Lääh puuh

[Neiti kesäheinä]

Mies lähti tänä aamuna viikoksi kertausharjoituksiin ja olen yksin 24h tytön ja koiran kanssa kotona. Aluksi oli tosi positiivinen olo, että tehdään kaikkea kivaa kun ilmakin on noin hieno. No, aamu meni todella hyvin ja lähdettiin hiekkalaatikolle. Kun ei osata kävelle (1v siis tyttö), kontataan hiekalla. No siitä eka kiukku kun äiti nosti rattaita vasten seisomaan ettei konttaisi maassa. Ne olivat vielä pienet mutta sitten kun lähdettiin kävelylle ja laitoin aurinkolasit, ne piti saada pois. Ja kun p*ska äiti ei antanut ottaa, aivan törkeä huuto. Sanoin tytölle että nyt olet nätisti tai mennään sisälle ja huuto vaan jatkui. Voi että pännii!!! Ulkona oltaisiin oltu varmaan pari tuntia yhteensä jos neito olisi käyttäytynyt. Mutta tultiin sitten sisälle, otin vaatteet pois ja sanoin että jos kerta huudat, ei me tehdä mitään kivaa. Ja annoin huutaa. Puoli tuntia kirkui ja kun hiljeni, kysyin rauhallisesti joko lopetit ja tyttö aloitti uudelleen. Lopulta lopetti ja nosti kädet että syliin on päästävä. Siinä sitten halailtiin ja suukoteltiin ja alettiin leikkimään. Miten te muut toimitte? Kun tuntuu että olen ankara yksivuotiaalle mutta toisaalta en halua että tyttö oppii siihen että aina kun kiukkuaa, äiti seisoo päällään jotta loppuisi. 6päivää on edessä ja nyt jo tuntuu että ei tule mitään... :'(

 

[twinsmom]

Heis!

Jaksamista sulle, ei enää montaa päivää!!!

Tuon ikäisellä hauskinta on tutustua kaikkeen, vaikka sitten konttaamalla hiekassa tai maistamallakin sitä.

Meidän 1,5v eivät osaa vielä käyttää arskalaseja, joten miten olisi teillä lippalakki arskan suojaksi? Ja lasien käyttökekeilua hyvällä tuulella ja kehuen pienestäkin hetkestä. Vähän kuin koirankoulutus...

Vaaditkohan vähän liikaa tuon ikäiseltä? Ei hän osaa ajatella tekojensa seurauksia.

Kuten että jos et ole kiltisti, niin... Lapsi elää tässä hetkessä ja hänen kannaltaan ajatellen asioita meni mönkään, joten ei ihme, että itketti. Ja sitten vielä ei saa lohdutusta. Kokeile seuraavan kerran lohduttaa, niin ei tarvitse kuunnella puolta tuntia huutoa, kuten itsekin huomasit, syli se olla piti jo puoli tuntia sitten...

"Ja annoin huutaa. Puoli tuntia kirkui ja kun hiljeni, kysyin rauhallisesti joko lopetit ja tyttö aloitti uudelleen. Lopulta lopetti ja nosti kädet että syliin on päästävä. Siinä sitten halailtiin ja suukoteltiin ja alettiin leikkimään."

Nythän sulla on hyvää aikaa tutustua lapseesi hänen kannaltaan. En oikein usko, että saat hänet "pilattua" jos teet tässä ikävaiheessa hänen mielensä mukaan. Siis kohtuullisissa rajoissa.

Ystävyydellä!

 

[Neiti kesäheinä]

Niin siis korjauksena että kysyin kyllä huudon aikana haluaako syliin mutta painoi pään sohvaa vasten ja jatkoi huutoaan. Monta kertaa olen ottanut syliin kukun aikana eikä huuto lakkaa. Se loppuu vasta kun neidille sopii. Mutta käytän kyllä todellakin tämän ajan mahdollisuutena oppia tytöstä ja itsestäni uutta kun joudun todella ihan kaiken tekemään....

 

[mrsCullen]

Työnnän lusikkani tänne...
Siis tyttö on justiinsa täyttäny vuoden! Vauva se vielä on.. Ei siltä voi mitenkään olettaa kunnon käytöstä, eikä se vielä ymmärrä kun sanot että "joko tehdään näin tai ei tehdä ollenkaan". Hyvä kun tuo meiän vajaa 3-vuotiaskaan ei meinaa aina ymmärtää (tai mistä sen tietää, ei vaan halua kuunnella..). Kuopus on puol kuukautta nuorempi ku sun tyttös, eikä tulis mieleenkään ladella vauvalle ehtoja

Mutta, pärjäile...

 

[mrsCullen]

Niin ja pistä tytölle semmoset vaattet päälle sinne ulos, että voit antaa kontata hiekassa B) Meillä tuo poika sentään ryömii, eikä mua haittaa ollenkaan..

 

[Neiti kesäheinä]

Lähinnä niitä käsiä säälin ja kiukku tulee myös siitä kun kivet pistelee käsiä... :/

 

[mrsCullen]

\

Lähinnä niitä käsiä säälin ja kiukku tulee myös siitä kun kivet pistelee käsiä... :/

:/ No höh.. Kyllä niihin tottuu =) Muistan ku meiän esikoinen vihas ekana kesänään ruohoa! Siihen ei voinu koskea mitenkään, ja armoton huuto tuli heti ku siihen pikkusenkaan koski. Mut kyllä se sitten siihen tottui =) Että anna neidin möyriä vaan (ja kiukuta )

 

[NaSut]

Mun mies käy kanssa jonkunverran työmatkoilla, on yleensä 1-4 päivää kerrallaan pois silloin kun on. Näin on ollut koko lapsen ajan (ja ennenkin toki). Onko aloittajan mies sitten hoitanut lapsen ulkoilut ja muut jos hän on nyt ensi kertaa lapsen kanssa kahden? Nimittäin kyllä meillä kun olin kotona lapsen kanssa niin minä olin se kuka ulkoilee lapsen kanssa. (koska mies oli päivät töissä).

Yksivuotias ei valitettavasti ymmärrä näitä "jos olet kiltisti niin sitten sitä ja tätä" tai "nyt olit tuhma, mennään sisälle". Sitäpaitsi, jos lapsi haluaa ryömiä maassa se ei ole tuhmuutta. On omaa laiskuutta jos ei lapsen anna ryömiä maassa. Kyllä ne vaatteet saa pestyä. Ja hanskat tai jotain käteen jos pistelee. Ja harvempi lapsi mitään aurinkolaseja suostuu pitämään. Ei myöskään ole lapsen tuhmuutta että ei suostu niitä pitämään. Kaikkeen uuteen pitää totutella.

Hurjalta kuulostaa tuo yksistään (sisällä) huudattaminen myös.

Muista, että lapsella voi olla myös ikävä isäänsä ja kiukuttelut johtua myös siitä...

 

[Greippi]

Luen parhaillaan kirjaa "Curling-vanhemmat ja lapsityrannit" ja se on avannut minun silmiäni pienen ihmisen elämään ja käytökseen ihan uudella tavalla. Suosittelen lämpimästi kaikille.

1-vuotias ei vielä "uhmaa" eikä tee mitään tuhmaa, ainakaan tahallaan. Siksi mitään rangaistuksiakaan tai "jos teet noin, niin sitten tapahtuu tätä..." -juttuja ei kannata ottaa käyttöön. Meillä on 2-vuotias, jolla alkaa olla ymmärrystä jo ihan eri tavalla myös tekojen seuraamuksista, mutta yritän olla häntä kohtaan lempeä ja ymmärtäväinen. Hänkin kun on vielä ihan vauva ja elää tässä ja nyt.

Monesti olen ottanut syliin ns. väkisin, vaikka poika on sanonut, ettei syliin halua. Meillä kun mieli vaihtelee nanosekunnin välein. Poika harvoin itsekään tietää, mitä on vailla. Sitten kun syliin ottaa, rauhoittuu suht pian, ja tarrautuu tiukasti kiinni.

Voimia kaikille, ei noita aina voi ymmärtää ; )

 

[Neiti kesäheinä]

No pakko vielä kommentoida että kyllä mä tiedän ettei tyttö sitä ymmärrä että jos kiukuttelee ja mennään sisälle että niillä on syy-yhteys. Mutta lähinnä tuntuu niin tyhmält olla selittämättä asioita tuonkin ikäiselle joten puhun mielummin puoliksi itsekseni kuin olen hiljaa En huudata tyttöäni tarkoituksella mutta mielestäni on myöskään turhaa tehdä KAIKKI temput jotta kiukkukohtaus loppuisi. Kun kohtaus tulee ja otan tytön "väkisin" syliin, rimpuilee pois. Tuon kohtauksen jälkeen kun lopulta rauhoittui, oli koko illan ja seuraavan päivän kuin enkeli. Ja kun uusi kohtaus sitten tuli kun kielsin leikkimästä yhdellä keittiön laatikolla, ei taas MIKÄÄN auttanut.

Välillä kyllä tuntuu että näiden päivät on planeettojen asennoista kiinni