminnalliseen opetukseen siten, että nekin lapset, joille paikallaan istuskelu on vaikeaa, pystyvät liikkumaan oppitunnin lomassa ja oppitunneilla ollaan osittain liikkeessä sen matikan opettelun yhteydessä.
Noita terapiatyynyjä käytetään siihen, että istutaan paikoillaan vaeltelmatta, mutta sen kanssa voi olla kuitenkin liikkeessä siinä omalla paikallaan. Niitä käytetään koulussakin joillain omassa pulpetissa pysymyiseen.

Yläkoulussa on normaalien tuolien lisäksi myös jokunen iso jumppapallo istumiseen, keinutuoli ja nojatuolikin ja lisäksi on korkeita pöytiä seisaallaan työskentelyä varten eli koulu selkeästi muuttuu siitä mitä se ennen oli.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Tässä nyt muutama vinkki.
Lapselle "tylsiin" hetkiin käteen jotakin mistä tykkää (esim. muovailu vaha, jota voi muovailla samalla). näin ei häiritse muita, mutta paikallaan pysyminen/kuunteleminen voi olla helpompaa.
tyyny tai vastaava pepun alle (ihme jos istuvat pelkällä lattialla)
toiminnallisuutta lisää (pk henkilökunnankin pitäisi osallistaa lapset toimintaan)
Miten yleensä rauhoittuu päivälevolle?

Jos lapsella on diagnoosi- yhteyttä kuntoutusohjaajaan
Jos lapsella ei ole diagnoosia, niin yhteyttä perheneuvolaan tai neuvolaan asioiden eteenpäin saamiseksi. toimintaterapeutin ja psykologin näkökulmat asiaan saisivat lapsen/perheen ja henkilökunnan olot helpottumaan.
 
Jotenkin ylläolevista viesteistä tulee taas vaihteeksi mieleen, että virkakoneisto luo olemassaolon oikeutuksensa tekemällä yksinkertaisista asioista mahdollisimman monimutkaisia. Eihän muuten pienryhmillä, erityispäiväkodeilla, erityislastentarhanopettajilla, terapeuteilla, kuntoutusohjaajilla, perheneuvolan työntekijöillä, psykologeilla ym. ym. riittäisi töitä, jos ei mahdollisimman monen lapsen kohdalla todettaisi olevan tarvetta "tukitoimenpiteille".

Joskus ennen vanhaan lapselle olisi vaan karjaistu, että "istu paikallasi tai tulee tupenrapinat!" ja muutaman kerran tupenrapinat kokeneena lapsi olisi ottanut opikseen. Nykyään taas saman ongelman ratkaisuyrityksiin työllistetään valtava virkakoneisto ja tuhlataan kymmeniä tuhansia euroja veronmaksajien rahaa.
 

Yhteistyössä