Täällä ei mitään edistystä edelleenkään. Ahdistavan tunteen tekeviä harkkareita läpi päivän, useita tunnissa, ja vauva melskaa paljon.... sekään ei monia hetkiä päivässä eikä ainakaan kovin pitkään kerrallaan lepäile eli liikelaskennasta tulee nopeasti raja-arvot täyteen, aloin sitten laskea milloin tahansa.
Supistusten voimakkuus ja määrä ei tunnu muuttuvan miksikään, lepäsin tai kävelin. Vauvan asento vaihtelee, välillä punkee ylävatsaa, välillä alakertaa. Mutta ei kauaa mitään niistä, kun on tuommoinen väkkärä. Verenpaineet pysyneet suht aisoissa 113-138/75-89 eli ei muutosta viimeviikkoiseen siinä. Jokaisen päivän pitäisi käytännössä olla lähemmäs synnytystä, tavalla tai toisella, mutta ei se kyllä siltä tunnu. Jokainen päivä on liikaa, enemmän.
Sain pahimman pelkokierteen kuitenkin selätetettyä - löysin mantran, johon uskon - tuli mitä tuli, niin minä selviän siitä kyllä. En enää mieti miltä ne kamalimmat vaihtoehdot sitten tuntuisivat, olen vaan päättänyt selvitä kaikesta siitä, mitä annetaan. Antaa tulla vaan

Kun mitenkään en voi tulevaan vaikuttaa.
Kunto on noussut viimeisen viikon aikana, kun en ole enää pelännyt rasittaa itseäni. Portaat tuntuvat kevyemmiltä, koiralenkit ovat pidentyneet ja kyllä tuolla liikkumisella varmasti on oma positiivinen vaikutuksensa myös mielialaan. En tunne oloani sairaaksi enkä huonovointiseksi fyysisesti. Pääkopassa se suurin rasitus on.
Tänä aamuna klo 7 heräsin voimakkaaseen menkkakramppiin. Ja sitä en ole tuntenut sitten lokakuun lopun 2012

Mutta kuten joka päivä tähänkin asti, aamun olot laimenevat päivän aikana, oli ne sitten mitä tahansa.
Toivon todella teidän kaikkien muiden elokuisten puolesta, että saatte laskettuun aikaan mennessä urakkanne valmiiksi. Tämä on ollut henkisesti yksi rankimmista ajanjaksoista tähän mennessä, mutta elämä opettaa.
Filosofisella päällä tänään,
MeeJoo 40+4