Miten teillä on mennyt tapaamiset tai tapaamisten yrittäminen?
Oliko teillä heti alusta asti selvää, että toinen vanhempi vain "katoaa" kuvioista, mitkä ovat syyt etteivät tapaamiset toteutuneet?
Miten lapset reagoivat ja miten isättömyys tai äidittömyys on vaikuttanut lapsen kasvuun ja kehitykseen?
Ikävöidäänkö teillä paljon ja ollaanko pettyneitä?
Meillä valvottuja tapaamisia on yritetty nyt käynnistellä, mutta tuloksetta.
Olen vain miettinyt tätä asiaa niin paljon ja punnitsen asioita jatkuvasti lasten parhaaksi.
Onko parempi huono isä vai ei isää ollenkaan?
Lapset itse ovat kieltäytyneet tapaamisista ainakin toistaiseksi.
Yhteen tapaamisyritykseen lapset suostuivat pitkän maanittelun jälkeen, isä ei kuitenkaan ilmestynyt paikalle.
Lastenpsykiatri sanoo, että olisi hyvä että lapset tapaisivat isänsä edes kerran valvotusti, että heille jäisi isästä hyvä mielikuva. Varmasti pitää paikkansa tavallaan tuo ajatus, mutta toisaalta haluan kunnioittaa lasten mielipidettä ja turvata heille oikeuden mielipiteeseensä.
Miten teillä muilla on suoriuduttu keskusteluista lapsen kanssa, kun sitä toista vanhempaa ei joko kiinnosta, ei ehdi, ei halua, on liian kännissä/huumeissa, ei välitä tai sitten se vaihtoehto etteivät lapset halua mennä tapaamiseen?
Henkisesti rankkaa touhua kaikenkaikkiaan :headwall:
Oliko teillä heti alusta asti selvää, että toinen vanhempi vain "katoaa" kuvioista, mitkä ovat syyt etteivät tapaamiset toteutuneet?
Miten lapset reagoivat ja miten isättömyys tai äidittömyys on vaikuttanut lapsen kasvuun ja kehitykseen?
Ikävöidäänkö teillä paljon ja ollaanko pettyneitä?
Meillä valvottuja tapaamisia on yritetty nyt käynnistellä, mutta tuloksetta.
Olen vain miettinyt tätä asiaa niin paljon ja punnitsen asioita jatkuvasti lasten parhaaksi.
Onko parempi huono isä vai ei isää ollenkaan?
Lapset itse ovat kieltäytyneet tapaamisista ainakin toistaiseksi.
Yhteen tapaamisyritykseen lapset suostuivat pitkän maanittelun jälkeen, isä ei kuitenkaan ilmestynyt paikalle.
Lastenpsykiatri sanoo, että olisi hyvä että lapset tapaisivat isänsä edes kerran valvotusti, että heille jäisi isästä hyvä mielikuva. Varmasti pitää paikkansa tavallaan tuo ajatus, mutta toisaalta haluan kunnioittaa lasten mielipidettä ja turvata heille oikeuden mielipiteeseensä.
Miten teillä muilla on suoriuduttu keskusteluista lapsen kanssa, kun sitä toista vanhempaa ei joko kiinnosta, ei ehdi, ei halua, on liian kännissä/huumeissa, ei välitä tai sitten se vaihtoehto etteivät lapset halua mennä tapaamiseen?
Henkisesti rankkaa touhua kaikenkaikkiaan :headwall: