Kun toinen vanhempi ei tapaa lasta/lapsia

[Täydellinen En Ainakaan Ole]

Miten teillä on mennyt tapaamiset tai tapaamisten yrittäminen?
Oliko teillä heti alusta asti selvää, että toinen vanhempi vain "katoaa" kuvioista, mitkä ovat syyt etteivät tapaamiset toteutuneet?

Miten lapset reagoivat ja miten isättömyys tai äidittömyys on vaikuttanut lapsen kasvuun ja kehitykseen?
Ikävöidäänkö teillä paljon ja ollaanko pettyneitä?

Meillä valvottuja tapaamisia on yritetty nyt käynnistellä, mutta tuloksetta.
Olen vain miettinyt tätä asiaa niin paljon ja punnitsen asioita jatkuvasti lasten parhaaksi.
Onko parempi huono isä vai ei isää ollenkaan?
Lapset itse ovat kieltäytyneet tapaamisista ainakin toistaiseksi.
Yhteen tapaamisyritykseen lapset suostuivat pitkän maanittelun jälkeen, isä ei kuitenkaan ilmestynyt paikalle.
Lastenpsykiatri sanoo, että olisi hyvä että lapset tapaisivat isänsä edes kerran valvotusti, että heille jäisi isästä hyvä mielikuva. Varmasti pitää paikkansa tavallaan tuo ajatus, mutta toisaalta haluan kunnioittaa lasten mielipidettä ja turvata heille oikeuden mielipiteeseensä.

Miten teillä muilla on suoriuduttu keskusteluista lapsen kanssa, kun sitä toista vanhempaa ei joko kiinnosta, ei ehdi, ei halua, on liian kännissä/huumeissa, ei välitä tai sitten se vaihtoehto etteivät lapset halua mennä tapaamiseen?

Henkisesti rankkaa touhua kaikenkaikkiaan :headwall:

 

["..."]

Kuulostaa raskaalta. Itselläni ei ole antaa sulle ohjetta, mutta toivotan vilpittömästi voimia koko perheelle. Kylä isättömistäkin lapsista voi tulla onnellisia <3 Kuulostat hyvältä äidiltä.

 

[Täydellinen En Ainakaan Ole]

[QUOTE="...";25853816]Kuulostaa raskaalta. Itselläni ei ole antaa sulle ohjetta, mutta toivotan vilpittömästi voimia koko perheelle. Kylä isättömistäkin lapsista voi tulla onnellisia <3 Kuulostat hyvältä äidiltä.[/QUOTE]

Kiitos sinulle hyvästä äitiydestä en tiedä...olen ihan tavisäiti kaikkine heikkouksineni ja hyvyyksineni.
Ainoa asia mistä olen erityisen ylpeä äitiydessäni on se, että sain riuhtaistua itseni ja lapseni turvaan kamalaa sanoa tätä "ääneen", mutta niin se vaan on, että ero on parasta mitä olen tähän mennessä pystynyt lapsilleni tarjoamaan.
Toivottavasti tulevaisuus tuo vielä tullessaan paaaljon positiivisempia ylpeydenaiheita

 

[minä olen huono.]

mä en oo tavannu mun vanhinta poikaa 6v lokakuun jälkeen ollenkaan. en vaan kerta kaikkiaan pysty sen helvetin jälkeen mitä ex mies aikoinaan teki. olen ajatellut että lapsellikin parempi että mua ei enään tapaa.

 

[Täydellinen En Ainakaan Ole]

mä en oo tavannu mun vanhinta poikaa 6v lokakuun jälkeen ollenkaan. en vaan kerta kaikkiaan pysty sen helvetin jälkeen mitä ex mies aikoinaan teki. olen ajatellut että lapsellikin parempi että mua ei enään tapaa.

Haluatko tarkentaa kirjoitustasi?
Asuuko poikasi isänsä kanssa ja mitä on tapahtunut, ettet pysty poikaasi tapaamaan?

 

["vieras"]

Ennenvanhaan oli tavallista, että isät eivät eron jälkeen juuri tavanneet lapsiaan. Itse en siitä tiedä kärsineeni, en ollut kiintynyt isään ja hän oli niin arvaamaton. Jos silloin olisi ollut nämä nykyaikaiset tapaamisoikeudet, ties miten meidän olisi siskon kanssa käynyt, olisimmeko edes hengissä.

 

[nooh]

Jossain tilanteissa aivan aidosti on niin, että ero on parasta mitä lapselle voi tarjota, ja eroaminen on silloin suorastaan velvollisuus lasta kohtaan. Ei sen sanomista tarvitse edes hävetä, jos kerran niin on.